Se minua aina ihmetyttää; miksi suomalaiset ovat
niin yksinäisiä. Näillä palstoillakin sen huomaa,
kun jopa nuo 70 vanhukset kertovat omia asioitaan täällä, kun ei ole kontakteja elävässä elämässä.
Eläkeläisillä luulisi olevan ystäviä runsaasti,
koska koko elämä on ollut aikaa niitä kerätä ja
rakentaa ystävyyssuhteita.
Onko jossain on mennyt pieleen näiden yksinäisten kohdalla, ja missä?
Heikko itsetunto ainakin on yksi suomalaisten
perusongelma, mikä pulpahti taas esiin noita
juttuja lueskellessa unohtamatta myös kateutta.
Siellähän selvästi jotkut mainitsivat, että jo titteli tai eri sosiaaliluokka estää läheisen
ystävyyden, mikä mielestäni on täysin nurinkurista
ja käsittämätöntä.
Eivätkö juuri erillaiset ihmiskontaktit ole suuri
rikkaus elämässä?
Joku mainitsi tittelin tai ammatin mainitsemisen
jo ensiesittelyssä tai tapaamisessa, mikä minusta
kuulostaa täysin oudolta ja vieraalta; miksi
lokeroida ja luokitella kanssaihmisiä.
Itsemurhissa ja perheväkivallassa Suomi on maailman johtavia maita, mitä epäsuorasti pidetään yksinäisyyden ja sulkeutuneisuuden ongelmina.
Alkoholisoitiminen on myös yksi suurista maamme
ongelmista ja usein sana 'yksinäinen' liitetään näihin.
Eivät kaikki voi olla Veikko Hursteja mutta pikkuisen ymmärtämistä kanssaihmistä kohtaan
voi pelastaa monta yksinäisyydeltä.
Kännykkämaassa luulisi ohikulkijana katsellessa
kaikilla olevan runsaasti ystäviä.
Mutta herääkin kysymys, onko tuo runsas puhelimessa puhuminen vain petosta todellisesta
tilanteesta. Halutaan näyttää jotain, mistä todella onkin suuri puute.
Suorastaan häiritsevää, kun menee vaikka syömään
ulos jonkun kanssa ja hänen puhelimensa soi
odottamatta. Pidän kohteliaana kertoa etukäteen,
jos puhelin on päällä ja puhelua odotetaan.
Onko puhelimesta tullut ystävä, kun ei todellisia ole, mietin itsekseni.
Yhteiskunta, kirkko ja monet järjestöt satsaavat
runsaasti rahaa kaikkeen toimintaan, missä kansalaiset voivat tavata toisiaan ja karkottaa
yksinäisyyden peikon.
Eivätkö nämäkään tavoita kaikkia?
Konserttihallit ja teatterit täyttyvät usein vanhoista naisista, jotka istuvat toisen täysin
samanlaisen yksinäisyyttä potevan vieressä.
Kontaktia ei kuitenkaan synny vaan kumpikin palaa omaan, elämän-aikana-kerättyjen-muistojen
ympäröimään kotiinsa.
Vanhojentanssit ovat kuuleman mukaan täynnä
innokkaita tanssijoita, joilla jokaisella on
mielessä löytää *se oikea*, muunlaisia ystäviä
ei täältä haeta.
Ovathan nämä nettiystävätkin jonkinlainen korvike mutta kaukana oikeasta oikeasta ystävästä,
sellaisesta, jota voi halata, jolle voi puhua, jonka kanssa voi olla hiljaa ystävyyden siitä
häiriintymättä.
Kuulun niihin ihmisiin, joka on raahannut ystäviä mukanaan vuosikymmenet. Kirjavaa joukkoa, josta
moni on jo poistunut, toivottavasti ei yksinäisenä.
Joitakin tavataan harvoin, voi olla vuosiakin
väliä, mutta yhteys jatkuu erillaisissa muodoissa.
Jotkut vanhoista poikaystävistä ovat mahakkaita, leskimiehiä, jotkut naiset synnytyslaitoskavereita, on matkakumppaneita, naapureita, hoitotätejä, kansakoulukavereita,
opiskelu- ja työkavereita, karonkapartnereita jne
ja kaikilla paikkansa ystäväluettelossa.
Toivottavasti kirjoitukseni ei loukkaa ketään
sillä se ei ollut tarkoitukseni.
Yksinäisyys on erittäin vakava ongelma.
*Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen
valoisammaksi kulkea.*
niin yksinäisiä. Näillä palstoillakin sen huomaa,
kun jopa nuo 70 vanhukset kertovat omia asioitaan täällä, kun ei ole kontakteja elävässä elämässä.
Eläkeläisillä luulisi olevan ystäviä runsaasti,
koska koko elämä on ollut aikaa niitä kerätä ja
rakentaa ystävyyssuhteita.
Onko jossain on mennyt pieleen näiden yksinäisten kohdalla, ja missä?
Heikko itsetunto ainakin on yksi suomalaisten
perusongelma, mikä pulpahti taas esiin noita
juttuja lueskellessa unohtamatta myös kateutta.
Siellähän selvästi jotkut mainitsivat, että jo titteli tai eri sosiaaliluokka estää läheisen
ystävyyden, mikä mielestäni on täysin nurinkurista
ja käsittämätöntä.
Eivätkö juuri erillaiset ihmiskontaktit ole suuri
rikkaus elämässä?
Joku mainitsi tittelin tai ammatin mainitsemisen
jo ensiesittelyssä tai tapaamisessa, mikä minusta
kuulostaa täysin oudolta ja vieraalta; miksi
lokeroida ja luokitella kanssaihmisiä.
Itsemurhissa ja perheväkivallassa Suomi on maailman johtavia maita, mitä epäsuorasti pidetään yksinäisyyden ja sulkeutuneisuuden ongelmina.
Alkoholisoitiminen on myös yksi suurista maamme
ongelmista ja usein sana 'yksinäinen' liitetään näihin.
Eivät kaikki voi olla Veikko Hursteja mutta pikkuisen ymmärtämistä kanssaihmistä kohtaan
voi pelastaa monta yksinäisyydeltä.
Kännykkämaassa luulisi ohikulkijana katsellessa
kaikilla olevan runsaasti ystäviä.
Mutta herääkin kysymys, onko tuo runsas puhelimessa puhuminen vain petosta todellisesta
tilanteesta. Halutaan näyttää jotain, mistä todella onkin suuri puute.
Suorastaan häiritsevää, kun menee vaikka syömään
ulos jonkun kanssa ja hänen puhelimensa soi
odottamatta. Pidän kohteliaana kertoa etukäteen,
jos puhelin on päällä ja puhelua odotetaan.
Onko puhelimesta tullut ystävä, kun ei todellisia ole, mietin itsekseni.
Yhteiskunta, kirkko ja monet järjestöt satsaavat
runsaasti rahaa kaikkeen toimintaan, missä kansalaiset voivat tavata toisiaan ja karkottaa
yksinäisyyden peikon.
Eivätkö nämäkään tavoita kaikkia?
Konserttihallit ja teatterit täyttyvät usein vanhoista naisista, jotka istuvat toisen täysin
samanlaisen yksinäisyyttä potevan vieressä.
Kontaktia ei kuitenkaan synny vaan kumpikin palaa omaan, elämän-aikana-kerättyjen-muistojen
ympäröimään kotiinsa.
Vanhojentanssit ovat kuuleman mukaan täynnä
innokkaita tanssijoita, joilla jokaisella on
mielessä löytää *se oikea*, muunlaisia ystäviä
ei täältä haeta.
Ovathan nämä nettiystävätkin jonkinlainen korvike mutta kaukana oikeasta oikeasta ystävästä,
sellaisesta, jota voi halata, jolle voi puhua, jonka kanssa voi olla hiljaa ystävyyden siitä
häiriintymättä.
Kuulun niihin ihmisiin, joka on raahannut ystäviä mukanaan vuosikymmenet. Kirjavaa joukkoa, josta
moni on jo poistunut, toivottavasti ei yksinäisenä.
Joitakin tavataan harvoin, voi olla vuosiakin
väliä, mutta yhteys jatkuu erillaisissa muodoissa.
Jotkut vanhoista poikaystävistä ovat mahakkaita, leskimiehiä, jotkut naiset synnytyslaitoskavereita, on matkakumppaneita, naapureita, hoitotätejä, kansakoulukavereita,
opiskelu- ja työkavereita, karonkapartnereita jne
ja kaikilla paikkansa ystäväluettelossa.
Toivottavasti kirjoitukseni ei loukkaa ketään
sillä se ei ollut tarkoitukseni.
Yksinäisyys on erittäin vakava ongelma.
*Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen
valoisammaksi kulkea.*
Vastaukset 27
Vanhimmat
Lueskelin tätä avaus kirjoitusta tässä
ja jäin miettimään,kuka ja missä muodossa
ystävä tunnetaan.
Kuka on sydänystävä,kuka on luotettava ystävä jolleka voi kertoa kaiken ilot ja surut,kuka on
sellainen ystävä joka poistaa yksinäisyyden.
Opiskeluajoiltani on korkeintaan 4 meitä elossa
vasta sain viestin taas yhden pois lähteneen
viimeyönä.
Minusta on oikein hyvä että on keksitty tällainen
kirjoitteluhomma,monia on sellaisia yksinäisiä
vanhuksia joilla ei ole tätäkään.
Ei kaikki eläkeläiset pääse tansseihin ja
eläkeläisrientoihin,pitää muistaa että,kun on vanha niin voi olla myös sairas.
Vaikka kuinka olisi elämänsä varrella kerännyt ystäviä,monet heistä on muuttanut hyvinkin
kauas tahi sitten poistuneet jo tästä elämästä.
Ei tarvitse olla heikko itsetunto jos ei ole halunnut esimerkiksi ottaa uutta kumppania,se
ei ole kaikille välttämättömyys.
Usein sitä vain vuosikymmenten kestäneen parisuhteen jälkeen haluaa jo viettä aivan
rauhallista itsenäistä elämää ehtoopuolella.
Ei se kirjoitus varmaan kateudesta johdu mitä tuolla oli kirjoitettuna,eikä heikosta itsetunnostakaan.
Sitä tuodaan vain omia mielipiteitä esille
niinkuin pitääkin,ei tittelit poista läheisyyttä
eikä myöskään mikään sosiaaliluokka.
Se kaikki vanhemmiten on aivan yhdentekevää,
onko pappi vai lukkari,räätäli vai lääkäri,
En tiedä mistä moiset ajatukset tällä 60
palstalla tuleekaan.
Kaikki ihmiset ovat laulun arvoisia,niinhän Veikko Lavikin on laulanut.Älkäämme olko vaiti
jokainen saa ilmaista oman mielipiteensä.
Eikä tarvitse silti olla kateutta tai heikkoa
itsetuntoa,ennenvanhaan jopa hautakiveen laitettiin ammatti.
Jos käyskentelee hautausmailla ja lueskelee
vanhoja hautakivien ja rautaristien kirjoituksia
niin useassa on myös ammatti mainittuna.
On maanviljelijää on lääkäriä ja vielä on sellaista kuin tohtorinvaimo tai
maanviljelijän leski.
En tiedä onko kukaan tätä asiaa huomannut
mutta vanhemmilla hautausmailla on näin,
ja ei se minusta paha ole lainkaan.
Hyvää kevään jatkoa kaikille.
laittavathan monet ammattinsa tai tittelinsä
puhelinluetteloo eli se on erittäin tärkeä
joillekin vielä tänä päivänä.
Tuppisuitako? Harvemmi. Yksinäisiikö? Myös harvemmi. Ja ettei meil olis eläväs elämäs seuraa, vaa täält vaa haetaa! Kuuleha sie: Myö - ikäihmiset varsikii, jotka tääl naputellaa - myö pijetää monelaist seuraa. Vai sait sie kuvan, et myö surkutellaa meij yksinäisyyttä, ei tokkiisa, uskosin, ol puhe ymmärtääksein erilaisist ystävyyssuhteist.
No, saattaaha jokkaisel, nuoremallekii, elämäs joskus tulla yksinäine olo, vaik ois kaver vierelkii. Mut ko pärjää hyvi ittesä kans, ni kaik on hyvi. Jos sit joku tuntee pitemmä pääle ain vaa yksinäisyyttä, ni ongelmaha se kyl on, sillo pittää lähtee tuvastaa.
Ja tiiätkö, miks siel teatteris käyp enimmäksee naisii? Ensikskii miehet ku kahtovat mieluummi telkkarii ja ovat laiskoi lähtemää ja toiseks meit naisii on enemp.
Ja kyl mie oon muissakii kohin aikalail eri mieltä siu kanssais. Mut ollaa vaa. Oha se virkistävvää lukkee erilaisii mielipitteitä. Ja sithä sie vast tiiät meikii tuntemukset, ku tuut meij ijile. Positiivist ajattelluu toivottaen T1
aina johonkin. Historiasta tunnettua kansan on yhtenäistäminen sisällissodan jälkeen siten, että hankitaan sille yhteinen vihollinen.
Huomaat kun tulee ikää ei tarvii sitten ihmetellä
Yksinäisyys kun ei ole aina ihan noin yksinkertainen juttu ja että olis jotain pielessä elämässä
Voi olla hyvinkin rikas mukava elämä mutta sitten kun tulee ikää paljon tulee krenmppoja ja ei ehkä liiku niin paljon ja ehkä haluaakin olla jo omissakin oloissa välillä .
Voi myös olla yksinäinen , vaikka on aktiivinen vanhoillapäivillä se on miten sen kokee maailman kuinka paljon on jo kokenyt nähnyt ja jaksaa
Lisäksitottakait aktiivinen ehtii myös nykyajan chattailuun ja palstoille kirjoittamaan se on yksi osa vaan.
Sinä annoit kovin negatiivisen kuvan yksinäisille . Toivonpa että elämässä näet vähän enemmän vielä ennekuin tuomitset monet ihmiset ja valitat jos he ovat täällä kirjoittamassa asiasta kuin asiasta .
Se että suomessa ollaan kylmiä ja toisista ei välitetä se näkyy kyllä ja voit olla varma tätä menoa se vain pahenee .
Ole terve ja aktiivinen kokoajan hanki elämäsi aikana paljon ystäviä ettet ole yksin koskaan.
Joskus vain on todella niinkin ettei enää ystäviä, eikä edes sukulaisia ole olemassa ,kun on 70 ikäinen. Elämä on vain rajallinen aika jokaiselle tulet senkin huomaamaan
Hyvää kevättä kuitenkin kesä tuolla tulossa ihan jo pian linnut laulaa ja piristää
Aikamoisia olettamuksia sisälsi viestisi yksinäisten henkilöiden elämästä.
Viesteily on ymmärrettävissä hauskana ajatusten vaihtona.Postimerkkikirjeitä voi
kirjoittaa ken haluaa.
Moitiskelet eläkeläisiä ystävien puutteesta, onkohan asia näin, mistä kummasta
olet loihtinut asian esille? On totta, ystävät vähenevät ikääntyessä, toiset
vanhainkotiin, toiset tuonpuoleiseen maailmaan. Uusien ystävyyssuhteiden
löytäminen ei ole niin yksinkertaista kuin otaksutaan.
Heikko itsetunto, kun entisellä kansakoulupohjaisella opettajalla: ei voi osallistua ala-asteen
opettajien kokoontumisiin koska ennen eläköitymistä oli toiminut 4 v yläasteen
opettajana! Tällaisille huumoriveikoille suorastaan hymyillään.
Elämän aikana on tullut todeksi: kun on sisäisesti kasvanut ihmisen mittaan ei tarvitse
esittää enää jotakin, voi olla turvallisesti oma itsensä.
Kirkko kyllä toimii omilla ehdoillaan, valitettavasti se ei vastaa tämän päivän haasteisiin.
Usein kokoontumiset ovat täynnä kirkasotsaisia itseensä tyytyväisiä henkilöitä,
joiden joukkoon pääsemiseksi on jopa haastattelu! Hauskaa mutta totta esim.
Krito-ryhmät. Mihinkä menevät ohjelma-lehtis tuotot, joita myydään kirkko
konsertteihin? Ovatko verollisia? Tämäkö on tarjontaa yksinäisyyteen?
Kännykkä aika on tullut jäädäkseen, sen käytön näen jopa turvallisuutta luovana tekijänä
yksineläjälle. Eläkeläistanssit näen liikunta-, ja keskustelupaikkana jossa, kuten
senora Lyyli joskus ilmaisi :” Tässä iässä on vain ihmisiä joita tavataan”, pitänee hyvin
paikkansa.
Tervetuloa Orvokki tähän ikäihmisten hauskaan joukkoon, jossa kohtaamme ihmisen
ihmisenä ja olemme kanssakulkijana toistemme rinnalla kappaleen matkaa.
Yksinäisyys ja yksinolo ovat kaksi eri asiaa.
Kiitos Tintti1 asiantuntevasta viestistä.
Työterveyslaitoksen pääjohtaja Jussi Huttunen
sanoi tutkimuksen osoittaneen yksinäisyyden
olevan suomalaisille suurempi ongelma kuin
kolestrooli tai tupakka.
Opiskelijoiden mielenterveyden suurin ongelma
on yksinäisyys ja jopa lapset, jotka soittavat
puhelinpalveluihin ilmoittavat ongelmakseen
yksinäisyyden.
Esimerkkejä on valtavasti, mitkä ovat tutkimusten tuloksia eivätkä suinkaan kenekään yksilöllisiä
mielipiteitä.
Monet tähän ketjuun vastailleet ovat puhuneet enemmän
aidanseipäistä kuin itse asiasta.
Orvokki viestissään mainitsi eläkeläiset, joten asia asiana. Yksinäisyyttä on kaikissa ikäryhmissä, joten eivät ne ongelmat ole
yksistään ikääntyvillä.
Taisipa viesti sisältää aimo annoksen paatoksellisia käyttäytymisohjeita. Mistähän kenkä puristaa?
Ketju alkaa; minua ihmetyttää suomalaisten
suuri yksinäisyys.
Eläkeläiset ovat osa tätä ryhmää, joilla yksinäisyys on suuri ongelma.
Mielenterveyslääkkeiden suuri kulutus on myös
eräs yksinäisyyden seuraus.
Ilman sarvia ja hampaita; ongelma on huomattava,
enkä minä sitä pysty ratkaisemaan enkä ole
edes sellaista kuvitellut.
Ulpukka hyvä, joskus asioista pitäisi puhua.
Joku aloitti täällä keskustelun saattohoidosta,
minkä monet tyrmäsivät, vaikka asia voi olla
joskus tärkeä itsekullekin, kenties tarve voi
olla lähempänä kuin uskommekaan.
Kyllä tässä iässä pitäisi pystyä kekustelemaan
asiasta kuin asiasta, koskipa se sitten
vanhusten masturbointia tai keinohedelmöitystä.
Ilorypyt silmäkulmassa kaunistavat vanhatkin kasvot.
Voi kauhistus, eläkeikäisetkö masturboivat?
Jonkunverran asiaa ymmärtävinä olemme kait samaa mieltä siitä että seksuaalinen halukkuus vähenee puolin ja toisin iän mukana, luonto vain on muokannut asian niin.
Tässä iässä lienee päällimmäisenä on kaveri suhde,
Olemme ihmisiä, kuten senora Lyylikin totesi, kiva on jutella päivän tapahtumista juoda kupponen kahvia konjakilla,
nauttia päivistä joita vielä on, oli se kaveri sitten mies tai nainen.
Uskoisin yksinäisyyden tunteen valtaavan mielen
arvaamattomien elämänkohtaloiden kohdatessa, milloin milläkin tavalla.
Hoitolaitoksissakin
yksinäisyyden tunne on yleinen, vaikka kaveri makaa metrin päässä. Syy on usein se kaikki
tuttu ja turvallinen ympäristö on muuttunut, uuteen sopeutuminen on hankalaa.
Tiedän monia seniori-ikäisiä, jotka työelämän jätettyään ovat mielellään omissa oloissaan.
Yksinäisyyttä se ei ole, vaan tarkoituksenmukaista yksinoloa, koska työelämässä ei sellaista herkkua saanut kokea.
Se on myös opettelua luopumaan, se on omaa saattohoitoa itselle, koska vääjäämättä ystävärivit ympärillä harvenevat.
Omat lapset ovat tiiviisti kiinni työelämän oravanpyörässä, lapsenlapsilla on jo omat harrastuksensa ja ystäväpiirinsä.
Yksinäisyyden opettelua on hyvä jokaisen kokeilla,
oman itsensä tunteminen ja hyväksyminen auttaa
meitä lähestymään viimeistä polkua, jonka joudumme jokainen kulkemaan yksin.
Olen ollut näillä palstoilla runsaan vuoden ja kaiken aikaa "kanalauman" ja yhden kukkoilijan hampaissa.
Tämäkin keskustelu osoittaa usein esiin nostamani yhkinäisyyden ongelman, joka on todella huolestuttava.
Vuosi sitten yritin nostaa näitä seksuaalisia asioita esiin ja keskustelu kulki hyvin asiallisena kunnes joku koki tulla torumaan, että pois tällainen. Tiedän, että seksuaalinen halukkuus kestää melko iäkkääksikin ellei ole joitain sairauksia. Mikä onkaan mukavampaa kuin kypsällä iällä nauttiminen tästä suuresta nautinnon lahjasta.
Masturbointi koettiin vielä hiljattain syntinä.
Tutkimusten mukaan se on jopa yhteiselämän kannaltakin jopa suotavaa.
Täällä palstoilla on omaksuttu sama tapa kuin eräissä TV-ohjelmissa eli puhutaan ohi.
Keskustelupalstoilla esitetään kauniita runoja
jollaista normaalissa keskustelussa ei kukaan
tee. Salatut elämät on oivallinen näyte siitä "ohipuhumisesta" monotonisesti puhuen.
Yksitoikkoisella äänellä, ilmehtimättä, elehtimättä kuin alakoulun lukutunnilla
näyttää saavan ihmiset ruudun ääreen nuokkumaan.
Nyt katselen kauniina päivänä kun puiston penkeille tulee mummoja istuksimaan. Jokainen valtaa koko penkin siten torjuen kenenkään istumasta samalle penkille jopa aivan viereen juttelemaan.
Huomasin jälleen tänään millaisen "etikettivirheen" tein 80 palstalla.
Siellä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mutta kun puskaradio toi viestiä, että nikkiäni "häpäistiin" niin piti käydä kurkistamassa.
Parku kävi kun kaikki halukkaat eivät ennättäneet sanoa mielipidettään kun tuli punainen tilppu.
Ei sitä aina ymmärrä mikä on oikein ja soveliasta kulloinkin.
Mikäs siinä eläkeläisten itsetyydytyksessä niin ihmeellista olis?Jokainenhan sitä tekee luonto on antanut meille vietit,ei sitä ikä pysty ottamaan pois.Meidän nuoruudessamme se oli puhumatonpaikka,aivot mätäni ,joka iteään hyväili.Sehän oli inhoittavaa ja saastaista puuhaa!Silti jokainen sitä tekee vaan.Ja onkin yksi suurimmista auttajista "yksinäisillä ihmisillä" Vanhusten hoitokodeissa pitäs pitää huoli et mummoilla ja vaareilla olis vehkeet,joiden kans vois touhuilla ja saada hyväämieltä.Ihan varmasti vielä mahla virtaa vanhankin veressa ja hyvälle kosketukset tuntuu!
Typerää kauhistelua ja siveitä huudahduksii..
kun minä häiritsin rumilla runoillani Sinun toivomaasi tyyliä tällä palstalla.
Kuitenkin olen huomioinut itse keskustelupalstat asiallisemmista keskusteluista olevan tuolla toisaalla.
Olenko erehtynyt kun olen kuvitellut että chatissa ja sen yhteydessä olevalla palstalla ei olisi niin tarkkaa suuntaa näille keskusteluille.
Kaikenlaista höpönhöpöähän täällä on käyty kahdenkeskisissäkin vuoropuheluissa, mutta jos on halua ymmärtää jokaisen tapaa tuoda mielipiteitään julki, silloin me kaikki voisimme kirjoittaa niinkuin haluamme aikuisina ja järkemme omistavina ihmisinä. Täällä on moni yri ttänyt sopia ja sovitella, KIITOS heille kaikille.
Luetun ymmärryskykyä toivoisin sinulle edes hippusen.. Ajat sitten lausumaani käsitykseen sinusta ei liene korjattavaa ja sen sinät aivan varmasti tiedät itsekin.
En näille palstoille tule ja toivon viimein sinun jättävän nikkini epäsuorastikin unholaan.
Ensimmäistäkään oikeata keskustelupuheenvuoroon kanssasi enkä edes asiallista vastausta meilinä ole sinulta saanut. Kysymyksiä esität vaativaan sävyyn vaivautumatta edes itse niihin vastaamista. Se jos mikä osoittaa "ohipuhumista" päättömyydessään. Se olkoon vastauksena, "keskusteluihisi joissa jopa parikymmentä kertaa mainitset yhdessä puheenvuorossa nikkini aivan turhaan.
Sanon edelleen, että törkeätä sivistymättömyyttä.
En todellakaan halua jatkaa.
Runoistasi en ole sanonut juuta en jaata muutoin kuin silloin kun olet lainaillut sanatarkasti pitkiäkin rimssuja muistamatta lähdettä.
Taas kun tuot yksityisiä meilejä palstalle muunnellen ja vääristellen niin ihmettelen tarkoitushakuisuuttasi. Valehtelusi on jo oma lukunsa.
... taitaako tuon enää paremmin sanoa.
Mutta edelleen, meitä on moneen junaan...
tyhmä.
Näinhän se on nähtävä.
lue uudestaan mitä kirjoitit aloituksessasi ja sitten viitsit kaunistella sanomisiasi.
Phyi olkoon.
Joillekin se porkkana oli tarpeen. Tarttuivat
heti siihen.
Keskustelu on muutakin kuin phyi olkoon.
eihä ennään porkkanoita tarvi käyttää ,ootpas jäljessä mualimanmenosta onneton!!
Orvokki, kirjoitit tärkeästä asiasta.
Yksinäisyys ON vakava ongelma - kaikissa ikäluokissa,
eikä sen syy ole pelkästään huono itsetunto.
Ymmärrän hyvin, että ikäihmiset ovat usein yksinäisiä. Monet meistä naisista ovat kasvattaneet perheen, eronneet tai puoliso kuollut. Lapsuuden- ja nuoruudenaikaiset ystävät ovat lastenkasvatusaikana kadonneet ja jos ei ole ollut työelämässä (tai vaikka on ollutkin) niin sitten yht`äkkiä on huomannut olevansa paljon yksin. Lapset muuttaneet, ystävillä ja sukulaisilla omat perheet.
Kuitenkin määrä ei ole tärkeintä - yksi hyvä ystävä on parempi kuin kymmenen puolituttua....
Ja vaikka oltaisiin yksin nyt 60-70 vuotiaina, niin kaikki ei ole menetetty - olisi hyvä nyt luoda yhteys toiseen kanssakulkijaan. Pieni hymy ja ystävällisyys tuo heti läheisyyden ja antaa mahdollisuuden...
Toivoisin, että minä osaltani voisin olla ystävä - myös aivan tuntemattomalle ja vaikka tälläisellä keskustelupalstalla - sillä tätä juttutuokiota tarvitaan myös.
Hauskaa ja mukavaa keskiviikkopäivää ja vapun odotusta kaikille.
ymmärtää. Yrjö yksin yrittää.
Henkilökohtaisella tasolla:
Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat asennoitumisiimme ja tunteisiimme.
Ilman aitoja tunteita ja niiden ilmaisemista kanssakäyminen ei ole tyydyttävää.
Yhteiskunnallisella tasolla:
Sisällissota oli isovanhempienne todellisuutta ja sen varjo vaikuttaa vielä vahvasti. Puheenaihe on tabu.
Suurten ikäluokkien sukupolvi on jatkanut sisällissotaa tuntemattomin sotilain "kulissien suojatessa". Näkymät ovat ne, että vasta tämän ikäluokan kuoltua yksilöiden oikeuksia kunnioitetaan paremmin.
Miesten keskinäiset kiistelyt paremmuudesta eivät lopu koskaan, sillä se kuuluu luontoon.
Hiljaiset alistujat, - ne joiden isovanhempia sisällissota-asiat kyllä ovat koskeneet, mutta jotka eivät tiedosta nykyisin vaikuttavia voimia, ovat mielisairaseläkkeillä.
Maailmanpolitiikassa:
Meillä on maailmanpoliisi Bush ja hänen apulaisensa Sharon.
luetun ymmärtäminen näyttää olevan mahdotonta
monille.
Hyvästä aloituksesta poiki sekavia vastauksia.
Yksin ja yksinäisyys meni sekaisin monessa päässä.
mikä tuo porkkana oli.
arvostelet täällä. Se lisää yksinäisyyttä kun kukaan ei kirjoita enää.
Me olemme yksinäisiä ja sulkeutuneita. Emme kaipaa muita lähellemme.
Sen vuoksi käytämme paljon matkapuhelinta ja tietokonetta.
Sillä tavoin saamme keskustelukumppanin, joka ei ole läsnä, jota emme näe, jota emme edes tunne ja jonka oikeata nimeäkään emme edes tiedä, kuten on laita täällä.
Kuten jo kirjoittelinkin, avoimin mielin on elämän merellä uskallettava purjehtia. Eihän sitä koskaan tiedä mitä seuraavalla "redillä" odottaa ja se se tekee elämän elämisen arvoiseksi.
Otetaan haasteet vastaan avoimuudella, nää palstat ovat hyviä levähdyspaikkoja arjen keskellä.
Moikkelis Tapani!
Ei tässä mitään yksinäisiä ja sulkeutuneita olla sen osoittavat jo nämä viesteilytkin ja jokapäiväinen elämä.