Äidit joilla kokemusta vauva-arjesta vaativan vauvan kanssa, miten ihmeessä olette selvinneet siitä?!? Musta tuntuu että olen kokeillut vaikka mitä ja keinot alkavat olemaan vähissä :(
Vauvamme on 9kk ja pian jo kävelee. Hyvin vilkas ja utelias kuten kaikki vauvat. Mutta kun siihen lisää tuon vaativuuden niin siinä vasta pakkaus. Saa KOKO AJAN juosta perässä hakemassa pois kielletyistä paikoista ja kun sanon hänelle EI niin johan alkaa kiukku ja huuto ja sinne paikkaan mennään sitten ainakin 50 kertaa vielä ja huudetaan niin kauan kun sanotaan EI. Hän myös tietää mitä tahtoo ja se on pakko saada heti, esim jos itse syön ruokaa ja hän haluaisi maistaa. En voi kaikkea syömäni antaa maisteltavaksi mutta jos en anna niin kamala huuto tulee. Ruokahetket on täynnä dramatiikkaa, hän on kuin toivo olisi menetetty, ainakin eleet on sen mukaisia :D pää heiluu taaksepäin ja sellainen itku ihan kuin ei ikinä olisi saanut ruokaa. Sitten kun sitä ruokaa tulee niin ei voi syödä?! Sama kun puetaan päälle, voisin sanoo että siinä mun päivän liikunnat tulee kun vauvalle puen vaatteet päälle :D
Onhan niitä ihania hetkiä myös arjessa koko ajan ja vauva oppii koko ajan uutta että pakkohan niitä uusia taitoja päästä kokeilemaan. Mutta jos jollain kokemusta vastaavasta ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan! Vauva kasvsaa ja painoa tulee lisää ja alkaa ymmärtämään enemmän, mikä tarkoittaa että mulle enemmän työtä! Jos olisi jotain pikkukeinoja miten saisi pienen rauhallisen hetken vauvan puuhiin niin se jo auttaisi.
Vauvamme on 9kk ja pian jo kävelee. Hyvin vilkas ja utelias kuten kaikki vauvat. Mutta kun siihen lisää tuon vaativuuden niin siinä vasta pakkaus. Saa KOKO AJAN juosta perässä hakemassa pois kielletyistä paikoista ja kun sanon hänelle EI niin johan alkaa kiukku ja huuto ja sinne paikkaan mennään sitten ainakin 50 kertaa vielä ja huudetaan niin kauan kun sanotaan EI. Hän myös tietää mitä tahtoo ja se on pakko saada heti, esim jos itse syön ruokaa ja hän haluaisi maistaa. En voi kaikkea syömäni antaa maisteltavaksi mutta jos en anna niin kamala huuto tulee. Ruokahetket on täynnä dramatiikkaa, hän on kuin toivo olisi menetetty, ainakin eleet on sen mukaisia :D pää heiluu taaksepäin ja sellainen itku ihan kuin ei ikinä olisi saanut ruokaa. Sitten kun sitä ruokaa tulee niin ei voi syödä?! Sama kun puetaan päälle, voisin sanoo että siinä mun päivän liikunnat tulee kun vauvalle puen vaatteet päälle :D
Onhan niitä ihania hetkiä myös arjessa koko ajan ja vauva oppii koko ajan uutta että pakkohan niitä uusia taitoja päästä kokeilemaan. Mutta jos jollain kokemusta vastaavasta ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan! Vauva kasvsaa ja painoa tulee lisää ja alkaa ymmärtämään enemmän, mikä tarkoittaa että mulle enemmän työtä! Jos olisi jotain pikkukeinoja miten saisi pienen rauhallisen hetken vauvan puuhiin niin se jo auttaisi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Aika vaativalta vauvalta tosiaan kuulostaa. Vaikka sinulla on varmasti raskasta, viestisi sai hymyn huulille :)
Meillä myös suhteellisen vaativa vauva 10kk, mutta ei ihan noin vaativa kummiskaan kuin teillä. Mites teillä yöt menee, nukkuuko taaperonne hyvin vai jatkuuko sama meno myös öisin?
Meni 8kk ennen kuin alkoi nukkumaan yöt näin hyvin kuin nyt! Noin 12h yöunet ja 1 yösyöttö, joskus 2. Tätä jatkunut jo jonkin aikaa ja kauhulla pelkään että tämä on vaan joku vaihe :( Kun aloin omaan sänkyyn laittamaan päikkäreille niin päiväunetkin ovat pidentyneet. Nykyään ei siis tarvitse yhtään nukuttaa ja se on ollut suuri helpotus arkeeni! Olen myös joitain huonekaluja siirrelly ja joitain laitteita ottanut pois helpottamaan arkeani, ei kaikkea kannata poistaa koska vauva ei sitten opi ikinä että joku on kielletty mutta nämä muutama juttu niin ei tarvitse koko ajan jostain jatkuvasti repiä pois ja koko ajan kieltää. Ollaan kyllä muutenkin nyt tehty kotia turvallisemmaksi, mutta ei me voida täysin ilman huonekaluja olla :D
Ihan normaalia käytöstä, samanlaista kuin noin 90% vauvoista. Harva vauva tuossa vaiheessa pysyy paikoillaan tai ymmärtää ilman protestointia kiellot. Oudompaa olisi jos ymmärtäisi. Sitä paitsi sinulla on kuitenkin siinä mielessä helpompaa kuin monilla muilla, koska vauvasi nukkuu noin hyvin...
No oli jo aikakin! Vauva valvotti minua 8kk joten oli jo aikakin antaa jossain asiassa vähän saumaa. Ekat 3kk ei nukkunut juuri ollenkaan pvällä eikä yöllä. Sitten sen jälkeen heräili jatkuvasti ja huonosti nukkui päiväunet. Itse olen tästä mennyt ihan sekaisin kun 8kk univelkaa takana etten osaa nukkua kunnolla kun vauva nukkuu kunnolla. Joten en nyt sanoisi että minulla helpompaa kuin monilla muilla...........
Esikkomme (nyt 2v 2kk) ei nuku vieläkään kokonaisia öitä, ja oli vauvana todella vaativa. Huusi 24/7 ensimmäiset 6kk ja 9kk ikään asti huusi aina kun puettiin, rauhoittui vasta kun turvakaukalon nosti maasta ilmaan. Tämä pukemishuuto muuten loppui kun aloitti päiväkodissa :) Ikinä ei nukahtanut vaunuihin, käytiin vaunulenkillä viisi kertaa koko vauva-aikana. 8kk ikään asti nukutin vauvan jumppapallon päällä pomppien. Päiväunille ja yöunille. Eli ole kiitollinen helposta nukuttamisesta ja levollisista öistä :D
Sinuna varaisin aina omalle lautaselle myös vauvalle sopivaa ruokaa, josta voit hänelle antaa maistiaisia tyyliin tätä se äitikin syö. Ja syö samaan aikaan kun tarjoat vauvallekin ruokaan, jo tässä vaiheessa on hyvä lopettaa turhat välipalat. Tai syö vauvalta salassa ;D
Koriste-esineet pois vauvan ulottumattomista. Ne voi laittaa sinne pöydille myöhemminkin. Ei tarvii olla kokoaikaa kieltämässä, koska ei se 9kk ikäinen tajua onko se Aalto-malja vai lelu, yhtä kiinnostava kumminki. Esimerkkinä: meidän typylle mielenkiintoisin vempain oli digiboxin korttiluukku: teippasin sen kiinni, niin jo loppui mielenkiinto siihen. Mielellään laitat kodin sillä tavoin, että vauva saa mennä sinne minne haluaakin ja silti vaaraa siitä ei synny; ovet kiinni niistä huoneista mihin ei saa mennä ja portit portaisiin.
Ei tarvii olla koko ajan hokemassa sitä EI-sanaa, sitä ei tarvii säästellä, mutta säästät hermoja :D
Kuopus (8kk) on taas erimaata
Nyt luullaan että valitan "turhasta". Ensimmäiset kuukaudet nukutin vauvaa turvakaukalossa ja se piti nostaa ilmaan ja heilutella, ei muuten nukahtanut. Sitten oli koliikkikeinu ja ei suostunut muualla nukkumaan. Sitten jotenkin oppi vaunuissa nukkumaan mutta oma sänky ei silloin enää kelvannut. Olen juossut eri lääkäreissä yms. kun ollut aivan loppu ja uupunut ja jopa väsymyksen takia nähnyt harhoja ja meinanut kolarin ajaa. Minulla oli vaikea raskaus, erittäin vaikea synnytys josta en ole vieläkään täysin toipunut ja vielä hyvin vaikea vauva-aika, joten anteeksi jos nyt haluaisin edes hieman helpotusta arkeeni. Ja todellakin iloitsen siitä että vihdoin vauva nukkuu hyvin ja nukahtaa helposti mutta ei se ihme ole kun 8kk ajan olen nukkunut niin huonosti ja vähän.Niin ei mun keho enää osaa yhtäkkii palaa siihen rytmiin että saan nukkua jopa 5 tuntia putkeen. Portit on ja esineet nostettu ylemmäs/pois. Kulmasuojat pöydissä ym ym ym. Moni on verrannut meidän 9kk vauvaamme 2-vuotiaaseen jolla paha uhma ikä, joten jos siitä kellään kokemusta voitte arvaa milaista se on 9kk vauvan kanssa joka ei ymmärrä kaikkea mitä hänelle sanotaan. Pakko sitä ei sanaa käyttää tai repii pois jos vaaratilanne on!
ihmeen tarve sinulla on todistella sitä, että sinulla on ihan varmasti vaikeampaa ollut kuin KENELLÄKÄÄN muulla? Vaikka alku on ollutkin teillä kertomasi mukaan vaikea, niin tämänhetkinen tilanne (josta kerroit aloitusviestissäsi) kuulostaa kyllä ihan normaalilta liikkuvan ja uteliaan vauvan toiminnalta. Sitähän se elämä vauvan kanssa on kun liikkeelle lähdetään, niin saakin juosta perässä 24/7. Ja mahtavaa, että saat nyt nukkua kunnolla!
"Hän myös tietää mitä tahtoo ja se on pakko saada heti, esim jos itse syön ruokaa ja hän haluaisi maistaa. En voi kaikkea syömäni antaa maisteltavaksi mutta jos en anna niin kamala huuto tulee."
Anna vauvan huutaa, kyllä hänen täytyy oppia, että mikä on hänen ruoka ja mikä sinun ruoka. Ihan samalla tavalla kuin täytyy opettaa, ettei toisilta voi viedä leluja kädestä ym. kaikkea ei voi saada! Eikä vauva siihen huutoon kuole. Yleensä tuollaisiin raivareihin kannattaa muutenkin suhtautua välinpitämättömästi tai kiinnittää vauvan/lapsen huomio muuhun niin hän oppii että raivoamalla ei saa tahtoaan läpi. Jos raivoamalla vauva saa haluamansa, käyttää hän samaa keinoa ihan varmasti toisenkin kerran.
En tarkoittanut mitenkään loukata aloittajaa, ja mielestäni en missään vaiheessa tekstissäni maininnut, että valittaisit turhasta.
Kerroin vain oman esimerkkini siitä, että muillakin on haastavia lapsia. Ja voin kertoa, että ne kerrat kun esikko on yöhoidossa, itse edelleen heräilen (nyt herännyt 2 vuotta ja 2 kuukautta) öisin. En edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut 7 tuntia putkeen, saati 5.
Meidän esikko on koko elämänsä ollut "uhmassa". Ilman viihdykettä, ei ollut hetkeäkään rauhallinen. Opettelin jopa jonglööraamaan hänen ollessa vauva. Selkä meni, koska jouduin häntä kantelemaan 7kk JOKA PAIKKAAN KOKO AJAN koska ei viihtynyt sekuntiakaan yksin lattialla, kunnes oppi konttamaan (ryömi jo 6kk ikäisenä, mut vauhti ei ollut hänelle mieluinen) ja 11kk ikäisenä kävelemään. Siitä lähtien kun oppi kävelemään, elo on parantunut meidän perheessä. Nyt ei pienet uhmailut edes hetkauta minua tuon vauva-ajan jälkeen.
Muutenkin uhmakkuudesta, me jouduttiin ottaa jäähypenkki käyttöön jo tytön ollessa 1v.
Meillä ainakin koti on tehty niin turvalliseksi kun onkaan mahdollista. Ainahan pienille lapsille sattuu ja tapahtuu, mutta niistähän ne myös oppivat. Koska teillä on perusasiat kunnossa, miksi kieltää lasta KOKO ajan. Mietinkin tuossa, mitä se lapsi tekee sellaista, että on vaaraksi itselleen kun teillä niitä esineitä ei ole lähettyvillä ja kulmatkin suojattu yms. Antaa tutkia rauhassa ympäristöään ja lopulta se mielenkiinto siirtyy johonkin toisaalle. Esim. meillä siitä digiboxista kaiuttimiin. ;D
Ihan yleisesti sanoisin, että se mikä kenellekin on vaativaa on suhteellinen käsite. Toiselle joku asia voi olla arkipäivää ja toiselle ongelma, joten jos sinä koet tilanteen hankalaksi niin se varmasti on hankala.
Meillä on mielestäni tuo tappurainen neitokainen olluta aina hieman vaativampaa sorttia. Ensimmäiset 3kk vaivasi koliikki ja 3-4kk iässä oli tasaisempi suvantovaihe ja sitten alkoivat uniongelmat painaa päälle. Näitä kesti 10-11kk ikään saakka, kunnes nukkuminen alkoi helpottaa. Mutta seurankipeä ja tempperamenttinen tyttömme on yhä. En voi kuvitellakaan, että hänet laittaisin rattaisiin istuskelemaan ja tekisin vaikka pihahommia, kuten naapurini tekee. Ei puhettakaan, että neiti istuisi hetkeäkään ilman virikkeitä vain katselemassa äitiä. Niin kauan, kun hän ei päässyt liikkeelle, ei auttanut kuin viihdyttää. Ei mitään toivoa, että hänet jättäisi sitteriin istumaan ruokaa laittaessaan. Sen jälkeen, kun hän lähti liikkeelle, on kuljettu joko äidin lahkeessa kiinni tai tehty pahuutta. ONNEKSI hän uskoo, kun asioita riittävästi kieltää ja tiukasti komentaa. Olen minäkin kuullut tuon "tyttöhän on kuin uhmaikäinen", kun jokin ei mene oman mielen mukaan niin sitten taistellaan ja kovaa.
Niistä vaarallisista paikoista... Meillä on vähän koriste-esineitä jne. joilla voisi itsensä loukata. Ne vähäiset mitä on, ne on tiukasti kielletty ja niihin ei kosketa. Uusin pelonaihe on kiipeily ja tipahtaminen, mutta olen tullut siihen tulokseen, etten voi kokoajan olla silmät selässä. Laitan vaarapaikkoihin esim. tyynyä alle ja jos tippuu niin sitten toivottavasti oppii (yleensä sohva on se mielenkiintoisin ja ei voi tippua korkealta). Mitään pöydänkulmia en ole suojaillut, pari kertaa on kolauttanut itseään ja sitten on ollut viisaampi. Ruokapöydässä jos olemme kaikki yhdessä syömässä, on tyttömme saanut omat eväänsä eteen, joilla sitten sotkee tai syö. Olen yrittänyt opettaa, että ruokapöydästä ei sitten muita herkkuja anneta ja ruokailu loppuu jos alkaa riitely.
Pääosin olen pyrkinyt vähentämään sitä EI, EI, EI hokemista. Varoitan, komennan ja sitten joko poistan tilanteesta tai kiinnitän huomion muuhun. Siitei tule mitään jos vain hoen ei, haen pois ja menee uudelleen. Tyttö alkaa vain nauramaan. Nyt ymmärtää jo melko hyvin, että ei on ei ja sillä hyvä.
Näin siis meillä, en tiedä saako tuosta mitään vinkkejä, mutta varmasti ajan kanssa ja määrätietoisuudella saavuttaa hyviä tuloksia. Ja mitä isommaksi pikkuvesselinne kasvaa niin sitä enemmän hän alkaa tutkiskella asioita myös itsekseen.
Heippa!
Kurjaa että olet saanut muutamia ihmeellisen marttyyrisävyisiä vastauksia tyyliin "ole nyt kiitollinen, meillä 24-vuotias esikoisemme nukutetaan edelleen keinuttamalla olkapäällä eikä ole ikinä syönyt muuta kuin vihreitä ruoka-aineita". ;D
Eikö voisi kunnioittaa sitä mitä toinen kertoo, eikä alkaa vetämään mattoa alta toteamalla että eihän tuo vielä mitään ja mene nurkkaan häpeämään kun olet noin tonttu.
Sain ensimmäisen lapseni keväällä ja odotusaikana kypsyin Odotus- ja synnytys-osaston nokitteluihin ja "eihän tuo vielä mitään" -tarinoihin. Vaavin myötä siirryin tänne palstalle ja arkana kirjoitin keskustelunavauksen hankalaksi kokemastani tilanteesta. Odotin saavani kuraa niskaan täälläkin, mutta ei, sain ihanan kannustavia vastauksia, joiden voimalla mentiin ensimmäiset hankalat 3kk. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin noiden toisten palstojen tauti tuntuu tulleen tännekin (vai onko aina ollutkin?), harmi.
Mielestäni näiden palstojen "tarkoitus" on myös vertaistuki. Monesti äiti luulee olevansa yksin juuri tällaisen pippurisen taistelija vauvan kanssa. Minusta itsestäni on ainakin "mukava" kuulla, etten ole yksin. Ettei pelkästään minulla ole syntynyt täysin "mahdotonta" vauvaa. Ja melkein jokaisessa kommentissa on tullut mielestäni vinkkejä aloittajalle siihen miten toiset ovat selvinneet vaativan vauvan arjesta. Eiköhän kysynyt siihen neuvoa???
Niinpä, en kysy huvikseni täällä vinkkejä jotta saisin ilkeitä vastauksia. Hyvä että joku ymmärtää :) tänne itsekin tulen kysymään jostain asiasta koska ei neuvolassa niin hyviä vinkkejä annetaan kuin toinen äiti joka ollut samassa tilanteessa tai edes jotain samaa ollut.
mutta vertaistuki on käsittääkseni tukea vertaiselta, ei sen kertomista, kuinka sinun pitäisi olla kiitollinen kun meillä on asiat vielä paljon huonommin.
Minua lohduttaa kuulla, niinkuin varmaan aloittajaakin, että myös muut perheet elävät hankalaa arkea, hankalampaakin. Mutta eikö omasta hankalasta arjestaan voisi vaan kertoa ja jättää johtopäätösten teko fiksuille lukijoille?? Kyllä minä ainakin ymmärsin päässeeni aika helpolla, kun luin oman aloitukseni yhteydessä kuvauksia todella hankalista alkuajoista. Kenekään ei tarvinut sitä alleviivata tai osoitella kuinka valitan liian pienestä vaivasta. Näin jokainen sai kertoa tarinansa ja tulla kuulluksi - ja tuetuksi. Ihan siltä vertaiselta.
En halua haastaa riitaa, vaan tukea aloittajaa joka tukea täältä haki. Me tuoreet äidit olemme monesti tosi herkillä lapseemme ja äitiyteemme liittyvissä asioissa, osa meistä myös aika yksin jos lähipiiri ei koostu vauvavaihetta elävistä. Olen samaa mieltä kanssasi että silloin vertaistuki on kultaakin kalliimpaa.
Mutta äitien pitäisi osata myös nauttia niistä pienistä asioista, vaikka vauva olisikin kuinka vaativa tahansa.
Eikä koko aikaa ajatella negatiivisesti; kun minun vauvani nyt ei vaan suostu olemaan yksin ja huutaa vain koko ajan.
Positiivinen ajatus aloittajalle voisi olla, että hänen lapsensa nukkuu yöt, toisten lapset ei nuku. Siitä hän voisi olla myös vähän kiitollinen.
Minä olin kiitollinen meidän vauva-aikana siitä, että vaikka hän oli mahdottoman vaativa niin kun muiden vauvat alkoivat olla siinä iässä ettei äitiä saanut päästää silmistä meidän vauva kulki jo mukana kaikkialle, esim. vessaan ja suihkuun ja leikki siellä, eikä se tuntunut minusta mitenkään erikoiselta.
Ja hän söi hyvin. Kuopuksellemme ei mene ruoka alas ei sitten millään (8kk) MUTTA on kuin ENKELI luonteeltaan
Jatkoa
Googeltin vaativa vauva ja aika monta keskustelua tuli esiin. Niistä löytyy jos jonkinlaista vertaistukea :)
esim.
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/vauvan-hoito/1530507/vaativa-vauva/
ajatella ja puhua koko ajan negatiivisesti ja toisaalta tuulettaa fiiliksiä tiukan paikan tullen. Ymmärsin aloittajan hieman humoristisenkin kuvauksen niin, että hän koki nyt olleen erityisen tiukkaa ja kirjoituksellaan puhalsi ulos pahimpia. En voi sanoa pelkästään tuon kirjoituksen perusteella, että aloittaja ajattelisi koko ajan negatiivisesti, enemmänkin ehkä päästi pihalle höyryjä..?
Sitä tarkoitinkin että neuvot voi pukea tarinan muotoon kertomalla omasta arjesta ja jättää lukijan tehtäväksi poimia sieltä käyttökelpoiset vinkit. Esim. edellä nim. "h43ed" kirjoitti omastaan ottamatta kantaa siihen miten aloittajan pitäisi omassa tilanteessaan tuntea ja kokea. Tämä näin sivuraiteelta kommentoituna keskusteluun...
mielestä ihan tavalliseslta vauva-ajan menolta.Tietenkin noin pieni saa huutoraivarit jos kielletään koska kaikki niin kovasti kiinnostaa.Ja pukeminen varsinkaan ulkovaatteiden ei jostain syystä vauvoja innosta:)Syömiseeen saitkin hyvän neuvon,vauvalle oma lautanen ja ruokaa siihen,osittain samaa kuin sinulla,on ihan luonnolista että vauvaa kiinnostaa se mitä äiti syö.
minun suusta tuo teksti. rupesi ihan hymyilyttämään aloittajan kirjoitus. IHANAA näin on siis muillakin. meillä poika täyttää kohta 10kk ja on varsinainen riiviö!! yhtään ei saa komentaa kun alkaa jaloilla vispaaminen.
siitä seuraa 5min. huuto. vaatteiden puku yhtä helvettiä.vekuillaan pois ja huudetaan kitarisat paljaana.
saatika vaipan vaihto.
välillä tuntee itsensä niin heikoksi ettei jaksa yrittää..
kaikkea olen yrittänyt sen voin vannoa..
mutta paistaa se aurinko risukasaankin ja olemme ruvenneet hieman pääsemään samalle aaltopituudelle..
todella paljon jaksamisia sinne! tiedän aivan varmasti miltä sinusta tuntuu!!
p.s talvea odotellessa
vaipan vaihdon ajaksi annetaan lelu käteen
pukemisessa toimii melkein joka kerta :D
YHTEISET ruoka-ajat on eittäin hyvä muistaa. meillä toimii kun herra vempuilee syöttötuolissa että antaa pieniä leivän paloja käteen niin saa itsekkin "tekemistä" ja unohtaa kiukuttelun. ja saa syötyä itsekkin samalla rauhassa.
jos ihan mahdottomaksi menee,välillä syliin hetkeksi rauhoittumaan.
tsemmpiä kaikille..onneksi tämä on ohi menevää..
aivan samaa meillä! lelu on vakio juttu kun vaippaa vaihdetaan tai puetaan mut ei aina riitä se :( ja leivän palasia tai naksuja kun itse syö mut sekään ei aina kelpaa :( oma ruoka ei juurikaan maistu ellei keksi viihdykettä tai anna omaa lusikkaa tai lelua käteen. Eiköhän se tästä :)
oon aina pitäny meidän esikoista keskimäärästä helpompana lapsena, muta kaikki kuvailemasi kuulostaa kyllä erittäin tutulta. Eikös se oo ihan kehityskauden mukasta että aletaan kiukutella ja vaatia omaa tahtoa läpi? Siitä asti kun neiti alko ryömiä on saanu koko ajan kahtoo mihin menee, tottakai. Eikä yksikään lapsi varmasti usko ensimmäisellä kerralla ettei esim. kukkaruukkua saa kaivella, vaan saat sanoa ehkä sata-tuhat kertaa samasta eikä välttämättä sittenkään usko/tottele.Mitä kuvittelit vanhempana olemisen olevan?
Muista että lapselle kaikki on uutta. Kaikkea pitää kokeilla, kaikkea pitää maistaa ja välillä pitää myös kokeilla mitä tapahtuu kun jatkaa jotain kielloista huolimatta. Huudosta ja kiukusta ei vaan pidä välittää, kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu. Anna raivota jos niikseen on.
Nyt esikoinen on 1,5 vuotias ja erinäisiä kiukkukausia tulee ja menee. Välillä on kuin pieni enkeli, sitten taas saattaa mennä viikko niin että kaikki menee päin peetä. Ei nuku kunnolla, ei syö kunnolla, kiukkuaa vaan ja ihan joka asiasta. Mutta sitten se taas menee ohi, ajan kanssa. sinuna en ihan vielä tuskailisi, on nimittäin 9 kuisen kiukut vielä pientä vähän isomman rinnalla :) innolla odotan uhmaikää!
Huh oletpa saanut ilkeitä vastauksia!
Juuri tyyliin "ihan normaalia, mitä siinä valitat" Inhottavaa! Ja onhan se kaikki normaalia,toisilla vaan eri mittakaavassa.
Minä olen kolmen lapsen äiti ja minulla on kolme hyvin erilaista lasta. Nuorin on tosin vasta 5 kk mutta uskon että samat asiat tulee hänenkin kanssaan käytyä läpi. Eri asia sitten missä mittakaavassa.
esikoiseni (poika) aloitti juuri eskarin ja ai ihanaa kun hänen kanssaan arki sujuu =) Nykyään. Oli vauvana ja taaperona myös vaativaista sorttia. Turvakaukalossa nukuttaminen ja sen heiluttaminen kuulostaa tutulta =) Alkoi vasta vuoden ikäisenä nukkua päikkäreitä (en laske 10 minuutin unia oikein päikkäreiksi) ja kaksivuotiaana yönsä. Oli yliherkkyyttä ääniin ja valoihin. Vilkaskin oli. (nyt tutkitaan ADHD ta ja todettu kehitysviiveitä) Rankkaa oli siinä 2-3 vuotiaana kun ei ollut5 vielä diagnoosia mistään ja arki oli yhtä taistelua! Mutta sitä selvisi kun ei "tiennyt" paremmasta =) Nyt tosiaan on luotettava ja sosiaalinen pieni eskarilainen jonka kanssa pääsee aika helpolla vaikka arki ns "normaalin lapsen kanssa" on varmasti helpompaa. Meillä on ollut apuna integroitu päiväkotiryhmä, puheterapiaa, toimintaterapiaa, perhetiimiä antamassa vinkkejä arjen sujumiseen ym lääkärit päälle.
Keskimmäinen (poika) täyttää kohta 3 vuotta ja hän on ollut lapsista mielestäni "vaativin" vaikka onkin vauva-aikana nukkunut yöt läpeensä ja kunnon päiväunia. Syönytkin ihmeen hyvin =)
Mutta kehittyi tosi aikasin, muutamaa päivää vaille 6 kk nousi tukea vasten seisomaan ja 10 kk ikäisenä käveli jo hyvin. Juoksikin =) Mutta voin sanoa että itsesuojeluvaisto puuttuu edelleen, ja täysin! =/ Meillä on vieläkin mm. jääkaapissa lukko, parvekkeen ovessa lukko ja nykyään myös huoneensa ovessa hakanen takaamassa sen että yötkin ovat turvallisia eikä lähde huoneesta yöllä vaeltamaan. Saattaa näet herätä yöllä ja on erittäin hiljainen liikkuessaan asunnossa. Koko ajan hänellä on päällä "semmosta pientä säätöä" eikä kiellot mene perille! Ei usko edes siitä jos oikeesti sattuu! Kerrankin oli jäänyt veitsi illalla tiskipöydälle (oma moka) ja aikaisin aamulla poika oli herännyt ja hakenut veitsen huoneeseensa. Ensiapureissuhan siitä heti aamutuimaan tuli mutta selvittiin onneks pelkällä säikähdyksellä ja parilla tikillä! Seuraavana aamuna herättiin pieneen kolahdukseen ja seisoi jo tuolilla yrittäen ottaa taas veistä leikkeihin!! Eli hänen kanssaan saa olla oikeesti silmät selässäkin! Mutta myös hänen kohdalla uskon että aika auttaa. on kyllä tullut mieleen et tässäkin tapauksessa vois olla ADHD.. =) (poikien isällä on)
Ja tämä kolmas (tyttö) on itse rauhallisuus! (eri isä) Kyllä mielestäni jo tässä vaiheessa voi sanoa jotain tulevasta luonteesta ja uskon et tuun pääsemään hänen kohdallaan helpoimmalla! Nauraa hekottaa lähes kaikelle ja on muutenkin aina iloinen =)
Voimia sulle arjen keskelle! Ajan kanssa varmasti helpottaa! Ensin tietty saattaa pahentua mutta kyllä se järki jossain vaiheessa sinne päähän tulee =D Sitä ennen vaan kaikennäköisiä lukkoja helpottamaan omaa arkea, mahdollisimman vähän mattoja joita voi sotkee, lehmän hermot ja tietty "uhkaus-kiristys-lahjonta" sit kun ymmärtää =D
Minustakin vauvasi vaikuttaa varsin normaalilta tapaukselta :)
Itse en osaa sen kummempia vinkkejä antaa kuin mitä aikaisemmat kirjoittajat. Vauvaa ei kannata jokaiselta pieneltä kolhulta suojella. Toki todelliset vaaranpaikat täytyy poistaa/estää kulku niihin. Tuossa iässä juurikin oma tahto tulee esiin ja jos vauva ei saa sitä mitä haluaa, alkaa usein huuto. Niin kuin joku jo mainitsikin, kiukkuhuutoa ei kannata noteerata. Pukemistilanteisiin kannattaa lähteä rauhallisin mielin ja lopettaa turha viihdytys ym. Vauvan tulee oppia, että näin tehdään, piste. Samoin ruokailussakin kannattaa käyttää samaa keinoa. Kun kiukuttelu ruokapöydässä alkaa, ruokailu loppuu ja ruokaa tarjotaan seuraavan kerran, kun on ateria-aika. Pikkunaposteltavaa ei anneta, jos ei kunnon ruoka maistu.
Näin olen itse toiminut 11kk vanhan tyttöni kanssa. Välillä meinaa räjähtää pää, mutta sitten täytyy laskea kymmeneen. Kärsivällisyyttä vaaditaan ja PALJON ;) Jaksuja kovasti :)
siitä että on ihan normaalia! :) Meldän tyttö on nyt pari päivää vaille 11kk. Nousi seisomaan siinä 8kk ikäisenä, ja sitää ennen jo konttasi kovaa vauhtia... Ja aloittajan vauvan touhut kuulostavat juuri samanlaiselta kuin meillä, sillä erotuksella että minä pidän meidän tyttöä silti ns "helppona lapsena". Ja valitettavasti en voi muuta vihjettä antaa, kuin että nosta ylemmäs tavarat mihin ei saa koskea. Meillä esimerkiksi kirjahyllyssä on alahyllyillä ainoastaan vauvan omia kirjoja, joten ei haittaa vaikka repii ne jatkuvasti kaikki alas ja saan korjata ne kymmenen kertaa päivässä. Kukat sun muut ovat kaikki ylähyllyillä. Kuitenkin pitää koko ajan juosta perässä hakemassa milloin mistäkin. Ja tuo pukeminen... Meillä on ihan pienestä asti seurannut siitä hirveät raivarit, varsinkin hattu on aivan sietämättömän kamala kapistus! Tätä hattuhuutoa en yleensä ole noteerannut mitenkään, kun pakko se kuitenkin on päähän laittaa. Rattaissa ruvetaan sitten repimään hattua pois, ja reissut menevät usein ihan hattupelleilyksi eikä etenemisestä tule mitään. Pienempänä ei suostunut olemaan hetkeäkään vaunuissa hereillä, heti alkoi huuto joka jatkui niin kauan että pääsi pois. Kylpyä myös vihasi suunnattomasti aikaisemmin, ja huusi aina puoli tuntia putkeen vielä kun oli päässyt vedestä pois! Niin, ja se syöminen... Samat raivarit myös meillä, jos ei maistiaisia tule! Teenkin siis niin, että joko syön samaan aikaan kun isi syöttää vauvaa, tai toisessa huoneessa piilossa isin leikkiessä vauvan kanssa. Mutta se, miksi pidän lastamme helppona, vaikka käytös on ihan yhtä vaativaa kuin ap:n vauvalla, on se, että tyttö on alusta asti ollut aivan unelmahyvä syömään ja suurimman osan ajasta myös nukkumaan! Ja tuo nukkuminen on asia mistä myös ap voi olla tyytyväinen! Tsemppiä teille sinne!
minua on siunattu vaativalla tapauksella myös. ei tänäkään päivänä viihdy hetkeäkään yksin. ei leiki samalla lelulla 10sekuntia kauempaa. kokoajan pitää päästä syliin tai minun häntä kävelyttää. päiväunia nukkuu n30min kerrallaan, herää pienimpäänkin ääneen. olen saanut tähän mennessä nukkua yhden kokonaisen yön. muutoin herättelee tunnin välein, vaikkei enää ruokaa vaadikaan-pitää antaa tutti, paijata,laittaa pystyyn noussut uninen tyttö takaisin pitkäkseen jne. päiväunet suostuu nukkumaan vain vaunuissa,vaikka alkaa olla sinne jo liian pitkä. enkä minä vaan jaksa enää. 10kk pahaa univelkaa.päänsärky lääkkeistä huolimatta 24h/vrk. puhumattakaan selkäkivusta kun kaikki kotityöt pitää tehdä tyttö toisessa kainalossa, jollei halua kuulla huutoa koko ajan.isänsä kanssa neiti viihtyy 5min ja sitten huudetaan taas niin kauan, että äiti tulee paikalle. vessassakäyntikin siis jo haastavaa. mitä olen tehnyt väärin? hävettää, kun tuntuu etten osaa hoitaa omaa lastani, ja siksi en apuja kehtaa pyytää. koliikit, allergiat, suuritarpeisuus, kenties adhd? minä niin tahtoisin saada lapseni tyytyväiseksi ja jaksaa jo muutakin kuin olla kotona vankina vauvan kanssa kun ei minnekään kehtaa lähteä... auttakaa joku? rutiinit meillä ei toimi.mitä yritetäänkään, tyttö kapinoi, minkä jaksaa. ulkoilu ainoastaan lyhentää unia, eikä minulla ole enää energiaakaan astua edes ulos ovesta.