Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kotiläksy

Olen juuri palannut kotiin viikon mittaiselta lomareissultani. Parhaan kaverini kanssa kierrettiin suomea, kitattiin olutta ja yleensäkin vedettiin A-luokan nollausreissu jätkien kanssa. Vaikka hauskaa olikin, alkoi ajan kuluessa jo kaivata rakastaan. Sinua, kaunis, pitkä, seksikäs naiseni. Sinua, minun huorani.

Ajattelen sinua yhä tiiviimmin, ja nyt, ollessani kotona, kaluni seisoo lakkaamatta, kankeana ja suonikkaana, sinua odottaen. Sinä olet vielä omalla matkallasi, mutta palaamassa jo kotiin. Olemme soitelleet usein ja valitelleet ikäväämme - onneksi viimein näemme. Kuitenkin nyt, kun tapaamisemme on lähellä, emme puhele enää turhia, sillä sinun tulee jo valmistautua kotiinpaluuseen.

Olen viestittänyt sinulle tehtäväsi. Sinun tulee valmistautua, kuten kunnon huoran kuuluu. Sinun tulee hieroa kosteaa ja tiukkaa pilluasi, hyväillä klitoristasi. Haluan, että sormesi käy sisällä. Unelmoit kovasta kyrvästäni ja sen liukumisesta punaisten huuliesi puristuksessa, hennossa suudelmassa, jossa kaluni suonet tuntuvat pehmeää suutasi vasten. Sinun tulee hieroa rintojasi ja kuvitella suuret käteni niitä puristamaan, hellästi, napakammin, ja lopulta kovakouraisesti. Keräät kiimaasi, haluat minua. Kun näemme, saat näyttää, mitä teit. Kohtelusi riippuu siitä.

Minä odotan. Valmistelen asuntomme - pyyhe sohvalle, öljyt ulottuville ja käsiraudat valmiiksi. Panettaa niin mielettömästi. Otan shortsini pois, istuudun sohvalle ja rentoudun. Runkkaan itseäni hiljaa, nautin kovuudestani, ja omasta liukkaudestani, sillä kaluni sylkee jo nesteitään. Ihailen peilistä vajaata parimetristä, urheilullista vartaloani ja kookasta kyrpääni. Olen aina pitänyt omasta vastalostani - vielä enemmän sinusta. Me olemme upea pari.

Viimein kuulen, kuinka saavut. Puen shortsit jalkaani ja tulen ovelle sinua vastaan. Kassi tippuu lattialle, kun tartun sinua kurkusta kiinni ja työnnän vasten eteisen seinää. Vastaat suudelmaani halukkaasti kielellä, kätesi alkaa hapuilla kohti housujani. Estän sen. Nyt teet kuten sanon, huorani: käy riisuutumassa. Laita kirkasta, punaista huulipunaa. Kampaa hiuksesi vedellä taakse. Kun olet valmis, tule olohuoneeseen.

Istun sohvalla ja odotan. Saavut paikalle, ja huokaan ihastuksesta. Keskityn kuitenkin paimentamaan kuuliasta pikkuhuoraani - komennan sinut keskelle lattiaa polvilleen, ja näyttämään, miten kotiläksysi suoritit. Teet, kuten kiltin huoran pitääkin. Levität jalkosi, hierot pilluasi, ja imet sormiasi. Lantiosi liikkuu upeasti, selkäsi aaltoilee liikkeen mukana ja isot rintasi tottelevat käsiesti puristuksia. Voihkit ja valitat, minä istun sohvalla ja nautin.
26237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nousen, ja kävelen taaksesi. Sinun komennan yhä jatkaa. Riisun housuni ja seison takanasi niin että kyrpäni koskettaa hiuksiasi, kun ratsastat unelmissasi mulkullani. Kuiskin korvaani käskyjäni - näytä, miten haluat, sano se, pyydä sitä. Lopulta tarraan kiinni hiuksistasi. Istuudun takaisin sohvalle ja vedän kasvosi haaroihini. Runkkaan hieron kaluani naamaasi vasten, kunnes työnnän sen syvälle suuhusi. Ime minua, huora.

Ja sinähän imet. Lutkutat ja nuolet posket lommolla kuin et olisi kullia ennen nähnyt. Otan kivettyneen kyrpäni irti imustasi ja laitan itselleni penisrenkaan - verta pakkautuu yhä enemmän ja suonet pullottavat jo suorastaan rujon näköisesti. Runkkaat kulliani koko varren pituudelta ja katsot himokkaasti silmiini. Tätä olen odottanut.

Nyt riittää. En halua vielä laueta. Otan kurkustasi ja hiuksistasi kiinni ja ohjaan sinut makuuhuoneen sängylle, johon paiskaan sinut selälleen. Kiipeän päällesi ja lukitsen kätesi rautoihin. Silmäsi peitän mustalla huivilla. Jäät odottamaan, mitä tapahtuu.

Kaadan päällesi öljyä, ja alan nauttia vartalostasi. Kourin kovakouraisesti tissejäsi ja persettäni, hieron sinua koko painollani niin, että kova kankeni muljahtelee välissämme. Anelet pillullesi huomiota, mutta vitut, sitä et vielä saa. Panen sinua rintojen väliin, läiskin kalullani naamaan, työnnän kaluani syvään kurkkuusi. Huohotat, köhit ja voihkit. Annan sinulle hieman vettä.

Lopulta siirryn ihanan pillusi kimppuun. Sidottuna koitat kiemurrella, mutta et pysty. Uliset ja huudat, kun nuolen sinua aggressiivisesti. Otan mukaan pienen hieromasauvan, jota työntelen sisääsi kun samalla nuolen klittaasi. Laukeat lopulta erittäin nopeasti, vartalosi taipuu kaarelle, täriset ja olet hetken hiljaa, kuulen kuinka keräät ilmaa huutoosi. Voihkaiset, ja rojahdat vapisemaan alas sängylle, ja samalla siirryn liukkaan vartalosi päälle ja yhdellä työnnöllä sisääsi.

Mikä ihana pillu! Puristat joka suunnasta, ja kiima pimentää näköni. Otteeni kovenevat kiimassani - mä raiskaan sut, vitun huora. Painan päätäsi ja kaulaani allani, vedän hiuksistasi ja annan palaa, koko kyrpäri pituudelta. Litinä ja voihke täyttää huoneen. Yrität kehua kyrpääni, mutta tukin suusi, sillä sinä et puhu nyt mitään. Nousen, ja panen sinua lujaa polvillani, tunnen pillusi pohjan terskallani, ja ihanan supistelusi.

Jatkan aikani takomistasi, orgasmia pidätellen, kunnes jo pian tunnen, että nyt on aika. Nain raivolla, kunnes vedän kyrpäni ulos ja siirryn päällesi, ja laukean. Spermaa ryöppyää valtava määrä, kun koko viikon patouma lähtee liikkeelle. Saat roiskeet rinnoillesi, naamallesi, ja avoimena, halukkaana huohottavaan suuhusi.

Pyyhin vielä kalustani roikkuvat spermat naamaasi. Vapautan kahleesi, ja käperrymme sängylle.

Ihanaa, kun olet taas kotona, rakas huorani.

Äänestä
  • Aikamoista pornoa. noh toimi mulle ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janne_X kirjoitti:

Olen juuri palannut kotiin viikon mittaiselta lomareissultani. Parhaan kaverini kanssa kierrettiin suomea, kitattiin olutta ja yleensäkin vedettiin A-luokan nollausreissu jätkien kanssa. Vaikka hauskaa olikin, alkoi ajan kuluessa jo kaivata rakastaan. Sinua, kaunis, pitkä, seksikäs naiseni. Sinua, minun huorani.

Ajattelen sinua yhä tiiviimmin, ja nyt, ollessani kotona, kaluni seisoo lakkaamatta, kankeana ja suonikkaana, sinua odottaen. Sinä olet vielä omalla matkallasi, mutta palaamassa jo kotiin. Olemme soitelleet usein ja valitelleet ikäväämme - onneksi viimein näemme. Kuitenkin nyt, kun tapaamisemme on lähellä, emme puhele enää turhia, sillä sinun tulee jo valmistautua kotiinpaluuseen.

Olen viestittänyt sinulle tehtäväsi. Sinun tulee valmistautua, kuten kunnon huoran kuuluu. Sinun tulee hieroa kosteaa ja tiukkaa pilluasi, hyväillä klitoristasi. Haluan, että sormesi käy sisällä. Unelmoit kovasta kyrvästäni ja sen liukumisesta punaisten huuliesi puristuksessa, hennossa suudelmassa, jossa kaluni suonet tuntuvat pehmeää suutasi vasten. Sinun tulee hieroa rintojasi ja kuvitella suuret käteni niitä puristamaan, hellästi, napakammin, ja lopulta kovakouraisesti. Keräät kiimaasi, haluat minua. Kun näemme, saat näyttää, mitä teit. Kohtelusi riippuu siitä.

Minä odotan. Valmistelen asuntomme - pyyhe sohvalle, öljyt ulottuville ja käsiraudat valmiiksi. Panettaa niin mielettömästi. Otan shortsini pois, istuudun sohvalle ja rentoudun. Runkkaan itseäni hiljaa, nautin kovuudestani, ja omasta liukkaudestani, sillä kaluni sylkee jo nesteitään. Ihailen peilistä vajaata parimetristä, urheilullista vartaloani ja kookasta kyrpääni. Olen aina pitänyt omasta vastalostani - vielä enemmän sinusta. Me olemme upea pari.

Viimein kuulen, kuinka saavut. Puen shortsit jalkaani ja tulen ovelle sinua vastaan. Kassi tippuu lattialle, kun tartun sinua kurkusta kiinni ja työnnän vasten eteisen seinää. Vastaat suudelmaani halukkaasti kielellä, kätesi alkaa hapuilla kohti housujani. Estän sen. Nyt teet kuten sanon, huorani: käy riisuutumassa. Laita kirkasta, punaista huulipunaa. Kampaa hiuksesi vedellä taakse. Kun olet valmis, tule olohuoneeseen.

Istun sohvalla ja odotan. Saavut paikalle, ja huokaan ihastuksesta. Keskityn kuitenkin paimentamaan kuuliasta pikkuhuoraani - komennan sinut keskelle lattiaa polvilleen, ja näyttämään, miten kotiläksysi suoritit. Teet, kuten kiltin huoran pitääkin. Levität jalkosi, hierot pilluasi, ja imet sormiasi. Lantiosi liikkuu upeasti, selkäsi aaltoilee liikkeen mukana ja isot rintasi tottelevat käsiesti puristuksia. Voihkit ja valitat, minä istun sohvalla ja nautin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu