Back to home

Olen ite asunut 23-vuotta Vaasassa ja viihtynyt hyvin. Vuosi sitten muutettiin pk-seudulle opiskelun takia ja tää kuluva vuosi on ollut kyllä todella raskas. Perhe, sukulaiset ja kaverit asuvat Vaasassa ja onhan tullu kyllä tän vuoden aikana vierailtua puolin ja toisin, mutta kaipuu Vaasaan on ollut koko ajan. Ei tää pk-seutu vaan tunnu kodilta, koska rakkaat asuu aivan muualla.

Itelle perhe on niin tärkee, että en halua kyllä menettää aikaa jota heidän kanssa voisin viettää. Siskoni kanssa välit eivät ole niin lämpimät mitä toivisin, joten haluaisin yrittää niitäkin parantaa. Äitini on iso tuki minulle ja tulemme loistavasti juttuun! lisäksi avokilla on Vaasassa perhe ja sisarukset ja heidän lapset, ja olemme toisen lapsen kummi. Lapsetkin kasvavat niin hurjaa vauhtia, että haluaisi olla näkemässä senkin.

Koulua olen nyt käynyt puolet ja olenkin sitä kautta saanut muutaman hyvän kaverin. Huomasin tässä yks päivä, että alani hommia oli tarjolla Vaasassa. Hain työtä ja sain sen ja nyt olisin tarkoitus muuttaa Vaasaan takaisin mahd. pian
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, good for you sitten.

Muuten se ei ole back to home vaan back home.

Meinaan on perisuomalainen tapa etsiä lyhdyn kanssa jotain moitittavaa. Sen olen oppinut netissä. Itse olen asunut Ruotsissa ja nyt etelä-Suomessa vaikka olen syntyperäinen vaasalainen. Minusta perisuomalainen tapa on lykätä myrkkyä kaikkeen. Mutta en nyt lykkää sen enempää myrkkyä vaan toivon sulle onnea valitsemallasi uralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Pia kirjoitti:

Olen ite asunut 23-vuotta Vaasassa ja viihtynyt hyvin. Vuosi sitten muutettiin pk-seudulle opiskelun takia ja tää kuluva vuosi on ollut kyllä todella raskas. Perhe, sukulaiset ja kaverit asuvat Vaasassa ja onhan tullu kyllä tän vuoden aikana vierailtua puolin ja toisin, mutta kaipuu Vaasaan on ollut koko ajan. Ei tää pk-seutu vaan tunnu kodilta, koska rakkaat asuu aivan muualla.

Itelle perhe on niin tärkee, että en halua kyllä menettää aikaa jota heidän kanssa voisin viettää. Siskoni kanssa välit eivät ole niin lämpimät mitä toivisin, joten haluaisin yrittää niitäkin parantaa. Äitini on iso tuki minulle ja tulemme loistavasti juttuun! lisäksi avokilla on Vaasassa perhe ja sisarukset ja heidän lapset, ja olemme toisen lapsen kummi. Lapsetkin kasvavat niin hurjaa vauhtia, että haluaisi olla näkemässä senkin.

Koulua olen nyt käynyt puolet ja olenkin sitä kautta saanut muutaman hyvän kaverin. Huomasin tässä yks päivä, että alani hommia oli tarjolla Vaasassa. Hain työtä ja sain sen ja nyt olisin tarkoitus muuttaa Vaasaan takaisin mahd. pian

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu