Minulla on aivan mukava 1,5v koira kaverina, kiltti kuin mikä, myös ystävällinen muita koiria ja ihmisiäkin kohtaan. Ei lisäksi hauku, oli sisäsiisti hyvinkin nopeasti eli kuulostaa varmaan ihan täydelliseltä yksilöltä.
Nyt on ongelmaksi tullut tarpeiden teko ulos, varsinkin illalla. Koira vonkuaa 3-4h välein ulos ja sitten kun siellä tepastellaan, niin koira ei malta millään tehdä niitä tarpeitaan. Kyse on juuri malttamisesta, sillä se seuraa koko ajan tuleeko "jotain kivaa" pimeälläkin vastaan ja ei pysty keskittymään pissaamiseen eikä ulostamiseen. Usein käy niin, että se on kyykistynyt ja pissaa jo hieman valuu tai "melkein pötkö näkyy", mutta sitten kun jostain näkyy liikettä, auto, pyöräilijä, lenkkeilijä tai joskus pelkkä tuulenpuuska, niin homma pysähtyy välittömästi. Se ei kertakaikkiaan jaksa keskittyä hommaan ja aivan liian usein sitten kierrettyämme monta kertaa tienvarret, niin se haluaa itse jo sisälle.
Hermo menee. Miten ihmeessä koiran saa keskittymään tuohon hommaan ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos narttu voi liittyä juoksuihin. Jos uros voi liittyä lähistöllä lenkkeilevän nartun juoksuihin. Koiralla murkkuikä loppumaisillaan eli se näkee mörköjä kaikkialla. Onko pelästynyt jotakin, mieti tarkkaan, esim 1/2 v sitten, ääntä, varjoa, tms? Mitä koira syö? Mihin klo aikaan ja onko uloste normaalia? Hätähän sillä on, koska ulostetta tulematta. Millaisia lenkkinne on? Omat koirat tarvivat suht pitkän lenkin ennen kuin ulostavat, eihän lenkkinne ole liian lyhyt?