Simpanssijuttu

Tää kannattaa kertoa kerran vuodessa koska on totta.
Oli siis biologi, joka tutki simpanssin älyä, ja laittoi läpinäkyvään lasipurkkiin maapähkinöitä, ja nosti purkin simpanssin eteen. Simpanssi tunki kätensä purkkiin ja kahmaisi kouransa täyteen pähkinöitä, ja puristi kätensä ahneesti nyrkkiin. No, nyrkkiin puristettu käsi ei mahtunut purkin ahtaasta aukosta ulos.
Mitä teki simpanssi? Ei avannut nyrkkiään koska se näki niiden pähkinöiden pilkottava sormien välistä ja ne tuntuivat mukavilta kourassa, vaikka niitä ei voinutkaan syödä.
Lopulta se apina piti nukuttaa, että saatiin sen nyrkki auki ja käsi pois purkista. Kun se heräsi eikä pähkinöitä ollut näkyvissä se oli taas rauhallinen. Ja sille maistui tavallinen apinanruoka.
En usko että useimmat wincapitalaiset huomaavat mitään yhtäläisyyttä mihinkään.
5219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kylläpäs WC-pönttöjen "viranomaisrikollisrimpuilu" vaikuttaa todellakin simpanssien lasipurkkipähkinätouhulta. Vaan kun ei vaan anna luonto periksi avata kättä, jotta pääsisi satimesta...

Äänestä

Onko simpanssia tuomittu mistään? Viran omais rikollisten juoni koko lasipurkki ja nukuttamalla toteutettiin salaliitto oppikirjan mukaan!

Äänestä

sitämyötä myös tuo tepastelualue niiristyy.

Äänestä

Mutta niitä apinoita on monta, jotka ovat työntäneet capitalaisten purkkiin nyrkkinsä ja joku yrittää tempoa rahoja perintään ja toinen vain haluaa tukahduttaa toiminnan, kun toinen taasen kävi ensin ruuvamassa kannen auki salaa, kun se oli jäänyt isomman purkinvaihdon vaiheessa hieman löysälle, mutta nämä apinat kyttäsivät yötäpäivää ja onnistuihan se viimeinkin. Eräät apinat yrittävät varastaa koko purkin, mutta se ei onnistu kun eivät saa liukkaasta lasipinnasta mitenkään kiinni ja purkinsuulla on monta nyrkkiä tiellä.

Sitten on vielä oikein iso gorilla, joka vain katsoo viidakosta pikkuapuriensa touhuja alkuun hymähdellen, mutta nykyään huolestuneena pyörien rintaan hakaten juoksee pitkin viidakoita ja se tietää, että senkin voimat ovat rajalliset.

Äänestä
  • Oppikohan ottamaan kätensä pois purkista ?
    Jossain purkissa oli punajuuria ja siitähän saatiin lukea miten kävi.
    Kuka purkin vei häkkiin ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Simppa, inssi kirjoitti:

Tää kannattaa kertoa kerran vuodessa koska on totta.
Oli siis biologi, joka tutki simpanssin älyä, ja laittoi läpinäkyvään lasipurkkiin maapähkinöitä, ja nosti purkin simpanssin eteen. Simpanssi tunki kätensä purkkiin ja kahmaisi kouransa täyteen pähkinöitä, ja puristi kätensä ahneesti nyrkkiin. No, nyrkkiin puristettu käsi ei mahtunut purkin ahtaasta aukosta ulos.
Mitä teki simpanssi? Ei avannut nyrkkiään koska se näki niiden pähkinöiden pilkottava sormien välistä ja ne tuntuivat mukavilta kourassa, vaikka niitä ei voinutkaan syödä.
Lopulta se apina piti nukuttaa, että saatiin sen nyrkki auki ja käsi pois purkista. Kun se heräsi eikä pähkinöitä ollut näkyvissä se oli taas rauhallinen. Ja sille maistui tavallinen apinanruoka.
En usko että useimmat wincapitalaiset huomaavat mitään yhtäläisyyttä mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu