Sisäpiiritanssit ?

On ollut paljon tapetilla, että tietyt paikat ovat sisäpiirisiä. Olen törmännyt aiheeseen lehtien palstoilla ja olen kuullut valitettavan usein livenäkin asiasta. Tämä tuntuu kismittävän kaikkein eniten naisia.

Kuulin huhun, että eräs tunnettu kesälava on näiden lehtikirjoituksien ja satunnaisten lavahaastattelujen pohjalta vaihtanut "tunti naisille" -käytännön joka toinen tunti naisille -käytännöksi.
Hyvä, että joku uskaltaa uudistautua, mutta...

Onhan totta sekin, että lavoilla on eri tasoisia tanssijoita sekä miehissä että naisissa. Ja mielestäni on vähintäänkin kohtuullista jättää murisematta näille (yli)puolet elämästään tanssille antaville henkilöille. Miettikääpä paljonko rahaa ja aikaa palaa (pyllyn kuluttamista autossa reissatessa puhumattakaan) saavuttaa titteli "hyvä tanssija" saati sitten "loistava tanssija" ??!

Kaikille on suotu vapaus kulkea haluamassaan tanssipaikassa rajoituksetta. Mutta niin on myös tanssikurssitkin suunnattu kaikille halukkaille.
Mielestäni kenelläkään ei ole varaa niuhottaa sisäpiirimäisyydestä, jollei ole valmis uhraamaan aikaa ja rahaa omaan kehitykseensä tanssijana. Nämä valittajat hyvin usein tuntuvat kuuluvan juuri tähän -minähän en kurssita itseäni- porukkaan. Sääli !

Ajatteleekohan nämä lehtiinkirjoittajat, että valittamalla saadaan ne vähäisetkin hyvät tyypit pysymään haettavissa??
851901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Itselle tuli sama mieleen tuosta naistenhaku asiasta, onko niiden lisääminen vain aktiivitanssijoiden intressi, haluaako heikommin osaavat todella sitä? Naistenhaun aikana kun lattia väljenee selvästi.

Se on selvää että ilkeällä kirjoittelulla aktiivitanssijat haluavat välttää tanssitaidottomien haut. Heillä on siihen selvä intressi.

Äänestä

...kateudestahan sekä alemmuuskompleksista ja riittämättömyydentunteesta ne nuo kirjoittelut kumpuavat. Junasta jääminen pelottaa kehitystä karttavia.

Käsittämättömän suuria sisäpiirejähän ainakin suosituimmilla lavoilla ja suosituimpien yhtyeiden iltoina näkee. Useimmiten joukko on luokkaa 500-1500 henkeä.

Koostumuskin on merkillisen heterogeeninen: tanssitaidollisesti aloittelijoista konkareihin ja jopa ammattilaisiin sekä ikäjakauma alle kaksikymppisistä yli kuusikymppisiin.

Alueellisestikin nuo aktiiviharrastajat ovat kotoisin hyvin erilaisista ympäristöistä ja kaikilta valtakunnan kulmilta. Yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden sekä koulutuksen suhteen kirjavuus myös on silmiinpistävä. Väki ei ole edes syntymämaidensa tai ihonvärinsäkään mukaisesti yhdenlaista.

Vaikeaa tuosta normaalin, terveen ihmisen olisi käsitystä sisäpiiriläisyydestä muodostaa, mutta ongelmaisilla on aina ollut kyky nähdä mörköjä kaikkialla.

Niinpä syytetään niitä, jotka todellisuudessa pitävät tanssipaikkoja pystyssä ja kehityksen avulla säilyttävät tanssikulttuuria hengissä.

Kaikenmaailman ajojahteja esitetään ja lynkkausmielialaa nostatetaan, jotta saataisiin tuo todellinen lavatanssin avainryhmä ajetuksi pois. Tuossa jos nuo kateelliset onnistuisivat, olisi tulos se, ettei heille itselleen olisi enää minkäänlaisia tanssipaikkoja tarjolla, ja suuri joukko muusikoitakin joutuisi työttömiksi.

Äänestä
  • Hienoa, että olet palannut kommentoimaan näitä keskusteluja. Nyt voit samalla kommentoida
    myös tuota "tekniikka" otsikolla olevaa säiettä.

    Äänestä

  • "Yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden sekä koulutuksen suhteen kirjavuus myös on silmiinpistävä."

    Miten erotat tanssikansasta heidän yhteiskunnallisen asemansa tai koulutuksensa jopa niin tarkasti että se pistää silmään?

    Äänestä

  • Ihmettelen vaan kirjoitti:

    "Yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden sekä koulutuksen suhteen kirjavuus myös on silmiinpistävä."

    Miten erotat tanssikansasta heidän yhteiskunnallisen asemansa tai koulutuksensa jopa niin tarkasti että se pistää silmään?

    ...kysymyksen voi esittää vain sellainen, jolla ei ole mitään käsitystä aktiivitanssijoiden toiminnasta lavoilla eri puolilla Suomea esimerkiksi viidentoista vuoden ja tuhansien tanssi-iltojen ajan sekä kymmenien tanssileirien ja tuhansien kursseilla tanssittujen tuntien osalta.

    Väistämättä paljon tanssiessa tule tutustuneeksi satoihin tanssijoihin, jopa yli tuhanteenkin helposti.

    Kaikissa yhteisissä tilaisuuksissa tulee vastaan tilanteita, joissa keskustellaan sekä omista että muiden asioista. Noin tapahtuu kaikissa ihmisyhteisöjen sosiaalisissa tilanteissa.

    Nykyaikana vielä lisäksi internet keskustelupalstoineen, sähköposteineen ja varsinkin Facebook oleellisena osana, tuottaa suunnattomasti tietoa ihmisistä -tanssijalle eritoten muista tanssijoista.

    Yleensäkin ihmiset tietävät mainitsemanilaisia tietoja useimmista tuttavistaan, miksi siis ei tanssiväki myös?

    Avaapa silmäsi nykyajalle!

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Kun kanssatanssijoiden sosiaalisen statuksen selvittäminen edellyttää henkilökohtaista keskustelua tai facebookin pläräystä niin älä sitten kirjoita että tanssijoiden sosiaalisten ja yhteiskunnallisten asemien erot pistävät tansseissa silmään, koska sellaista se todellisuus lavoilla ei todellakaan ole.

    ...silmään pistää, sillä nähdessään niitä satoja tuttaviaan eri lavoila pitkin vuotta yhteensä yli sata kertaa, tulee väkisinkin nähneeksi, miten paljon monin eri tavoin erilaisia ihmisiä tanssia harrastaakin.

    Jos sinun silmääsi ei tuollainen pistä, johtuu se tietysti siitä, että tunnet paljon vähemmän tanssijoita ja käyt paljon harvemmin tanssimassa.

    Käsityksesi asiasta on siis vähintään yhtä paljon vain omasi kuin minunkin on. Minulla vain on huomattavasti enemmän kokemusta ja materiaalia käsitykseni tueksi.

    On yleisesti käytetty ilmaus, jos sen tiedetään olevan niin. Vaikka se ei erityisesti näkyisikään silmiinpistävältä.

    Äänestä

  • Silmiinpistävä kirjoitti:

    Minusta se vain vähentää tuloerojen ja yht aseman silmäänpistävyyttä, jos kaikilla samantyylinen pukeutuminen, urheilupaita, tanssikengät.

    Äänestä

  • Jos te protanssijat kerta joka suhteessa olette meitä taviksia niin paljon parempia, niin miksi ette hankkineet nyt Jäkeä itsellenne omaksi tanssipaikaksi minnekä ette olisi päästäneet meitä ollenkaan riesaksenne?
    -No sanomattakin on selvää, että lava ei menesty pelkkien aktiivitanssijoiden varassa, vaan meitä taviksiakin siellä tarvitaan, jos ei muuhun niin pääsylippujen maksajiksi. Siksi meitä ei saa karkottaa lavoilta aiheettomilla rukkasilla.
    -Uskaltaakos Truehum tai joku hänen "opetuslapsistaan" olla tästä eri mieltä?

    Suomalaiset loivat aikanaan Suomen, siksi puolustimme sitä 2. maailmansodassa valloittajia vastaan.
    Tavistanssijat rakensivat lavat aikoinaan, siksi me heidän jälkeläisensä koemme velvollisuudeksemme puolustaa oikeuttamme käydä lavoilla tanssimassa siinä missä pro:otkin, emmekä taistelematta halua luovuttaa niitä "seeprakenkäisille" yksistään.

    Usein tällä palstalla viisastellaaan perinteisille "sosiaalifoksaajille" tanssikurssien käymisestä. Itse väittäisin osaavani tanssia keskivertoa suomalaista paremmin. En näe siinä mitään pahaa, että joku on minua taitavampi ja kuuluu johonkin seuraan, siksi toivon ettei tuon kaltainen ihminen näkisi minussakaan, vaan lähtisi kanssani tanssimaan, vaikkei itselläni riitäkään mielenkiinto joka swingin ja cha cha:n opetteluun, koska nautin eniten "suljetun otteen tansseista" kuten tango & valssi.

    Äänestä

  • Phantom of the opera kirjoitti:

    Jos te protanssijat kerta joka suhteessa olette meitä taviksia niin paljon parempia, niin miksi ette hankkineet nyt Jäkeä itsellenne omaksi tanssipaikaksi minnekä ette olisi päästäneet meitä ollenkaan riesaksenne?

    Kirjoitus

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...silmään pistää, sillä nähdessään niitä satoja tuttaviaan eri lavoila pitkin vuotta yhteensä yli sata kertaa, tulee väkisinkin nähneeksi, miten paljon monin eri tavoin erilaisia ihmisiä tanssia harrastaakin.

    Jos sinun silmääsi ei tuollainen pistä, johtuu se tietysti siitä, että tunnet paljon vähemmän tanssijoita ja käyt paljon harvemmin tanssimassa.

    Käsityksesi asiasta on siis vähintään yhtä paljon vain omasi kuin minunkin on. Minulla vain on huomattavasti enemmän kokemusta ja materiaalia käsitykseni tueksi.

    Ilmiö ei siis ole lavoilla yleisesti tavallisten tanssijoiden keskuudessa silmiinpistävä vaan pistää ainoastaan sinun ja muiden pro-tanssijoiden silmiin.

    Äänestä

  • Silmiinpistävä kirjoitti:

    On yleisesti käytetty ilmaus, jos sen tiedetään olevan niin. Vaikka se ei erityisesti näkyisikään silmiinpistävältä.

    "silmiinpistävä" ilmaisua käytetään yleisesti, vaikka kaikki näyttäisi tasaiselta massalta, jos "harmaasta massasta" on silmiinpistäviä eroja tiedossa.

    Olen joskus itsekin miettinyt artikkeleja kirjoittaessani käsitteen käyttökelpoisuutta.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...kysymyksen voi esittää vain sellainen, jolla ei ole mitään käsitystä aktiivitanssijoiden toiminnasta lavoilla eri puolilla Suomea esimerkiksi viidentoista vuoden ja tuhansien tanssi-iltojen ajan sekä kymmenien tanssileirien ja tuhansien kursseilla tanssittujen tuntien osalta.

    Väistämättä paljon tanssiessa tule tutustuneeksi satoihin tanssijoihin, jopa yli tuhanteenkin helposti.

    Kaikissa yhteisissä tilaisuuksissa tulee vastaan tilanteita, joissa keskustellaan sekä omista että muiden asioista. Noin tapahtuu kaikissa ihmisyhteisöjen sosiaalisissa tilanteissa.

    Nykyaikana vielä lisäksi internet keskustelupalstoineen, sähköposteineen ja varsinkin Facebook oleellisena osana, tuottaa suunnattomasti tietoa ihmisistä -tanssijalle eritoten muista tanssijoista.

    Yleensäkin ihmiset tietävät mainitsemanilaisia tietoja useimmista tuttavistaan, miksi siis ei tanssiväki myös?

    Avaapa silmäsi nykyajalle!

    että oot mahottoman utelias henkilö!!! kaikin mahollisin keinoin utsii ja juoruaa muista...hyi hyi, ei sulle kukaan todellisia juttuja ja saloja paljasta kun tietävät että levittelet.

    Äänestä

  • Hisback kirjoitti:

    Hienoa, että olet palannut kommentoimaan näitä keskusteluja. Nyt voit samalla kommentoida
    myös tuota "tekniikka" otsikolla olevaa säiettä.

    Säpinää tuli mukavasti lisää kun true ilmestyi takaisin.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...kysymyksen voi esittää vain sellainen, jolla ei ole mitään käsitystä aktiivitanssijoiden toiminnasta lavoilla eri puolilla Suomea esimerkiksi viidentoista vuoden ja tuhansien tanssi-iltojen ajan sekä kymmenien tanssileirien ja tuhansien kursseilla tanssittujen tuntien osalta.

    Väistämättä paljon tanssiessa tule tutustuneeksi satoihin tanssijoihin, jopa yli tuhanteenkin helposti.

    Kaikissa yhteisissä tilaisuuksissa tulee vastaan tilanteita, joissa keskustellaan sekä omista että muiden asioista. Noin tapahtuu kaikissa ihmisyhteisöjen sosiaalisissa tilanteissa.

    Nykyaikana vielä lisäksi internet keskustelupalstoineen, sähköposteineen ja varsinkin Facebook oleellisena osana, tuottaa suunnattomasti tietoa ihmisistä -tanssijalle eritoten muista tanssijoista.

    Yleensäkin ihmiset tietävät mainitsemanilaisia tietoja useimmista tuttavistaan, miksi siis ei tanssiväki myös?

    Avaapa silmäsi nykyajalle!

    "Nykyaikana vielä lisäksi internet keskustelupalstoineen, sähköposteineen ja varsinkin Facebook oleellisena osana, tuottaa suunnattomasti tietoa ihmisistä -tanssijalle eritoten muista tanssijoista. "

    Ilmeisesti vietät aikasi etsimällä tietoa internetistä tansseissa tapamisistasi henkilöistä.

    Äänestä

  • 15+10 kirjoitti:

    niin vastaan kuitenkin. Kaikki eivät copy past tiedon keruuta kanssasi tuollaiseen tarkoitukseen tarvitse eikä hanki. Tuttavien kesken se ei tarpeetonta.

    Ottaahan se kipeää, kun joillakin on tuttavia pilvin pimein eikä tarvitse copy past virtuaalituttaviin tyytyä.

    Äänestä

  • ole hän kirjoitti:

    Yleensä copy pastea käytetään kun halutaan kertoa mihin asiaan kommentoidaan. Ilmeisesti Sinulla
    ei ole vielä kertynyt ikää tai älyä tuollaisen asian ymmärtämiseen.

    Äänestä

  • copykiller kirjoitti:

    Älä sinä minun ikääni tai taitoani turhaan sure, vaikka tekstiini pieni lapsus tulikin.

    Avataan nyt sinullekin, kun noin tietämätön olet, mitä se copy past oikeasti sisältää tässä contekstissa.

    Jos nettiä selaa tiedonhankinta tarkoituksessa, yleensä henkilö, joka tekniikan alkeet taitaa, osaa suorittaa koneellaan copy past toimenpiteen, ettei tarvitse omin käsin kaikkea löytämäänsä tietoa koneelleen kirjoittaa.

    Omat tiedonhankintakansiosi taitavat olla juuri tuon vuoksi niin kovin rempallaan, kun ei ole aivan tekniikka hallussa.

    Suosittelenkin sinua lämpimästi hankkimaan mieluummin virtuaalisuhteiden sijaan normeeleja ihmissuhteita niin ei niin haittaa, vaikkei se kieli ja tekniikka olekaan hallussa.

    Ooonks mää ny käytttän sitä väärin kun copypastella kokoan lähdeaineistoa netistä. Ja kaikki muutkin luokkakaverit tekee samoin. Samoin moneen muuhun tarkoitukseen mein ryhmä käyttää copypastea.

    Mutta meihän ollaankin ihan älyttömii.

    Äänestä

  • sama kuin aina kirjoitti:

    Älä sinä minun ikääni tai taitoani turhaan sure, vaikka tekstiini pieni lapsus tulikin.

    Avataan nyt sinullekin, kun noin tietämätön olet, mitä se copy past oikeasti sisältää tässä contekstissa.

    Jos nettiä selaa tiedonhankinta tarkoituksessa, yleensä henkilö, joka tekniikan alkeet taitaa, osaa suorittaa koneellaan copy past toimenpiteen, ettei tarvitse omin käsin kaikkea löytämäänsä tietoa koneelleen kirjoittaa.

    Omat tiedonhankintakansiosi taitavat olla juuri tuon vuoksi niin kovin rempallaan, kun ei ole aivan tekniikka hallussa.

    Suosittelenkin sinua lämpimästi hankkimaan mieluummin virtuaalisuhteiden sijaan normeeleja ihmissuhteita niin ei niin haittaa, vaikkei se kieli ja tekniikka olekaan hallussa.

    Ööö.. mitäs tohon sanoisi..

    Opettelisit edes tanssimaan!

    Äänestä

  • Heka-44 kirjoitti:

    Ööö.. mitäs tohon sanoisi..

    Opettelisit edes tanssimaan!

    Parempi olisi, kun sanoisit lopettavasi turhan "suun soiton"

    Äänestä

  • Phantom of the opera kirjoitti:

    Jos te protanssijat kerta joka suhteessa olette meitä taviksia niin paljon parempia, niin miksi ette hankkineet nyt Jäkeä itsellenne omaksi tanssipaikaksi minnekä ette olisi päästäneet meitä ollenkaan riesaksenne?
    -No sanomattakin on selvää, että lava ei menesty pelkkien aktiivitanssijoiden varassa, vaan meitä taviksiakin siellä tarvitaan, jos ei muuhun niin pääsylippujen maksajiksi. Siksi meitä ei saa karkottaa lavoilta aiheettomilla rukkasilla.
    -Uskaltaakos Truehum tai joku hänen "opetuslapsistaan" olla tästä eri mieltä?

    Suomalaiset loivat aikanaan Suomen, siksi puolustimme sitä 2. maailmansodassa valloittajia vastaan.
    Tavistanssijat rakensivat lavat aikoinaan, siksi me heidän jälkeläisensä koemme velvollisuudeksemme puolustaa oikeuttamme käydä lavoilla tanssimassa siinä missä pro:otkin, emmekä taistelematta halua luovuttaa niitä "seeprakenkäisille" yksistään.

    Usein tällä palstalla viisastellaaan perinteisille "sosiaalifoksaajille" tanssikurssien käymisestä. Itse väittäisin osaavani tanssia keskivertoa suomalaista paremmin. En näe siinä mitään pahaa, että joku on minua taitavampi ja kuuluu johonkin seuraan, siksi toivon ettei tuon kaltainen ihminen näkisi minussakaan, vaan lähtisi kanssani tanssimaan, vaikkei itselläni riitäkään mielenkiinto joka swingin ja cha cha:n opetteluun, koska nautin eniten "suljetun otteen tansseista" kuten tango & valssi.

    "Tavistanssijat rakensivat lavat aikoinaan,"
    -mistähän tuollainen tieto on peräisin? olikohan ne kuitenkin olleet urheiluseuran miehet jotka lavat tekivät, moni rakentajista vielä oli tanssihuvittelua ja viinanjuontia vastaan jota siellä paljolti viljeltiin.
    Tavikset olivat melkoisia häiriköitä illan mittaan

    Äänestä

Toimisiko sekahaku, kuten ruotsissa? Tosin siellä on tanssikulttuurikin aivan eri kun meillä.
Edelleen on paljon naisia jotka jähmettyvät paikoilleen kun pitäisi lähteä hakemaan, ovat kuitenkin hyviä tanssijoita.
Tuo "-minähän en kurssita itseäni" on tuttu ilmaisu erään "tuttavani" suusta, sitten hän ihmettelee että miksi vain jotkut enemmänkin baarin puolella viihtyvät hakevat häntä tanssimaan. Yritin aikani ihan kauniisti pyydellä häntä mukaan kursseille, mutta kun hänen mielestään perustanssitaito (fox, humppa, tango ja valssi) riittää, ja seuraaminen on enemmänkin kompurointia, niin mikäs siinä, tanssikoon sitten vertaistensa kanssa, vaikka en minäkään mikään mestari ole, mutta yritän koko ajan kehittyä, enkä halua vain kävellä tanssilattialla.

Äänestä
  • Voisi se alkaa toimimaan jos sitä muutama vuosi harjoiteltaisiin.

    Koko illan kestävä sekahaku on käytännössä sama asia kuin kaaos. Kaksi tunnin kestoista naisten hakuvuoroa ja sen jälkeen loppuaika sekahakua toimii hyvin, ja tästä käytännöstä on useammaltakin tanssipaikalta kokemuksia jo useamman vuoden ajalta, ja tämä käytäntöhän on jo aika lähellä vuorotuntihakua.

    Muutamalla lavalla on kokeiltu ns. hakuvuoron jatkumista sekahaulla. Tämä tarkoittaa haun alkamista miesten tai naisten hakuvuorolla ja haku jatkuu haun jo rauhoittuessa sekahakuna. Tällä hakukäytännöllä pyritään välttämään sekahaun haitat, mutta mahdollistamaan kaikkien halukkaiden hakumahdollisuuden. Mitään haittaa tästä en ole koskaan havainnut, ja käytännön soisikin yleistyvän.

    Äänestä

  • Eläkeläistansseissa korostuu miesten ja naisten tanssitaitojen suorastaan kammottavan huima tasoero. Lähes kaikki eläkeläisnaiset ovat hyvän perustanssitaidon omaavia ja myös monipuolisesti tanssivia heidän joukossaan on runsaasti. Jatkuva valittelujen aihe onkin eläkeläismiesten huono tanssitaito. Tanssimiseen liittyen "käveleminen" onkin muodostunut eläkeläistanssinaisten kirosanaksi. Kyvykkäillä tanssimiehillä onkin kova kysyntä eläkeläistansseissa, ja heitä haetaan tanssiin, vaikka olisikin miesten hakuvuoro. Moni nainen onkin kovastikin tyytyväinen, jos pääsee illan aikana vaikka vain yhden kunnon tanssin. Kädenalitteluun pääsy kruunaa kaiken. Onneksi sentään taiturimiehiäkin eläkeläisissä on jonkin verran, mutta ne ovat valitettavan usein varattuja. Ja joskus naisia kiukuttaa kun ne taiturit vaihtaa lennossa - ja vaihtaminen näyttää useinkin sovitulta.

    Äänestä

  • Vuoro+Seka kirjoitti:

    Voisi se alkaa toimimaan jos sitä muutama vuosi harjoiteltaisiin.

    Koko illan kestävä sekahaku on käytännössä sama asia kuin kaaos. Kaksi tunnin kestoista naisten hakuvuoroa ja sen jälkeen loppuaika sekahakua toimii hyvin, ja tästä käytännöstä on useammaltakin tanssipaikalta kokemuksia jo useamman vuoden ajalta, ja tämä käytäntöhän on jo aika lähellä vuorotuntihakua.

    Muutamalla lavalla on kokeiltu ns. hakuvuoron jatkumista sekahaulla. Tämä tarkoittaa haun alkamista miesten tai naisten hakuvuorolla ja haku jatkuu haun jo rauhoittuessa sekahakuna. Tällä hakukäytännöllä pyritään välttämään sekahaun haitat, mutta mahdollistamaan kaikkien halukkaiden hakumahdollisuuden. Mitään haittaa tästä en ole koskaan havainnut, ja käytännön soisikin yleistyvän.

    ...juuri noin sekahaku loppuillasta toimiikin, mutta joskus silti tulee ikäviä takaiskuja sen vuoksi.

    Nimittäin muutamankin kerran on käynyt niin, että illan viimeiset hitaat on joutunut tanssimaan "väärän" henkilön kanssa, kun on ollut menossa hakemaan "sitä oikeaa", mutta matka on katkennut sellaisen naisen suorittamaan hakuun, jonka kanssa ei ainakaan niitä kappaleita (yleensä ei mitään muutakaan) haluaisi tanssia. Mieshän ei tuollaisessa tilanteessa voi pakittaa.

    Tuolloin loppuillastahan olosuhteet muutenkin ovat edullisemmat niille, jotka vielä jaksavat täsysipainoisesti tanssia, sillä tungos on lähes poikkeuksetta jo silloin päättynyt.

    Jotkun Finlandersin ja Sinitaivaan illat muodostavat tuossa toisinaan poikkeuksen. Silloin väki pysyttelee pääosin paikalla encoreihin asti.

    Äänestä

  • J. Huimapää kirjoitti:

    Eläkeläistansseissa korostuu miesten ja naisten tanssitaitojen suorastaan kammottavan huima tasoero. Lähes kaikki eläkeläisnaiset ovat hyvän perustanssitaidon omaavia ja myös monipuolisesti tanssivia heidän joukossaan on runsaasti. Jatkuva valittelujen aihe onkin eläkeläismiesten huono tanssitaito. Tanssimiseen liittyen "käveleminen" onkin muodostunut eläkeläistanssinaisten kirosanaksi. Kyvykkäillä tanssimiehillä onkin kova kysyntä eläkeläistansseissa, ja heitä haetaan tanssiin, vaikka olisikin miesten hakuvuoro. Moni nainen onkin kovastikin tyytyväinen, jos pääsee illan aikana vaikka vain yhden kunnon tanssin. Kädenalitteluun pääsy kruunaa kaiken. Onneksi sentään taiturimiehiäkin eläkeläisissä on jonkin verran, mutta ne ovat valitettavan usein varattuja. Ja joskus naisia kiukuttaa kun ne taiturit vaihtaa lennossa - ja vaihtaminen näyttää useinkin sovitulta.

    Tuosta eläkeläistanssista en niinkään tiedä, vielä, mutta tuo edellinen kirjoitukseni oli miehen näkökulmasta. Tähän täytyy nyt todeta että kyllä yli nelikymppisissä naisissakin on todella tanssitaidottomia, kaikki menee niin kauan hyvin kun vain kävellään. Tietysti kun ei ole kursseja käyty, ei voi tietää edes sitä millainen on tangossa oikea tanssiasento, vie siinä nyt sitten kun naisen jalat on aivan liian lähellä. Myös jotkut hieman vanhemmat kädenalitanssijattaret ovat niin raskaita tanssitettavia että ei heidän kanssaan yksinkertaisesti pysty tanssimaan kun käyttävät miehen kättä ikäänkuin vipuvartena minkä varassa tekevät käännökset ja pyörähdykset, ehkä heille olisi telinevoimistelu sopivampi laji.
    Onneksi kuitenkin suurin osa isommilla tanssipaikoilla käyvistä 40 naisista on todella hyviä tanssijoita, mutta aina näitä "minä en kursseja tarvitse"-naisia tulee vastaan kun haluaa tanssia jonkun uudenkin kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...juuri noin sekahaku loppuillasta toimiikin, mutta joskus silti tulee ikäviä takaiskuja sen vuoksi.

    Nimittäin muutamankin kerran on käynyt niin, että illan viimeiset hitaat on joutunut tanssimaan "väärän" henkilön kanssa, kun on ollut menossa hakemaan "sitä oikeaa", mutta matka on katkennut sellaisen naisen suorittamaan hakuun, jonka kanssa ei ainakaan niitä kappaleita (yleensä ei mitään muutakaan) haluaisi tanssia. Mieshän ei tuollaisessa tilanteessa voi pakittaa.

    Tuolloin loppuillastahan olosuhteet muutenkin ovat edullisemmat niille, jotka vielä jaksavat täsysipainoisesti tanssia, sillä tungos on lähes poikkeuksetta jo silloin päättynyt.

    Jotkun Finlandersin ja Sinitaivaan illat muodostavat tuossa toisinaan poikkeuksen. Silloin väki pysyttelee pääosin paikalla encoreihin asti.

    voi johtua siitäkin että "se oikeasi" tähyilee sitä omaa "oikeaansa" ja näinollen olet jäänyt paitsioon ja näinollen joudut sen väärän hakemaksi, muussa tapauksessahan se oikeaksi luulemasi olisi tullut puolitiehen vastaan katsekontaktissa.
    Tuollainen katsekontaktilla muut poissulkeva hakutsydeemi meikällä toimii useiden naisten kanssa ja pitkältäkin matkalta ihmismuurin yli. Kyse on vain todellisista haluista.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...juuri noin sekahaku loppuillasta toimiikin, mutta joskus silti tulee ikäviä takaiskuja sen vuoksi.

    Nimittäin muutamankin kerran on käynyt niin, että illan viimeiset hitaat on joutunut tanssimaan "väärän" henkilön kanssa, kun on ollut menossa hakemaan "sitä oikeaa", mutta matka on katkennut sellaisen naisen suorittamaan hakuun, jonka kanssa ei ainakaan niitä kappaleita (yleensä ei mitään muutakaan) haluaisi tanssia. Mieshän ei tuollaisessa tilanteessa voi pakittaa.

    Tuolloin loppuillastahan olosuhteet muutenkin ovat edullisemmat niille, jotka vielä jaksavat täsysipainoisesti tanssia, sillä tungos on lähes poikkeuksetta jo silloin päättynyt.

    Jotkun Finlandersin ja Sinitaivaan illat muodostavat tuossa toisinaan poikkeuksen. Silloin väki pysyttelee pääosin paikalla encoreihin asti.

    Tai sitten se sinun "oikea" on huomannut, että olet iskenyt silmäsi häneen ja hätäpäissään hakee
    ketä tahansa miestä siitä läheltä.

    Äänestä

Tuohon kaatui jäge, sisäpiiri pyörii

Äänestä
  • Sisäpiirit syvältä .....!!!! Pro-naiset ja -miehet voisivat välillä tanssia tavisten kanssa tansseissa. Eikä kulkea nenä pystyssä kuin mitkäkin Euroopan omistajat! Ette te sitä lavaa omista. Tämä myös tiedoksi Humppikselle!

    Äänestä

Valitettava ilmiö on, että usein juuri pro-tanssijoiden suosimat paikat ajautuvat taloudellisiin vaikeuksiin ja joutuvat lopettamaan toimintansa. Syitä on moninaisia, mutta lopputuloksesta on niin paljon evidenssiä, että siitä ei tarvitse edes aloittaa väittelyä.

Money talks and bullshit walks, tämä toimii tanssilavoilla yhtä hyvin kuin muussakin yritystoiminnassa.

Äänestä
  • Paljon enemmän evedenssejä on perinteisiltä pieniltä lavoilta. Melkein kaikki pienet lavat ovat
    kuolleet, vain muutama on aukia pari kertaa kesässä, koska perinteinen lava ei tunnu kiinnostavan ketään.

    Jostain syystä loputon humppa-valssilinja ei houkuttele edes niitä, jotka perinteistä menoa kaipaavat.
    Miksi ette käy lavoilla joissa ei kädenalitteluja tanssita?

    Äänestä

  • humppamaakari kirjoitti:

    Paljon enemmän evedenssejä on perinteisiltä pieniltä lavoilta. Melkein kaikki pienet lavat ovat

    Kyllä käytäisiin jos sellainen lava löytyy. Kun kaikki lavat on pilattu kädenalitteluin niin kukahan sinne uskaltaa mennä. Jos kädenalittelut kiellettäisiin niin lavat täyttyisi. Mutta kun tanssikerholaiset ovat vallanneet myös pienet lavat niin tavallinen tanssaaja ei sinne uskalla mennä. Tanssikerhojen lavoilla järjestetyissä eläkeläistansseissakin veivataan niin että sekaan ei sovi. Ainakin eläkeläisiltä pitää rokit kieltää.

    Perinteiset pikkulavat ovat kuolleet maaseudulta, josta väki on muutenkin kadonnut kaupunkeihin. Autioituvissa kylissä ei ole asukkaita eikä myöskään tanssijoita ja ilmiölle löytyy looginen selitys.

    Pro-lavat kuolevat pk-seudulla, jossa on yli miljoonan asukkaan väestöpohja ja kävijäpohjaa riittää, siinä teille mietittävää.

    Äänestä

  • Tanssaan kirjoitti:

    "Mutta kun tanssikerholaiset ovat vallanneet myös pienet lavat niin tavallinen tanssaaja ei sinne uskalla mennä"

    - jos nuin kovasti pelottaa, niin sitten kannattaa jäädä kotiin..

    Äänestä

  • Tanssaan kirjoitti:

    Kyllä käytäisiin jos sellainen lava löytyy. Kun kaikki lavat on pilattu kädenalitteluin niin kukahan sinne uskaltaa mennä. Jos kädenalittelut kiellettäisiin niin lavat täyttyisi. Mutta kun tanssikerholaiset ovat vallanneet myös pienet lavat niin tavallinen tanssaaja ei sinne uskalla mennä. Tanssikerhojen lavoilla järjestetyissä eläkeläistansseissakin veivataan niin että sekaan ei sovi. Ainakin eläkeläisiltä pitää rokit kieltää.

    Miksei nämä aktiiivitanssijat eivät voi tanssia omissa yksityisissä tanssisaleissaan?

    Äänestä

  • ...vaan kirjoitti:

    Perinteiset pikkulavat ovat kuolleet maaseudulta, josta väki on muutenkin kadonnut kaupunkeihin. Autioituvissa kylissä ei ole asukkaita eikä myöskään tanssijoita ja ilmiölle löytyy looginen selitys.

    Pro-lavat kuolevat pk-seudulla, jossa on yli miljoonan asukkaan väestöpohja ja kävijäpohjaa riittää, siinä teille mietittävää.

    Mitä höpiset, ei täältä ole minnekään kadottu!
    Mieluummin tämä maalainen pyyhkäisee muutaman kymmenen kilometriä kunnon tansseihin kuin köpöttelemään hanuripartion piiperryksen tahtiin.

    Äänestä

  • kysyn nyt kirjoitti:

    Miksei nämä aktiiivitanssijat eivät voi tanssia omissa yksityisissä tanssisaleissaan?

    Käytännössähän isojen lavojen asiakkaista lähes kaikki on aktiivisia tanssin harrastajia.

    Jos aktiiviset tanssin harrrastajat jäisi pois niin aika nopeasti tanssien järjestäminen olisi lopetettava.

    JÄRVENPÄÄ OLI SITA MELKEIN --- KUOLI JA KUOPATTIIN

    Äänestä

  • Ainakin meillä kirjoitti:

    Käytännössähän isojen lavojen asiakkaista lähes kaikki on aktiivisia tanssin harrastajia.

    Jos aktiiviset tanssin harrrastajat jäisi pois niin aika nopeasti tanssien järjestäminen olisi lopetettava.

    Aktiivitanssijoissa ei ole mitään paheksuttaa, eikä myöskään kädenalitustansseissa, lattareissa tms. Aktiivit ovat juuri heitä, jotka pitävät lavatanssit elossa ja normaalit aktiivit tanssivat myös perinteisten kaikentasoisten sylitanssijoiden kanssa erittäin mielellään. Tansseihin on tultu pitämään hauskaa säilyttäen aito ja alkuperäinen tanssin ilo ja riemu vahtimatta muita ja antaen kaikkien tanssia omalla tyylillään.

    Ongelmaksi muodostuu se vaihe kun normaalilla aktiiviharrastajalla kihahtaa kusi päähän ja hän kuvittelee nousseensa muiden yläpuolelle - hän on omasta mielestään Pro. Tapahtuu sama ilmiö kuin mustalaisten keskuudessa, jossa viisi prosenttia pilaa 95 prosentin maineen. Tansseista katoaa aito hauskanpito, suorituskeskeiset kusipäät vetävät kilpatyyliin naamat norsunvituilla vähempiarvoisiksi katsomiaan paheksuen. Kyseisiä pro-tyyppejä kun keskittyy tarpeeksi yhteen paikkaan, kuolee se ennen pitkää pois ja kuin etäispesäkkeitä lähettävä syöpäkasvain porukka etsii seuraavan paikan jonka ilmapiirin tuhota.

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Tämä kirjoitus on valitettavan totta.

    Ja näitä pro tai wannabe pro-tanssijoita tulee koko ajan vain lisää.

    Äänestä

  • "Valitettava ilmiö on, että usein juuri pro-tanssijoiden suosimat paikat ajautuvat taloudellisiin vaikeuksiin ja joutuvat lopettamaan toimintansa. Syitä on moninaisia, mutta lopputuloksesta on niin paljon evidenssiä, että siitä ei tarvitse edes aloittaa väittelyä. "

    - voi sentään, hohhoijaa. Onko se ikäluokkien pienentyminen noin vaikea käsittää? Miksköhän on myös useita vuosia sitten lopettanut monessa kaupungissa aikanaan niin suositut tanssiravintolat? Niin miksi? Ei siitäkään voi tanssinharrastajia syyttää, kun tavallisia tallaajia niissäkin kävi. Mietipä sitä. Oiskohan syynä sittenkin ne pienentyneet ikäluokat, ihmisiä ei enää riitä joka paikkaan. Suuriin ikäluokkiin kuuluvat mammat ja papat kattelevat vaan tv:tä kuin eivät enää jaksa käydä lavoilla kuten nuoruudessaan. Moni heistä on myös tavannut tanssilavalla. Entäs tänä päivänä? Ompi ehkä jokunen muukin paikka jossa tavata vastakkaista sukupuolta.. Näin se vaan menee. Joko ymmärrät?

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Aktiivitanssijoissa ei ole mitään paheksuttaa, eikä myöskään kädenalitustansseissa, lattareissa tms. Aktiivit ovat juuri heitä, jotka pitävät lavatanssit elossa ja normaalit aktiivit tanssivat myös perinteisten kaikentasoisten sylitanssijoiden kanssa erittäin mielellään. Tansseihin on tultu pitämään hauskaa säilyttäen aito ja alkuperäinen tanssin ilo ja riemu vahtimatta muita ja antaen kaikkien tanssia omalla tyylillään.

    Ongelmaksi muodostuu se vaihe kun normaalilla aktiiviharrastajalla kihahtaa kusi päähän ja hän kuvittelee nousseensa muiden yläpuolelle - hän on omasta mielestään Pro. Tapahtuu sama ilmiö kuin mustalaisten keskuudessa, jossa viisi prosenttia pilaa 95 prosentin maineen. Tansseista katoaa aito hauskanpito, suorituskeskeiset kusipäät vetävät kilpatyyliin naamat norsunvituilla vähempiarvoisiksi katsomiaan paheksuen. Kyseisiä pro-tyyppejä kun keskittyy tarpeeksi yhteen paikkaan, kuolee se ennen pitkää pois ja kuin etäispesäkkeitä lähettävä syöpäkasvain porukka etsii seuraavan paikan jonka ilmapiirin tuhota.

    Tanssikerholaiset ja kädenalitanssijat ovat PROtanssijoita.

    Äänestä

  • zzzzxrr kirjoitti:

    JÄRVENPÄÄ OLI SITA MELKEIN --- KUOLI JA KUOPATTIIN

    Aivan, eli aktiivitanssijoiden panoksella ei ole paskan vertaa lavojen asiakasmäärässä. Ihan hyvin heidät
    voisi siis heivata pois lavoilta seurojensa harjoituksiin harjoittelemaan

    Äänestä

  • active2 kirjoitti:

    Aivan, eli aktiivitanssijoiden panoksella ei ole paskan vertaa lavojen asiakasmäärässä. Ihan hyvin heidät
    voisi siis heivata pois lavoilta seurojensa harjoituksiin harjoittelemaan

    Aktiivitanssija = kauan tanssimista harrastanut, tanssitaitoaan kehittävä, usein tansseissa käyvä ja yleensä tanssiseuraan kuuluva, mutta "tavisten" kanssakin tarvittaessa tanssimaan lähtevä MUKAVA ja toiset HUOMIOONOTTAVA lavojen vakiovieras.

    Protanssija = tanssiseuraan hiljattain liittynyt, mutta mielestään "taviksia" jo 10 kertaa parempi tanssija, joka tanssii vain ns. "parhaiden" kanssa, huitoo käsillään täysin toisista välittämättä, vaikka vierustoverit menisivät mustelmille, katselee "taviksia" ym."ali-ihmisiä" nenänvartta pitkin ja kääntyilee nyrpeännäköisenä poispäin alempiarvoisen tanssijan katseen kohdatessaan.

    Tällä kärjistetyllä sanakirjailulla toivon vaan sitä, että tanssiseuroihinkin kuuluvat suhtautuisivat myötämielisesti meihin "taviksiinkin".

    Äänestä

  • Plögman kirjoitti:

    Näinhan on

    Äänestä

Nämä kädenali- ja ylitansseja vastustavat änkyrät eivät taida muistaa mistä nämä ns. hyvät tanssijat ovat tulleet: he ovat melkein poikkeuksetta taviksia jotka kyllästyivät kävelemään ympäri lavaa.
He siis opettelivat tanssimaan muutakin kuin perinteisiä jotka he kyllä osaavat edelleen.

Poikkeuksen tekevät vain nuorimmat ja uusimmat tanssijat jotka ovat oppineet sekä perinteiset ja uudemmat tanssit rintarinnan.

Änkyröille kevyet kysymykset:
-haluatteko poistaa nuoret lopullisesti lavatansseista?
-haluatteko poistaa myös innokkaimmat tanssijat lavoilta? sama kuin polkan tanssijat olisi aikoinaan ajettu pois

Äänestä
  • edit

    Nämä kädenali- ja ylitansseja vastustavat änkyrät eivät taida muistaa mistä nämä ns. pro tanssijat ovat tulleet: he ovat melkein poikkeuksetta taviksia jotka kyllästyivät kävelemään ympäri lavaa ja luulevat olevansa parempia tanssijoita ja ihmisiä kuin muut.
    He siis opettelivat tanssimaan, (vaikka eivät oikeastaan kunnolla osaa) muutakin kuin perinteisiä jotka he kyllä osaavat edelleen, mutta eivät voi/viitsi tanssia perinteisiä tanssejä koska se on niin tavismaista ja pro-maine saattaisi siinä ryvettyä.

    Äänestä

  • jos maine ei menis kirjoitti:

    edit

    Älä kuvittele olemattomia. Tuskin kukaan hieman enemmän tansseja, myös k.a-tansseja opetellut on noin tyhmä että kuvittelisi paremman tanssitaidon myötä olevansa ihmisenä parempi kun muut. Vain tunnehäiriöinen ihminen voi väittää tuollaista. Kaikki paremmin tuntemani taitavat naistanssijat ovat muutenkin erittäin fiksuja ihmisiä, eikä kenelläkään ole niin huono itsetunto ettekö voisi tanssia myös perinteisellä tyylillä sitä mikä siihen parhaiten sopii.

    Äänestä

Miten voi olla mahdollista tuo ainainen kitiseminen kädenalitanssijoiden sitä kädenalitanssijoiden tätä. Hei haloo !! Lavoille mahtuu kaikki riippumatta tanssitaidosta, oikeasti naurettavaa väittää edes jotain muuta.

On olemassa tanssilavaetiketti, johon kuulu myös pienen pieni "kartta", jossa kerrotaan tanssisuunnat ja paikallaan tanssivien kohdat. Suosittelisin tutustumaan siihen paperilappuseen, niin kaikilla olisi edes hiukan parempi mieli ja paremmat oltavat...

Miksi se on niin pirun vaikeata kunnioittaa niitä, jotka viitsivät hakea tanssiinsa uusia ulottuvuuksia kurssien kautta ? Tai niitä, jotka eivät halua kehittyä?? Samanarvoisia me ollaa tanssitaidosta riippumatta.

Jos joku ei halua "kävellä" niin sitten hän ei halua. Siitä kai nämä sisäpiirit syntyvät. Sama kai se on hiihtoladulla. Turha siellä on yrittää pysyä harjoittelematta aktiivihiihtäjien kyydissä. Parempi kai siinäkin lajissa on tyytyä kaltaiseensa, jottei "kuole" heti alkumetreillä.

Kuka näitä lavoja ylläpitää? Kaikki tanssinystävät uskoakseni !

Ja kyllä, minuakin pelottaa aika ajoin lavoilla. Sen olen huomannut johtuvan ihmisistä, jotka eivät viitsi välittää muista ihmisistä. Tanssijasta tekee arvokkaan varovaisuus olla satuttamatta naapuria. Vahinkoja sattuu silloin tällöin, mutta niistä on selvinnyt usein miten anteeksi pyynnöllä :)

Äänestä
  • ole tavannut paperilappusta missään . Selvä käytäntöhän on et etenevät reunoilla ja paikallaan keskellä, ei tämä voi olla vaikeaa sinullekkaan

    Äänestä

  • paperil. kirjoitti:

    ole tavannut paperilappusta missään . Selvä käytäntöhän on et etenevät reunoilla ja paikallaan keskellä, ei tämä voi olla vaikeaa sinullekkaan

    Riutalla on seinällä kaikkien nähtävissä tuo "kartta", jossa on esitetty toivottu ja suositeltu lavatilan käyttö niin että kaikilla olisi mahdollisimman miellyttävä tanssi-ilta.

    Kartassa on esitetty muunmuassa naisten hakualue. Tätä noudatetaan sitä heikommin mitä taitavammaksi itsensä luokitteleva tanssija on kyseessä. Tavalliset ja miellyttävät naistanssijat ovatkin enimmäkseen suositellulla hakualueella. Pro-tanssijat ovat katsoneet omalta kohdalta oikeudekseen olla kunnioittamatta yhteistä lavaetikettiä ja tunkeutuvat hakuriviin jopa orkesterilavan eteen asti. Mitä pro:mpi tanssija on kyseessä, sitä vähemmän kunnioittaa lavaetikettiä. Kaikista vähiten lavaetikettiä kunnioittaa pro-rivin pystynenäinen nirppakulma, joka on katsonut oikeudekseen haistattaa lavaetikeille ja miellyttäville käytöstavoille pitkät paskat kunhan vain oma nenä näkyy rivin päästä. Satulinna on toinen paikka, jossa pro-tanssijoiden kyky ymmärtää lavaetikettiä tulee erittäin hyvin näkyviin. Satulinnassakin tavallisemmat aktiiviharrastajat pysyttelevät miellyttävästi lavaetiketin mukaisella hakualueella.

    Äänestä

  • Lavaetiketti kirjoitti:

    Että lavoilla on "järjestelmä" naisille, josta miehet voi päätellä naisten tanssitaidot ;)

    Miehet taluttaa oikein mielellään naiset naisten rivissä oikeille paikoille, jos väärään kohtaan olet erehtynyt menemään :)
    Eli alkaa sieltä tallaajasta päättyen loistavaan...

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Tässä olikin kyse siitä että pro-tanssijat eivät välitä yhteisestä lavaetiketistä edes suositeltujen hakualueiden osalta paskan vertaa koska uskovat olevansa muiden yläpuolella.

    Äänestä

  • paperil. kirjoitti:

    ole tavannut paperilappusta missään . Selvä käytäntöhän on et etenevät reunoilla ja paikallaan keskellä, ei tämä voi olla vaikeaa sinullekkaan

    Paitsi että poikeus vahvistaa säännön.

    Äänestä

  • "On olemassa tanssilavaetiketti, johon kuulu myös pienen pieni "kartta", jossa kerrotaan tanssisuunnat ja paikallaan tanssivien kohdat. Suosittelisin tutustumaan siihen paperilappuseen, niin kaikilla olisi edes hiukan parempi mieli ja paremmat oltavat... "

    Silloin kun minä olin nuori ei ollut mitään etikettiä, joten en sitä noudata.
    Kyllä minä tanssin siellä missä haluan ja kyynärpäillä sitä tilaa on tehty ennenkin.

    Enska 1943

    Äänestä

  • Enska-1943 kirjoitti:

    "On olemassa tanssilavaetiketti, johon kuulu myös pienen pieni "kartta", jossa kerrotaan tanssisuunnat ja paikallaan tanssivien kohdat. Suosittelisin tutustumaan siihen paperilappuseen, niin kaikilla olisi edes hiukan parempi mieli ja paremmat oltavat... "

    Silloin kun minä olin nuori ei ollut mitään etikettiä, joten en sitä noudata.
    Kyllä minä tanssin siellä missä haluan ja kyynärpäillä sitä tilaa on tehty ennenkin.

    Enska 1943

    Aha! Enska onkin sitten tainnut tanssia vaan piian aitassa, sillä lavoilla on ollut ainakin jo minun äitini aikaan tietyt käyttäytymissäännöt siitä, miten lavoilla tanssitaan . Kuitenkin olen iältäni samaa vuosikertaa kanssasi, että se siitä etiketin puutteesta. Ennen ihmiset vain osasivat käyttäytymissäännöt ilman, että niitä tarvitsi seinälle tai paperille präntätä.

    Tietysti olet voinut viettää lavallaoloaikasi niin kännissä, että kiertosuuntakin on ollut vain alaspäin, joka sopii tämänhetkiseen asenteeseesi nykylavoilla. Etkä sitten tullut huomanneeksi, että se kiertosuunta tarkoittikin ihan jotain muuta.

    Kiertosuunnat, hakurivit, kuka hakee, montako kappaletta tanssitaan, tanssiinkutsu, kiittäminen, missä tanssitaan erilaisia tanssia jne. ei ollut mikään automaatti, vaan tieto siitä kuinka siellä käyttäydytään.

    Se mikä nykyisin on lavoilla todella rapistunut verrattuna vanhaan aikaan on, että meidän ikäiset, parina tanssivat ihmiset, eivät enää piittaa ollenkaan kappaleparin jälkeen kohteliaasti siirtyä lavan reunalle ja tehdä tilaa palautuksen ja haun ajaksi, vaan seistä jöllöttävät siinä, mihin kulloinkin satutaan jäämään ja viis veisataan kuinka itsekkäästi, tientukkona toisille ollaan.

    Muisteleppas vain nuoruuttasi lavoilla. Eikö ollut lavan tanssitila tyhjä uuden kappaleparin alkaessa. Ei siellä porkukka seisoskellut keskellä lavaa, jos vaikkapa polkka alkoi soimaan. Parina tanssivat käyttäytyivät samoin kuin muutkin ja vetäytyivät sivummalle keskustelemaan ja odottamaan uuden kappaleen alkamista.

    Entäs sitten tänään???? Maleksitaan ihan missä ja miten sattuu huvittamaan. Jalka painaa niin, ettei varmasti enää jaksaisi tanssiakaan, jos vielä pitäisi kappaleparin jälkeen kumppaninsa kanssa siirtyä sivummalle ja täyttää tanssitila siinä tahdissa kuin muutkin. Potkitaan ja tönitään niin, että terveys on uhattuna mennen tullen. Pahimpia ovat ne perinteisten hampaatirvessä vetäjät. Tunto on mennyt jo ajat sitten ja ollaan niin piittaamattomia muista, ettei ole väliä vaikka millaista vauriota tehdään.

    Ja sitten tullaan tänne inisemään vielä tanssituksista ja sisäpiireistä. Kyllähän siinä tukka tuljuu, kun sisäpiiriläiset aktiivisina tanssijoina käyttävät hakuvuorollaan oikeuttaan hakea ripeästi neitoja tanssimaan. Ottaisitte esimerkkiä niistä, ettei aina tarttis kitistä. Kuntosalille, että jaksaa liikkua tansseissa tai sitten eläkeläistansseihin, jossa on ymmärrettävämpää, jos ei aina niin jaksa, kuule tai tunne tekojensa seurauksia.

    Dementia antaa voimaa esittää juuri tuollaisia ajatuksia. Sairaus ei ole häpeä, mutta sen varjolla ei pidä ratsastaa. Joku muu muistaa ja ymmärtää vaikka sinä et.

    Äänestä

  • aivan varma kirjoitti:

    "Se mikä nykyisin on lavoilla todella rapistunut verrattuna vanhaan aikaan on, että meidän ikäiset, parina tanssivat ihmiset, eivät enää piittaa ollenkaan kappaleparin jälkeen kohteliaasti siirtyä lavan reunalle ja tehdä tilaa palautuksen ja haun ajaksi, vaan seistä jöllöttävät siinä, mihin kulloinkin satutaan jäämään ja viis veisataan kuinka itsekkäästi, tientukkona toisille ollaan"

    Jos minä haluan tanssia myös seuraavat kipaleet partnerini kanssa niin en minä kipaleiden välissä ala
    reunoille siirtymään. Tietysti jos satun hakurivien väliin jäämään, niin sitten on toinen eri juttu.

    Sinä taidat olla niin huono tanssimaan ettei kukaan halua tanssia toisia kipalaita perään, joten kaikki haluaa
    palauttaa sinut heti hakuriviin.

    Enska-1943

    Äänestä

  • mätäomena kirjoitti:

    on sinun ainoa parannuskeinosi. Viimeinen mahdollisuutesi päästä tanssimaan tai sitten sielläkin osoittavat sinulle ovea, jos et sopeudu.

    Normaaleissa lavatansseissa ei kuvia kumarreta. Joko toimit tapojen mukaan tai luonnollinen siirtymä hoitaa kaltaisesi yksilöt.

    Olet aikasi ilmiö, valitettavasti. Eikö olekin ikävä havaita, että arvasin tanssihistoriasi juuret oikein.

    Äänestä

  • eläketansseihin kirjoitti:

    "Eikö olekin ikävä havaita, että arvasin tanssihistoriasi juuret oikein."

    Valitettavasti et osunut arvauksessasi oikeaan

    Äänestä

  • mätäomena kirjoitti:

    "Se mikä nykyisin on lavoilla todella rapistunut verrattuna vanhaan aikaan on, että meidän ikäiset, parina tanssivat ihmiset, eivät enää piittaa ollenkaan kappaleparin jälkeen kohteliaasti siirtyä lavan reunalle ja tehdä tilaa palautuksen ja haun ajaksi, vaan seistä jöllöttävät siinä, mihin kulloinkin satutaan jäämään ja viis veisataan kuinka itsekkäästi, tientukkona toisille ollaan"

    Jos minä haluan tanssia myös seuraavat kipaleet partnerini kanssa niin en minä kipaleiden välissä ala
    reunoille siirtymään. Tietysti jos satun hakurivien väliin jäämään, niin sitten on toinen eri juttu.

    Sinä taidat olla niin huono tanssimaan ettei kukaan halua tanssia toisia kipalaita perään, joten kaikki haluaa
    palauttaa sinut heti hakuriviin.

    Enska-1943

    Et lukenut ajatuksella tekstiä mitä kommentoit. Kyllä se tilanteen tajuaminen oli siinä tekstissä aika vahvasti mukana vaikka kaikissa kohdin sitä ei painoitettukaan. Kyllä tanssietikettiin edellenkin kuuluu siirtyä mahdollisuuksien mukaan sivummalle, jos tanssi on loppunut muita ajatellen hankalaan paikkaan.

    Viimeinen henkilökohtainen arvosteleminen oli täysin asiatonta piikittelyä, mutta jos se on luonnossa niin minkäs sille voi, niin kuin minullakin tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • ikko (ei pakollinen) kirjoitti:

    "Eikö olekin ikävä havaita, että arvasin tanssihistoriasi juuret oikein."

    Valitettavasti et osunut arvauksessasi oikeaan

    Siltähän se äkkipäätä näyttää, mutta tarkemmin harkittuna .... niinpä niin

    Äänestä

Täsmä istutusta taas! On se vain pirun ihme tämä kausilannoitus? Nyt näyttäis olevan taas ennen syksyn syvää routakautta tuo sisäpiiriaiheen talvilannoitus menossa.

Mielipide ja näkemys on aiheista hyvä olla vapaa mutta omituista tuo pakkopiirittäminen kun kyseistä ilmiötä noilla argumenteillä ei ole koskaan ollut eikä misään ole.

Äänestä
  • Minkäs sille voi, v...aa ihan hirveästi kun Suomessa

    -ruoka on niin huonoa
    -ruoka on niin kallista
    -pomot on ihan ääliöitä
    -duunit on ihan perseestä
    -liikenteessä on pelkkiä kaahareita
    -kaikki ajaa liikenteessä alinopeutta
    -naiset on niin rumia lahnoja
    -miehet on väkivaltaisia juntteja
    -on liikaa ulkomaalaisia
    -on takapajulameininki
    -kakarat on pilalle hemmoteltuja eikä osaa käyttäytyä, mitähän niistäkin tulee
    -liksat on aivan liian pienet
    -arvauskeskuksesta ei saa kunnon hoitoa
    -kesällä on liian kuuma
    -talvella on liian kylmä
    -talvisin sataa vettä
    -viime talvena satoi liikaa lunta
    -kesällä on liian kuivaa

    Ja nyt sitten p...kele tuolla tanssilavallakin on nykyään ihan sisäpiirimeininki!!!

    Äänestä

  • Ihanuuksien ihmemaa kirjoitti:

    Minkäs sille voi, v...aa ihan hirveästi kun Suomessa

    -ruoka on niin huonoa
    -ruoka on niin kallista
    -pomot on ihan ääliöitä
    -duunit on ihan perseestä
    -liikenteessä on pelkkiä kaahareita
    -kaikki ajaa liikenteessä alinopeutta
    -naiset on niin rumia lahnoja
    -miehet on väkivaltaisia juntteja
    -on liikaa ulkomaalaisia
    -on takapajulameininki
    -kakarat on pilalle hemmoteltuja eikä osaa käyttäytyä, mitähän niistäkin tulee
    -liksat on aivan liian pienet
    -arvauskeskuksesta ei saa kunnon hoitoa
    -kesällä on liian kuuma
    -talvella on liian kylmä
    -talvisin sataa vettä
    -viime talvena satoi liikaa lunta
    -kesällä on liian kuivaa

    Ja nyt sitten p...kele tuolla tanssilavallakin on nykyään ihan sisäpiirimeininki!!!

    Minä olen aikani tanssinut. Ja kyllä nyt riittää. Parempia harrastuksiakin on kuin nämä tanssit. Pro-naiset ylimielisiä. Löydän oikean jostain muualta kuin tansseista. Yksikin Pro-tyttö niin fiksu olevinaan tansseissa. Täyttä kusta päässä! Aivoja ei ollenkaan.

    Äänestä

  • Xi kirjoitti:

    Olipa todella puhdas "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista". Näin se on, että kaikki yltävät siihen mihin on kykyjä.

    Äänestä

  • Xi kirjoitti:

    Minä olen aikani tanssinut. Ja kyllä nyt riittää. Parempia harrastuksiakin on kuin nämä tanssit. Pro-naiset ylimielisiä. Löydän oikean jostain muualta kuin tansseista. Yksikin Pro-tyttö niin fiksu olevinaan tansseissa. Täyttä kusta päässä! Aivoja ei ollenkaan.

    Pakkoko sun on niitä parhaiten tanssivia naisia metsästää. Onhan siellä muitakin.

    Äänestä

Minäkin 3 v. sitten ensimmäisiä kertoja lavatansseissa ihmettelin miksi ei minua kukaan mies hae vaikka luulin olevani ihan OK näköinen jne. Paljon myöhemmin olen tullut huomaamaan että vika ei ollutkaan minussa vaan tanssitaidossani (sekään ei ollut huono) ja siinä ettei kasvoni ollut tuttu kellekään . Olikin pitkä tie saada kasvot ja tanssitaito tutuksi (kurssia ja taas kurssia...) Nykyään tykkään naistentansseista ja naistenhausta...tsemppiä naiset...menkää kursseille, siellä oppii ja on hauskaa...kannattaa panostaa.

Äänestä
  • Mistä johtuu, että PITÄÄ käydä kursseja, että pääsee lavoilla tanssimaan.
    Tämäkin kirjoittaja kertoi, että ennestään ei ollut huono tanssitaito, eikä ulkonäkökään ollut paha.

    Äänestä

  • seuraava... kirjoitti:

    Mistä johtuu, että PITÄÄ käydä kursseja, että pääsee lavoilla tanssimaan.

    Samaa kuin että pitää käydä marjassa jos haluaa marjoja.
    Tanssiminen on ihan samanlaista ihmisten välistä toimintaa kuin vaikka jutteleminen, joskus on vaan
    helpompaa mennä juttelemaan osittainkin tutun kuin tuntemattoman kanssa.
    Jos järjestetään mikä tahansa tilaisuus niin tuttavat ovat enemmän keskenään kuin tuntemattomat.

    Jos joku ei halua osallistua mihinkään niin on kohtuutonta, että hän vaatii muita osallistumaan
    itsensä viihdyttämiseen.

    Äänestä

  • tutustukaa kirjoitti:

    Osaan Tangot, Jivet, Humpat, Valssit ja hitaat valssit hyvin. Tälläkin tasomäärällä pitää saada myös tanssia. 2000-luvun alussa pärjäsi kyseisillä tansseilla hyvin. Siist avallisilla tanssitaidoilla pärjäsi. Nyt 3 vuoden aikana tullut ylimielisiä Pro-tyttöjä tanssilavoille. Mitkä ei kunnioita yhtään tavistanssijioita. Kaikkien ei tarvitse ruveta kilpatanssia harrastamaan. Kilpatanssijoille on omat kilpailuareenansa. Pysyköön siellä nyt ja vastaisuudessa. Vanhempiakaan nuoruudessa ei myöskään ollut tällaista kilpailuasetelmaa tanssilavoilla.

    Luulisi että lavalle saapuva uusi hyvännäköinen ja hyvän tanssitaidon omaava naikkonen saisi
    miehiin paljonkin vauhtia.

    "Jos joku ei halua osallistua mihinkään niin on kohtuutonta, että hän vaatii muita osallistumaan
    itsensä viihdyttämiseen"

    Mihin tämä ko naikkonen ei osallistunnut?
    Vai tarkoititko juuri sitä että kurssille pitää osallistua ennenkuin haetaan.

    Äänestä

  • seuraava... kirjoitti:

    Mistä johtuu, että PITÄÄ käydä kursseja, että pääsee lavoilla tanssimaan.
    Tämäkin kirjoittaja kertoi, että ennestään ei ollut huono tanssitaito, eikä ulkonäkökään ollut paha.

    Tanssin nautintoa ei synny silloin kun nainen osaa vain vaikkapa perusaskeleen. Tokihan silloinkin pystyy tanssimaan, mutta valitettavasti hyvin monella kursseja käymättömällä, ja myös joillain jotka ovat käyneet vain jonkun "kaaoskurssin", on esim. tangossa aivan väärä tanssiasento. Kun pitäisi olla se ohjaus rinnasta, mutta kun nämä daamit eivät vain osaa tai uskalla riittävästi nojata eteenpäin jotta jaloille jäisi enemmän tilaa, ja mies voisi viedä haluamallaan tavalla. Ei siinä paljoa auta naisen kaunis ulkonäkökään jos tanssiminen muuttuu väkinäiseksi, silloin tulee varmasti valittua sieltä rivistä hän jolla on parempi tanssitaito.
    Uskoisin että myös naiset valitsevat hakuvuorollaan mielummin tanssitaitoisen miehen, ja yleensä hän on käynyt myös kursseja.

    Äänestä

  • Xi kirjoitti:

    Osaan Tangot, Jivet, Humpat, Valssit ja hitaat valssit hyvin. Tälläkin tasomäärällä pitää saada myös tanssia. 2000-luvun alussa pärjäsi kyseisillä tansseilla hyvin. Siist avallisilla tanssitaidoilla pärjäsi. Nyt 3 vuoden aikana tullut ylimielisiä Pro-tyttöjä tanssilavoille. Mitkä ei kunnioita yhtään tavistanssijioita. Kaikkien ei tarvitse ruveta kilpatanssia harrastamaan. Kilpatanssijoille on omat kilpailuareenansa. Pysyköön siellä nyt ja vastaisuudessa. Vanhempiakaan nuoruudessa ei myöskään ollut tällaista kilpailuasetelmaa tanssilavoilla.

    näille ylimielisille Pro-tytöille tai sellaiseksi itsensä luokittelevalle on loppujen lopuksi vähän hakijoita, koska heitä on niin valtavan paljon mm. Sinitaivaan keikoilla. Heille ei kaikille riitä millään pro-miehiä tanssittamaan. Nyrpeitä naamoja näkee siellä nirppapuolella, kun vuoroaan odottelevat paikalla olevilta muutamalta pro-mieheltä. Joidenkin naisten kohdalla olen huomannut, että nirppaosastolle ollaan siirrytty ehkä liiankin nopeasti ja tanssiin pääsy on huonontunut huomattavasti. No, oma valintahan se heillä on, joten ei siitä kannata välittää. Määrähän ei välttämättä korvaa laatua, mutta kyllä se seinäruusuna oleminen siellä nirppaosastolla saattaapi alkaa tympimään, jos hakuja ei tulekaan.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Ja välillä valitetaan etteivät tavalliset tytöt pääse tanssimaan kun eivät ole niitä tanssikursseja käyneet ja
    vaikka ovat paljon naisellisempia ja osaavat pitää paremmin hauskaa.
    No miten se sitten on, pääsevätkö tavikset paremmin tanssimaan vai kuka?

    Äänestä

  • seuraava... kirjoitti:

    Mistä johtuu, että PITÄÄ käydä kursseja, että pääsee lavoilla tanssimaan.
    Tämäkin kirjoittaja kertoi, että ennestään ei ollut huono tanssitaito, eikä ulkonäkökään ollut paha.

    Ei tanssikurssille varmaan pakoteta ja jos on paljon lahjona niin sitten ei tarvitsekaan.
    Tanssikurssit ovat hyvä väylä kaikille oppia tanssimaan.

    Tanssimaan pääsee aina paremmin jos osaa, näin on ollut yhtä pitkään kuin on tanssittu.
    Baarissakin pääsee helpommin tekemisiin ihmisten kanssa jos ei ole kaikkia vastaan.

    Äänestä

  • hjp. kirjoitti:

    Tanssin nautintoa ei synny silloin kun nainen osaa vain vaikkapa perusaskeleen. Tokihan silloinkin pystyy tanssimaan, mutta valitettavasti hyvin monella kursseja käymättömällä, ja myös joillain jotka ovat käyneet vain jonkun "kaaoskurssin", on esim. tangossa aivan väärä tanssiasento. Kun pitäisi olla se ohjaus rinnasta, mutta kun nämä daamit eivät vain osaa tai uskalla riittävästi nojata eteenpäin jotta jaloille jäisi enemmän tilaa, ja mies voisi viedä haluamallaan tavalla. Ei siinä paljoa auta naisen kaunis ulkonäkökään jos tanssiminen muuttuu väkinäiseksi, silloin tulee varmasti valittua sieltä rivistä hän jolla on parempi tanssitaito.
    Uskoisin että myös naiset valitsevat hakuvuorollaan mielummin tanssitaitoisen miehen, ja yleensä hän on käynyt myös kursseja.

    Moni daami "työntyy" oikeasta olkapäästään ja lantiostaan kiinni suorastaan etukenoon jo tanssin alusta! Osa taas jää aivan ulos raamista ja katsoo paeten aivan muualla. Molemmissa tapauksissa on tanssinautinto ja itse tanssiminen "loppuun käsitelty" jo ennen alkua.

    Monet tanssit tosiaan antavat nautinnon ja mahdollisuuden kun vain nainekin on edes vähän kiinnostunut perusasioista eli tanssiasennosta tanssia varten eikä omien tarpeiden ja luulojen pönkitykseen.

    Äänestä

  • Niin just kirjoitti:

    Itse edustan lavoilla ns. seuraahakevia "tavistanssijoita", perustoiveeni daamiltani on suljetun otteen tansseissa vasemman käden paikka - miehen olkapäällä. Näin vienti onnistuu parhaiten, tämä olisi hyvä kaikkien lavoillakäyvien naisten osata, kiitos!

    Äänestä

Välillä hiipii ns. tavallisen tanssijan mieleen ajatus, onko sisäpiiriin kuuluvilla protanssijoilla normaalia sukupuoliviettiä ollenkaan.
Monet "paremmanluokan tanssijat" näyttävät kiertävän sinkkuina lavoilla vuosikausia. Tokihan jollain sattaa kotona kiltisti odottaa se pikkuvaimo tai ukonköriläs, joka ei tansseista ole kiinnostunut, mutta selittääkö se kaikkien kohdalla tansseissa yksin käymisen? On se vaan kumma, kun vielä nelikymppisinäkin ollaan olevinaan muodikkaasti sinkkua vaikka monillakin protytöillä/naisilla on varmasti riittänyt varteenotettavia sulhasehdokkaita illasta toiseen. Ei vaan tunnu kenenkään miehen kanssa vakiintuminen ja perheen perustaminen kiinnostavan, mieluummin sitä tanssitaan koko ilta toisen protytön tai 60v. tanssimaisteripapan kanssa keski-ikäiseksi asti. Turha sitä sitten on enää haikailla lasten perään, kun biologinen kello on pysähtynyt.
Jos lavalla nykyään onkin joku "tavallinen tanssityttö", joka ei pariltaan siistin ulkonäön ja käytöksen lisäksi vaadi mitään ihmetanssikuvoita, on tällaisella tytöllä ottajia pilvin pimein. Siksi lavoille pitäisikin saada vielä lisää musiikille ja hyvälle seuralle enemmän arvoa antavia nuoria.

Äänestä

Oli hyvin sanottu edellinen. Minä löydän muualta. Anteeksi nyt vaan kauniit Pro-tytöt !

Äänestä

"On se vaan kumma, kun vielä nelikymppisinäkin ollaan olevinaan muodikkaasti sinkkua vaikka monillakin protytöillä/naisilla on varmasti riittänyt varteenotettavia sulhasehdokkaita illasta toiseen."

En tiedä muista, mutta meikätytöllä ei ole ollut (varteenotettavia) "ottajia". Ei siinä muodikkuudella tai sukupuolivietillä ole mitään tekemistä. Pikemminkin on kyse itsesuojeluvaistosta. Tansseissa hyvä tanssitaito on etu, mutta muuten sillä ei ole merkitystä, enkä valitsisi kumppania tanssitaidon perusteella. Tosin valitettavasti myöskään siisti ulkonäkö ja käytös eivät vielä riitä, sillä pidän niitä perusedellytyksinä, mikäli henkilö ei ole suunnitellut elävänsä erakkona.

Näyttää siltä että jotkut miehet ajattelevat vieläkin, että nainen hurmataan rahalla ja omaisuudella. (Kannattaa varmaan tässä vaiheessa miettiä, kuinka rahanhimoisen ja ahneen naisen oikeastaan haluaa ;)) Jotkut ehkä toivovat tekevänsä vaikutuksen ammatilla (muusikko, näyttelijä tms.), tai vaikka tanssitaidolla. (Nämä miehet karkottavat liian älykkäät naikkoset jo lähtöviivalla.)

Naisten odotukset potentiaalisia kumppaneita kohtaan varmaankin vaihtelevat paljon, mutta aika hyvät saumat meikäläiseen on miehellä, jolla on mm. seuraavia ominaisuuksia:

kohtelee muita (myös koiria, lapsia, mummoja, tuntemattomia miehiä, vanhempiaan ja kaupan kassoja) ystävällisesti

ei juoruile, eikä panettele muita ihmisiä takanapäin

on opetellut HYVÄT käytöstavat ja on kohtelias ja huomaavainen

ei leveile omaisuudellaan

hyvä ja lämmin sydän paistaa katseesta ja käytöksestä

älykkyys on merkittävä etu :)

En ollenkaan epäile, etteikö edellä mainittuja ominaisuuksia omaavia miehiä pyörisi lavoilla pilvin pimein. Ehkä tanssit vain ovat huono paikka niiden ilmaisuun. Siksi kai on helpompaa löytää kumppani esim. opiskelu- tai työkuvioista, joissa ”sisäinen kauneus” tulee helpommin esiin.

Äänestä

"aika hyvät saumat meikäläiseen on miehellä, jolla on mm. seuraavia ominaisuuksia:

kohtelee muita (myös koiria, lapsia, mummoja, tuntemattomia miehiä, vanhempiaan ja kaupan kassoja) ystävällisesti

ei juoruile, eikä panettele muita ihmisiä takanapäin

on opetellut HYVÄT käytöstavat ja on kohtelias ja huomaavainen

ei leveile omaisuudellaan

hyvä ja lämmin sydän paistaa katseesta ja käytöksestä

älykkyys on merkittävä etu :) "
-Kovat on tädillä toiveet siipan suhteen, parasta olla sitten itsekin täysin moitteeton niin sisäsesti kuin ulkoisestikin, jos meinaa, että tuollainen unelmien prinssi kohdalle sattuu.

Äänestä

Eihän tuo ollut paljon vaadittu. Siinä ei puhuttu mitään ulkonäöstä, tai että pitäisi olla rikas tai jotain. Oikeastaan kaikki nuo kohdat ehkä älykkyyttä lukuunottamatta on melkein kaikkien saavutettavissa. Tyhmyydellehän ei oikein voi mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ajattelin vain kirjoitti:

On ollut paljon tapetilla, että tietyt paikat ovat sisäpiirisiä. Olen törmännyt aiheeseen lehtien palstoilla ja olen kuullut valitettavan usein livenäkin asiasta. Tämä tuntuu kismittävän kaikkein eniten naisia.

Kuulin huhun, että eräs tunnettu kesälava on näiden lehtikirjoituksien ja satunnaisten lavahaastattelujen pohjalta vaihtanut "tunti naisille" -käytännön joka toinen tunti naisille -käytännöksi.
Hyvä, että joku uskaltaa uudistautua, mutta...

Onhan totta sekin, että lavoilla on eri tasoisia tanssijoita sekä miehissä että naisissa. Ja mielestäni on vähintäänkin kohtuullista jättää murisematta näille (yli)puolet elämästään tanssille antaville henkilöille. Miettikääpä paljonko rahaa ja aikaa palaa (pyllyn kuluttamista autossa reissatessa puhumattakaan) saavuttaa titteli "hyvä tanssija" saati sitten "loistava tanssija" ??!

Kaikille on suotu vapaus kulkea haluamassaan tanssipaikassa rajoituksetta. Mutta niin on myös tanssikurssitkin suunnattu kaikille halukkaille.
Mielestäni kenelläkään ei ole varaa niuhottaa sisäpiirimäisyydestä, jollei ole valmis uhraamaan aikaa ja rahaa omaan kehitykseensä tanssijana. Nämä valittajat hyvin usein tuntuvat kuuluvan juuri tähän -minähän en kurssita itseäni- porukkaan. Sääli !

Ajatteleekohan nämä lehtiinkirjoittajat, että valittamalla saadaan ne vähäisetkin hyvät tyypit pysymään haettavissa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu