Välillä tuntuu

Osaako kukaan, on vastaavia kokemuksia univaivoista? Käytän Mirtazapinia, 15..30 mg illalla uneen. Pienempi ei minulla toimi. Lisäksi saatan ottaa miedon nukahtamislääkkeen. Kaiken lisäksi eilen otin vielä 10 mg Diapamia. Yleensä nämä bentzot tuovat unen, ei aina. Nukahdan yleensä suht kohtuullisesti, mutta herään viimeistään klo 03:00. Viime yönä jo klo 01:00. Nukkumaan menen n. klo 22, 22:30, riipuen työvuorosta. Teen kaksivuorotyötä. Se ei mielestäni millään tavoin vaikuta nukkumiseeni. Vuorotyötä olen tehnyt vasta puoli vuotta. Olen 53 v., ikäni ollut todella huono nukkuja. Lapsuuden kotini oli rikkinäinen. Aiemmin käytin alkoholia, liikaakin. Nyt olen ollut 11 kk ilman pisaraakaan. Sanotaan, että alkoholi voi viedä unen 1,5 vuodeksi. Jaksan odottaa, mutta ihmetyttää tämä käsitämätön univaivani. Voisiko se silti johtua veilä alkoholin vaikutuksesta hermostooni vai olla ihan jotain muuta. Lapsuuden traumoja?
0197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Unetonko ikäni? kirjoitti:

Osaako kukaan, on vastaavia kokemuksia univaivoista? Käytän Mirtazapinia, 15..30 mg illalla uneen. Pienempi ei minulla toimi. Lisäksi saatan ottaa miedon nukahtamislääkkeen. Kaiken lisäksi eilen otin vielä 10 mg Diapamia. Yleensä nämä bentzot tuovat unen, ei aina. Nukahdan yleensä suht kohtuullisesti, mutta herään viimeistään klo 03:00. Viime yönä jo klo 01:00. Nukkumaan menen n. klo 22, 22:30, riipuen työvuorosta. Teen kaksivuorotyötä. Se ei mielestäni millään tavoin vaikuta nukkumiseeni. Vuorotyötä olen tehnyt vasta puoli vuotta. Olen 53 v., ikäni ollut todella huono nukkuja. Lapsuuden kotini oli rikkinäinen. Aiemmin käytin alkoholia, liikaakin. Nyt olen ollut 11 kk ilman pisaraakaan. Sanotaan, että alkoholi voi viedä unen 1,5 vuodeksi. Jaksan odottaa, mutta ihmetyttää tämä käsitämätön univaivani. Voisiko se silti johtua veilä alkoholin vaikutuksesta hermostooni vai olla ihan jotain muuta. Lapsuuden traumoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu