Arpikudos

Hei
Olin osallisena muutama vuosi sitten moottoripyörä onnettomuudessa missä loukkasin käteni pahasti (kyynärnivelen kohdalta poikki ja murtui 5 osaan, korjattiin ruuveilla ja levyillä) sekä oikeanpuolen rintakehän aina olkapään etupuolelta navan korkeudelle missä oli syviä viiltohaavoja jotka korjattiin tikkaamalla. Nyt onnettomuudesta on kulunut 3 vuotta. Henkisesti ja fyysisesti olen kunnossa mukaan luettuna käsi. Nyt vakuutusyhtiö tarjoutui korvaamaan kosmeettiset näkyvät vauriot kehostani, mikä sinänsä on todella hyvä homma. Arpia on kaulan kohdalta kaksi 10cm pitkää ja 2-3cm leveää viiltoarpea, rinnan alapuolella on 15cm pitkä noin 1cm leveä viiltoarpi ja navan korkeudella noin 10cm leveä ja 0.5cm pitkä viiltoarpi kaikki nämä siis oikealla puolella kehoa. Kysymys kuuluu osaako kukaan arvioida nuiden tietojen perusteella paljonko vakuutus olisi minulle valmis maksamaan varioista.
Ps. En voi kulkea koskaan kesähelteellä pihallani ilman paitaa pelottamatta naapurin lapsia.
Suuri kiitos sille joka osaisi auttaa.
51165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sattui, kun olin SPR:llä kierrätystyöntekijänä. Rupesin leikkaamaan 1 paidasta (rasselitavaraa) nappia ja sitten sakset lipsahtivat sormeeni. Muistan vieläkin miten sitä jomotti. Nyt nivelen kohdalla on siis jänteeseen asti arpikudosta, mutta itse nivel kyllä toimii "on kunnossa". Asia hoitui siis 2 tikillä.

Äänestä

En osaa vastata kysymyksiisi, mutta viestisi on jo senverran vanha, että asia ei ehkä ole enään ajankohtainen. Haluaisin kuitenkin kysellä vähän tuosta sinun kädestäsi. Minulla on siinä mielessä vähän samalainen tilanne, että lapsuuden onnettomuuden jäljiltä kädessäni on vieläkin virheasentoa. Eikä sitä enään paremmaksi saadakaan. Minun tapauksesta on tosin jo yli 30 vuotta aikaa, eli kovin tuoreesta onnettomuudesta ei ole kyse.

Minun käsi aikoinaan jätettiin tyksissä aivan järjettömään asentoon, ja virheellistä nivelkulmaa yritettiin parantaa alkuvuonna. Minulle laitettiin käteen myös rautalevy ja ruuveja. Niitä ei oteta pois. Mites sulla? Onko sulla jätetty ne sinne käteen? Olen miettinyt, että mahtaakohan ne alkaa vaivaamaan. Minulla on vähän kipuja kädessä, ja painaessa arven ympäristö on arka.

Onko sinulla missään tilanteessa kipua tai arkuutta? Onko sinulle jäänyt vajausta ojennukseen tai koukistukseen? Kertoisitko hieman kolarista? Miten se tapahtui? Minun tapahtui niin, että hoitaja antoi luvan minulle mennä yläkertaan, jonka lattia ei ollut vielä valmis?

Toivottavasti kätesi saatiin riittävän hyvään asentoon, että ei käynyt, niinkuin minulla, että järkyttävän asennon seurauksena nivelessäni on nivelrikko vaikka en ole lähelläkään vielä 40 vuottakaan.

Äänestä
  • E-A. 2:sella tuli aika hyvin tietoa niistäkin virheasennoista. Mutta eteen tulee sellainen tilanne niin sitä, jolle näin on sattunut autetaan siten, että virheasento korjataan vetämällä. Tosin se autettava huutaa ihan SAMPERISTI siinä vaiheessa. Mutta tämän jälkeen se helpotta. Sormeni parani ihan hyvin, eikä se ole kipeäkään. Se ei nimittäin ollut virheasennossa.

    Äänestä

Täällä nämä vastaukset heittelehtii ihan eri kohtiin kuin on tarkoitus. Eli kysymykseni oli sinulle, nimimerkillä kukatietaa. Kiitos myös Rami Pussiselle vastauksista.

Äänestä

Vakuutus korvaa varmasti tuon vaateen
-on voimassa tuollaisne tapahtuma-aikana
- korvaus on realistinen
- vammoista on lääkärin arviot
- hoitokuluarvio

toisekseen vakuutuksia on erilaisia:vapaa-ajan vakuutus, tapaturmavakuutus, työntekijän vakuutus jne. potilaan vakuutus jne.Ota selvää vakuutusyhtiöstäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukatietaa kirjoitti:

Hei
Olin osallisena muutama vuosi sitten moottoripyörä onnettomuudessa missä loukkasin käteni pahasti (kyynärnivelen kohdalta poikki ja murtui 5 osaan, korjattiin ruuveilla ja levyillä) sekä oikeanpuolen rintakehän aina olkapään etupuolelta navan korkeudelle missä oli syviä viiltohaavoja jotka korjattiin tikkaamalla. Nyt onnettomuudesta on kulunut 3 vuotta. Henkisesti ja fyysisesti olen kunnossa mukaan luettuna käsi. Nyt vakuutusyhtiö tarjoutui korvaamaan kosmeettiset näkyvät vauriot kehostani, mikä sinänsä on todella hyvä homma. Arpia on kaulan kohdalta kaksi 10cm pitkää ja 2-3cm leveää viiltoarpea, rinnan alapuolella on 15cm pitkä noin 1cm leveä viiltoarpi ja navan korkeudella noin 10cm leveä ja 0.5cm pitkä viiltoarpi kaikki nämä siis oikealla puolella kehoa. Kysymys kuuluu osaako kukaan arvioida nuiden tietojen perusteella paljonko vakuutus olisi minulle valmis maksamaan varioista.
Ps. En voi kulkea koskaan kesähelteellä pihallani ilman paitaa pelottamatta naapurin lapsia.
Suuri kiitos sille joka osaisi auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu