Telkkatesti

Uudessa MikroPC:ssä oli telkkatesti. Yksi plasma (Panasonic), yksi tavallinen LCD ja muut LED-LCD:itä.
-LED-LCD voitti
-Paras kuva tavallisessa LCD:ssä ja plasmassa vaikka plasman kuvakin sai silti monenlaista moitetta
-Plasma kulutti yhtä paljon kuin kolme LCD:tä yhteensä vaikka LCD:issä ei mitään virransäästöominaisuuksia käytetty
-erityismoitteet plasma sai vielä lämmönmuodostuksestaan
69860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

En tiedä, että mitkä mallit olivat tuossa testissä mukana ja miten paljon tuossa sepustuksessasi oli omaa ekstraa joukossa, mutta yksi perinpohjainen testi mihin voi aina luottaa on TM:n testiryhmän tekemä. Esimerkiksi tämä uusin, jossa jälleen Panasonicia ylistettiin, ja se ei ole mitään sattumaa. Nuo testit ovat siis todella syvälleluotaavia joissa jokaiselle näytölle haetaan mittauksin ja katselukokein optimisäädöt. Pitääpä lukea tuo Mikro-pc:n testi ja todeta, että mikä siellä on homman nimi. Jos Panasonicin kuvaa on muka moitittu ja muualla kehutaan (esim. vanha hifi-lehti, uusi hifimaailma), niin jotain on ollut pielessä, Mutta se on helppo todeta.

Koska tuo lehti ilmestyi? Käyn kipaisemassa kioskilta.

Äänestä
  • lg voitti viimesimmän TM testin ja myös tuon MPCn testin.

    Äänestä

  • aslakki. kirjoitti:

    lg voitti viimesimmän TM testin ja myös tuon MPCn testin.

    Kyse ei ollut ihan tuosta. Kantsii lukea ajatuksella tuo TM:n testi ja se, että mitä siellä sanotaan televisioiden kuvanlaadullisista ominaisuuksista, ja mitkä pisteet mikäkin laite on saanut mistäkin osa-alueesta. "Testivoitto" on hieman häilyvä käsite, ja juttu pitää itse lukea juurta jaksain jos tietoa halajaa. "Keskustelun" alku ja juuri on ollut aikaa sitten, että voiko kuluttaja ostaa yhtä hyvin lcd:n kun plasmankin. Joten tasapuolisuuden nimissä pitää tutustu näihin muihinkin lehtiin, jos näillä testeillä aletaan asiaa vatvomaan. Esim. bitti, tulevat hifimaailman testit ja TM:n ovat näitä. Mitä tulee sähkönkulutukseen niin kannattaa edellenkin muuttaa se euroiksi, jollei asiaa kykene muuten hahmottamaan.

    Kävin lähikioskilla mutten nähnyt tuota Mikro-pc lehteä, mutta kyllä minä sen jostain kaivan jos se on ilmestynyt. Nettisivuille pitää rekisteröityä ja jäi epäselväksi, että saako tuon jutun luettua sen jälkeen.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Tässä poimintoja uusimmasta TM-testistä:

    "KUN televisiota katsoo hiemankin keskiakselin ulkopuolelta,
    kuvan kontrasti heikkenee. Tässä suhteessa laitteiden
    väliset erot ovat merkittävän suuria. Panasonicin
    plasmaruudun erinomainen kontrasti säilyy lähes muuttumattomana
    sivultakin katsottaessa."

    "PANASONIC on vertailun ainoa, joka toistaa kuvan eri
    valoisuustasot alkuperäisen veroisina. Lähes ihanteellisen
    gammakäyrän ansiosta kuvan kaikki harmaatasot erottuvat
    hyvin toisistaan. Muiden ruuduilla osa harmaatasoista
    näkyy joko liian kirkkaina tai todellista tummempina."

    "Omilla kaiuttimilla kuunneltuna
    ääni on mukiinmenevä. Matalimpia
    taajuuksia ei kuulu, mutta silti Panasonic
    on ääneltään joukon tasapainoisin"

    Lopuksi sana tuosta LG:n testivitosta tuossa lehdessä. LG sai 8,8 pistettä, ja Panasonic 8,7. Seuraava, eli Samsung nappasi 8,3 pistettä. Tässä vielä painotukset kuvan osalta, niinkuin kehotin lukemaan: Panasonic ja Lg saivat molemmat 9 pistettä niin tv-kuvan, kuin HD-kuvankin osalta. Yhteenveto: Testivoitto on monipuolinen käsite.

    Sinun yksipuoliset poimintosi jostain muualta ei voisi vähempää kuulua tähän keskusteluun.

    Äänestä

  • ei plasmaa kirjoitti:

    eikö tämä jauhaminen jo riitä.

    MPC:n testissä panasonikista:
    loistava kuvanlaatu
    laajan katselukulmat
    - vaatimaton kirkkaus
    - virrankulutus

    Äänestä

  • ei plasmaa kirjoitti:

    Sinun yksipuoliset poimintosi jostain muualta ei voisi vähempää kuulua tähän keskusteluun.

    Tasapuolisuuden nimissä pitää kertoa asian kaikki puolet. Totuus saattaa satuttaa mutta tuollalailla kiukuttelemalla se ei ainakaan muuksi muutu, joten turhaan poljet jalkaa. Kova paikka se tuntuu olevan ja viestisi tunnistaa oitis, vikka unissaan. Sama laulu, yksi lause ja sama jamppa. Ei hyvää päivää. Jos sinulla on kerrottavaa aiheesta niin anna mennä, mutta tuo provoilu ei ole sitä.

    Tuohon Mikro-pc:n testiin ja sen perinpohjaisuuteen tutustun kun saan sen käsiini. Tuo TM:n artikkeli puolestaan on luettavissa netissä hintaan 3e.

    Tuo viestini ei siis ollut tarkoitettu nimerkille tietäjä, vaan tuolle provotehtaalle.

    Äänestä

  • aslakki. kirjoitti:

    lg voitti viimesimmän TM testin ja myös tuon MPCn testin.

    Minkä numeroisissa lehdissä ne testit ovat? TM? MikroPC?

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Tasapuolisuuden nimissä pitää kertoa asian kaikki puolet. Totuus saattaa satuttaa mutta tuollalailla kiukuttelemalla se ei ainakaan muuksi muutu, joten turhaan poljet jalkaa. Kova paikka se tuntuu olevan ja viestisi tunnistaa oitis, vikka unissaan. Sama laulu, yksi lause ja sama jamppa. Ei hyvää päivää. Jos sinulla on kerrottavaa aiheesta niin anna mennä, mutta tuo provoilu ei ole sitä.

    Tuohon Mikro-pc:n testiin ja sen perinpohjaisuuteen tutustun kun saan sen käsiini. Tuo TM:n artikkeli puolestaan on luettavissa netissä hintaan 3e.

    FAKTA 1. Plasma vs. LCD, molemmissa loistava kuva
    FAKTA 2. Plasma vs. LCD, plasma kulutti sähköä yhtä paljon kuin kolme vastaavaa LCD:tä

    Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä ilman mitään selityksiä jostain vanhoista vertailuista.

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Plasman vahvuudet:

    -Äärimmäisen hyvä liiketoisto johtuen kuvanmuodostustekniikasta
    -äärimmäisen hyvä kontrastisuhde
    -lähes rajaton katselukulma 180 astetta, toisin kuin lcd:ssä

    Tuosta huvista "joutuu" maksamaan sähkön muodossa 20-30e vuodessa. Jokainen tehkööt johtopäätöksensä ihan itse, ilman provotehtaiden horinoita.

    Vanhoista vertailuista ei tarvitse hakea tukea, koska esim. tuo viimeinen TM-testi ei ole vanha. Historia on kylläkin opettanut, että plasma on aina saanut kiitosta, joten se siitä aiheesta.

  • olivat siis kirjoitti:

    FAKTA 1. Plasma vs. LCD, molemmissa loistava kuva
    FAKTA 2. Plasma vs. LCD, plasma kulutti sähköä yhtä paljon kuin kolme vastaavaa LCD:tä

    Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä ilman mitään selityksiä jostain vanhoista vertailuista.

    Selityksiä ei tarvitse hakea mistään vanhemmista vertailuista, mutta jollei sinulla ole minkäänlaista uutta sanottavaa,niin massapostittaminen on kielletty! Uusin TM-testi on tältä vuodelta, ja sieltä voi lukutaitoinen lukea plasman vahvuuksista.

  • ellet usko kirjoitti:

    FAKTA 1. Plasma vs. LCD, molemmissa loistava kuva
    FAKTA 2. Plasma vs. LCD, plasma kulutti sähköä yhtä paljon kuin kolme vastaavaa LCD:tä

    Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä ilman mitään selityksiä jostain vanhoista vertailuista.

    Tein jo ilmoituksen ylläpidolle. Joku järki on saatava tuohon touhuusi. Massapostittaminen on kielletty ja keskusteluun kannattaa osallistua jos tietää aiheesta jotakin, ei muuten.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Tein jo ilmoituksen ylläpidolle. Joku järki on saatava tuohon touhuusi. Massapostittaminen on kielletty ja keskusteluun kannattaa osallistua jos tietää aiheesta jotakin, ei muuten.

    Massaroskapostitat jatkuvasti samaa mielipidettäsi kymmeniä kertoja päivässä aiheesta riippumatta.

    Äänestä

  • sinusta. kirjoitti:

    HAH! Viestitä kuule ihan rauhassa, koska ylläpidossa osataan varmasti lukea hieman paremmin, eli jyvät erotellaan ns. akanoista.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    HAH! Viestitä kuule ihan rauhassa, koska ylläpidossa osataan varmasti lukea hieman paremmin, eli jyvät erotellaan ns. akanoista.

    Koko palsta on täynnä sinun häiriköintiäsi. Ylläpidon on helppo selvittää asia IP-osoitteista.

    Äänestä

  • nähdään. kirjoitti:

    Koko palsta on täynnä sinun häiriköintiäsi. Ylläpidon on helppo selvittää asia IP-osoitteista.

    Todellakin on helppo selvittää, mutta sinun jäljittämiseksi ei tarvita mitään ip-osotteita, koska tyylisi on aina sama. Muutama haparoitu sana, joka ikinen päivä n. 10 kertaa, vain provosointitarkoituksessa. Kukaan ei ole niin tyhmä ettei tuota kuviota ymmärrä.

    Äänestä

Plasman kuva oli hyvä, muttei parempi kuin LCD:ssä. Plasman korkeampi kulutus ei ole hyväksyttävissä. Se oli kolme kertaa suurempi kuin muissa normaaliasetuksilla. Virransäästöasetuksilla ero on kuusinkertainen.

Äänestä
  • Hyväksyttävissä? 20-30e vuodessa tv:n kuluttamasta sähköstä saattaa olla työttömälle kova raha, mutta heille suosittelen sen säästämistä ruokaan. Jollet tiedä, että mitkä ovat plasmatekniikan etuja, niin suosittelen ehdottomasti lukemaan lisäinfoksi vaikkapa tuon siteeraamani TM:n testin. Sieltä saa hyödyllistä tietoa jos tekniikka on kovin vierasta.Ei kannata takertua pelkästään jonkun tietokonelehden "testiin" jonain raamattuna, vaan asioita pitää katsoa laajemmalta kantilta. Ja jollet tiedä, että mitkä ovat todellisia ongelmia Suomessa/maailmanlaajuisesti, niin suosittelen joskus avaamaan vaikkapa hesarin. Saattaa tallustaja havahtua asoiden oikeisiin mittasuhteisiin.

    Mitä tulee noihin provotehtaiden "kertoimiin, niin tuossa lainaamassani TM:n testissä kerrottiin sähkönkulutuksen olevan KAKSINKERTAINEN muka olleisiin lcd-näyttöihin (ja mitäs ne nyt sitten veivätkään...), mutta jollei suostu hyväksymään muuta kuin sen oman pikku maailman siellä omassa pikku vuokrayksiössään, niin näkökenttä saattaapi olla hieman rajallinen.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Hyväksyttävissä? 20-30e vuodessa tv:n kuluttamasta sähköstä saattaa olla työttömälle kova raha, mutta heille suosittelen sen säästämistä ruokaan. Jollet tiedä, että mitkä ovat plasmatekniikan etuja, niin suosittelen ehdottomasti lukemaan lisäinfoksi vaikkapa tuon siteeraamani TM:n testin. Sieltä saa hyödyllistä tietoa jos tekniikka on kovin vierasta.Ei kannata takertua pelkästään jonkun tietokonelehden "testiin" jonain raamattuna, vaan asioita pitää katsoa laajemmalta kantilta. Ja jollet tiedä, että mitkä ovat todellisia ongelmia Suomessa/maailmanlaajuisesti, niin suosittelen joskus avaamaan vaikkapa hesarin. Saattaa tallustaja havahtua asoiden oikeisiin mittasuhteisiin.

    Mitä tulee noihin provotehtaiden "kertoimiin, niin tuossa lainaamassani TM:n testissä kerrottiin sähkönkulutuksen olevan KAKSINKERTAINEN muka olleisiin lcd-näyttöihin (ja mitäs ne nyt sitten veivätkään...), mutta jollei suostu hyväksymään muuta kuin sen oman pikku maailman siellä omassa pikku vuokrayksiössään, niin näkökenttä saattaapi olla hieman rajallinen.

    Lue se vertailu. Siellä kerrottiin sähkönkulutus mitattuina lukuina. Ellet niitä ymmärrä, pyydä opettajaa avuksi. Kyse ei ole mitä sähkö maksaa (paljon), vaan siitä on täysin ääliömäistä maksaa YHTÄÄN ylimääräistä tyhjästä. Kuva siis ei ollut plasmassa sen parempi kuin vertailun ainoassa tavallisessa LCD:ssä.

    Ja siis tämä Panasonicin plasma kulutti lähes 300W eikä 200W, kuten olet provoissasi kirjoittanut. LG:n 42" LCD kuluttaa virransäästöt päällä 48W ja todella kirkkaanakin alle 100W.

    Ikävää kun kaikki provojesi perusteet taas näin kumottiin vertailussa. Voit jatkaa nyt vanhaa virttäsi siitä, miten virrankulutuksella ei ole mitään väliä.

    Lue ressukka ENSIN tuo TM-testi, jollet ymmärrä että mitkä ovat ne plasman vahvuudet, ja jollet osaa lukea, niin minä olen siihen puolestaan syytön. Nuo vahvuudet ovat tietenkin alan harrastajien tiedossa, ja osa ilmeni jo tuossa lainaamassani vertailussa. Mutta jos on kerran lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.

    Mitä tulee virrankulutukseen, niin en tiedä mikä malli oli mikro-pc:llä kyseessä, mutta niinkuin tuolla toisaalla kävi ilmi niin joku oli jo mitannut oman 42"-panansa keskikulutukseksi n. 170W. Voit syyttää häntä valehtelijaksi, mutta malleissa ja ennenkaikkea säädöissä on eroja. Jos MAKSIMIKULUTUS on esim. 280W, niin tekniikkaa tietävä ymmärtää ettei plasman keskilutus ole lähelläkään tätä, taikka muuten on säädöt perseellään. TM hakee jokaiselle televisiolle OPTIMISÄÄDÖT mittauksin ja katselukokein.

    Tuolla joku kysyi lehtien numeroita, mutta en ymmärrä että kenelle tuo viesti ole tarkoitettu? Oletko ikinä lukenut hifi-lehteä, hifimaailmaa, TM:ää ja mikro-bittiä? Et näköjään koska kyselet, mutta minä olen lähes niiden syntymästä lähtien ja noita aviiseja on kotona vino pino. Koskaan noissa ei plasmaa ole muuta kuin kehuttu, mutta älä luule että joku alkaa jonkun yhden lauseen provokoneen vuoksi näitä käymään uudelleen lävitse. Tuorein testi on tuo TM:n ja se kannattaa lukea todella tarkkaan, ja ennenkaikkea verrata heidän mittauksiaan ja metodeitaan tuohon MIKRO-pc:n testiin. Minäkin aion toki sen lukea, koska aihe kiinnostaa, ja on kiinnostanut aina. Muuten en tietäisi näistä asioista yhtään mitään.

    Kuvanlaatu on tärkein seikka edelleenkin tv:tä ostettaessa, ja tuon sähkönkulutuksen HINNASSA on kyse juuri tästä. Se ei maksa yhtään mitään millä tahansa mittapuulla mitattuna, mutta mitä tietämättömät provoautomaatit voivat käyttää hyväkseen, kunnei muuta ole.

    Nissan Micra kuluttaa kolme kertaa vähemmän polttoainetta kuin Mercedes Benz 600, mutta silti joillekkin ei Nissan Micra ole vakavasti harkittava vaihtoehto, sen kummemmin kuin jollekkin Micrakuskille ei MB 600 ole realistinen vaihtoehto. Ja molemmilla pystyy liikkumaan.
    Monissa muissa esineissä tilanne on sama, joku ostaa 8000 euron Rolexin, joku kyselee kavereiltaan kellonaikaa ja kumpikin tietää paljonko kello on.
    Joku asuu kunnan tai kaupungin vuokrakämpässä, jonka vuokran maksaa sossu, joku asuu 300 000 euron omakotitaloissa. Ja molemmat viettävät yönsä katon alla.
    Joku syö ravintoloissa, joku keittelee pirkkanuudeleita, kumpikin pysyy hengissä.
    Jotkut katselevat Plasmatelkkaria, jotkut kauhistelevat niitten sähkönkulutusta ja katsovat kirppikseltä ostettua 21" putki tv:tä ja täällä intetään nyt juuri tästä.
    Itse katselen Plasma tv:tä.

    Äänestä

  • kerran. kirjoitti:

    Vanhoja vertailuja ei tarvitse kaivaa esille, koska esim. uusin TM-testi jossa plasmaa yllättäen(??) jälleen ylistettiin, ei ole vanha. Plasman vahvuudet tuli jo esille tuolla ylempänä, joten lukutaitoinen päätelkööt loput itse. Provotehtailijat eivät omaa minkäänlaista omaa tietoa/kokemusta av-laitteista, toisin kuin minä.

    Plasman katselu maksaa sähkön osalta 20-30e vuodessa, joten tuota ei täysjärkinen ihminen voi vakavalla naamalla ääneen mainita negatiivisena asiana.

    Äänestä

  • näkökulma: kirjoitti:

    Kyse olikin siitä että on Mersu A ja Mersu B. Mersu A kuluttaa 8l/100km ja Mersu B 25l/100km. Muuten samantasoisia autoja mutta kulutus eri. Kumman ottaisin.

    Tuo asia tuli selväksi jo tuossa edellisessä kirjoituksessani: "joku ostaa 8000 euron Rolexin, joku kyselee kavereiltaan kellonaikaa ja kumpikin tietää paljonko kello on. "

    Joillekin sillä vain ei ole mitään merkitystä. Ja Plasmassa on parempi kuva.

    Koko jutun ydin oli siinä että plasman kuva ei ollut parempi vaan monelta osa-alueeltaan huonompi. Vänkää mitä vänkäät mutta faktat voi jokainen lukea lehdestä.

    Äänestä

  • parempi. kirjoitti:

    Koko jutun ydin oli siinä että plasman kuva ei ollut parempi vaan monelta osa-alueeltaan huonompi. Vänkää mitä vänkäät mutta faktat voi jokainen lukea lehdestä.

    Faktat plasman osalta:

    -laajempi katselukulma kuin lcd:ssä
    -äärimmäisen hyvä liiketoisto
    -äärimmäisen hyvä kontrasti

    Faktat voi TODELLAKIN LUKEA LEHDISTÄ, jolleivat ne muuten sinne koteloon mahdu.

    Äänestä

  • olivat: kirjoitti:

    FAKTA 1. Plasma vs. LCD, molemmissa loistava kuva
    FAKTA 2. Plasma vs. LCD, plasma kulutti sähköä yhtä paljon kuin kolme vastaavaa LCD:tä

    Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä ilman mitään selityksiä jostain vanhoista vertailuista.

    Massapostittaminen on kielletty! Ylläpito saa pian ratkaista että joudutko provokone banniin vai mitä tehdään.

    Jollain osa-alueella plasma on hyvä mutta kokonaisuutena ei sen parempi muutkaan. Monessa asiassa se on siis SELVÄSTI huonompi.

    Äänestä

  • testistä kirjoitti:

    Jollain osa-alueella plasma on hyvä mutta kokonaisuutena ei sen parempi muutkaan. Monessa asiassa se on siis SELVÄSTI huonompi.

    Jos vaivaudut lukemaan myös muita testejä, jotka ovat varmasti perinpohjaisempia kuin tämä toitottamasi mikro-pc:n, niin saatat yllättyä. Faktat ovat kiistattomat plasmatekniikan hyötyjen osalta, ja tämä on vertailutesteissä kerrottu toistuvasti. Mutta jollei ole lukenut näitä (mb, hifilehti, hifimaailma, TM) niin ei tietenkään voi olla mistään perillä. Uusin Tm-testi on helpoiten saatavilla, mutta myös vanhempiakin löytyy.

    Äänestä

  • koko ajan kirjoitti:

    FAKTA 1. Plasma vs. LCD, molemmissa loistava kuva
    FAKTA 2. Plasma vs. LCD, plasma kulutti sähköä yhtä paljon kuin kolme vastaavaa LCD:tä

    Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä ilman mitään selityksiä jostain vanhoista vertailuista.

    Ilmoitus lähti tuostakin. Jokainen varmasti voi itse todeta, että mikä on kirjoituksissasi meininki ja tarkoitus!

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Ilmoitus lähti tuostakin. Jokainen varmasti voi itse todeta, että mikä on kirjoituksissasi meininki ja tarkoitus!

    ei muuta

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Jos vaivaudut lukemaan myös muita testejä, jotka ovat varmasti perinpohjaisempia kuin tämä toitottamasi mikro-pc:n, niin saatat yllättyä. Faktat ovat kiistattomat plasmatekniikan hyötyjen osalta, ja tämä on vertailutesteissä kerrottu toistuvasti. Mutta jollei ole lukenut näitä (mb, hifilehti, hifimaailma, TM) niin ei tietenkään voi olla mistään perillä. Uusin Tm-testi on helpoiten saatavilla, mutta myös vanhempiakin löytyy.

    Pääasiat ovat tulleet selväksi. Plasma ei ole enää kilpailukykyinen koska:
    -kuluttaa tolkuttomasti sähköä
    -kuva ei muita parempi

    Äänestä

  • sinusta. kirjoitti:

    ei muuta

    Aivan vapaasti. Minä olen aina perustellut kantani, ja provoilija on täysin eri porukkaa. Eli ilmoita ihan rauhassa ja antaa ylläpidon ratkaista! Lukutaito on kaiken A ja O.

    Äänestä

  • tuli selväksi kirjoitti:

    Pääasiat ovat tulleet selväksi. Plasma ei ole enää kilpailukykyinen koska:
    -kuluttaa tolkuttomasti sähköä
    -kuva ei muita parempi

    Plasma on edelleen kilpailukykyinen, koska ensinnäkin sen nykyisin olemattomalla sähkönkulutuksella ei ole mitään realistista merkitystä. Malleja on satoja ja laatu näet vaihtelee, joten ei saa yleistää Tuo nimimerkki "..." antoikin jo päivän asiallisimman kommentin joten ota oppia jos kykenet.

    Plasmatekniikalla saavutetaan muutama etu lcd-tekniikkaan nähden, mutta en enää aio itseäni toistaa niitä kertomalla.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Aivan vapaasti. Minä olen aina perustellut kantani, ja provoilija on täysin eri porukkaa. Eli ilmoita ihan rauhassa ja antaa ylläpidon ratkaista! Lukutaito on kaiken A ja O.

    Voin laittaa lisääkin ilmoituksia lukuisista häirikköviesteistäsi jos on tarpeen.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Plasma on edelleen kilpailukykyinen, koska ensinnäkin sen nykyisin olemattomalla sähkönkulutuksella ei ole mitään realistista merkitystä. Malleja on satoja ja laatu näet vaihtelee, joten ei saa yleistää Tuo nimimerkki "..." antoikin jo päivän asiallisimman kommentin joten ota oppia jos kykenet.

    Plasmatekniikalla saavutetaan muutama etu lcd-tekniikkaan nähden, mutta en enää aio itseäni toistaa niitä kertomalla.

    Kantasi on tullut selväksi.

    Äänestä

  • ratkaista kirjoitti:

    Voin laittaa lisääkin ilmoituksia lukuisista häirikköviesteistäsi jos on tarpeen.

    Laita vaan, kyllä siellä lukea osataan. Sinä laitat joka ikinen päivä n. 10 yhden lauseen provoviestiä vailla päätä ja häntää, joten on päivänselvää että kuka se häirikkö tällä palstalla oikein on! Minä olen antanut asiallisia kommentteja mitkä perustuvat edes jonkinlaiseen todelliseen tietoon ja kokemukseen av-laitteista, mutta mitä sinä muka olet tehnyt? Samalla kaavalla taottuja yhden lauseen eipäs/juupas sölkötyksiä taukoamatta. Jokainen voi lukea kaikki tästä aiheesta kirjoitetut viestiketjut ja todeta asian ihan itse.

    Miten kohta aikuinen miehenalku voikin olla noin lapsellinen.

    Äänestä

  • näkökulma: kirjoitti:

    Nissan Micra kuluttaa kolme kertaa vähemmän polttoainetta kuin Mercedes Benz 600, mutta silti joillekkin ei Nissan Micra ole vakavasti harkittava vaihtoehto, sen kummemmin kuin jollekkin Micrakuskille ei MB 600 ole realistinen vaihtoehto. Ja molemmilla pystyy liikkumaan.
    Monissa muissa esineissä tilanne on sama, joku ostaa 8000 euron Rolexin, joku kyselee kavereiltaan kellonaikaa ja kumpikin tietää paljonko kello on.
    Joku asuu kunnan tai kaupungin vuokrakämpässä, jonka vuokran maksaa sossu, joku asuu 300 000 euron omakotitaloissa. Ja molemmat viettävät yönsä katon alla.
    Joku syö ravintoloissa, joku keittelee pirkkanuudeleita, kumpikin pysyy hengissä.
    Jotkut katselevat Plasmatelkkaria, jotkut kauhistelevat niitten sähkönkulutusta ja katsovat kirppikseltä ostettua 21" putki tv:tä ja täällä intetään nyt juuri tästä.
    Itse katselen Plasma tv:tä.

    Sinulle viisas Ihminen. Valitettavasti tämä palsta on muutaman viherpiiperohäirikön pilaama. Heidän kanssaan on aivan turha yrittää asialliista keskustelua. Plasma rules=plasma... on sitä yrittänyt ja täysin epäonnistunut ja itsekin jo välillä alatyyliin sortunut. Jos vastassa on usko ja tieto, niin usko voittaa aina - näin nytkin tämän sähkön näennäisen säästön suhteen. Jos oikeasti joku haluaa luontoa ja maailmaa säästää, niin tämä lcd:n katsominen ei auta asiaa yhtään mitään. Jokainen voisi tehdä paljon suurempia säästöjä: laskea asunnon lämpötilaa, lopettaa autoilun ja lentämisen, lopettaa tietokoneen turhan käytön yms. - mutta kun se kirpaisee, niin ainakana viherpiipero ei sitä tee. Mutta me inhorealistit: katsokaamme edelleem plasmatv:n loistavaa kuvaa ja nauttikaamme siitä. Annetaan viherpiiperoiden temmeltää keskenään tällä palstalla.

    Äänestä

Tarkat kulutuslukemat olivat:
LG LCD 83W
Panasonic plasma 281W

Ja kun joku vieläkin kehuu plasman kuvaa niin se ei siis ollut testin mukaan muita parempi. Musta esimerkiksi oli mustaa mutta kirkkaudessa plasma oli surkein. Voittajassa oli kirkkautta lähes neljä kertaa enemmän. Jos haluat tuijottaa mustaa ruutua niin siihen plasma on oikein hyvä.

Äänestä
  • Tässä kertauksena plasma-näytön todellisia vahvuuksi (lainaukset TM-testistä):

    "KUN televisiota katsoo hiemankin keskiakselin ulkopuolelta,
    kuvan kontrasti heikkenee. Tässä suhteessa laitteiden
    väliset erot ovat merkittävän suuria. Panasonicin
    plasmaruudun erinomainen kontrasti säilyy lähes muuttumattomana
    sivultakin katsottaessa."

    "PANASONIC on vertailun ainoa, joka toistaa kuvan eri
    valoisuustasot alkuperäisen veroisina. Lähes ihanteellisen
    gammakäyrän ansiosta kuvan kaikki harmaatasot erottuvat
    hyvin toisistaan. Muiden ruuduilla osa harmaatasoista
    näkyy joko liian kirkkaina tai todellista tummempina."

    "Omilla kaiuttimilla kuunneltuna
    ääni on mukiinmenevä. Matalimpia
    taajuuksia ei kuulu, mutta silti Panasonic
    on ääneltään joukon tasapainoisin"

    Plasman sähkönkulutus euroina on naurettavan pieni, siis aivan olematon. Kukaan tervejärkinen ei moista kehtaa edes ääneen mainita. Plasmatekniikan vahvuudet ovat kiistattomat, ja ostaja voi ostaa yhtä hyvin lcd:n kuin plasmankin.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Tässä kertauksena plasma-näytön todellisia vahvuuksi (lainaukset TM-testistä):

    Ja kulutuslukemat ovat suoraan lehdestä. Jollain osa-alueella plasma on hyvä mutta kokonaisuutena ei sen parempi muutkaan. Monessa asiassa se on siis SELVÄSTI huonompi.

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Ja kulutuslukemat ovat suoraan lehdestä. Jollain osa-alueella plasma on hyvä mutta kokonaisuutena ei sen parempi muutkaan. Monessa asiassa se on siis SELVÄSTI huonompi.

    Faktat todellakin ovat FAKTOJA. Jollei sinulla ole kokemusta/tietoa aiheesta, niin et voi mitenkään ymmärtää mitkä ovat plasmatekniikan vahvuuksia. Tuolla ylempänä ne on jo esillä kahteenkin kertaan, josta lukutaitoinen voi asian tarkistaa. Ja materiaalia on huomattavasti enemmän, kuin mitä tämä tietokone(??)lehden testi.

    Sähkönkulutus ei enää nykypäivänä ole ongelma plasmanäytön ostajalle, koska käyttö maksaa vuodessa saman verran, mitä yksi pieni kauppareisu. Tuollaista lukemaa ei voi mitenkään käyttää argumenttina kasustelussa, joka koskee sitä seikkaa, että voiko ihminen ostaa yhtä hyvin plasman kuin lcd:nkin.

    niin ei tarvitse jankuttaa asian vierestä mutua

    Äänestä

  • lehdestä kirjoitti:

    Minä en jankuta mitään mutua vaan päinvastoin, olen seurannut alaa huomattavasti kauemmin kuin sinä. Olen pahoillani. Jonkun muun pitää kyllä lukea jostain jotain, se on käynyt jo hyvin selväksi.

    Äänestä

Kuka tahansa voi tehdä testin, jossa on plasma, CCFL-LCD ja LED-LCD, ja valita siihen sellaiset mallit että saa voittajaksi juuri sen näyttötekniikan minkä haluaa. Se, että puhut testatuista televisioista mallinumeroiden sijaan näyttötekniikoina kertoo vain sen, ettet ymmärrä televisioista yhtään mitään.

Kuluttajan ei ole mitään järkeä miettiä sitä, onko mikäkin televisio plasma vai LCD, ja miten jälkimmäisessä tapauksessa taustavalaistus on toteutettu. Jokaisella em. tekniikoista voi saada aikaan niin erittäin hyvän kuin järkyttävän huononkin kuvan.

Äänestä
  • Ei tarvitse sitten kirjoittaa tuollaisia typeryyksiä.

    Äänestä

  • lehdestä kirjoitti:

    Ei tarvitse sitten kirjoittaa tuollaisia typeryyksiä.

    Tämä nimerkki "..." huomaa jo varsin hyvin, että heti jos kirjoittaa jonkun asiallisen kommentin tästä aiheesta tälle palstalle, niin tuo provotehtailija on haukkana paikalla. Voi olla, että jos hän kauan jatkaa, niin hän saa porttikiellon koko palstalle.

    Ne eivät muuta vaikka kuinka hakkaisit päätäsi seinään. Jokainen voi itse lukea MikroPC:n vertailun vaikka varmasti räjäyttäisit MikroPC:n toimiston ja polttaisit kaikki lehdet jos pystyisit.

    Jokainen voi lukea mainitsemasi lehden, ja jokainen voi lukea myös esimerkiksi perinpohjaisen TM-testin tasapuolisuuden nimissä. Faktat ovat faktoja, siinä olet oikeassa, ja plasmstekniikan hyödyt pysyvät sellaisina. Siinä ei provoilusi auta millään tavalla.

    Jokaisen tosiaan kannattaa itse lukea ja tehdä samat johtopäätökset kuin jokainen järkevä tekee. Plasman suurelle kulutukselle ei saa vastinetta.

    Äänestä

  • minulle. kirjoitti:

    Jokaisen tosiaan kannattaa itse lukea ja tehdä samat johtopäätökset kuin jokainen järkevä tekee. Plasman suurelle kulutukselle ei saa vastinetta.

    Kyllä todellakin saa vastinetta vaikka muille jakaa, se on käynyt jo varsin selväksi, ja lainaukset eräästä testistä löytyvät tuolta ylempää. Niistä selviää osa plasman vahvuuksista jos tv-tekniikka on totaalisen vierasta.

    Äänestä

  • plasma... kirjoitti:

    Kyllä todellakin saa vastinetta vaikka muille jakaa, se on käynyt jo varsin selväksi, ja lainaukset eräästä testistä löytyvät tuolta ylempää. Niistä selviää osa plasman vahvuuksista jos tv-tekniikka on totaalisen vierasta.

    vertailussa. Suuria ongelmia mm. KUVAN LAADUSSA vaikka olikin ihan pääosin OK. SUURET MOITTEET tolkuttomasta kulutuksesta ja lämmöntuotosta. Jokainen lukekoon itse ilman että sinä trollaat taustalla kuten täällä.

    Äänestä

  • tässäkään kirjoitti:

    vertailussa. Suuria ongelmia mm. KUVAN LAADUSSA vaikka olikin ihan pääosin OK. SUURET MOITTEET tolkuttomasta kulutuksesta ja lämmöntuotosta. Jokainen lukekoon itse ilman että sinä trollaat taustalla kuten täällä.

    Jos minä muka "trollaan" kun esitän päivänselvän mielipiteen ja vinkin, että kannattaa lukea myös muitakin testejä, niin olkoon se sitten "trollaamista". Mielestäni on naurettavaa nojata vain yhteen "testiin" ja hokea sen tuloksina jonain raamattuna. Mieluummin lukee niitä sitten monta, jos tietoa kerran OIKEASTI haluaa, ja tekee itse päätöksen että mitä lähdettä pitää luotettavana. Harva näitä testejä siis todellisuudessa on tällä palstalla nähtävästi lukenut, joten kommentit ovat melko erikoisella pohjalla. Minä olen lukenut, koska ne nyt sattuvat kiinnostamaan muun tekniikan ohella.

    Plasma on saanut rutkasti kehuja kuvanlaadusta eri testeissä, ja jos nyt tuli tietokonelehden testissä moitteita, niin se on kyllä mielestäni erikoista, koska kyseessä oli sentään G20 Panasonic. Uusimmassa TM-testissä oli S20, ja sen kuvanlaatua ylistettiin.

    Siinä oli kuitenkin puutteita. Vielä olennaisempaa oli se että myös LCD:n kuva oli yhtä hyvä. Siinäkin oli puutteita.

    Äänestä

  • kuva hyvä kirjoitti:

    Siinä oli kuitenkin puutteita. Vielä olennaisempaa oli se että myös LCD:n kuva oli yhtä hyvä. Siinäkin oli puutteita.

    No niin, nyt puhut jo asiaa.

    Äänestä

  • lehdestä kirjoitti:

    Ei tarvitse sitten kirjoittaa tuollaisia typeryyksiä.

    ...et ymmärtänyt (ei sillä että olisin sitä odottanutkaan). Mutta rautalangasta, tuossa MicroPC:n testissä testattiin 6 eri televisiomallia. Testin tuloksista voi päätellä sen, että mikä noista kuudesta mallista on paras, kyseisen lehden näkemyksen mukaan. Jos sinä vaahtoat täällä plasma- ja LCD-tekniikan välisistä eroista, käyttäen perusteena pelkästään tuota yhden lehden tekemää yhtä testiä jossa mukana oli jopa yksi plasma-TV, niin luuletko oikeasti vaikuttavasi kovin fiksulta? Sama kun lukisit Tuulilasista autotestin jossa on mukana 6 henkilöautoa, joista yhdessä sattuu olemaan xenon-valot ja muissa halogeenit. Jos tämä xenon-valoilla varustettu auto jää testin viimeiseksi, niin ilmeisesti vedät siitä johtopäätöksen että xenonit on huonommat?

    Sen sijaan että pitäisit tuota yhtä MicroPC:n testiä jumalan sanana, niin suosittelisin vahvasti tutustumaan muihinkin tietolähteisiin. Esim. HDTVtest.co.uk, jota yleisesti arvostetaan maailmalla yhtenä luotettavimmista televisioiden testaajista, pitää tämän hetken selvästi parhaana televisiona Panasonic VT20 -plasmaa. Kuten jokseenkin kaikki muutkin, jotka tuota televisiota ovat testanneet.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    esim. kuluttaja-lehden testissä plasmat eivät olleet kuvaltaan parhaita.

    Äänestä

  • lukija. kirjoitti:

    Kuluttaja-lehti? No, jokainen lukekoot eri testejä koska valikoimaa löytyy, ja valitkoot näkemänsä perusteella, että mikä vaikuttaa uskottavalta ja perinpohjaiselta julkaisulta. Itse olen vuosien saatossa huomannut, että kotimaisista testeistä Tekniikan maailman, hifi-lehden, hifimaailman ja ehkä mikrobitinkin testit ovat toteutettu siten, että ne ovat uskottavia jo pelkästään termien käytöltään mutta etenkin mittauksiltaan, sarmottomia katselukokeita unohtamatta. Kannattaapi tutustua jos kiinnostusta löytyy. Hifimaailma ei ole tosin nyt hiljattain testannut televisioita, eikä hifilehteä edes ole olemassakaan enää, mutta tulevaisuudessa...

    Testien lukeminen ei ole siis missään nimessä kaiken a ja o, mutta niistä saa hyödyllistä tietoa, sillä kaupoissa kuvanlaatujen vertaaminen on vaikeaa/mahdotonta.

    tuossa keskustelua. jos kiinostaa.

    http://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=81688

    Äänestä

  • lukija. kirjoitti:

    esim. kuluttaja-lehden testissä plasmat eivät olleet kuvaltaan parhaita.

    No millaiset arviot esim. Pioneerin Kuro ja tuo Pansun VT20 mahtoivat saada tässä Kuluttaja-lehden testissä? Ja mikä ylipäätään tekee näistä suomalaisista junttilehdistä sinun silmissäsi merkittävämpiä kuin kansainvälisesti arvostetut julkaisut?

    Koitetaanpa niin päin, että pystytkö löytämään yhtä ainuttakaan televisioista testaavaa ja arvostelevaa tahoa, joka pitää referenssimallina LCD:tä eikä plasmaa? Itse en ole nähnyt vielä yhtään, jolla se ei olisi jompikumpi edellä mainituista plasmoista. Mutta ei sekään tarkoita, että plasma olisi tekniikkana parempi, koska kyse on tässäkin yksittäismalleista.

    joku väitti erästä tulevaa sonyn LCD-mallia TM'n seuraavaksi referenssiksi.

    Äänestä

  • muistelija. kirjoitti:

    joku väitti erästä tulevaa sonyn LCD-mallia TM'n seuraavaksi referenssiksi.

    Suottaapi olla nii-in. Sony tekee näet parhaat lcd-televisiot ns. paremmassa luokassa. Tähän mennessä testatuista ovat lcd ja plasma olleet tasaväkisiä taikka sitten plasma on ollut hitusen parempi. Pioneerin kuro puolestaan oli esim. hifimaailman paras koskaan näkemä televisio ja sitä rataa, mutta toki sillä hinnalla voi odottaakin laatua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

MikroPC kirjoitti:

Uudessa MikroPC:ssä oli telkkatesti. Yksi plasma (Panasonic), yksi tavallinen LCD ja muut LED-LCD:itä.
-LED-LCD voitti
-Paras kuva tavallisessa LCD:ssä ja plasmassa vaikka plasman kuvakin sai silti monenlaista moitetta
-Plasma kulutti yhtä paljon kuin kolme LCD:tä yhteensä vaikka LCD:issä ei mitään virransäästöominaisuuksia käytetty
-erityismoitteet plasma sai vielä lämmönmuodostuksestaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu