Tämmönen

Kellaritilaan laitettiin juomaveden puhdistulaite. Laitteessa oleva suodatinhiekka huudellaan kerran viikossa. Vesi on johdettu nyt uppopumpulla läheiseen avo-ojaan. Äskettäin selvisi, ettei huuhteluvettä saisikaan laskea avo-ojaan, koska se sisältää rehevöittäviä aineksia.

Puhdistuslaitteen vieressä kulkee viemäriputki, johon veden voisi johtaa. Mutta mitä konsteja on ottaa pystysuorasta viemäriputkesta pala pois ja laittaa siihen haarotin ja haaraan vesilukko. Eihän tuollaiseen väliin millään saa palaa.

Mieleen tulee vain se keino, että viemäriputkesta pois otettu pala on niin pitkä, että haarakappaletta laittaessa sen voi työntää ensin niin pitkälle, että toinenkin haarakappaleen pää livahtaa viemäriputken kohdalle ja sitten liikuttaa sitä takaisinpäin. Näin haarakappaleen molemmat päät olisi liitetty viemäriputkeen.

Täytyy tutkailla, onko jotain laillisia haitariputkia, jolloin pois otettava viemäriputken pätkä olisikin pidempi ja se korvattaisiin haitariputkella haarotuskappaleella.

Onkohan jotain muuta keinoa.
10698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

suodattimen läpi kulkenutta vettä ei voi laskea avo-ojaan niinkö? Meillä se huuhdellaan mereen.

Äänestä
  • Laitteen valmistajan mukaan näin on. Tuotteen myyjä ei puhunut asiasta mitään. Avo-oja johtaa suoraan järvee, jonne on matkaa vajaa km. Helppo hommahan tuo on alempana olevalla putkiston osalla. Näyttää niitä olevan.

    Haarakooksi otan lavuaariputken koon, joten saan siihen vesilukon hajun estäjäksi.

    Äänestä

  • putkistopulma kirjoitti:

    Laitteen valmistajan mukaan näin on. Tuotteen myyjä ei puhunut asiasta mitään. Avo-oja johtaa suoraan järvee, jonne on matkaa vajaa km. Helppo hommahan tuo on alempana olevalla putkiston osalla. Näyttää niitä olevan.

    Haarakooksi otan lavuaariputken koon, joten saan siihen vesilukon hajun estäjäksi.

    sitä ei kukaan jaksa viikon välein vastavirtahuuhdella. Itselläni se tapahtuu 1 - 3 kk:n välein ja hyvin on riittänyt, vaikka meillä erityisen huono vesi ja akva filtterin 400 litran suodin. Valmistaja tietenkin laittaa tuollaiset arvot, varmistaakseen, että asiakas saa hyvää vettä.

    Äänestä

  • Maailmapelastuu kirjoitti:

    siis suoraan mereen, ei mitään merkitystä

    Äänestä

Liukumuhvin kanssa saat haaran putken väliin helpoiten.

Äänestä

Jos viemäriputki on muovia 110mm(uponal)siihen on olemassa ns.liuutusliitin "pitkämuhvi" jolla väliinasennus onnistuu.

Äänestä
  • Viemäriputken koolla ei ole väliä, liukumuhveja löytyy joka kokoon.

    Äänestä

  • 20+11 kirjoitti:

    Viemäriputken koolla ei ole väliä, liukumuhveja löytyy joka kokoon.

    Muista ostaa myös liukastusainetta

    Äänestä

Tuollainen liukumuhvi löytyi heti kaupasta. Työkin onnistui melko hyvin, vaikka poistettavaksi laskemani putken pätkä ei riittänyt. Mittailin, että pois pitää ottaa 17 cm pätkä (110 mm putki). En millään saanut siihen väliin menemään, koska en saanut liutetuua muhvin toisen pään tiivisterengasta enää ensimmäisen perään entisen putken päälle. Piti ottaa pois vielä 1,5 cm. Syynä voi olla myös se, että paikka oli ahdas enkä saanut viistetyksi sahauspään reunoja kunnolla. Liukasteena käytin hanarasvaa, jota sattui olemaan matkassa. Muuten olisin käyttänyt saippuaa.

Äänestä

Tuli mieleen, minkä firman puhdistaja sulla on? Se ei mitenkään liity kysymykseesi, olenpahan vain utelias. Sillä itselläni on Separtec, jolla on huono "takuu"....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

putkistopulma kirjoitti:

Kellaritilaan laitettiin juomaveden puhdistulaite. Laitteessa oleva suodatinhiekka huudellaan kerran viikossa. Vesi on johdettu nyt uppopumpulla läheiseen avo-ojaan. Äskettäin selvisi, ettei huuhteluvettä saisikaan laskea avo-ojaan, koska se sisältää rehevöittäviä aineksia.

Puhdistuslaitteen vieressä kulkee viemäriputki, johon veden voisi johtaa. Mutta mitä konsteja on ottaa pystysuorasta viemäriputkesta pala pois ja laittaa siihen haarotin ja haaraan vesilukko. Eihän tuollaiseen väliin millään saa palaa.

Mieleen tulee vain se keino, että viemäriputkesta pois otettu pala on niin pitkä, että haarakappaletta laittaessa sen voi työntää ensin niin pitkälle, että toinenkin haarakappaleen pää livahtaa viemäriputken kohdalle ja sitten liikuttaa sitä takaisinpäin. Näin haarakappaleen molemmat päät olisi liitetty viemäriputkeen.

Täytyy tutkailla, onko jotain laillisia haitariputkia, jolloin pois otettava viemäriputken pätkä olisikin pidempi ja se korvattaisiin haitariputkella haarotuskappaleella.

Onkohan jotain muuta keinoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu