Ajan

On kyllä. Otan kivet käteeni, punniskelen, puristelen, pyörittelen, hivelen, hieron, otan niistä valokuvia jne ja sen jälkeen minulle tulee outo mutta hyvä ja vapautunut tunne. Tunne on niin voimakas, että kuvittelen olevani 18-vuotias. Tunne kestää ehkä noin minuutin ajan.

Mielenkiintoista. Pystyn jotenkuten kuvittelemaan miltä sinusta tuntui tuo. Itselleni kävi samantapainen juttu nelisen vuotta sitten. Olin kotona vanhempieni luona käymässä ja samalla reissulla ajattelin tavata entistä koulukaveriani. Kävimme tekemässä pitkän pyörälenkin, ja matkan puolessa välissä saimme ajatuksen käydä katsomassa yhtä suurta jokea metsän keskellä jossa muistelimme kerran lapsena käyneemme, mutta emme olleet edes varmoja koko tiestä.
Olettamamme tie joelle oli noin puolen kilometrin mittainen ja kivikkoinen kapea metsätie tuolla noin pohjoisessa. Ollessamme puolivälissä tuota tietä, pydähdyimme molemmat jostain syystä yhtä aikaa. Minulla oli jossain sisimmässäni kumma tunne kuin aika olisi pysähtynyt. Ystäväni katsoi minua yhtä hämmästynyt ilme kasvoillaan, muttei osannut sanoa mitään. Hengähdimme vielä minuutin ja jatkoimme matkaa joelle. Istuttuamme siellä puolisen tuntia ja heiteltyämme kiviä jokeen hän kysyi tuliko minulle tiellä pyöräiltyämme sellainen kumma olo. Vastasin, että tuli ja hän kertoi samoin. Joella istuessamme sama kummallinen olo jatkui, aivan kuin olisi siirtynyt ajassa jonnekin kauemmas ja kaikki muu on pysähtynyt. Kummallisen raukea olo.
Sen jälkeen en ole halunnut pyöräillä tuonne joelle yksin. Onkohan tuossa nyt sitten kyse siitä metsänpeitosta, josta olen nähnyt täälläkin puhuttavan? :D Lapsuuteni olen elänyt tuolla seudulla jostain äsken kerroin, siellä susien ja karhujen keskellä, joten eräänlainen metsänpeitto-tunne on minulla kyllä mielessä, mutta tuo joella kokemamme oli aivan ihmeellistä.