Samankaltainen ystävä puuttuu

Hyvän ystävän kaipuu on minullekin tuttua, mutta vuosien saatossa tajusin että niitä hyviä ystäviä on yllättävän lähellä. Omalla kohdallani kaipuu ja unelmointi jollain lailla sekoitti todellisuuden ja tarun keskenään niin, ettei enää osannut ottaa vastaan mitä toinen sanoi tai tarkoitti. Tätä on hankala selittää, mutta syvä kaipuu voi myös eristää tai päinvastoin hyvässä lykyssä nostaa ihmisen siiville etsimään kaipaamaansa, mutta tärkeintä on oivaltaa onko oma kaipuu paikalleen sitova ankkuri vaiko voimavara.

Uskon myös, että meillä ihmisillä on elinikäinen tarve tulla täydellisesti ymmärretyksi ja se jopa sanelee sen, miten tyytyväisiä olemme elämäämme tai lähellä oleviin ihmisiimme. Loppujen lopuksi tärkeintä olisi oppia tuntemaan ensin itsensä, sitä kautta myös ymmärtämään itseään ja näin saada oikeat sanat sanotuksi ääneen niin, että joku muukin ymmärtäisi.

Totta kai ystävyys on paljon tunteitakin ja ilman niitä ei ystävyyskään toimi, mutta niin kuin rakkaudessakin ystävyydessä voi alkuun ihastua ja ajan kanssa vasta tajuta järjen kanssa, mikä alun tunne oli kantavaa ja mikä ei. Tunteet voivat johdattaa meitä monenlaiseen suuntaan sekä saada uskomaan joskus vääriinkin asioihin, mutta niidenkään pohjalle ei ystävyys täysin rakennu. Ne ovat tärkeätä liimaa, mutta rakennusaineet pitää kerätä elämällä ja kokemalla ystävyydessä.

Omalla kohdallani ystävyyden merkitys on auennut vuosien saatossa. Se unelmieni ystävyys vahvistuu monenlaisten kohtaamisten kautta ja toista oppii tuntemaan melko hitaasti. Avoimuus,puheliaisuus ja luottamuksellisuus eivät ole tae tuntemisesta, vaan toisesta aukeaa aina pikku hiljaa jotakin uutta.

Toivotan onnea ystävän etsintään, mutta katso myös lähellesi :)

Ihan samoja ajatuksia ja tunnelmia täälläkin päin. Haluaisitko kertoa vähän itsestäsi, että minkä henkinen itse olet, jotta voisimme tietää, saattaisitko ehkä kenties sinä olla "se oikea" ystävä jollekin meistä? :)

toisiin ihmisiin. En tarvitse ystäviä. Yksinäisyys on ainoa luotettava ystävä, siten näkee asiat selkeästi miten ne ovat eikä ole riippuvainen toisista, ei tarvitse olla tiellä toisille. Kulkee vain omaa tietä ja rakentaa niitä asioita, jotka ovat vain itselleen tärkeitä. Ehkä jonkun mielestä itsekästä, mutta yksin on parempi olla. En osaisi olla toisten kanssa, en voi jaksaa kaupungin hälinää, ihmisten jatkuvaa puhumista... Kaipaan rauhaa, luonnon hiljaisuutta (sitä vähää mikä on jäljellä), tuulen huminaa, sateen ilmaan nostattamaa tuoksua, lintujen laulua...

En halua tulla enää petetyksi, jätetyksi ja syrjityksi. En halua tavata sellaista ihmistä jonka kanssa voisin olla ystävä tai olla kumppani, läheisemmän puoleinen. En halua kiintyä, koska se riistetään minulta taas jälleen kerran pois. En halua että se satuttaa. En halua satuttaa myöskään toista ystävää/kumppania, sen tekisin kun haluan omaa tilaa yksikseni. Yksinäisyyden tunteeseen osaa tottua. Sitä kaipaa, se ei ole enää sellaista millaista se oli ennen. En halua että kukaan muistaa minua, haluan enää vain olla rauhassa.

Minäkin olen ns. yksinäinen. Muutin uudelle paikkakunnalle 10 v. sitten ja esim. työkaverit jäivät. On minulla muutama kaveri, mutta sellainen luotettava ja luonteva ystävä puuttuu.

Olen melko sosiaalinen, mutta nykyisin melko varauksellinen. Toisinaan olen tosi pettynyt ihmisiin, mutta katkeraksi ei kannata alkaa.

Nykysin olen tosin hirveän kiinni lapsissani ja perheessäni. Mieheni on yrittäjä ja lastenhoito jää minun harteilleni. En oikein edes osaa lähteä kotoa mihinkään.

Ajattelin, että täytyy lähteä työväenopiston yms. kursseille. Jos sieltä löytyisi mukavia kokemuksia ja ihmisiä...