Ilmalämpöpumppu

Nyt kun on ollut tällainen pidempijaksoinen helle, ilmalämpöpumput huutavat armoa, tuottaessaan kylmää sisätiloihin. Suomen oloihin tehdyt omakotitalojen puuseinät tuulettuvat ulospäin. Mutta nyt kun on keksitty jäähdyttimet, niin sisä- ja ulkolämpötiloilla alkaa olla merkittävä ero ja seinärakenne alkaa toimia toisinpäin. Amerikoissa, joissa sääolot vaihtelevat rajustikin, tehdään seinät tiiviiksi molemmin puolin.
Nyt kun sisällä on 20 tai jopa alle viileämmissä paikoissa, kastepiste vesihöyrylle muodostuu höyrynsulun ulkopintaan ja pisarat valuvat alajuoksun päälle. MIneraalivilla kun ei pysty sitomaan vettä painoonsa nähden, kuin 5 prosenttia, niin loppu menee rakenteisiin. Pidemmän hellejakson aikana tiivistynyt vesimäärä on kuitenkin litroja ja sen haihtuminen on vaikeaa. Eli homeongelmat lisääntyvät, rakennusteknisesti oikein tehdyissä taloissa.
Me suht terveet ihmiset ollaan ennenkin kestetty helteet. Kosteat pyyhkeet ovat ennenkin olleet käytössä. Sairaat ja vanhukset ovat eri asia.
14931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä taas yksi kateellinen selittää pihlajanmarjoja happamiksi.

Ulkoilman kastepiste on pahimmillaankin ollut 20 °C, joten eipä ole mitään pelkoa kosteuden kondensoitumisesta seinärakenteeseen ellei tapana ole jäähdyttää asuntoaan ALLE 20 °C lämpötilaan.

Äänestä

Ei ne mitään armoa huuda. Kylmän tekeminen on lämpöpumpuille helppo juttu koska aste-ero ulko ja sisälämpötilan välillä on hyvin pieni, eikä siihen mene edes kovin paljon energiaa, toista se on sitten lämmityskäytössä jossa sitä lämpöä tehdään ihan tosissaan.

Äänestä

on jo yli 21

Äänestä
  • Kylläpä on kateuskiimainen onnessaan. Joko touhitippa tuli?

    Jotta seinarakenteeseen saataisiin kondenssia aikaiseksi, pitäisi sisäilman olla jäähdytetty ALLE 21°C, koska höyrysulun sisäpuolisissa rakenteissakin on jonkin verran lämmönvastusta -> lämpötila höyrysulun kohdalla on korkeampi kuin sisällä.

    Äänestä

  • Vettä. Huomionarvoista, jos vedet valuvat lattialle.

    Äänestä

kestänee vielä kauan ennenkuin tajutaan sen epäkäytännöllisyys

Äänestä
  • Miksi sinun mielestäsi ilpit ovat epäkäytännöllisiä?

    Äänestä

  • Maaviileä rulettaa, on edullinen ja toimii!!!! ILPeillä syöt talven säästöt viilennyksessä ja levittelet pölyt ympäri mökkiä, jos meinaat tosiaan jäähdyttääkin. Maaviileä puskee vaan sisälle viilennyksen kiertovesipumpun ( automaattiventtiilin) käynnin hinnalla (n. 3€/kk)...

    Äänestä

  • CoolMannah kirjoitti:

    Maaviileä rulettaa, on edullinen ja toimii!!!! ILPeillä syöt talven säästöt viilennyksessä ja levittelet pölyt ympäri mökkiä, jos meinaat tosiaan jäähdyttääkin. Maaviileä puskee vaan sisälle viilennyksen kiertovesipumpun ( automaattiventtiilin) käynnin hinnalla (n. 3€/kk)...

    ei taida montaa astetta hyödyntää tavallisilla ilmanvauihdon määrillä?

    Kunka lämmintä ilmaa tulee asuntoon sislälle?

    Äänestä

  • selitystä kirjoitti:

    Miksi sinun mielestäsi ilpit ovat epäkäytännöllisiä?

    >Miksi sinun mielestäsi ilpit ovat epäkäytännöllisiä?

    Rumia, hallitsevia sisustuselemnttejä, vaativat huoltoa ja puhdistusta, kierrättävät sisäilman epäpuhtauksia turhaan, paikallisia lämpölähteitä jotka ei sovi useamman kerroksen taloihin..

    Ulkoyksikkö ei myöskään ole todellakaan kiva katsella suomalaisessa maisemassa vaikka mihin koirankoppiin sen piilottaa.

    Onhan tuossa syitä.

    Äänestä

  • Pahvit kirjoitti:

    Eihän sinun ole pakko hommata laitetta, mutta sen voi laittaa kuka haluaa.
    Kun katson lämpömittaria, joka näyttää, että sisällä on 8 astetta viileämpi, kuin ulkona.
    Silloin sisäyksikkökään ei näytä ollenkaan rumalta.

    Äänestä

Asuntoa on typerää jäähdyttää alle 24 asteen, itse pidän kipurajana 26 asteista, sitä lämpimämmässä olo alkaa tulla tuskaiseksi.

Kastepiste on hellepäivinä pyöriny jossain 18-21 asteen paikkeilla, eli vielä jää huipuissakin marginaalia ja vuorokauden keskiarvoilla ollaan kirkkaasti turvallisella puolella.

Sen sijaan jäähdytetun tuloilman kanssa voi jo olla lirissä, kun sisällä olevat kanavat kondensoivat jostain, vaikka ne olisi kuinka eristetty.

Äänestä
  • Jäähdytys ilpilla vienyt n. 3-5kWh /d. Revi siitä huumoria sen kastepisteesi kanssa.

    Äänestä

  • 22° 45% R.H kirjoitti:

    Jäähdytys ilpilla vienyt n. 3-5kWh /d. Revi siitä huumoria sen kastepisteesi kanssa.

    Onpa kauheesta.

    A-messuilla tuli naureskeltua paria "matalaenergiataloa", joissa oli yleisvalaistus toteutettu halogeeneillä. Kyllä, juuri näillä 90-luvulla suurta huutoa olleilla "pimpatuilla hehkulampuilla". Kun yhden huoneen katossa on kymmenkunta 50 W lamppua, niin yhden pimeän syysillan aikana jo tämän yhden ainoan huoneen valaisu vie pari kilowattituntia. No, eipä vissiin mitään muuta lämmitystä tarvitakaan, jos on ymmärretty laittaa valaistuksen ohjaus termostaateilla.

    Ja tarjoaahan noiden hehkulämmittimien vaihtokin ajanvietettä. Näkyi useammassakin messutalossa olevan jo lampuja pimeänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on hallaa kirjoitti:

Nyt kun on ollut tällainen pidempijaksoinen helle, ilmalämpöpumput huutavat armoa, tuottaessaan kylmää sisätiloihin. Suomen oloihin tehdyt omakotitalojen puuseinät tuulettuvat ulospäin. Mutta nyt kun on keksitty jäähdyttimet, niin sisä- ja ulkolämpötiloilla alkaa olla merkittävä ero ja seinärakenne alkaa toimia toisinpäin. Amerikoissa, joissa sääolot vaihtelevat rajustikin, tehdään seinät tiiviiksi molemmin puolin.
Nyt kun sisällä on 20 tai jopa alle viileämmissä paikoissa, kastepiste vesihöyrylle muodostuu höyrynsulun ulkopintaan ja pisarat valuvat alajuoksun päälle. MIneraalivilla kun ei pysty sitomaan vettä painoonsa nähden, kuin 5 prosenttia, niin loppu menee rakenteisiin. Pidemmän hellejakson aikana tiivistynyt vesimäärä on kuitenkin litroja ja sen haihtuminen on vaikeaa. Eli homeongelmat lisääntyvät, rakennusteknisesti oikein tehdyissä taloissa.
Me suht terveet ihmiset ollaan ennenkin kestetty helteet. Kosteat pyyhkeet ovat ennenkin olleet käytössä. Sairaat ja vanhukset ovat eri asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu