kissa ja pennut

Pennut pärjäävät varmaankin hyvin, mutta en tiedä emosta. Emothan useinkin sopivassa iässä "hylkäävät" pennut, mutta voihan teidän kissoista tulla hyviä ystäviä. Kannattaa lukea kissa kirjoista lisä tietoa.
Jos aiot luovuttaa kissanpennut niin luovuta ne sopivassa iässä. Mukavia hetkiä kissojesi seurassa! =)

Asia on kissallakin luonnekohtainen. Varmasti monet kissasukupolvet tulevat toimeen keskenään, mutta itselläni on erilainen kokemus.

Hissukissamme sai kaksi pentua, joista naapurit valitsivat Herkon ja itse päätettiin pitää Hilma. Sen oltua noin puolivuotias, Hissu alkoi kurmottaa sitä, antoi tassulla ympäri korvia, sylki ja raapi kun Hissu yritti sen viereen nukkumaan, samalle tuolille tai yleensä lähelle. Emo ei suorastaan sietänyt sitä enää. Ajateltiin, että se vain vieroittaa pentua, mutta känä jatkui kuukaudesta toiseen. Kiltti ja nöyrä Hilma yritti vaivihkaa hivuttautua emonsa läheisyyteen, ja joskus ne saattoivatkin jonkin aikaa makoilla esim. saunan lauteilla. Mutta yökaudet ne juoksivat ja tappelivat ympäri taloa, niin ettei saatu nukuakaan enää, se oli rankkaa aikaa työssäkäyville.

Herkko piipahteli meidän puolella ja olivat Hilman kanssa parhaat kaverit. Hissu ei ollut vihamielinen Herkolle, vissiin kun se oli muuttanut muualle.

Kukaan ei huolinut Hilmaa, vaikka olin luvannut leikkauttaa sen jos joku ottaisi. Hissua en yrittänytkään tarjota muille sen erikoisen luonteen vuoksi. Se ei suostunut sylikissaksi kun oli otettu meille liian vanhana "kasvatuslaitoksesta" jossa vain teetettiin pentuja, mutta ei hellitty. Ei nähty luonnetta silloin, kun ei kissoista vielä mitään ymmärretty, vaikka se sielläkin pyrki pois sylistä. Se oli leuhka kissa, ei päätään kääntänyt kun sitä kutsui. Hissu oli meidän ensimmäinen lemmikki ja jossain vaiheessa päätettiin antaa sen olla sellainen kuin oli, söihän se sentään joskus kädestä makkaraa ja nukkui jalkopäässä kun sille päälle sattui, silittääkin joskus sai mutta sylissä ei suostunut olemaan.

No, hyppäsinpä sivuraiteille. Joku ehdotti, että vie se Hilma eläinsuojeluyhdistykseen. Eihän niille nyt kotikissoja kannata tarjota, kun niillä on häkit täynnä muutenkin. Jouduttiin tekemään raskas päätös ja viemään viimeiselle matkalle. Parempi kuitenkin, että tiedetään sen kohtalo, vaikka itkin odotushuoneessa niin, että mies joutui viemään sen yksin piikille.

Miettikää siis, emo ja pennut eivät välttämättä tule toimeen, mutta sisarukset kyllä ainakin tässä tapauksessa. Kolmetoistavuotias Herkko pistäytyy meillä vieläkin, Hissusta on jo aika jättänyt.




.

Meillä kävi näin: Jennikissamme sai kolme poikapentua, joista yksi pidettiin. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta pojan kasvettua Jenni aloitti selvästi häätöhommat. Se ei kertakaikkiaan sietänyt poikaa lähellään, sähisi ja veti lättyyn kun toinen yritti lähestyä. Jenni, ihana ja hyväluontoinen kissamme, kärsi selvästi itsekin. Oli jotenkin vihainen ja ahdistunut kun poika ei älynnyt häipyä maisemista. Poika katosi ulkoilureisullaan noin vuoden ikäisenä (juuri ennen kuin piti leikata se). Minä itkin kadonnutta eläintä, mutta Jenni oli taas tyytyväinen ja hyväntuulinen itsensä. Niin että tässä tapauksessa äidin ja pojan suhde ei toiminut. Voisin kuvitella että sisaruksilla ei olisi vastaavaa ongelmaa.