Hei!
En nyt löytänyt oikein sopivaa palstaa joten kirjoitin sitten tänne...
Olen nyt kolmannella kuulla raskaana ja aion pitää lapsen.
Erään yhden yön jutun jälkeen tulin raskaaksi, vaikka käytimmekin kondomia. Olen kertonut isälle olevani raskaana, mutta häntä asia ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miten ensinäkin yksinhuoltajuus onnistuu? Onko se tosiaan niin rankkaa kuin kaikki antavat ymmärtää?
Sitten toinen, suurempi pulma, on vanhempani...
Oikeastaan aloitin elämäni vasta muutettua lukion jälkeen opiskelemaan pois pienestä kotikaupungistani.
He ovat melko vanhanaikaisia, uskovaisia ja ovat sitä mieltä, ettei seksiä harrasteta ennen avioliittoa.
Noh nyt tuli kerran mentyä sänkyyn vieraan kanssa ja tässä tulos..
En tiedä miten kertoa vanhemmilleni, että olen raskaana. Pelkään kauheasti miten he suhtautuvat asiaan.
Onko kukaan kohdannut samanlaista tilannetta? Onko vinkkejä kuinka kertoa vanhemmilleni?
Olen jo 24-vuotias, mutta minua pelottaa kertoa raskaudestani aivan yhtä paljon kuin jotain teinityttöä.
Auttakaa hyvät ihmiset!
En nyt löytänyt oikein sopivaa palstaa joten kirjoitin sitten tänne...
Olen nyt kolmannella kuulla raskaana ja aion pitää lapsen.
Erään yhden yön jutun jälkeen tulin raskaaksi, vaikka käytimmekin kondomia. Olen kertonut isälle olevani raskaana, mutta häntä asia ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miten ensinäkin yksinhuoltajuus onnistuu? Onko se tosiaan niin rankkaa kuin kaikki antavat ymmärtää?
Sitten toinen, suurempi pulma, on vanhempani...
Oikeastaan aloitin elämäni vasta muutettua lukion jälkeen opiskelemaan pois pienestä kotikaupungistani.
He ovat melko vanhanaikaisia, uskovaisia ja ovat sitä mieltä, ettei seksiä harrasteta ennen avioliittoa.
Noh nyt tuli kerran mentyä sänkyyn vieraan kanssa ja tässä tulos..
En tiedä miten kertoa vanhemmilleni, että olen raskaana. Pelkään kauheasti miten he suhtautuvat asiaan.
Onko kukaan kohdannut samanlaista tilannetta? Onko vinkkejä kuinka kertoa vanhemmilleni?
Olen jo 24-vuotias, mutta minua pelottaa kertoa raskaudestani aivan yhtä paljon kuin jotain teinityttöä.
Auttakaa hyvät ihmiset!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse ollut yksinhuoltaja yhdenksäntoistavuotiaasta lähtien kaiken kaikkiaan 27 vuotta ja hyvin on mennyt. Ongelmia on toki ollut, mutta ratkaisukeskeisesti ajattelevana ihmisenä en ole niitä koskaan tuntenut niitä ylivoimaisina. Olen joskus jopa tuntenut huojennusta sen vuoksi, että olen ollut yksin vastuussa lapsistani: voi tehdä päätökset yksin ja ottaa vastuun yksin, ei tarvitse ottaa toisen ihmisen mielipiteitä huomioon tai tehdä tiliä päätöksistään. Arki on jäsentynyt hyvin rutiinien kautta ja kannatankin niitä koko sydämestäni: lapsetkin oppivat auttamaan päivittäisissä toimissa ikänsä tasoisesti ja tuntevat myös olonsa turvalliseksi, koska tietävät missä mennään.
Jos lapsen haluaa, niin silloin on hänen toiveensa ja tarpeensa asetettava etusijalle. Se kaikki on kuitenkin vain väliaikaista.
Muistelen sitä haikeudella.
Jos yhden neuvon saan antaa: pysy nimen omaan yksinhuoltajana, älä mene yhteishuoltajuuden lankaan. Et riistä mitään toiselta vanhemmalta, mutta päätösten teko on helpompaa, voit tehdä ne yksin. Yhteishuoltajuudessa etävanhempi voi halutessaan hankaloittaa elämääsi hyvinkin paljon ja lapsen lähtiessä opiskelemaan molempien tulot otetaan KELA:ssa huomioon laskettaessa opintotukea, kun taas yksinhuoltajana vain sinun tulosi huomioidaan.
Vaikka vanhempasi ovatkin uskovaisia, eivätkä hyväksy sänkyynmenemistäsi, ottavat kyllä lapsen lapsen vastaan. kerro vanhemmillesi rohkeasti. Tarvitset kuitenkin heidän tukeaan. Voivat hakea sinut sairaalasta ja hoitaa lasta kun itse et voi.