Ennakkoperintö

Hei! Kuka tietää? Perittävällä ei vaimoa eikä rintaperillisiä, äiti kuollut. Sisarukset perisivät perittävän. Voiko perittävä testamentilla määrätä, että voisi antaa ENNAKKOPERINTÖNÄ jo nyt omaisuuttaan veljelleen tai muulle sisarukselle? Onko se lain tarkoittama lahja?
4292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Testamentti on sitä tilannetta varten kun ollaan jo kuoltu. Ennakkoon omaisuutta jaetaan lahjana, ja verotetaan lahjana.

Äänestä

Eläessään voi myydä tai antaa lahjana omaisuuttaan. Lahjakirjassa voi määrätä, että lahja on ennakkoperintöä, jolloin se vähentää kuoleman jälkeen jaettavaa perintöä. Jos lahjakirjasta jää maininta pois, niin asian voi määrätä vielä testamentissakin. Rintaperilliselle (lapselle, lapsenlapselle) annettu lahja on oletuksena ennakkoperintöä, ellei lahjakirjassa/testamentissa toisin määrätä.

Äänestä

Koska perittävällä ei ole rintaperillisiä, ei ole ketään, jolla olisi lakiosaoikeutta hänen perintöönsä. Hän voi siis lahjoittaa tai testamentata omaisuuttaan haluamallaan tavalla kenelle tahansa. Myös sisaruksilleen epätasaisesti, eli yhtä suosien ja toista sorsien. Lähinnä merkitystä on hänen tapauksessaan lahjan tai perinnön erolla siinä, kuinka paljon lahjoittaa/jättää perinnöksi, joten paljonko lahjan-/perinnönsaaja joutuu maksamaan veroa.

Äänestä
  • >>Lähinnä merkitystä on hänen tapauksessaan lahjan tai perinnön erolla siinä, kuinka paljon lahjoittaa/jättää perinnöksi, joten paljonko lahjan-/perinnönsaaja joutuu maksamaan veroa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedosta kiitollinen kirjoitti:

Hei! Kuka tietää? Perittävällä ei vaimoa eikä rintaperillisiä, äiti kuollut. Sisarukset perisivät perittävän. Voiko perittävä testamentilla määrätä, että voisi antaa ENNAKKOPERINTÖNÄ jo nyt omaisuuttaan veljelleen tai muulle sisarukselle? Onko se lain tarkoittama lahja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu