Sininen vallankumous

Katselin televisioohjelmaa Afrikan länsirannikolla tapahtuvasta(Namibiassa) oudosta ilmiöstä, jossa meri värjäytyy jo vuosikymmeniä, ajoittain keltaiseksi.Ilman täyttää silloin rikin katku, jonka tiedämme muistuttavan mätää kananmunaa.

Syykin selvisi, nuoren tutkija tiedenaisen sinnikkäällä päättäväisyydellä.Koko länsirannikko on ollut valtavan runsaskalainen, mutta vuosivuodelta on lähinnä sardiinit vähentyneet lähes sukupuuttoon.Se on vuorostaan lisännyt villieläinten kantojen romahdusta, koska valkuainen on tärkeä kasvavalle väestölle. Salametsästäjät ampuvat salaa riistaa kun kalat vähenevät koko ajan.

Sardiinit syövät planktonia, ja seurauksena kalojen vähyydestä, plankton kuolee ja vajoaa pohjaan, paksuksi sedimentiksi,muuttuen rikiksi, jonka alle kerääntyy metaania valtavat määrät.

Paineen noustessa tuo metaani purkautuu mereen ja tappaa ja vaurioittaa kaloja, niin että rannat ovat täynnä kuolevia kaloja. Hälyyttävintä on, että satelliittikuvassa voidaan nähdä, ettei mistään pienistä paikallisesta purkauksesta ole kyse, vaan länsirannikolla näkyy laajoja alueita, josta purkautuu tuota metaania ilmakehään, jouduttaen ilmaston lämpenemistä!

On herätty huomaamaan, että kala on erittäin tärkeä ekologinen tekijä tässä ekosysteemissä, jonka liikakalastus rikkoo luonnon tasapainon hälyyttävällä tavalla.

Onkin tehty jo paljon kalankasvatuksen suhteen altaissa, viimeisin on täysin avomerellä olevia valtavan suuria "verkkokasvattamoita" joissa saasteongelma on olematon jatkuvan läpivirtauksen vuoksi.

Kauan olemmekin saaneet kalaa kasvattamoilta Suomessakin, missä ei ongelmia ole tuossa muodossa ollut.

Kiinalaiset ja vietnamilaiset ovat myös kalan kasvattajia, runsaan väestönsä ravinnon turvaamiseksi.
Operaation nimi on todella--- Sininen vallankumous!---- Korkea aika olikin. Kunnioitukseni näitä tutkijoita kohtaan, jotka tekevät pitkäjännitteistä työtä ihmiskunnan ja maapallon hyväksi on entistä suurempi!
6391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kirjoitettiin tämän päivän ongelmista: Liikakansoitus, saastuminen, luonnontuhot. Valtaapitävät ovat sanoneet, että nyt täytyy... Mutta mitään ratkaisevaa et ole tehty. Tuo Itämeren tuho alkaa olla aika näkyvä, mutta mitä todella tehdään? Puhutaan, ja saadaan lupaavia tuloksia, mukamas. Onko ehkä niin, että meihin ihmisiin on asetettu itsetuhon koodi, ja me olemme itseasiassa voimattomia?

Äänestä

Saaristomeremme saasteisuus johtuu tutkijoiden mielestä juuri noista kalan kassikasvattamoista.

Äänestä
  • maatalous saastuttaa.

    Äänestä

  • on ylivoimaisesti suurin saastuttaja. Ja tuntuu siltä, ettei sitä saa millään kuriin. Fosforin suhteen suurin saastuttaja on Puola. Sitten seuraavat Ruotsi, Suomi ja Venäjä. Syynä maatalous ja käytetty apulanta.
    http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg

    Äänestä

  • 0ree kirjoitti:

    on ylivoimaisesti suurin saastuttaja. Ja tuntuu siltä, ettei sitä saa millään kuriin. Fosforin suhteen suurin saastuttaja on Puola. Sitten seuraavat Ruotsi, Suomi ja Venäjä. Syynä maatalous ja käytetty apulanta.
    http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg

    maataloudesta:

    Vedet voivat yhä huonommin siitä huolimatta, että maataloudelle on maksettu ympäristötukea vuodesta 1995. Yksistään 2000-luvulla tukea on maksettu yli 2,3 miljardia euroa, keskimäärin 23 000 euroa tilaa kohti

    Äänestä

  • 0ree kirjoitti:

    on ylivoimaisesti suurin saastuttaja. Ja tuntuu siltä, ettei sitä saa millään kuriin. Fosforin suhteen suurin saastuttaja on Puola. Sitten seuraavat Ruotsi, Suomi ja Venäjä. Syynä maatalous ja käytetty apulanta.
    http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg

    juuri sen pienen vaihtuvuuden vuoksi Atlantiin, mutta nyt se on pieni tekijä ilmastoon verrattuna. Murtovesi, jokiemme tuoman makean veden, ja Itämeren mataluus tekee siitä ainutlaatuisen. Kuitenkaan en näe siinä kovin suuria ongelmia, 70-luvun jälkeen tapahtuneen suojavyöhyke rajoituksesta, joka on 30 metriä vesistöistä. Kyllä mittaustulosten mukaan toipuminen on jo alkanut Itämeressä.

    Globaalisesti ei Itämeri ole tuossa "Sinisessä vallankumouksessa" merkittävässä asemassa. Kysymys on valtamerien kalastuksen aiheuttamasta ilmiöstä, josta kirjoitin aloituksessani. ATLANNIN VALTAMEREN Afrikan länsireunalla tapahtuvasta metaanikaasun purkauksista.

    Nuo suuret valtameret Atlanti ja Tyynivaltameri ovat maapallomme elämän kehtoja, niiden eläinkannan muutokset voivat liiallisina, kostautua koko ekosysteemille. Siksi pidänkin tärkeänä tiedostamista. ettei niin Greenpeace järjestö, kuin luomu- ja harkiten lannoitteita käyttävät viljelijätkään ole turhanpäiväisiä vouhottajia, vaan vastuunsa tuntevia alan ihmisiä.
    Myös EU:nin säädökset monessa, eivät ole harkintaa vailla, vaan koskevat myös maamme viljelijöitä, joita valvoo kunnalliset maataloustarkastajat:D monen harmiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tähtisilmä** kirjoitti:

Katselin televisioohjelmaa Afrikan länsirannikolla tapahtuvasta(Namibiassa) oudosta ilmiöstä, jossa meri värjäytyy jo vuosikymmeniä, ajoittain keltaiseksi.Ilman täyttää silloin rikin katku, jonka tiedämme muistuttavan mätää kananmunaa.

Syykin selvisi, nuoren tutkija tiedenaisen sinnikkäällä päättäväisyydellä.Koko länsirannikko on ollut valtavan runsaskalainen, mutta vuosivuodelta on lähinnä sardiinit vähentyneet lähes sukupuuttoon.Se on vuorostaan lisännyt villieläinten kantojen romahdusta, koska valkuainen on tärkeä kasvavalle väestölle. Salametsästäjät ampuvat salaa riistaa kun kalat vähenevät koko ajan.

Sardiinit syövät planktonia, ja seurauksena kalojen vähyydestä, plankton kuolee ja vajoaa pohjaan, paksuksi sedimentiksi,muuttuen rikiksi, jonka alle kerääntyy metaania valtavat määrät.

Paineen noustessa tuo metaani purkautuu mereen ja tappaa ja vaurioittaa kaloja, niin että rannat ovat täynnä kuolevia kaloja. Hälyyttävintä on, että satelliittikuvassa voidaan nähdä, ettei mistään pienistä paikallisesta purkauksesta ole kyse, vaan länsirannikolla näkyy laajoja alueita, josta purkautuu tuota metaania ilmakehään, jouduttaen ilmaston lämpenemistä!

On herätty huomaamaan, että kala on erittäin tärkeä ekologinen tekijä tässä ekosysteemissä, jonka liikakalastus rikkoo luonnon tasapainon hälyyttävällä tavalla.

Onkin tehty jo paljon kalankasvatuksen suhteen altaissa, viimeisin on täysin avomerellä olevia valtavan suuria "verkkokasvattamoita" joissa saasteongelma on olematon jatkuvan läpivirtauksen vuoksi.

Kauan olemmekin saaneet kalaa kasvattamoilta Suomessakin, missä ei ongelmia ole tuossa muodossa ollut.

Kiinalaiset ja vietnamilaiset ovat myös kalan kasvattajia, runsaan väestönsä ravinnon turvaamiseksi.
Operaation nimi on todella--- Sininen vallankumous!---- Korkea aika olikin. Kunnioitukseni näitä tutkijoita kohtaan, jotka tekevät pitkäjännitteistä työtä ihmiskunnan ja maapallon hyväksi on entistä suurempi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu