Hei! minnulla on pentuikäinen cavalieri, joka ei millään tahdo leimautua minuun, vaikka olen hänen omistajansa ! päivittäin leikitään, koulutan sopivasti(herkuilla palkiten) , syötän ja käytän lenkeillä mutta tuntuu turhauttavalta ; heti kun eräs ystäväni tulee meille, unohtaa pentu kaikki oppimansa ja menee aivan sekaisin! ystävälläni on itselläänkin koira, mutta minua ärsyttää, kun koirani hänen läsnäollessaan seuraa vain häntä eikä enää tottele minua ollenkaan ! edes herkkupaloilla ja leluilla en saa enää pentua houkutelluksi luokseni : ( kaikkeni olen yrittänyt, ja olen todella katkera ja kateellinen ystävälleni, joka on nyt sitten tavallaan "varastanut" koirani minulta ! hän viheltää hampaiden välistä jollain korkealla äänellä, johonka koirani reagoi heti ja juoksee innoissaan hänen luokseen. itse en ossaa moista vihellystä, eikä koirani siis tottele vanhaa kunnon "tänne" kutsua sekä vihellystä. se myös huolestuttaa, kun heti ystäväni tullessa käymään (jos saavumme yhtämatkaa kotiini) koirani säntää heti ensimmäisenä ystäväni luokse ja eikä edes huomaa minua. ajatella, olenhan minä sentään koirani omistaja ! en enäää keksi taikakeinoja kuinka saisin koirani minuun leimautumaan ja minusta pitämään. mitään pahaa en ole kuunapäivänä koiralleni tehnyt vaikka rajat olen kyllä asettanut. olisiko siis jollain hyviä neuvoja miten saisin oman koirani kiintymään minuun ja unohtamaan ystäväni, alkaa nimittäin tympimään tuollainen !!
MIKSI KOIRANI EI LEIMAUSU MINUUN??
äimistynyt!
91565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sille mitään voi. Koira valitsee omat ihmisensä.
Tuo edellinen on aivan totista totta eli jos koiralle antaa mahdollisuuden valita mukavimman ihmisen, niin ei ole mitään takeita siitä, että se olisit sinä.
Vuosia sitten, eräs poliisikoiria kouluttava vanhempi herra totesi mielestäni aivan erinomaisesti, että ohjaajan on oltava koiralle maailman keskipiste ja kaiken hauskan sekä ruoan lähde.
Jos et luonnollisesti valikoidu koiran "ykköseksi", niin tee seuraavasti - vaikka karulle saattaa tuntuakin...
- kukaan muu ei ruoki koiraasi kuin sinä
- kukaan muu ei anna koirallesi makupaloja
- kukaan muu ei palkitse koiraasi ilman lupaasi, rapsutukset ja kaikenlainen huomiointi on vierailta kielletty
- jos muu ei auta, niin koira toiseen huoneeseen siksi aikaa kun vieraita on paikalla
- kukaan muu ei leiki koirasi kanssa
Koira kannattaa myös opettaa vieraille ihmisille neutraaliksi, mikä on taas kokonaan oma tarinansa.
Tärkeintä olisikin, että tekisit koirasi silmissä itsestäsi mielenkiintoisen ja tärkeän.
Tutustu koiraasi. Tee koiran kannalta mielekkäitä asioita. Ohjaa ja opasta jne,jne.=kasvata koirasi.
Tarkista mielialaasi suhteessa koiraasi eri tilanteissa. Anna aikaa.
palkata eri nameilla kuin nyt. Mieti myös treeniaikanne uudelleen, ethän ole treeatessa yli-innokas tai liian flegu? Moni omasta mielestään treenaa ja leikii koiransa kanssa ihanasti, mutta koira ei aina olekkaan samaa mieltä.
Ne leikit, joita leikitte voivat olla ihan ok, mutta jokin muu voisi koirasi mielestä olla superihana. Mietipä ja kokeile jotain muuta. Ei ole lainkaan tavatonta, että "himotreenaritkin" kuluttavat kuukausia, jopa vuosia siihen, että lopulta löytävät parhaan tavan palkata koiraansa, ei se ole mikään häpeä. Koirankin mieli myös muuttuu, sen kasvaessa ja saadessa elämänkokemusta, se voi yhtä lailla kyllästyä kuin ihminen.
Jos myös puuhaat koiran kanssa paljon, se voi olla ihan kyllästymisestä johtuvaa eli pidäthän välipäiviä? Koira tarvii ehdottomasti vp-päiviä treenesitä, vaikka treenit olisivat miten pieniä.
Muista, että olet hyvässä vireessä kun teette jotakin, koira aistii jos yrität hoputtamalla saada tuloksia aikaan ja silloin sillä ei ole enää kivaa. Se karkaa heti muualle, kun tulee kivempaa vastaan.
No, tärkein juttu tuli tuossa "olenhan minä sentään koirani omistaja". Nimittäin se, että koirasi ei tiedä, että kukaan "omistaa" sen. Eikä se tiedä, että omistaja olet juuri sinä. Eli materialistinen omistamiskäsityksemme ei vaan mahdu koirien maailmaan. Ne kyllä omivat lelujaan toisilta koirilta eli siinä mielessä ymmärtävät käsitteen "minun", mutta tuskin koskaan koirasi tulee käsittämään, että sinä omistat sen.
Siispä, vaihda omaa ajatteluasi. Jätä omistaminen vähän vähemmälle. Olet varmaan hankkinut koiran kaveriksi, perheenjäseneksi, harrastusseuraksi tms. Ala käyttäytyä sen mukaan. Älä omi koiraa antamatta jotain vastineeksi. Pidä huoli, että koira tietää, että se on sinulle (ainakin koira)maailman kaikkein tärkein juttu. Osoita, että sinusta on aivan älyttömän mahtavaa, että juuri kyseinen cavalier on sinun koirasi eikä mikään muu nelijalkainen sesse. Kaikkine luonteenpiirteineen ja vikoineenkin. Huomioi siis koiraasi aidosti äläkä laske pointseja, kuinka paljon se kullakin hetkellä osoittaa tuntevansa omistajan ja priorisoivansa omistajaa.
Anna koiralle oikeus olla sitä mitä se on - pentu. Se kasvaa ja kehittyy koko ajan. Kuvaamasi käytös voi olla pientä kapinointia sinua vastaan, koska olet se, joka määräilee, et ole "kiva tyyppi". Mutta jos unohdat, että "koiran kuuluu tykätä sinusta kaikkein eniten" ja alat vain osoittaa sille, että se on joka tapauksessa mielestäsi kaikkein älyttömimmän paras rakki, mitä maa ikinä on päällään kantanut - aikaa myöten se tuottaa tulosta. Cavaliereista en mitään tiedä, mutta muutaman koiran matkan aikuiseksi ja jo koirien taivaaseenkin saakka rinnalla kulkeneena tiedän, että jokainen niistä aikanaan oppii, että oma iskä/äiskä on se kaikkein paras. Toisilla vaan menee siinä hiukan kauemmin.
Ja usko pois, tiedän tosiaan, mistä puhut. Oma pentukoirani just nyt on älyttömän kiva ja ottaa minut riemulla vastaan, hukkaamatta silti koskaan tilaisuutta juosta tapaamaan naapurin vanhaaemäntää, jos suinkin saa mahdollisuuden. Ja minä huutelen kuin se kuuluisa nalli kalliolla. Silti tiedän kokemuksesta, että aika ja kärsivällisyys saavat tuonkin pennun muuttamaan mielensä, jossain vaiheessa sekään ei väisty viereltäni.
Komppaan kympillä. Tosi asiaa. =)
Nimimerkki pitkäkokemus puhui tosiaan asiaa tuosta omistamisesta. Voithan sinä sanoa, että tämä on minun koirani samalla tavalla kuin sanoisit, että tässä on minun vaimoni. Et sinä kuitenkaan vaimoasikaan omista; elävää olentoa, jolla on oma tahto. Kummassakin tapauksessa tarkoittanet lähinnä, että te kuulutte samaan laumaan. Vaimo tosin on luultavasti päättänyt olla kanssasi. Tuollaista päätöstä koira harvemmin pääsee tekemään, joten se ei todellakaan ole sinulle missään kiitollisuudenvelassa. Siitä huolimatta on varsin epätodennäköistä, etteikö koirasi lopulta leimautuisi ennen kaikkea sinuun, mikäli vietät sen kanssa paljon aikaa ja kohtelet sitä hyvin ja oikeudenmukaisesti.
Kun oma koirani oli pentu, minä olin se, joka ruokki, ulkoilutti, leikitytti ja koulutti sen. Siitä huolimatta se ei koskaan tervehtinyt minua yhtä innoissaan kuin poikaystävääni, joka oli kaikki päivät töissä. Kun itse menin töihin, tilanne muuttui ja koiruli oli onnesta sekaisin tullessani kahdeksan tunnin jälkeen kotiin. Ilmeisesti se oli vain pitänyt minua itsestäänselvyytenä, kun olin sen kanssa aina kauppareissuja tms. lukuunottamatta.
Koirien kanssa tahtoo vähän olla niin, että ne kunnioittavat sinua sitä vähemmän mitä enemmän niitä mielistelet. On hyvä olla kiinnittämättä huomiota koiraan ja taipumatta sen huomionhakuyrityksiin koko ajan; tämä lisää kiinnostavuuttasi koiran silmissä.
Luulenpa, että melkein koira kuin koira innostuu, kun vieraita tulee kylään. Omani ainakin on niin innoissaan tervehtimässä kavereitani, ettei mieleeni edes tulisi alkaa siinä mitään tottistreenejä vetämään. Totta kai koirasta on jännää, kun joku tulee kylään. Vaikka se kuinka kiehnäisi vieraan ympärillä ja seisoisi päällään tätä miellyttääkseen, se ei tarkoita sitä, että se rakastaisi vierasta sinua enemmän. Vieras voi olla jännittävä, muttei koirankaan käsityksen mukaan kuulu teidän laumaanne. Sinuna olisin vain tyytyväinen, kun pentusi on sosiaalinen ja tykkää ihmisistä.
Ihan viimeiseksi pitää vielä huomauttaa, että suhde koiraan syvenee ajan myötä, kun se oppii tuntemaan sinua ja sinä toivottavasti sitä. Älä siis vaivu epätoivoon tai turhaan dumppaa ystävääsi! :)
"Kun oma koirani oli pentu, minä olin se, joka ruokki, ulkoilutti, leikitytti ja koulutti sen. Siitä huolimatta se ei koskaan tervehtinyt minua yhtä innoissaan kuin poikaystävääni, joka oli kaikki päivät töissä. Kun itse menin töihin, tilanne muuttui ja koiruli oli onnesta sekaisin tullessani kahdeksan tunnin jälkeen kotiin. Ilmeisesti se oli vain pitänyt minua itsestäänselvyytenä, kun olin sen kanssa aina kauppareissuja tms. lukuunottamatta"
". Ilmeisesti se oli vain pitänyt minua itsestäänselvyytenä, kun olin sen kanssa aina "
Näin se menee....
Lisäksi vielä se "tykkääminen", koira ei taida "tykätä" niin kun me ihmiset...alottajalla hiukan mustasukkasen olosta tekstiä, inhimillistä mutta eipä taida olla kovin koiramaista...Ite ainakin pidän kaikkein tärkeimpinä luottamusta ja kunnioitusta, molempiin suuntiin. Luulen myös, että jokainen koira omistaan "tykkää" (= kiintyy?), koira vaan ei ehkä osota sitä niin kuin ihminen. Uskoisin, että myös alottajan koira on kuitenki kiintynyt omaan laumaansa, koirat haluaa kuulua porukkaan