Visakoivua

Kaadettiin kaverin tontilta pikkusen viistoon kasvanut koivutukki,kun pelättiin sen myrskyssä rikkovan kuistin kaatuessaan.
Olikin visakoivu, ja vaikkei me mitään asiantuntitjoita oltu, niin naapurustosta tietysti alkoi viisaita löytyä. Sen verran asia jäi vaivaamaan,että tarkastelin ja vertailin saatua puutavaraa netissä tarjolla oleviin.
Tämä kappale meni klapeiksi,ja voin kertoa,ettei ollutkaan mikään ihan helppo nakki.Niin kierteistä ja säikeistä ettei meinannut klapikone pystyä.Ja painoi niin jkuin olis lyijyä ollut sisällä.

Tarkastelin tätä rinnettä sillä silmällä, ja totesin että samanlaista pahkuraista ja viiruista ja pikkusen venkuraa koivua kasvaa rinteessä joitakin kymmeniä kappaleita. Osa on reilunkokoista.Ihan pientä ei ollenkaan.Lähielueella koivikkoa ei ole ja vanha omistaja on kuulemma istuttanut koivikon joskus muinoin.

Nyt tää koko koivikko olis myytävänä.Visan laadun saa vasta varmennettua kaadon yhteydessä eikä nyt kesällä kait kannata kaataakaan,mutta jos kiinnostusta ilmenee,niin voi otella sähköpostitse yhteyttä.Kerron lisää.
131007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

elikkäs yllä olevaan viestiin voipi halutessaan vastailla osoitteeseen : [email protected]

Äänestä
  • Olisko sulla laittaa pöllin päästä kuvaa vaikka www.aijaa.com, laita kuvalinkki tänne olis mukavaa nähdä millaista visaa se on.

    Äänestä

Laita koivikko nurin ja pöllit tienvarteen niin palaillaan uudelleen asiaan. Sillä tavalla sen laadunkin saa varmennettua. Ei ne hukkaan mene vaikka ei laatua löytyisikään, onhan sulla klapikone. Pystyyn ei kukaan osta.

Äänestä
  • visaseuran kuvagalleriaan ja 100% varmasti kaadettu tukki on visaa.

    Äänestä


yhteyttä käsitöidentekijöihin,visakoivulle varmasti löytyy kysyntää ja hyvään hintaan!

Äänestä
  • on ainakin toi pöllinpää kuvasta päätellen.Mahtoko olla raskasta?

    Äänestä

ainakin harmittais jos olisin pieninyt muutaman tuhannen euron arvoisen puun polttopuiksi. mutta minä olenkin köyhä..

Äänestä
  • vielä 60 runkoo,niin ettei tässä napeilla pelata. Toi pölli myytiinkin jo.Lisää löytyy.

    Äänestä

  • kjhlkjhl kirjoitti:

    vielä 60 runkoo,niin ettei tässä napeilla pelata. Toi pölli myytiinkin jo.Lisää löytyy.

    sitä visaa löytyy myytäväks ja mitä maksaa?

    Äänestä

  • werrewssa kirjoitti:

    sitä visaa löytyy myytäväks ja mitä maksaa?

    Löytyyhän sitä. Mitä sie olet valmis maksamaan?

    Äänestä

  • visavesa kirjoitti:

    Löytyyhän sitä. Mitä sie olet valmis maksamaan?

    klapeiks niin kerron hinnan.E i oo visaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjhkjhkjh kirjoitti:

Kaadettiin kaverin tontilta pikkusen viistoon kasvanut koivutukki,kun pelättiin sen myrskyssä rikkovan kuistin kaatuessaan.
Olikin visakoivu, ja vaikkei me mitään asiantuntitjoita oltu, niin naapurustosta tietysti alkoi viisaita löytyä. Sen verran asia jäi vaivaamaan,että tarkastelin ja vertailin saatua puutavaraa netissä tarjolla oleviin.
Tämä kappale meni klapeiksi,ja voin kertoa,ettei ollutkaan mikään ihan helppo nakki.Niin kierteistä ja säikeistä ettei meinannut klapikone pystyä.Ja painoi niin jkuin olis lyijyä ollut sisällä.

Tarkastelin tätä rinnettä sillä silmällä, ja totesin että samanlaista pahkuraista ja viiruista ja pikkusen venkuraa koivua kasvaa rinteessä joitakin kymmeniä kappaleita. Osa on reilunkokoista.Ihan pientä ei ollenkaan.Lähielueella koivikkoa ei ole ja vanha omistaja on kuulemma istuttanut koivikon joskus muinoin.

Nyt tää koko koivikko olis myytävänä.Visan laadun saa vasta varmennettua kaadon yhteydessä eikä nyt kesällä kait kannata kaataakaan,mutta jos kiinnostusta ilmenee,niin voi otella sähköpostitse yhteyttä.Kerron lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu