välittäjä

Maikkarilla aamulla 13.08 klo 7.50 puhutaan kiinteistönvälittäjän ja kuntotarkastajien yhteispelistä. Hyvä että aihe tulee keskusteluun. Itse olen miettinyt että voiko tosiaankin olla että välittäjällä ja kuntatarkastajalla ei ole mitään vastuuta, kun talo myydään "hyvänä" ja se osoittautuukin home-ja lahovaurioituneeksi.

Itse en pidä hyvän välitystavan mukaisena toimintaa, joka ainakin täällä lapissa eräällä välitysfirmalla on.
Kuntotarkastus teetetään myyjän kanssa. Välittäjä myy sitten kohdetta, esittelee ostajaehdokkaille ja kehuu taloa maasta taivaisiin. Meidän tapauksessa ei koskaan ollut talossa tapahtunut vesivahinkoja tai ollut vesivaurioita. Tiedon oli antanut aikaisempi myyjä välittäjälle ja kuntotarkastajalle. Välittäjä vakuutteli että talo on terve, hän tietää koska oli jo toista kertaa taloa myymässä.

Ostopäätös tehtiin ja kaupantekotilaisuudessa juuri ennen allekirjoitusta lyötiin eteen kuntotarkastus, joka oli tehty aikaisemman kaupan yhteydessä. Siinäkin kaikki oli kunnossa, ainoa maininta oli että wc:n viemäriputken juuren tiiveys pitää korjata. Tästä kysyimme tietenkin miten asia on ja myyjä välittäjän kanssa vastasi heti että se on korjattu jo ennen aikaisempaa kauppaa.
Tähän luotettiin ja kaupat tehtiin. Nyt oikeudessa kyseisen kohdan alla olevat vauriot katsottiin kuuluvaksi meidän "ostajien" vastuulle. Tuulikaappi ja wc väliseinästä ja ulkoseinästä homeessa, samoin katot. Kaikki oli piilossa uudehkon maalipinnan alla ja talossa ei pitänyt olla vesivahinkoja tai vaurioita.
Oikeuden mukaan me olimme saaneet kyseisestä raportista tiedon että tiiveys pitää korjata. Meille vastattiin että korjaus on tehty kun siitä kysyttiin. Käsittääkseni siis myös kylppäreissä asia menee niin että jos todetaan vaikka suihkunurkassa olevan laatoituksessa reikä. Se kerrotaan korjatuksi niin ostajan tulee varautua siihen että laatta on vain vaihdettu, vauriot jätetty rakenteisiin....

Sama välitysliike oli teetättänyt kosteusmittauksen kohteessa ennen kauppaamme. Siitäkään ei meillä mainittu mitään tai pyydetty paikalle. Mittaus oli tehty 1 päivä ennen kaupantekotilaisuutta.

Oikeudessa kysyttiin kuka mittauksen tilasi ja välittäjä arveli että ostaja. No jos ostaja vaatii ja tilaa mittauksen niin hän varmasti olisi itse paikalla ja niin myös maksaisi mittauksen tai ainakin siitä puolet.
Ostaja ei tilannut, ei tarvinnut tilata mitään. Välittäjä kertoi tuntevansa kohteen ja vakuutteli että vesivahinkoja ei ole koskaan ollut, taloa pidetty hyvin ym ym.

No joku tunnistaakin kohteen ja vesivahinkoja oli ollut useita, lämmitysputkistossa, päävesiputkessa, pattereissa, katossa - ennen sen uusimista ja viimeisempänä saatu tieto, ihan alkuperäiseltä omistajalta että lämmityskattila oli hajonnut ja siksi uusittu. Vettä ei kuitenkaan ollut päässyt kattilan ulkopuolelle, ei tietenkään. Sehän voisi olla mahdollista jos olisi samalla hetkellä seissyt vieressä, sulkenut päävesihanan toisesta huoneesta ja ohjannut vedet ulos jotenkin.

Se miksi oletan kyseisen välitysliikkeen toimivan samalla tavalla muissakin kohteissa johtuu siitä, että myös meille talon myyneille kuntotarkastusraportti ole annettu luettavaksi kaupantekotilaisuudessa, ennen allekirjoitusta, eikä heillekkään oltu puhuttu mitään kyseisestä tarkastuksesta aikaisemmin.

Käsittääkseni kuntotarkastusraportti pitäisi antaa ostajaehdokkaille tietoon heti kun kohteeseen tutustuu, jos sellainen on teetetty.

Tämän kokemuksen perusteella meni luotto siihen välittäjien antamaan ohjeeseen:
" Kannattaa ottaa ammattitaitoinen välittäjä hoitamaan asuntokaupat, niin ei sitten tule mitään ikäviä yllätyksiä. Välittäjällä on kuitenkin vastuunsa......" Välittäjää ei kuitenkaan voi saada vastuuseen, ainakaan tällaisesta, tässä tapauksessa. Yhteydenotto välittäjään vaurioiden löydyttyä ja vastaus oli vain että sellainen ei kuulu hänelle, myyjän pitää korvata. Jos myyjä ei ala asiaa hoitamaan niin sitten voi ottaa häneen yhetyttä, miksi - mitä se olisi auttanut.

Oikeuteen ei tuotu mitään papereita, ei toimeksiantosopimuksen kopiota, ei myynti-ilmoituksia, ei esitettä ja kaksi vuotta sitten tapahtuneista kaupoista ei kyllä muistettu mitään.....
7501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin kunto "tarkastuksen" tehtävänähän on ainoastaan edistää talon myynti, talon todellista kuntoa ja asumisterveyteen vaikuttavia asioita sillä ei ole tarkoituskaan selvittää.Kieroa on peli, jotkut välittäjät jopa valheellisesti väittävät että muita kuin heidän suosittellemiaan tarkastajai siis arvaajia ei saa käyttää.Totuus on että jokainen saa valita tarkastajan ihan oman tahtonsa mukaan.

Äänestä
  • Miten silmämääräisellä ja aistinvaraisella pintojen katselulla voitaisiin saada luotettavaa tietoa rakennuksen kunnosta.Ei mitenkään YTM mallinen tarkastus on liian kevyt suunniteltu vain helppoon rahastukseen.Vaikka tarkastus tehdäänkin YTM malln mukaan ei silläkään saada riittävästi tietoa

    Äänestä

  • laatuako kirjoitti:

    Miten silmämääräisellä ja aistinvaraisella pintojen katselulla voitaisiin saada luotettavaa tietoa rakennuksen kunnosta.Ei mitenkään YTM mallinen tarkastus on liian kevyt suunniteltu vain helppoon rahastukseen.Vaikka tarkastus tehdäänkin YTM malln mukaan ei silläkään saada riittävästi tietoa

    sitä saa mitä tilaa. Voithan tilata vaikka kaikenkattavan kuntotutkimuksen mutta siitä joutuu myös maksamaan enemmän, kaikki tarkastusfirmat kyllä mielellään tutkivat laajemminkin.

    Mikä vi..u siinä on että kun lähes jokaisessa kuntotarkastusraportissa on maininta tarvittavista lisätutkimuksista niin kuitenkaan niitä ei lähes koskaan teetetä ja sitten itketään täällä äitiä apuun...!

    t: kuntotutkija (fise)

    Äänestä

Aloittaja voi myös syyttää itseään tuossa asiassa. Olet ostamassa vanhaa taloa, etkä saa kuntotarkastuksen tulosta ennen kaupantekotilaisuutta. Pyysitkö sitä edes?

Äänestä
  • Ei ollut mitään tietoa, että tarkastusta olisi edes tehty. Ei aikaisemman kaupan yhteydessä suoritetusta, eikä ennen meidän kauppaa suoritetusta kosteusmittauksesta.

    Mitäs sitä kuntotarkastusta vaatimaan kun välittäjä puhui kohteesta kuin olisi parhaan ystävän kotia myymässä. Kohteessa ei ollut koskaan ollut vesivahinkoja tai vaurioita, mikä tarkoittaa että rakenteet ovat kunnossa. Talo on tontilla ulempänä maanpinnasta ja vedet ohjautuvat talosta poispäin. Vesikatto kunnossa, kouruineen, piipunhattuineen ym. Ikkunat ja ovi vaihdettu, lisälämmöneristykset tehty, putkistot asennettu pintaan, lämmitysjärjestelmä uusittu, keittiökaapistot uusittu, seinät ja katot maalattu, lattiamateriaalit uusittu. No niihän se on nyt sitten nähty että välittäjän sanaan ei voi luottaa, etenkään kun kuntotarkastus on tehty vain lumeeksi ja senkin laatimiseen omistaja oli antanut valheelliset tiedot. Jos myyjä olisi kertonut tarkastajalle että vesivahinkoja olikin ollut eri puolilla taloa niin olisihan hän ehkä oikeasti koittanut tarkistaakkin jotain. Talon kaikki vauriot ovat 80 luvun puolenvälin jälkeen tapahtuneita ja niiden yhteydessä oli korjattu vain vuoto, ei vaurioita.
    Kaikki oli kosteina jätetty pintaremonttien taakse piiloon, kuivumaan ja homehtumaan, rakenneosasta riippuen. Missään ei ole ollut kosteutta, kaikki kuivaa....

    Tässä kaiken aiheutti alkuperäisen, ei meille myyneen myyjän epärehellisyys.
    Meille myynyt laittoi vahingon kiertoon tai sitten.... mistä sen tietää.

    Ostajalla ei ole syytä epäillä myyjän rehllisyyttä ja etenkään kun oli oikein välittäjän kautta myynnissä.

    Äänestä

Kylläpä oli kurjaa kuunneltavaa tuo aamu-uutinen. Olisi ehkä hyvä saada nimiä julkisuuteen, jotta muiden maine puhdistuisi. Kinteistönvälitysalalla toimivana meillä nimenomaan on kielto, ettemme tilaa mitään tarkastuksia ostajan tai myyjän puolesta. Ostaja saa itse tilata keneltä haluaa, millä laajuuudella haluaa - annetaan täysin vapaat kädet. Joskus ostaja ei halua tilata, mutta silloin mielellämme suosittelemme kuitenkin jonkinlaista tarkastusta, jos esimerkiksi kerrostalossa asuneet nuoret ostavat 2v vanhaa ok-taloa. Hyvä raportti toimii nuorille ohjekirjana talon hoidossa. Ja aina voi soittaa ko. kuntotarkastajalle jälkeenkin päin. Eikä mitään kytkykauppaa välittäjän kanssa. Ei missään nimessä!

Äänestä
  • Aika vaisu esitys sinulta kiinteistövälittäjä että "hyvä raportti toimii nuorille ohjekirjana talon hoidossa". Juuri tuollaista raporttiahan kaikki kiinteistövälittäjät haluavatkin, eli että mitää vikoja ei löydetä, mutta annetaan "hyödyllinen" ohjekirja talon hoidosta "ettei mitään vaurioita syntyisi". Tuollaisella huoltokirjaraportilla ei ole mitään arvoa asuntokaupassa, sen voi ostaa vaikka kirjakaupasta tai kuntotarkastaja voi tehdä sen käymättä edes kohteessa. Oikein tehdyssä kuntotarkastusraportissa keskitytään rakennuksen vaurioihin, niiden merkitykseen ja korjaustarpeeseen. Tuollaiset "huolto-ohjeet" eivät edes kuulu kuntotarkastuksen suoritusohjeen mukaisiin vaatimuksiin.
    Esimerkiksi Raksystemsillähän on yhteistyösopimukset melkein kaikkien kiinteistönvälittäjätoimistojen kanssa, mitä kiinteistönvälittäjät eivät edes juuri salaile. Olen myös kuullut että jotkut kiinteistönvälittäjät saavat henkilökohtaisia bonuksia tai lahjoja kuntotarkastusfirmalta sen mukaan kuinka paljon ovat ko. kuntotarkastusfirmaa asiakkailleen suositelleet. Sekö ei muka ole kytkykauppaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutkin huomanneet.. kirjoitti:

Maikkarilla aamulla 13.08 klo 7.50 puhutaan kiinteistönvälittäjän ja kuntotarkastajien yhteispelistä. Hyvä että aihe tulee keskusteluun. Itse olen miettinyt että voiko tosiaankin olla että välittäjällä ja kuntatarkastajalla ei ole mitään vastuuta, kun talo myydään "hyvänä" ja se osoittautuukin home-ja lahovaurioituneeksi.

Itse en pidä hyvän välitystavan mukaisena toimintaa, joka ainakin täällä lapissa eräällä välitysfirmalla on.
Kuntotarkastus teetetään myyjän kanssa. Välittäjä myy sitten kohdetta, esittelee ostajaehdokkaille ja kehuu taloa maasta taivaisiin. Meidän tapauksessa ei koskaan ollut talossa tapahtunut vesivahinkoja tai ollut vesivaurioita. Tiedon oli antanut aikaisempi myyjä välittäjälle ja kuntotarkastajalle. Välittäjä vakuutteli että talo on terve, hän tietää koska oli jo toista kertaa taloa myymässä.

Ostopäätös tehtiin ja kaupantekotilaisuudessa juuri ennen allekirjoitusta lyötiin eteen kuntotarkastus, joka oli tehty aikaisemman kaupan yhteydessä. Siinäkin kaikki oli kunnossa, ainoa maininta oli että wc:n viemäriputken juuren tiiveys pitää korjata. Tästä kysyimme tietenkin miten asia on ja myyjä välittäjän kanssa vastasi heti että se on korjattu jo ennen aikaisempaa kauppaa.
Tähän luotettiin ja kaupat tehtiin. Nyt oikeudessa kyseisen kohdan alla olevat vauriot katsottiin kuuluvaksi meidän "ostajien" vastuulle. Tuulikaappi ja wc väliseinästä ja ulkoseinästä homeessa, samoin katot. Kaikki oli piilossa uudehkon maalipinnan alla ja talossa ei pitänyt olla vesivahinkoja tai vaurioita.
Oikeuden mukaan me olimme saaneet kyseisestä raportista tiedon että tiiveys pitää korjata. Meille vastattiin että korjaus on tehty kun siitä kysyttiin. Käsittääkseni siis myös kylppäreissä asia menee niin että jos todetaan vaikka suihkunurkassa olevan laatoituksessa reikä. Se kerrotaan korjatuksi niin ostajan tulee varautua siihen että laatta on vain vaihdettu, vauriot jätetty rakenteisiin....

Sama välitysliike oli teetättänyt kosteusmittauksen kohteessa ennen kauppaamme. Siitäkään ei meillä mainittu mitään tai pyydetty paikalle. Mittaus oli tehty 1 päivä ennen kaupantekotilaisuutta.

Oikeudessa kysyttiin kuka mittauksen tilasi ja välittäjä arveli että ostaja. No jos ostaja vaatii ja tilaa mittauksen niin hän varmasti olisi itse paikalla ja niin myös maksaisi mittauksen tai ainakin siitä puolet.
Ostaja ei tilannut, ei tarvinnut tilata mitään. Välittäjä kertoi tuntevansa kohteen ja vakuutteli että vesivahinkoja ei ole koskaan ollut, taloa pidetty hyvin ym ym.

No joku tunnistaakin kohteen ja vesivahinkoja oli ollut useita, lämmitysputkistossa, päävesiputkessa, pattereissa, katossa - ennen sen uusimista ja viimeisempänä saatu tieto, ihan alkuperäiseltä omistajalta että lämmityskattila oli hajonnut ja siksi uusittu. Vettä ei kuitenkaan ollut päässyt kattilan ulkopuolelle, ei tietenkään. Sehän voisi olla mahdollista jos olisi samalla hetkellä seissyt vieressä, sulkenut päävesihanan toisesta huoneesta ja ohjannut vedet ulos jotenkin.

Se miksi oletan kyseisen välitysliikkeen toimivan samalla tavalla muissakin kohteissa johtuu siitä, että myös meille talon myyneille kuntotarkastusraportti ole annettu luettavaksi kaupantekotilaisuudessa, ennen allekirjoitusta, eikä heillekkään oltu puhuttu mitään kyseisestä tarkastuksesta aikaisemmin.

Käsittääkseni kuntotarkastusraportti pitäisi antaa ostajaehdokkaille tietoon heti kun kohteeseen tutustuu, jos sellainen on teetetty.

Tämän kokemuksen perusteella meni luotto siihen välittäjien antamaan ohjeeseen:
" Kannattaa ottaa ammattitaitoinen välittäjä hoitamaan asuntokaupat, niin ei sitten tule mitään ikäviä yllätyksiä. Välittäjällä on kuitenkin vastuunsa......" Välittäjää ei kuitenkaan voi saada vastuuseen, ainakaan tällaisesta, tässä tapauksessa. Yhteydenotto välittäjään vaurioiden löydyttyä ja vastaus oli vain että sellainen ei kuulu hänelle, myyjän pitää korvata. Jos myyjä ei ala asiaa hoitamaan niin sitten voi ottaa häneen yhetyttä, miksi - mitä se olisi auttanut.

Oikeuteen ei tuotu mitään papereita, ei toimeksiantosopimuksen kopiota, ei myynti-ilmoituksia, ei esitettä ja kaksi vuotta sitten tapahtuneista kaupoista ei kyllä muistettu mitään.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu