Rollaattorit ja me

Käyn viikoittain palvelutalossa pelaamassa korttia. Usea pelaajistakin käyttääm rollaattoria kulkuvälineenään.

Syntyi ihan pieni keskustelu tämän kulkuvälineen merkityksestä. Kun ikäännymme yhä korkeampaan ikään ja voimat huononevat, tasapaino järkkyy jne. on tämä kulkuvälinen oivallinen apuväline.

Mahdollisuus elää pitempään vanhusten asunnoissa joissa palvelut ovat lähellä. Meno kauppaan sujuu vielä monelta. Kassi kulkee istuimella, joka samalla antaa levähdyspaikan tarvittaessa.

Missä olivat vanhukset nuoruudessamme? Kaatuvat suoraan suorilta jaloilta ja liikuntakyky säilyi parempana noilta raskaan työn tekijöiltä.

Kainalosauvojen eli "krykien" aika on onneksi ohi. Eivät nykyvanhukset niillä pystyisi liikkumaankaan kun on heikot voima ja suuri ylipaino.

Mitä tapahtuu kun vanhus joutuu vuodeosaston vangiksi? Tositapahtumien mukaan ei näille anneta edes riittävästi juotavaa KUN VAIPPOJA KULUU LIIKAA. Nestevajaus johtaa kuolemaan.

Liikkumaan ja harrastamaan siis kaikki niin kauan kuin vähänkin on mahdollista!
8208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pieneltä osaltani ollut täällä sanomassa, tarkoitan viimeistä virkettäsi. Joku on pannut sen pahakseen, ja se ei todellakaan ole ollut tarkoituksenani!
En tiedä, kuka ilkeilijä oli, sillä hän ei laittanut omaa nikkiään näkyviin. Olin kyllä tunnistavinani tyylinsä.

Mielestäni juuri täällä voimme kannustaa ja rohkaista toisiamme, jos ei nyt ihan seitsemään olympiaadiin, niin kuitenkin parempaan ja voimakkaampaa elämään tämän ikäisinä. Emmehän me määräämme tiedä, emmekä sitä voi itse määritellä. Tuskin kukaan meistä miksikään Metusalemisi edes haluaisikaan, en minä ainakaan, mutta itseni haluaisin hoitaa loppuun asti! - Se on suurin toiveeni.

Äänestä

tapahtuma palstalla, kun olin uusi tulokas, oli jotkin tanssijutut meneillään ja minä ihmettelin miten pidetään ruudun takaa toisistaan kiinni:D Jotkut kippuralapikkaatkin taisin teilata, ja samantien minut laitettiin rollaattorin käyttäjäksi! Hetken olin epävarma minäkö vai kuka, mutta ja hauska muisto siitä säilyi! Ja opettavainen !

Sattumalta oli vanha mies täällä mökkikylässä odottelemassa kauppa-autoa äskettäin. Istahdin penkillä viereensä ja siinä juttelimme niinkuin kaikki muutkin tutut.

Pappa osoitti hyvännäköistä sinistä rollaattoriaan, ja sanoi sen tarvitsevan usein ulkoiluttajaa:D Olikin hieno menopeli, siinä oli kävelykeppiäkin varten asennettu pidikkeet! Kyllä se tekeekin turvallisemmaksi liikkumisen silloin kun siihen on tarvetta.

Ainoa mistä en pitänyt, kun hän pari kertaa pukkas istuessaan siinä pepulle minua, kun en päässyt kauemmaksikaan, penkin ollessa täynnä odottajia. No, soromnoo auto tulikin silloin, ehkä se oli papan viikon kohokohta:D

Äänestä
  • taputti pepulle, eikös se ole seksuaalista häirintää ? :))))

    Äänestä

  • hihi

    Äänestä

  • DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD kirjoitti:

    hihi

    liian tuttavallista, kun en ole nähnytkään kuin pari kertaa !!! Mutta mitä noista....

    Mikähän siinä, kun en kouluaikoinakaan pitänyt tytöistä, jotka pukkasivat kylkeen silloin, muka yhteisymmärryksen merkeissä, vaikka en paljon kuunnellutkaan mistä höpöttivät:D

    Äänestä

  • tönäistä kömpelöllä rollaattorilla. Onkohan tuo nyt vähän omahyväistä tulkita että ihan viikon kohokohta !

    Äänestä

  • sattoi vahingossa kirjoitti:

    tönäistä kömpelöllä rollaattorilla. Onkohan tuo nyt vähän omahyväistä tulkita että ihan viikon kohokohta !

    Kädellään pukkasi peppuun, ei kannata muuta yrittää!

    Äänestä

Roollaattorin keksintö on yksi parhaita viimevuosikymmenien keksintö, nimenomaan liikuntarajotteisten elämän monipuolistajana. Lieneekö viimevuosisadalla käytössä ollut puinen kelkka lyhyillä jalaksilla edelläkävijä.
Monet menevät että hameenhelmat ja housunpultit liehuvat pyörillä varustetuilla potkukelkoilla jotka ovat jarrulla varustettuja. Se on yksi menopeli siinä missä muukin, saa itse säädellä vauhdin.

Rollaatori on varsin kevyt apuvälinen päivittäisessä käytössä. Monet sanovat kävelyn muuttuneen epävarmaksi epätasaisilla pinnoilla ja silloin on parasta harkita rollan käyttöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Käyn viikoittain palvelutalossa pelaamassa korttia. Usea pelaajistakin käyttääm rollaattoria kulkuvälineenään.

Syntyi ihan pieni keskustelu tämän kulkuvälineen merkityksestä. Kun ikäännymme yhä korkeampaan ikään ja voimat huononevat, tasapaino järkkyy jne. on tämä kulkuvälinen oivallinen apuväline.

Mahdollisuus elää pitempään vanhusten asunnoissa joissa palvelut ovat lähellä. Meno kauppaan sujuu vielä monelta. Kassi kulkee istuimella, joka samalla antaa levähdyspaikan tarvittaessa.

Missä olivat vanhukset nuoruudessamme? Kaatuvat suoraan suorilta jaloilta ja liikuntakyky säilyi parempana noilta raskaan työn tekijöiltä.

Kainalosauvojen eli "krykien" aika on onneksi ohi. Eivät nykyvanhukset niillä pystyisi liikkumaankaan kun on heikot voima ja suuri ylipaino.

Mitä tapahtuu kun vanhus joutuu vuodeosaston vangiksi? Tositapahtumien mukaan ei näille anneta edes riittävästi juotavaa KUN VAIPPOJA KULUU LIIKAA. Nestevajaus johtaa kuolemaan.

Liikkumaan ja harrastamaan siis kaikki niin kauan kuin vähänkin on mahdollista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu