Nimet ovat muutettu sitten, koska en ole kysynyt tulevan kertomukseni henkilöiltä lupaa nimiensä kertomiseen.
Olin ystäväni Marian kanssa lähdössä viikonlopuksi Kokkolaan Kokkola Rockiin, tarkoituksemme oli yöpyä Marian isän luona reissun ajan. En olisi muuten lähtenyt, mutta viikkoa aikasemmin pitkäaikainen poikaystäväni halusi erota ja kaipasin piristystä, jottei tarvitsisi kotona olla ja masentua. Olimme Marian kanssa jo junamatkalla suunnitelleet hommaavamme molemmille lomaromanssin molemmat kun sinkkutyttöjä silloin vielä oltiin. Perjantaina päivällä lähdimme Marian isän kyydissä paikalle, jossa tapahtuma järjestettiin. Heti kahden päivän lipun ostettuani ja sisälle päästyäni suunnistin aidatulle alueelle jonka huomasin olevan aniskelualue. Kysyin Marialta haittaako häntä jos käväsen yhdellä, hän kun ei vielä täysikäinen ollut. Kävin ostamassa mansikkasiiderin kuten kesällä kuuluukin ja siirryin pöytään istumaan.
Katselin aikani kuluksi aloittelevaa bändiä ja join siideriäni. Välillä kävin katsomassa miten ystäväni pärjää velipuolensa ja tämän serkun kanssa, ilta alkoi hämärtää pikkuhiljaa ja lähdin uudestaan aniskelualuetta kohti. Alkoi sataa vettä ja kyhjötin vähän aikaa vesisateessa yksin penkillä. Pian paikalle sattui n. viiden hengen miesporukka n. 20-vuotiaita, yksi kysyi, että kestääkö saman pöydän ääreen istuutua, annoin tietenkin luvan, koska oli mukavaa saada juttuseuraa. Eniten kiinnitin huomioni vihreäpaitaiseen komeaan mieheen, joka myös katsoi minua uteliaasti juopuneella katseellaan.
Istuin hetken yksin ja hiljaa, kunnes tämä mies siirtyi pöydän toiselta puolelta viereeni ja esitteli itsensä Kimmoksi, juttelimme niitä näitä ja päätin lähteä katsomaan kun Popeda aloitti lavalla ja halusin löytää Marian. Ennen lähtöäni Kimmo siirsi kätensä takaraivolleni suuteli minua pitkään, menin hämilleni tästä yllättävästä käänteestä. Hän halusi välttämättä puhelinnumeroni, pyysin saada hänen puhelintaan ja näppäilin sen siihen, soitin sillä myös itselleni hälyn, että saan Kimmon numeron. Lupasin soittaa hänelle pian ja hymyssä suin lähdin etsimään Mariaa
Ei kauaakaan kun löysin hänet ja kerroin mikä onnenpotku minulla olikaan käynyt juuri. Maria oli melkein yhtä innoissaan, kuin minä ja keskityimme kuuntelemaan musiikkia ja sydän pamppaillen odotin, milloin näen Kimmon uudestaan. Soitin hänelle pian ja pyysin tulemaan eräälle myyntikojulle missä Marian kanssa päivystimme. Meni vähän aikaa ja tunnistin väenpaljoudesta tutun miehen ja viitoin tätä tulemaan luoksemme. Esittelin Marian ja Kimmon toisilleen. Huomasin, ettei Kimmo saanut silmiään irti minusta ja aloin vaivaantua, mutta myös samalla olin otettu tästä huomiosta, jota en pitkiin aikoihin ollut saanut osakseni edes entiseltä poikaystävältäni. Menimme istumaan vähän matkan päähän nurmikolle ja Kimmo tietenkin istuutui viereeni. Hän laittoi kätensä harteilleni ja alkoi uudestaan suudella, minua punastutti, koska Maria oli vieressä ja saimme myös muualta katseita osaksemme.
Ilta alkoi lähentyä ja minäkin sopivassa nousuhumalassa suostuin Kimmon ehdotukseen lähteä hänen ja hänen kahden ystävän kanssa baariin jatkamaan, josta voisin mennä yöksi Kimmon luo. Selitin Marialle tilanteen ja pyysin häntä sanomaan myös isälleen, että en tule sinne yöksi. Maria pelkäsi isänsä suhtautumista asiaa ja rauhoittelin häntä lupaamalla selittää kaiken seuraavana päivänä ja ottavani täyden vastuun tekemisistäni. Niinpä lähdimme auton kyydissä keskustaan ja tilan puutteen vuoksi istuin Kimmon sylissä tämän samalla silitellessä kättäni. Menimme erääseen paikkaan josta saimme alennuksen Kokkola Rockin rannekkeilla. Otimme muutamat ja päätimme Kimmon kanssa lähteä edeltä hänen luokseen, olin näkevinäni hänen ystäviensä kasvoilla tietäväisen hymyn.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pääsimme hänen asunnolleen ja tietoisesti siitä mitä tulee tapahtumaan suutelimme ja hitaasti riisuimme toisemme alastomiksi ja koko matkan hänen vesisängylleen suutelimme kiihkeästi ja päästyäni mukavasti selälleni hän siirtyi alemmas suudellen ensin kaulaani sitten siirtyessä rintoihini (jotka ei ole niin kovin pienet) imeäkseen nännejäni käden mennessä ajeltuun alapäähäni. Kimmo levitti haarani ja aloitti kielellään klitoriksen härnäämisen ja nuoli minut märäksi. Juuri kun olin saamassa orgasmin, hän nousi polvilleen ja työnsi kovana sojottavan peniksensä pilluuni. Pienen humalan syystä en osannut pysyä hiljaa vaan aina, kun hän työntyi minuun lujasti kiljaisin kiihottuneesti ja pyysin häntä painamaan kovempaa. puoli tuntia olimme lehtyssaarnaajassa ja hiestä märkänä hän pyysi minua nousemaan kontalleen, hän tarttui minua vyötäisiltä ja tuli minuun takaapäin minun yrittäessä vaivoin hiljentää ääntäni ja pitää polviani paikoillaan. Siirryimme takaisin lähtöasetelmaan ja kuulimme oven käyvän. Kimmon ystävät olivat tulossa omilla avaimillaan ja Kimmo huusi, että mennä vielä puoleksi tunniksi rappukäytävään odottamaan. He sulkivat nauraen oven ja saimme jatkaa siitä mihin jäimme. Laitoin hänet makaamaan selälleen ja hyväilin kädelläni hänen jäykkää ja lämmintä kulliaan. Vein huuleni lähelle ja kielellä härnäsin terskaa Kimmon huohottaessa kiihottuneena, otin kullin suuhuni ja leikin kielellä vielä vähän aikaa ennen, kuin aloitin suihinoton. Imin niin kauan, kunnes hän päästi valkoisen sperman tulvimaan suuhuni, nielin kaiken ja Kimmolla oli vielä energiaa ja halua jatkaa. Menin makoilemaan selälleni ja hän suuteli rintojani sormen hieroessa kiihottovasti klittaa. Hän siirtyi nuolemaan minua uudestaan ja tällä kertaa sain ja tulin hänen naamalleen. "Mmm, hyvää", hän sanoi ja nuoli huuliaan iskien samalla silmää, nautin vielä hetken hänen kielestään ja sain taas tuntea hänen suuren kullinsa työntyvän sisään tällä kertaa voimakkaammin ja itsevarmemmin. Tunsin olevani taas tulossa ja kiljaisin sen merkiksi. Kimmo sai tästä lisää puhtia ja vauhti kasvoi. Puoli tuntia oli luultavimmin ja mennyt, koska ovi kävi uudestaan ja kuulin vaimean äänen kysyvän "Saako tulla jo kun alkais väsyttämään?" Kimmo antoi luvan tulla sisään, sillä ehdolla, että pitävät katseen pois sängystä ja eivät häiritse. Toinen meni parvekkeelle nukkumaan uimapatjalle, koska ilma oli huomattavasti lämmennyt ja toinen sohvan taakse patjalle. Saimme jatkaa rauhassa pienestä häiriöstä huolimatta, johon en olisi selvinpäin pystynyt.
Jatkoimme suutelemalla ja vauhti oli pientä, ettei kuuluisi hirveä ääni. Ajatus siitä, että kaksi muutakin miestä kuulisi seksimme aiheuttamat äänet, kiihotti minua ja pyysin Kimmoa nostamaan vauhtia vähäsen. Jatkoimme kauan kunnes huomasin hänen ilmeestään orgasmin olevan tulossa ja hän kysyi saako tulla rinnoille. Annoin luvan ja hän otti kullinsa ulos pillustani ja auttoi kädellä loppuun asti. Lämmintä ja valkoista nestettä roiskui päälleni ja osa tuli naamalleni. Kimmo nousi hakeakseen minulle jotakin johon voisin pyyhkiä itseni puhtaaksi.
Nukahdin viimein hänen kainaloonsa ja aamulla herätessämme sain melkein yhtä pitkän varvin, kuin yölläkin, jonka jälkeen menimme suihkuun pestäksemme viime yöisetkin eritteet ;)
Pahoittelen tekstin pituutta! Myös kirjoitusvirheitä on mahdollista löytyä. Kertokaahan mielipiteenne ja jos joskus tämä "Kimmo" lukee tämän, niin kiitän upeimmasta kesälomareissusta ja lomaromanssista mitä olen koskaan saanut ;D Ja teille jotka kuitenkin alatte miettimään, että mihin jäi kortsu, kuinka monta kertaa itellenne tulee mieleen alkaa päissään laittamaan kondomia? Sitä ei siinä vaiheessa tultu ajatelleeksi. Ja tapahtuneen jälkeen kotiini päästyäni kävin testeissä, ei ollut mitään tartuntoja enkä tullut raskaaksi.