Miksi välittää

Tuolla Venäjän maalla palaa metsät iloisesti, eikä kukaan tuntunut välittävän niiden palamisesta. Vasta kun taloja alkoi palamaan ja kaupungit peittyivät savuun, herättiin sammutustöihin.

Suomessa lennetään palolentoja ja metsäpalot sammutetaan mahdollisimman nopeasti.

Meillä metsät ovat tuon mainion jokamiehen oikeuden ansiosta kuin kansalliomaisuutta, mutta Venäjällä näin ei ole. Yksituisiin metsiin ei ole menemistä, jos omistaja sen kieltää.

Miksi siis välittää metsien palamisesta, hoitakoon omistajat metsänsä.
20307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

propakandalle tuo ajatuksesi, kyylä siellä kärsitään pienhiukkasista huomattavan paljon enemmän kuin meillä, maan laajuudenkin huomioiden ei ole verrattavissa meidän oloihimme!

Äänestä
  • lukihäiriölle tuo vastauksesi.

    Äänestä

suuria alueita, ne pistää heti aidat ja piikkilankaesteet tai muurin ympärille.

Äänestä

Uutisvähähdyksessä mies kantoi rauhallisesti kävellen ämpärin kokoista astiaa ja kaatoi siitä vettä liekkeihin. Joten tuntui meikäläiseltä siltä, että suomipoika olisi edes kipaissut vähän nopeammalla tahdilla.
Toisaalta,samantekeväähän se oli, kaatoiko veden liekkeihin vai ei.
Soromnoo.

Äänestä
  • iskiessä helpommin hosuessa, vallitsevissa olosuhteissa! Kertoivatko uutiset kuinka monta tuntia oli jo työskennellyt? Yhtä hankalia ovat suuret maastopalot Austraaliassakin, kun ne pääsevät valloilleen, Californiassa kuitenkin on kutakuinkin onnistuttu saada hallintaan aiemmin. Hirveitä ovat, aiheuttaen suurta tuhoa kotien ja omaisuuden menetyksiä, jopa kuolonuhreja, kärsimystä astmaatikoille ja sydänsairaille vanhuksille. Huomenna kääntyy tuuli toivottavasti, että saisimme raikkaampia tuulia vähitellen.

    Äänestä

Venäjän metsäpalot ovat laajenneet jo katastrofaaliselle tasolle. Tänään kerrottiin, että Naton sääsatelliitti oli paikantanut maastopaloja yli 500 eri kohteessa.
Kokonaisia kyliä on palanut. Valtio on luvannut kotinsa menettäneille 2000 € EU- rahayksiköllä laskettuna. Luulisi, että ainakin Moskova menettää matkailutulojakin savusumun takia.

Äänestä
  • savusumut maapallon ilmakehään pyörimään vai tuulettuuko ne jonnekin avaruuteen?

    Äänestä

  • mutkainen tie kirjoitti:

    savusumut maapallon ilmakehään pyörimään vai tuulettuuko ne jonnekin avaruuteen?

    tullakseen alas sateen mukana. Ravinteita siinä syntyy metsäpalossakin, tuhka lannoittaa hyvin, ja koivut ja muut lehtipuut tulevat nopeasti täyttämään aukkoja ensimmäiseksi.

    Äänestä

  • mutkainen tie kirjoitti:

    savusumut maapallon ilmakehään pyörimään vai tuulettuuko ne jonnekin avaruuteen?

    Jos maapallon vulkaanisten kaasujen, fossiilisten polttoaineiden käytöstä tai maastopaloista tulevat saasteet tuulettuisivat ohi ilmakehän avaruuteen, huonosti meitin ehkä kävisi.
    Se ihmetytti, että maailmassa käytettävien ponnekaasujen käytön vähentäminen olisi suitsinut elämälle välttämättömän otsonisuojan katoamista. Puhuvat otsoniaukosta napa-alueiden yllä.

    Ilman ilmakehän antamaa suojaa, jo aurinkomme kärventäisi Maan asumiskelvottomaksi. Tämä tilannehan oli vallitseva Maapallon esihistorian aikoina. Elämää oli vain bakteeritasoisena.
    Ne on meitinkin kaukaisia esivanhempiamme.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Minä sentään poveudun Aatamista ja Eevasta.

    Minua on askarruttanut, mihin otsoonikerros siis katosi. Eihän ulkoavaruudessa ole tuulta, joka kuljettaisi Maan ilmakehästä jotain jonnekin muualle. Eikö Maan vetovoima pidä kaikkea otteessaan, ilmakehän uloimmat kerrokset mukaanluettuina?
    Kun sanotaan, että mikään ei katoa, muuttaa vain muotoaan, niin eikö se sääntö koske otsoonia!

    En minä tiedä, siispä kysyn.
    Ihan vaan tässä otan kantaa tuohon esivanhempi-asiaan samalla. Minäkin sukututkijana kallistun Aatamin ja Eevan puolelle. :)

    Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    Aatamista Eevasta,

    mutta minä taas poveudun Eevasta.

    Äänestä

  • Äitsykkäinen kirjoitti:

    Aatamista Eevasta,

    mutta minä taas poveudun Eevasta.

    ei se ollut painovirhe, tule mukaan povikuningatarten kerhoon ! Me pärjätään aina :)

    Äänestä

Ilma on katkuinen ja harmaa.

Jos meíltä päin pöllyteltäisi likimainkaan näin pahasti niin haloska olisi ollut puhuttelussa, Suomi olisi hauktutu mennen tullen, venäläisten viranomaisvalvonta olisi vaatimuslistalla ja helvetinmoiset korvausvaatimukset tekeillä.

Mitä tekee valtiojohtomme?
Kastelee nenäliinaa hengityssuojaksi?

Äänestä
  • sitä KGB:n jätkää. Kuin kusi sukassa rähmästellään, saadaan karjalaa takaisin hiukkanen kerrallaan.

    Äänestä

  • Saamme maailmalla kyseenalaista mainetta, savusumun ja tämän saunomisoperaation vuoksi. Ollaan me niin luovia kun moinen löylykisa ideoidaan suureksi tapahtumaksi. Minusta se on kyllä hulluden huippu koko kisa, ja vielä että lauteille menehtyy ja toinen saa palovammoja.

    Jos ajattelee mitä 110 asteen kuumuus saa aikaan ihmisessä, höyry joka kiukaalta löylynheiton jälkeen nousee täytyy olla tulikuumaa, ottaen huomioon veden kiehumispiste on 100 astetta. Ei ihme jos polla alkaa viheltämään ja itsesuojeluvaisto pettää. Onneksi tämä älytön kisa on päätetty lopettaa.

    Sorry, tämä saunajuttu on vähän aiheesta poikkeava suonette anteeksi !!!!

    Äänestä

  • naapurinpojittelee kirjoitti:

    sitä KGB:n jätkää. Kuin kusi sukassa rähmästellään, saadaan karjalaa takaisin hiukkanen kerrallaan.

    kyllähän tässä on naurussa pitelemistä kun ei kohta ilmaakaan pysty hengittämään
    on kuin paksua taikinaa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lorena* kirjoitti:

    Saamme maailmalla kyseenalaista mainetta, savusumun ja tämän saunomisoperaation vuoksi. Ollaan me niin luovia kun moinen löylykisa ideoidaan suureksi tapahtumaksi. Minusta se on kyllä hulluden huippu koko kisa, ja vielä että lauteille menehtyy ja toinen saa palovammoja.

    Jos ajattelee mitä 110 asteen kuumuus saa aikaan ihmisessä, höyry joka kiukaalta löylynheiton jälkeen nousee täytyy olla tulikuumaa, ottaen huomioon veden kiehumispiste on 100 astetta. Ei ihme jos polla alkaa viheltämään ja itsesuojeluvaisto pettää. Onneksi tämä älytön kisa on päätetty lopettaa.

    Sorry, tämä saunajuttu on vähän aiheesta poikkeava suonette anteeksi !!!!

    miksi välittää ja kyllä tuo sopii hyvin sen piiriin, koska kyllä venäläiset välittää.
    Saunakuolemasta on noussut häly ja sitä vaaditaan tutkittavaksi.
    Kohta varmaan asiasta vastaava ministeri tulee pikavisiitille opastamaan suomalaisia poliiseja.

    Äänestä

Aloittaja

Tämän aamun tv-keskustelusta jäi mieleen, että keskimäärin metsäpalossa kerkiää palamaan noin 0,5 hehtaaria metsää, ennen kuin se saadaan sammumaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Siis Suomessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

j.pellervoinen kirjoitti:

Tuolla Venäjän maalla palaa metsät iloisesti, eikä kukaan tuntunut välittävän niiden palamisesta. Vasta kun taloja alkoi palamaan ja kaupungit peittyivät savuun, herättiin sammutustöihin.

Suomessa lennetään palolentoja ja metsäpalot sammutetaan mahdollisimman nopeasti.

Meillä metsät ovat tuon mainion jokamiehen oikeuden ansiosta kuin kansalliomaisuutta, mutta Venäjällä näin ei ole. Yksituisiin metsiin ei ole menemistä, jos omistaja sen kieltää.

Miksi siis välittää metsien palamisesta, hoitakoon omistajat metsänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu