Alienit

jhkjhkhl

Moikka
Tietääkö kukaan keinoa miten voisi puolustautua alieneita vastaa jos ne hyökkää tai koittaa tappaa?

Haluisin todella tietää, koska ne alienit voi olla todella vaarallisia.

68

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • L.K.S.E.O.H.

      Jos niitä alieneita yleensä edes on, niin ovat niin kaukana ettei ne tänne edes pääse. Ainoastaan silloin pitäisi tietää kuinka tulisi puolustautua jos joskus änkee niiden asuttamalle planeetalle. Ja eihän ole vielä löytynyt toista elolle suotuisaa planeettaa kuin tämä ja jos joskus sitten sellainen löytyy, niin ei sekään tarkoita sitä että siellä mitään alieneita olisi, edes mitään takeita sille että sieltä mitään elollista löytisi ei ole...ja matkaan menisi kuitenkin tuhansia vuosiakin, joten voit nukkua aivan rauhassa ja huolet alieneiden suhteen muutoinkin heittää.

      Vaikka pihalla olo on ihan yes, niin hörhöt ovat pihalla ihan väärällä tavalla, eikä heidän kirjoituksistaan tai puheista kannata välittä sen taivaallista, sillä niiden mukaan taivaalla suikkii alieneiden aluksia vähän väliä, saahan naapureidenkin rajan yli lennoistakin lukea tuoreeltaan lehdistä, joten miten ihmeessä ne ufot jäisi huomaamatta? hör hör sanon vaan. Ja sitten osa niistä hölm..siis hörhöistä on mukamas tekemisissä ufoukkeleiden kanssa lähes päivittäin, eikä silti mitään todistetta löydy niistä esitettäväksi, niin voi vain todeta että puhe on kovin kevyttä.

      Se että eksyy reaalimaailmasta vähän tai sitten enemmänkin johtuu ihan näistä ufopapeista, youtuubiin laitetusta moskasta ja kaikenmaailman x-fileshömpästä, nämähän vaikuttaa sellaisten mieliin jotka ovat mieletään manipuloinille herkkiä. Harhat alieneiden vierailuista häviää kyllä kunhan aluksi sisäistää edes vähän tuon ympäröivän avaruuden mittakaavaa, että näin.

      • name of Jesus

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9242446

        Kummasti katosivat, kun yksinkertaisesti vain lopetin ufoilut ja vaihdoin uskomukseni avaruusolennoista kristinuskon mukaiseen kantaan. Ei ole tarvinnut pelätä sen jälkeen. Eihän avaruusolentoja kiinnosta kuin sellaiset marionetit, jotka pomppivat heidän pillinsä mukaan, eivätkä koskaan kyseenalaista mitään heidän alkuperästään tai opeistaan.

      • L.K.S.E.O.H.
        name of Jesus kirjoitti:

        löytyy kyllä aina muu selitys kuin alienien aluksia, kunhan tarpeeksi työtä selvityksen eteen nähdään.
        En tiedä mikä syy sinulla on ollut olemattomia edes pelätä, mutta hyvähän se on ettei enää tarvitse pelätä.

      • V.J.N.

        Elä sinä vain uskossasi alineiden suhteen ihan rauhassa, minä elän tiedossa.

      • L.K.S.E.O.H.
        V.J.N. kirjoitti:

        Totuus sattuu, niinhän se on. En sanoisi eläväni uskossa, vaan ihan oikeassa tiedossa. Vuosikymmeniä on väitetty että niitä aluksia ja jopa olentoja on nähty tuhansien toimesta. Joitain on siepattu, aluksia on syöksynyt maahan (vaikka ovat miljoonia vuosia meitä edellä) ja mitäs on tarjota todisteeksi puheitten ja muutamien epäselvien valokuvien lisäksi? vastaan itse itselleni ettei yhtikäs mitään, kun en vaan viitsi sinun vankkoihin "todisteisiin" haaskata aikaa, tulisi vain jotain tyyliin tutkassakin näkyi ja blaa blaa...on tässä parempaakin tekemistä.

        Ja tiedoksesi se sinut vakuuttanut alieneiden alus oli ihan vain tavallinen satelliitti. Annan arvokkaan neuvon, ulkoilisit useammin etkä vain ruudun edessä elämääsi viettäisi, etsien tukea uskollesi, niin saisit enemmän happea ja ehkä aivotkin elpyisi pikkuhiljaa niin että pikku-ukotkin kaikkoavat. Noudata neuvoa, niin kiität siitä sitten myöhemmin.

      • V.J.N.
        L.K.S.E.O.H. kirjoitti:

        Kyllä omahyväisyys paistaa niin läpi kuin vain voi. Tiedoksesi, niin mistään helkkarin satelliitista ei ollut kyse, ja ulkona vietän aikaani hyvin mieluusti, siis ihan luonnossa liikkuen. Annan nyt sitten neuvon vuorostani sinulle..kunhan siltä paremmalta tekemiseltäsi joudat, niin perehdy aiheeseen paremmin äläkä vain viljele omia uskomuksiasi täällä. Tuollaisen kieltäjän kanssa on kuitenkin ihan turha edes yrittää keskustella ufoista.

        Sitten se on se toinen, olit nukkumassa ja yhtäkkiä et voinutkaan liikkua ja sitten seinien lävitse tuli niitä humanoideja ja ne vei sinut alukseensa..Osuiko nyt? Liikut siis paljon luonnossa, onko tapana sienestää? Ja voi veikkonen, olen perehtynyt aiheeseen paljon paremmin kuin mitä luulet. Ei vain löytynyt mitään tukea vierailuille, joten yritän vain auttaa toisia näkemään totuuden, jotta eivät tuhlaa aikaansa, kuten minä hyvässä uskossa tein.

        Ei ollut (unihalvauksen voit siis työntää...sivuun). Enkä kerää sieniä, en edes niitä punaisia joissa on valkoisia pilkkuja.
        Yrität auttaa, voi kuinka herttaista, oikea jalo ritari on siis saapunut tänne. Huono puoli on vain siinä, että olet väärässä, ja vieläpä pahemman kerran.

      • L.K.S.E.O.H.
        V.J.N. kirjoitti:

        Ei ollut (unihalvauksen voit siis työntää...sivuun). Enkä kerää sieniä, en edes niitä punaisia joissa on valkoisia pilkkuja.
        Yrität auttaa, voi kuinka herttaista, oikea jalo ritari on siis saapunut tänne. Huono puoli on vain siinä, että olet väärässä, ja vieläpä pahemman kerran.

        Kerro pois, kun ei kerta vieläkään osunut. Lupaan vaikka tässä ja nyt etten naura. Poistun nyt kuitenkin nauttimaan löylyistä. Luen sitten vaikka huomenna sat...kertomuksesi.

      • V.J.N.
        L.K.S.E.O.H. kirjoitti:

        Kerro pois, kun ei kerta vieläkään osunut. Lupaan vaikka tässä ja nyt etten naura. Poistun nyt kuitenkin nauttimaan löylyistä. Luen sitten vaikka huomenna sat...kertomuksesi.

        Mitään rupea tuollaiselle siitä kertomaan, sillä ihan turhaahan se olisi.
        Istu siellä saunassa vaikka naulan kantaan, saattaisit hyvällä lykyllä herätä todellisuuteen.

      • L.K.S.E.O.H.
        V.J.N. kirjoitti:

        Mitään rupea tuollaiselle siitä kertomaan, sillä ihan turhaahan se olisi.
        Istu siellä saunassa vaikka naulan kantaan, saattaisit hyvällä lykyllä herätä todellisuuteen.

        Taitaa vain pelottaa se että antaisin järkevän luonnollisen selityksen, siinähän se syy.
        Eipä saunassani ole nauloja taikka ruuveja näkyvillä, hörhöjen saunojen lauteet ovat sitten toista, kuten myös skepojen, skepojenhan on nähtävä ne ruuvit taikka naulat, koska muuten hiki voi tulla väärästä syystä...onko siellä mitään pitämässä lauteita kasassa..
        Herätyskello hoitaa tehtävänsä oikein hyvin, vaikka eihän sitä nyt lomalla edes tarvitse.

    • elämme kivikautta

      Taatusti alienien avaruusalukset ovat vaarallisia jos ne tänne pystyvät tulemaan. Meillä maan asukkailla ei ole sellaista tekniikkaa että pystyisimme lähtemään vaikkapa edes lähimmälle tähdelle. Alienit ovat siis meitä huikeasti tekniikassa edellä jos ne tänne tulevat. Matka on myös hyvin kallis joten tuskin ne ihan marjoja ovat tulossa poimimaan. Puolustusta ei siis ole olemassa.

      • suut makiaks

        jo tuhansia vuosia ellei jopa kauemmin (riippuu ihan siitä, ketä kontaktihenkilöä kuuntelee, jokaisen tuuba on paksumpi toista), jos täältä vain puolukoita himoitsevat? Kyllä varmasti on muutakin mielessä ja sitä muuta on suunniteltu todella pitkään ja hartaasti.

      • L.K.S.E.O.H.

        Tämä pieni paskaläjähän se olisikin kohteena, löytyisikin niin helposti joukosta että.
        Marjapoimijoita, tuo oli hyvä kyllä... ei kai ne mielikuvistusotukset silti piiput ojossakaan tulisi silti muuten kuin just mielikuvituksessa korkeintaan. Ei, ei oo, eikä tule mitään uhkaa ulkoa, vaikka kuinka sitten kutsuttaisiin.

      • riskibisnestä

        kuinka Billyä uhkailevat toiset avaruusolennot, jotka pelottelemalla estävät häntä kertomasta yhteyksistään plejadilaisiin. Olennot pakottivat Meierin myös väärennöksiin, jotta häntä ei uskottaisi.
        http://www.abovetopsecret.com/forum/thread380900/pg1

        Jos siis itse kontaktihenkilötkin kertoilevat tällaisia juttuja joistakin avaruusolennoista, niin siitä voi kukin päätellä, että mikäli yleensä on olemassa joitakin avaruusolentoja, niin silloin on olemassa myös negatiivisia avaruusolentoja. Tietenkin voi aina laskea entten-tentten ja uskoa, että omalle kohdalle osui juuri se hyvä avaruusrotu.

      • L.K.S.E.O.H
        riskibisnestä kirjoitti:

        kuvista on tullut nähtyä osa ja koska olen tämmöinen, niin se sitten kertookin kuinka vakuuttavina niitä pidän. Jos olisi tosissaan tarkoitus todistaa että minullapas on kaukaisia frendejä ja heillä ei olisi sitä vastaan mitään, niin pelihän olisi sitä myöten selvä.

        Kunhan ensin löytyisi se bakteerikin jostain muualta, niin sillä voisi vaikka spekuloida sitä että aiheuttaisiko ne sitten vetisen pärskähdyksen tai jotain aivan muuta, siinähän sitä hyvää taikka pahaa olisi jo ihan tarpeeksi, avaruusrotuja..voi hertileeri sentään.

      • örkkikö...
        L.K.S.E.O.H kirjoitti:

        Vastailet pokkana omaan aloitukseesi,voihan sitä keskustelua noinkin käydä heh. heh...

      • L.K.S.E.O.H.
        örkkikö... kirjoitti:

        Vastailet pokkana omaan aloitukseesi,voihan sitä keskustelua noinkin käydä heh. heh...

        Ei pidä paikkaansa, toivottavasti maailmasi ei tämän viestin myötä kovin järkkynnyt. En vastaa omiin viesteihini, jätän sellaisen harrastuksen ihan suosiolla toisten huviksi, jos joku sellaisesta hupia irti itselleen sitten saa.

      • Kontaktihenkilö

        Älkäähän nyt, he ovat jo vuosikymmeniä lennelleet aktiivisesti ilmatilassamme ja jos he haluaisivat jotain pahaa, niin he olisvat voineet laittaa tämän planeetan palasiksi jo aikoja sitten. Itse olen lähes 20 vuotta tavannut heitä fyysisellä tasolla aina silloin tällöin ja voin sanoa, että he ovat hyväntahtoisia ja myös humoristisia. Heillä on vain huoli planeettamme tilasta, ilmakehämme mukaan luettuna, sekä siitä että toiset pelkäävät ja vihaavat heitä ja taas toisaalta se, että jotkut olisivat valmiit palvomaan heitä jonkinlaisina jumalina. Enkä nyt heitä mitään fuulaa sanomalla, että olen heitä tavannut, vaan se on ihan tosiasia. Uskokoon ken tahtoo.

      • L.K.S.E.O.H.
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Tai jopa vuosituhansia, joo joo. Hyväntahtoisia ja huumorintajuisia, oikea hurraa huudon paikka..hurraa!!!. Sehän on selvä, että näinhän sen on oltava kun kerta paikat säilyneet ehjänä, mitä nyt itse olemme hilluneet, elikkä selvä merkki heidän hyväntahtoisuudestaan on nähtävissä, hoplaa.

        Huumoria saattaa tiukan paikan tullen löytyä täältäkin, mutta ihan noin pitkälle se ei silti veny.

      • riskibisnestä
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Älkäähän nyt, he ovat jo vuosikymmeniä lennelleet aktiivisesti ilmatilassamme ja jos he haluaisivat jotain pahaa, niin he olisvat voineet laittaa tämän planeetan palasiksi jo aikoja sitten. Itse olen lähes 20 vuotta tavannut heitä fyysisellä tasolla aina silloin tällöin ja voin sanoa, että he ovat hyväntahtoisia ja myös humoristisia. Heillä on vain huoli planeettamme tilasta, ilmakehämme mukaan luettuna, sekä siitä että toiset pelkäävät ja vihaavat heitä ja taas toisaalta se, että jotkut olisivat valmiit palvomaan heitä jonkinlaisina jumalina. Enkä nyt heitä mitään fuulaa sanomalla, että olen heitä tavannut, vaan se on ihan tosiasia. Uskokoon ken tahtoo.

        Ja jos olentosi olisivat ollet pahansuopia, niin olisivat kyllä varoittaneet sinua siitä, vai.........????

        Kumoat tässä niiden kontaktihenkilöiden (ja myös niiden siepattujen) väitteet, jotka väittävät, että on myös negatiivisia olentoja. Näitä väitteitä on myös suomalaisten kontaktihenkilöiden suusta tullut, Meier ei suinkaan ole ainutlaatuinen väitteineen. Erään sellaisenkin suusta on sama väite tullut, jota peräti arvostetaan teidän omissa ufopiireissänne!!!

        Kaikki ns. "siepatut" ovat tietääkseni päässeet turvallisesti kotiin, myös minä. Entä jos he vain viskaisivat ruumiin kaatopaikalle, mutta kun näin ei tapahdu. Olen myös kuullut, että joitakin kontaktihenkilöitä on ahdisteltu "muukalaisten" taholta, lähinnä jenkeissä ja vähän tuntuu siltä, että siellä on ollut asialla ihan tavalliset ihmiset, hallituksen agentteja tms.

      • omaan alaasi

        vähän paremmin!!! Tuo on täyttä soopaa. Olen omin korvin kuullut suomalaisen kontaktihenkilön väitteet ko. asiasta, se ei ole mitään musta tuntuu-juttua tai amerikan meininkiä. Kuinka pöllö voi ihminen olla, jos pitää avaruutta asuttuna, mutta luulee kaikkien muiden avaruudessa olevien olentojen olevan pelkästään hyviä ja vain maapallolla olevien olevan pahoja??!! Nyt meni kyllä tyhmyys tosi paksuksi...

    • alienprof.

      Alienit esiintyvät mielessä psyyken alueella. Fyysiset alienit on maapallolla niin harvinaisia, ettet tule niitä koskaan kohtaamaan. Kontrolloi mieltäsi ja ole mahdollisuuksien mukaan hyvällä tuulella, niin olet suojassa. Älä anna ahdistuksen tai pelon tunteiden esiintyä kovin pitkään, koska juuri ne toimivat kutsuna tietyille psyyken tahoille.

      Hyvikset ovat hyvällä tuulella!

      • riskibisnestä

        Ettehän te ole ajan tasalla edes suomalaisista tapauksista. Kyllä niitä nyt vaan on täällä ihan fyysisenäkin kontaktihenkilöiden ja vähän muidenkin mukaan.

        "Entä jos he vain viskaisivat ruumiin kaatopaikalle"...???? Kiinnostavasti ilmaistu. Kyllä niitä kaukana kotoa harhaileviakin näissä siepatuissa löytyy ym. kaatopaikkakamaa.

        Ja jo sen, että suojia tarvitaan, olivat ne sitten jotain rituaaleja tai mielentilaan pääsemistä, niin senkin jo pitäisi kertoa, että avaruuden pahiksiakin on.

        Riskibisnestä: "Kyllä niitä kaukana kotoa harhaileviakin näissä siepatuissa löytyy ym. kaatopaikkakamaa."

        Kaatopaikkakamaa? Tietääkseni kaatopaikalta ei ole löytynyt yhtään "siepattua", korjaa jos olen väärässä. Ja se että jotkut ovat löytäneet itsensä jostakin tienposkesta, niin siihen on hyvä syy. Ja se syy on se, että on tarkoitus, että nämä "siepatut" muistaisivat olleensa aluksilla ja jotta nämä veisivät tietoa toisplaneettalaisista eteenpäin. Sieppauksilla ei ole vain yksisuuntainen merkitys. Niissä on takana muutakin kuin että otettaisiin muutama verikoe tms.

        Tutustuppas: " omaan alaasi vähän paremmin!!! Tuo on täyttä soopaa. Olen omin korvin kuullut suomalaisen kontaktihenkilön väitteet ko. asiasta, se ei ole mitään musta tuntuu-juttua tai amerikan meininkiä. Kuinka pöllö voi ihminen olla, jos pitää avaruutta asuttuna, mutta luulee kaikkien muiden avaruudessa olevien olentojen olevan pelkästään hyviä ja vain maapallolla olevien olevan pahoja??!! Nyt meni kyllä tyhmyys tosi paksuksi..."

        Olet omin korvin kuullut? Minä olen keskellä päivää jutellut heidän kanssaan ja myös heidän jälkeläisten kanssa, jotka elävät täällä keskuudessamme. En nyt kuitenkaan 100% väitä etteikö joku ei-toivottu ryhmittymä olisi joskus päässyt valvonnan läpi. Ainakaan itse en ole n. 20 vuoden aikana tavannut kuin positiivisia pohjoismaalaisen näköisiä.

        Ja nekö kontaktihenkilöt siis valehtelevat kertoessaan näistä toisenlaisista olennoista, joita sinä et tunne? Kaikki avaruusolennotko siis ovat sinun mukaasi pohjoismaalaisen näköisiä? Tekeekö se jonkun kokemuksesta valheen, että kerron täällä hänen puolestaan, mitä hän on itse ensin kertonut omista kokemuksistaan? En ole kovin hanakka uskomaan ketään sellaista ihmistä, joka toisia samassa tilanteessa olevia pitää valehtelijoina, mutta itseään kaiken tietävänä. Kaatopaikka-sanaa käytin, koska itse sitä käytit. Se on melkein sama kuin kaatopaikka, jos löytyy harhailemasta jostain itselle vieraasta paikasta sieppauksen jälkeen. Ihmettelenkin kovasti, että mitähän se muka muistiin vaikuttaa, jos jättää siepatut jonnekin tienposkeen tönöttämään? Yhtä hyvin sitä ihmiset voisi palauttaa sinne, mistä mukaansa ottivatkin, jos olisivat asiallisia olentoja.

        En sano että valehtelee. Kyllä maailmankaikkeuteen mahtuu kaikenlaista kulkijaa. Mutta pitää muistaa, että tämä on eristetty planeetta ja tänne ei päästetä enää ketään sotkemaan asioita tämän enempää. Sanon edelleen, että se on mahdollista että suojauksien läpi on päässyyt jotakin porukkaa, mutta niiden aika on täällä rajallinen ja heidät ajetaan nopeasti pois. Toisaalta voidaan kysyä, että miksi esim. nämä ns. MIBit sitten vain uhkailee, miksi he eivät heti lataa päätä irti, jos kerta ovat niin pahoja? Ai ihmettelet kovasti miten se muistiin vaikuttaa? Monet muistavat vain hämäriä kuvia ns. sieppauksesta ja epäilevät että kyseessä saattaa olla mahdollisesti vain unet. Siksi se vaikuttaa.
        Ja käsityksen mukaan sinä vain puhut, mitä olet kuullut. Minä puolestaan olen heitä tavannut yli 50 kertaa.

        ruveta tällaisilla palstoilla retostelemaan muiden kokemuksia tämän yksityiskohtaisemmin, sen enempää kuin omiakaan. Sanon vaan, että silmät, korvat ja älynystyrät ne on muillakin kuin sinulla, ja jos negatiiviset olennot nokan eteen ilmaantuvat, ei siinä tarvita 50 erillistä tapaamiskertaa tai kontaktihenkilötaustaa sen toteamiseksi, minkä laatuisia ne ovat.

      • DarkNH

        Vastentahtoiset kontaktit jotka ovat vastenmielisiä ja aiheuttavat pelkoa ovat pahojen alienien tekosia? Hyvin suhteellista tuo hyvän ja pahan määrittely.

      • riskibisnestä
        DarkNH kirjoitti:

        Vastentahtoiset kontaktit jotka ovat vastenmielisiä ja aiheuttavat pelkoa ovat pahojen alienien tekosia? Hyvin suhteellista tuo hyvän ja pahan määrittely.

        Jos joku ihminen sieppaa toisen ihmisen, se on jokaisen mielestä rikos, mutta jos joku alien sieppaa ihmisen, se onkin yhtäkkiä kontakti. Ja kansa on polvillaan kuin marakatit banaanin edessä.

      • Kontaktihenkilö
        riskibisnestä kirjoitti:

        Jos joku ihminen sieppaa toisen ihmisen, se on jokaisen mielestä rikos, mutta jos joku alien sieppaa ihmisen, se onkin yhtäkkiä kontakti. Ja kansa on polvillaan kuin marakatit banaanin edessä.

        Niin minä puhunkin yleensä niin sanotuista (ns.) sieppauksista. Tiedän että monet ovat antaneet sieluntasolla luvan, mutta eivät sitä vain itse muista kun palaavat päivätietoisuuteen. Aina olen turvallisesti palannut takaisin ja monesti he ovat puhdistaneet kehoani vastapalvelukseksi. Vellihousuja ovat ne, jotka niitä pelkää!

        Niin ja se ei ole rikos, kun eläimille tehdään tuskallisia kokeita ja pidetään häkeissä! Sanon vielä kerran, että jos he haluaisivat meille pahaa, niin he olisivat orjuuttaneet tai lahdanneet meidät jo aikoja sitten tai heittäneet meidät tyrmään!

      • alien gospel tuttua?

        eli vielä on muutakin, jota olennot saattavat haluta kuin nuo mainitsemasi orjuutus, vankeus tai lahtaus. Ainakin joidenkin tietojen mukaan myös meidän jumalaksemme tuntuu olevan kovasti tunkua eräiden olentojen taholta.

      • DarkNH
        alien gospel tuttua? kirjoitti:

        Älä vastaa.

        Jumalaksemme tuntuu olevan kovasti tunkua eräiden olentojen taholta, niinkö? Mistä ihmeestä niin päättelit ja keistä olennoista mahtaa olla kyse? Vähän kevein tiedoin olet liikenteessä, nimittäin sitä he juuri pelkäävät, että jotkut maan ihmisistä alkaisivat jumaloida heitä, jota he eivät hyväksy.

      • epäuskottavaa

        kun et tiedä puoliakaan koko ufoasiasta sen laajemmin kuin omalta osaltasi, et näytä oikeastaan tietävän yhtään mistään muusta kuin näistä omista otuksistasi. Kysyppä sitten niiltä ufoukkeleiltasi, jos kerran niiden kanssa seurustelet, millaisia muita otuksia maailmankaikkeus vilisee. Jolleivät hekään tiedä negatiivisista olennoista, vaikka muut kontaktihenkilöt niistä kertoilevat, niin sopii miettiä, mitä sinulta piilottelevat. Luuletko, että alan täällä nimiä viskellä kehiin, ketkä kontatihenkilöt näitä puhuvat. Joka tapauksessa, kontaktihenkilöitä hekin ovat, joilta tiedot tulevat. Ja tiedän kyllä, että on niitäkin olentoja, jotka pelkäävät, että ihmiset alkavat heitä palvoa jumalina kaikkea muuta, mitä mainitsit. Kenties he ovat jopa enemmistö. Koita sinä puolestasi käsittää ja hyväksyä se fakta, että on toisenlaisiakin olentoja, joilla ei todellakaan ole hyviä tarkoitusperiä. Näin sanoo sinua vastaava toinen henkilö, joka myös väittää olevansa kontaktihenkilö. Mutta häntä väität jatkuvasti palturin puhujaksi. Minä taas alan epäillä sinun kontaktiesi pitävyyttä.

      • myötähäpeää...
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Jumalaksemme tuntuu olevan kovasti tunkua eräiden olentojen taholta, niinkö? Mistä ihmeestä niin päättelit ja keistä olennoista mahtaa olla kyse? Vähän kevein tiedoin olet liikenteessä, nimittäin sitä he juuri pelkäävät, että jotkut maan ihmisistä alkaisivat jumaloida heitä, jota he eivät hyväksy.

        Minä olen itse perehtynyt eniten kontaktihenkilöön nimeltä Kalevi Riikonen, lukenut hänen kirjansa, istunut hänen luennoillaan yms., ja koska hän on paitsi laajasti tunnettu kontaktihenkilö, niin myös yksi luotettavimmista kontaktihenkilöistä ufoväen keskuudessa, niin lainaan kommentissani hänen kirjansa sanoja. Riikonen kertoo näin:

        “Hän, joka laajentaa toimintansa koskemaan toisia ulottuvuuksia, kohtaa ennemmin tai myöhemmin myös kehityksessään vääristyneitä elämänmuotoja. Kohtaamiset vastapuolen kanssa kuuluvat jokaisen oppilaan jossakin vaiheessa hallittaviin tilanteisiin. Kannattaa tietoisesti hakeutua yhteistoimintaan elämää rakentavien olentojen kanssa.”

        Ei tarvitse olla ruudinkeksijä, eikä edes kontaktihenkilö, älytäkseen näistä sanoista, että kosmoksessa on siis myös vähemmän ylevää sakkia, joiden seuraan ei kannata hakeutua. Omaa seulaa siis tarvitaan, vaikka kuinka sinusta olisimme “vain tyhmiä ja tietämättömiä ihmisiä” avaruusolentoihin verrattuna. Jos tämä ei kuitenkaan sinua vielä vakuuttanut, niin lainaan lisää:

        “Monilla maan läheisillä tasoilla harhailee ja on kirjava joukko monenmoisia otuksia. Kaikkeudessa ilmenee toisilleen rinnakkaisia aika- ja tilavyöhykkeitä. Nämä eivät välttämättä ole lainkaan toisistaan tietoisia. Myös muualla kosmoksessa olevissa olentoluokissa voi kehitys mennä oikeamman suunnan vierestä. Osa kosmisista vaeltajista on saapunut kehittyäkseen itse. Maa-planeetan henkisen hätäapuhallinnon alaisuudessa tapahtuu rodunjalostamista. Vähäisessä määrin näiden rinnalla ilmeisesti tehdään omavaltaista itsekeskeisempää kokeilua joidenkin ulkopuolisten tahojen toimesta. Salaiset sopimukset ovat vielä toistaiseksi olleet piilossa kulissien takana suurelta osalta ihmiskuntaa.”

        Joten tämän tekstin valossa ainakin olet itse joko todella naiivi, täysin harhautettu tai et ollenkaan kontaktihenkilö.

      • Kontaktihenkilö
        myötähäpeää... kirjoitti:

        Tunnen hänet kyllä enemmän kuin hyvin jo 17 vuoden takaa ja yhteistyötä on tehty mitä merkillisimmissä yhteyksissä. Aivan siitä lähtien kun sai ensimmäisen kirjansa valmiiksi. Kyllä tästä asiasta ollaan keskusteltu monesti hänen kanssaan josta me nyt täällä väännetään, emmekä me olla oltu mistään erimieltä. Lainaan tuota tekstiä:

        Toisiin ulottuvuuksiin kuuluu myös astraali ja sen yläpuoliset tasot. Kerro mikä erottaa ns. henkimaailman olennot ja toisplaneettalaiset avaruusihmiset? Siinä sinulle pientä purtavaa, kerro sitten kun saat jotain selville, niin mahdollisesti voin oikaista väärinkäsitykset jo näin alkuvaiheessa. Lainataan tuo seuraava teksti:

        "Monilla maan läheisillä tasoilla harhailee..." En väitä etteikö maan läheisillä tasoilla harhailisi. Tiedätkö mitä ovat nämä maan läheiset tasot?

        "Myös muualla kosmoksessa olevissa olentoluokissa voi kehitys mennä..." No niin, nyt päästiin kosmosta koskeviin olentoluokkiin joissa kehitys "voi" mennä. Huomio tuossa sana "voi". Kyseessä ei ole mitenkään ehdoton tulkinta, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, että tämä on eristetty planeetta ja tänne ei niin vaan tulla häiritsemään tämän planeetan kehitystä. Sanon edelleen, että vellihousuja ovat ne, jotka heitä pelkäävät!

        "Toisiin ulottuvuuksiin kuuluu myös astraali ja sen yläpuoliset tasot." Onko jotain muuta väitetty...?

        "En väitä etteikö maan läheisillä tasoilla harhailisi." Ai jaa... tämä menee kyllä nyt vähän tulkinnanvaraiseksi.

        "Huomio tuossa sana "voi". Kyseessä ei ole mitenkään ehdoton tulkinta" Niin, ja minä tiedän kyllä, mitä sana "voi" tarkoittaa. Tiedätkö itse, että se pitää sisällään myös sen toisen mahdollisuuden...?

        Hiustenhalkomista tällaiset voi-sanaan takertumiset ym., mutta jos se kerran on pelastusköytesi. Riikosesta taas sanoisin, että hän nyt yleensäkin on henkilö, joka ei toisen uskomuksia ala moukarilla oikomaan tai omaa mielipidettään ylikorostamaan. Jos toisessa päässä olisikin esim. Riikonen vastailemassa, niin paitsi laatu, niin myös uskottavuustaso nousisi tälläkin palstalla huomattavasti, samoin kiinnostus lukea näitä vastauksia.

        Ja sitten päästiin taas tuohon ufoihmisten lempipuuhaan eli väitteeseen siitä, kuinka ufojen vastustus on yhtä kuin pelkoa. Siihen en jaksa enää edes kommentoida, taas kerran. Lue muualta vastaukseni siihen, mikäli kiinnostaa.

    • ds1

      Ne ei välitä boteista. Nuku rauhassa.

    • ++tummli XL

      Keino alieneita vastaan on tummeli sehän on lehmän utare rasva ja alienit inhoaa sitä yli kaiken. Eli siis voitelet itsesi tummelilla,koko varatalon ja olen varma että alienit ei hyökkää.

      • näsä-viisaus suojaa

        kun lehmistä ne erikoisessti pitävät ja utareet varsinkin on heitetty uffon kyytiin! Kummeli sen sijaan voisi tepsiä paremmin. Samanlaiseksi jos heittäytyy kuin Kummelin pojat, niin takuulla pysyvät loitolla sen sorttisesta porukasta.

    • Jodamaster

      110 asteiseen saunaa. Varmaan eivät uskalla tulla sinne jos ovat lukeneet
      viime päivien uutisia löylynheittokisoista.
      Olet varmassa turvassa mokomien hyökkäyksiltä.

      • aattelin näin

        Älä katso alien elokuvia,eihän niitä todellisuudessa ole kuin filmissä.Mutta jos olet katsonut ja näet painajaisia ei asialle ole paljon tehtävissä.

      • yhä paksunee
        aattelin näin kirjoitti:

        Älä katso alien elokuvia,eihän niitä todellisuudessa ole kuin filmissä.Mutta jos olet katsonut ja näet painajaisia ei asialle ole paljon tehtävissä.

        "monet ovat antaneet sieluntasolla luvan, mutta eivät sitä vain itse muista kun palaavat päivätietoisuuteen" ja "Niin ja se ei ole rikos, kun eläimille tehdään tuskallisia kokeita ja pidetään häkeissä!"

        MITÄ? Eikö elukat sitten muka ole antanut ihmisille sielutasolla lupaa ronkkia sisälmyksiään labrassa ja laittaa häkkeihin?!? Kivikunnan tasostahan sitä on hihhulheiopin mukaan ylös punnerrettu ja onhan elikko silloin jo selvästi kivenmurikkaa ylempänä oleva sielu, eikä mikään kani- tai rottaressu, ja sielutasolla se rottakin on suostunut uhraamaan seuraavan elämänsä ihmiskunnan hyväksi! Muistatko muuten koskaan eläneesi jonain elukkana, sittisontiaisena tai siitosoriina? Yleensä kun muistetaan vaan ne hovikelpoiset elämät keisarina, niin...

      • Kontaktihenkilö
        yhä paksunee kirjoitti:

        Eläimillä ei ole moraalia, vaan ne elävät vaiston varassa, enkä usko että ymmärtäisivät, jos heiltä kysyttäisiin. Ihminen on eri asia.

        Ei nyt auta pojat itku markkinoilla.

      • muu muu
        yhä paksunee kirjoitti:

        "monet ovat antaneet sieluntasolla luvan, mutta eivät sitä vain itse muista kun palaavat päivätietoisuuteen" ja "Niin ja se ei ole rikos, kun eläimille tehdään tuskallisia kokeita ja pidetään häkeissä!"

        MITÄ? Eikö elukat sitten muka ole antanut ihmisille sielutasolla lupaa ronkkia sisälmyksiään labrassa ja laittaa häkkeihin?!? Kivikunnan tasostahan sitä on hihhulheiopin mukaan ylös punnerrettu ja onhan elikko silloin jo selvästi kivenmurikkaa ylempänä oleva sielu, eikä mikään kani- tai rottaressu, ja sielutasolla se rottakin on suostunut uhraamaan seuraavan elämänsä ihmiskunnan hyväksi! Muistatko muuten koskaan eläneesi jonain elukkana, sittisontiaisena tai siitosoriina? Yleensä kun muistetaan vaan ne hovikelpoiset elämät keisarina, niin...

        Vaikkei meillä ihmisillä olekaan oikeutta ronkkia edes labrarottaa, niin ole onnellinen, että eilienit saavat senkin tehdä ihan luvallisesti. Siitä vaan ammu pilviin ja jäykkänä ja riisuttuna takaisin maajussille, eikä kukaan inahdakaan.

      • myötähäpeää...
        muu muu kirjoitti:

        voisi lisätä vielä ne kaikki ihmiset, jotka avaruusolentojen takia ihan muuten vain päättivät päivänsä, kuten esimerkiksi Heaven's Gate-lahkon jäsenet.

      • Kontaktihenkilö
        myötähäpeää... kirjoitti:

        voisi lisätä vielä ne kaikki ihmiset, jotka avaruusolentojen takia ihan muuten vain päättivät päivänsä, kuten esimerkiksi Heaven's Gate-lahkon jäsenet.

        Väärin. Vain pieni ryhmä Heaven's Gate-lahkon jäsenistä teki itsemurhan.

    • Varaktori

      Tarvitset kiikarin, pinsetit ja tyhjän tulitikkuaskin. Aseta kiikari väärinpäin silmillesi ja katsele sen läpi pieniä alienin rääpäleitä. Napaa alienit yksi kerrallaan pinseteillä ja laita ne tulitikkurasiaan. Alieneilla täyttämäsi tulitikkurasian voit sitten lähettää postissa Juhan af Grannille tai Rauni-Leena Luukanen-Kildelle.

    • Meinasin jättää ketjun avaamatta, kun ajattelin ketjun koskevan niitä alien-elokuvia, vaikka eihän niissä elokuvissa mitään vikaa olekkaan, Sigourneystä tuli sankarittareni kerta heitosta

      • Kontaktihenkilö

        Mikään muu ei ole niin suuri uhka ihmiskunnalle ja koko planeetalle, kuin Ihminen itse.

      • Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Mikään muu ei ole niin suuri uhka ihmiskunnalle ja koko planeetalle, kuin Ihminen itse.

        Muita suuria uhkia, aurinkomyrskyt taikka sitten jokin kohti tuleva suurempi möhkäle, pienuutemme saamme tuolloin tuntea , onhan niitä, mutta tottahan se on että ihminen voi kyllä "möhliä" planeetan täysin piloille pitemmäksikin aikaa.

      • myötähäpeää...
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Mikään muu ei ole niin suuri uhka ihmiskunnalle ja koko planeetalle, kuin Ihminen itse.

        Eikös se ole liian inhimmillistä ja vieläpä kamalan maallistakin? Ei kai kehittyneemmät olennot tarvitse sellaisia? Onhan heillä paljon parempiakin aseita meitä vastaan eli oma mielemme ja tahtomme, jotka eräät näyttävät luovuttavan heille vapaaehtoisesti, toiset vasta pienen suostuttelun, vakuuttelun tai sieppauksen jälkeen.

        Itseäni kovasti ihmetyttää mm. se, että mihin "valaistuneet" olennot muka tarvitsevat yön pimeyttä ja kehojemme halvaannuttamista sieppauksia tehdessään...

        Ja että toisplaneettalaiset tarvitsevat johonkin yön pimeyttä? Nyt en ymmärrä, tietääkseni he eivät tarvitse sellaista mihinkään. Mutta kaikki tehdään mahdollisemman sopusointuisasti.

      • myötähäpeää...
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Ja että toisplaneettalaiset tarvitsevat johonkin yön pimeyttä? Nyt en ymmärrä, tietääkseni he eivät tarvitse sellaista mihinkään. Mutta kaikki tehdään mahdollisemman sopusointuisasti.

        useimmiten tapahdu öisin ja yleensä pimeään aikaan...ja huolehtimalla siitä, ettei henkilö laita hanttiin? Kertomukset siitä, etteivät siepatut kykene liikkumaan (he sanovat näkevänsä ja kuulevansa kaiken, mutta eivät liikuttamaan itseään, esim. lähtemään tilanteesta pois). Kyllähän nämä ovat aivan yleisiä tunnusmerkkejä sieppaustarinoissa.

      • Kontaktihenkilö
        myötähäpeää... kirjoitti:

        useimmiten tapahdu öisin ja yleensä pimeään aikaan...ja huolehtimalla siitä, ettei henkilö laita hanttiin? Kertomukset siitä, etteivät siepatut kykene liikkumaan (he sanovat näkevänsä ja kuulevansa kaiken, mutta eivät liikuttamaan itseään, esim. lähtemään tilanteesta pois). Kyllähän nämä ovat aivan yleisiä tunnusmerkkejä sieppaustarinoissa.

        Kyllä vain. Toisin sanottuna ihmiset menevät nukkumaan kun tulee pimeää, eli he tulevat kun on unten mailla. He tarvitsevat nukkuvan, ei pimeää tullakseen.

      • L.K.S.E.O.H.

        Vai varmuudella, kerroppas tarkemmin mitä olet nähnyt, jollei sitten nolota liikaa. Tuolla joku jo otti nokkiinsa, kun kehoitin tätä kertomaan juttunsa.

      • L.K.S.E.O.H. kirjoitti:

        Ei nolota, miksi nolottaisi, täällähän kuuluu keskustella ufoista ja ufosieppauksista, jos sinua aihe nolottaa, niin olet väärässä paikassa. Olen jo kertonut siitä, eli löytyy kun vain haet. Saatan tehdä
        siitä vielä kuvankin, mutta en tiedä joudanko tänään, kun tekemistä riittää muutenkin, mutta jossain vaiheessa voin linkin tänne ehkä jopa toimittaa.

      • L.K.S.E.O.H.
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Meinasin jättää etsimättä, mutta aikaa kun oli, niin tulipahan luettua. Nyt koittaakin aika tuomion.Tuo näkemäsihän on helposti selitettävissä. Kyseessä on ihan auringon aiheuttama ilmiö, värikin täsmää hyvin, eli alueella vain leijaillut poikkeuksellisen sankasti siitepölyä josta aurinko sitten hejastui...katsos kun se aurinko on keltainen ja pyöreä, pientä vääristymää voi muodossa esiintyä, kuten tuollaista litistymistä, johtuen ihan vain siitepölykertymän paksuudesta. Kyseessä siis oli ilmiö nimeltä sivuaurinko, yleensä ne ovat jääkiteistä johtuvia, mutta sillä kertaa siitepölyä oli sopivasti illmassa, kuten myös sopivaan aikaan. Se sen liikkuminen johtui siitä että tuuli kuljetti sitä pölyä, siis heijastusseinämää.Voit toki onnitella itseäsi, sillä näit aika harvinaisen ilmiön, mutta alieneiden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Tämän viestin voikin lopettaa sanoihin case closed.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sivuauringot

      • eräsvaanÄÄÄ

        tuolle pösilölle,ei se ymmärrä vaikka rautalankasta vääntäis.

        Pösilö mikä pösilö,heh hee....on aikohin eletty.

      • L.K.S.E.O.H.
        eräsvaanÄÄÄ kirjoitti:

        tuolle pösilölle,ei se ymmärrä vaikka rautalankasta vääntäis.

        Pösilö mikä pösilö,heh hee....on aikohin eletty.

        Ritariko se tuli neitoa pelastamaan?. Minäkö pösilö, siis minä... ei käy.
        Kukahan se pösilö oikeasti on, sinunlaisesi hörhö, vai minunlaiseni joka totuutta etsimällä sen vihdoin myös löysi?

      • myötähäpeää...
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Kyllä vain. Toisin sanottuna ihmiset menevät nukkumaan kun tulee pimeää, eli he tulevat kun on unten mailla. He tarvitsevat nukkuvan, ei pimeää tullakseen.

        Se pienempi joukko, jotka siepataan ns. "lennosta" esim. automatkalla, kuten eräs tuttuni kertoi, tai muuten hereillä ollessa - miksi nuo olennot sitten eivät tarvitse nukkuvaa?

      • kontaktihenkilö
        myötähäpeää... kirjoitti:

        Se pienempi joukko, jotka siepataan ns. "lennosta" esim. automatkalla, kuten eräs tuttuni kertoi, tai muuten hereillä ollessa - miksi nuo olennot sitten eivät tarvitse nukkuvaa?

        On näinkin, että ei välttämättä tarvitse olla unten mailla, mutta suurin osa näistä tapauksista tapahtuu kuitenkin henkilöiden ollessa unessa.

      • L.K.S.E.O.H. kirjoitti:

        Meinasin jättää etsimättä, mutta aikaa kun oli, niin tulipahan luettua. Nyt koittaakin aika tuomion.Tuo näkemäsihän on helposti selitettävissä. Kyseessä on ihan auringon aiheuttama ilmiö, värikin täsmää hyvin, eli alueella vain leijaillut poikkeuksellisen sankasti siitepölyä josta aurinko sitten hejastui...katsos kun se aurinko on keltainen ja pyöreä, pientä vääristymää voi muodossa esiintyä, kuten tuollaista litistymistä, johtuen ihan vain siitepölykertymän paksuudesta. Kyseessä siis oli ilmiö nimeltä sivuaurinko, yleensä ne ovat jääkiteistä johtuvia, mutta sillä kertaa siitepölyä oli sopivasti illmassa, kuten myös sopivaan aikaan. Se sen liikkuminen johtui siitä että tuuli kuljetti sitä pölyä, siis heijastusseinämää.Voit toki onnitella itseäsi, sillä näit aika harvinaisen ilmiön, mutta alieneiden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Tämän viestin voikin lopettaa sanoihin case closed.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sivuauringot

        Niin vain kävi, että myöhäiseksi meni (tulin kotiin hetki sitten), eikä kuvalle jäänyt aikaa, vaikka sinähän oletkin sen havainnon sitten mielestäsi jo ratkaissut, joten eipä sillä sitten niin väliäkään. Pettymykseksesi joudun silti sanomaan, että olet selityksesi meni pieleen, ja pahasti. Jatka vain rauhassa kieltäjän linjaasi, minä jatkan omaa, eli tietäjänä. Hyvää yötä.

        Kuvaa tehdessäsi näit kuinka oikeassa olen antamani selityksen suhteen. Saahan sitä yrittää kiemurrella tiukaksi käyneesta tilanteesta pois, eihän siinä mene kuin korkeintaan maine.

    • pistä simmut kiinni

      Pään työntäminen pensaaseen on tehokas perinteinen suojautumiskeino.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      10634
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5622
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      5173
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3911
    5. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3628
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3563
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3076
    8. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      83
      2959
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2728
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2633
    Aihe