Tästä on jo aika kauan mutta: Tulen perheestä, jossa isä alkoholisti ja äiti äärimmäisen sadistinen mielenterveysongelmainen, joka käytti minua myös seksuaalisesti hyväkseen. Pyysin apua sosiaalilta ja he tarjosivat heti huostaa, mitä en halunnut. Rakastin sisaruksiani, isääni, kavereitani ja kasvuympäristöäni ja käytyäni tutustumassa tulevaan sijaislaitokseen, jonne minut aiottiin laittaa, tajusin, että siellä minut vain raiskattaisiin uudelleen. Olisin halunnut, että äitini joutuu johonkin laitokseen kun on väärintekijä enkä minä, joka olin hänen uhrinsa. Monasti muuttaneena tajusin myös paikallaanpysymisen edut. Onneksi äiti muutti sitten myöhemmin pois ja isä raitistui. Kaverini, jotka huostattiin ovat kertoneet vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta, pahoinpitelyistä, kylmyydestä ja hälyttävän monet seksuaalisesta ahdistelusta. Kukaan ei ole pitänyt yhteyttä sen paremmin sijaisperheeseensä kuin lastensuojelulaitokseen, jossa he kuitenkin elivät lapsuutensa. Olen tyytyväinen, ettei minua pakkohuostattu ja sain jäädä paikkaan, joka tosin vasta myöhemmin tuntui kodilta.
Ongelmanuoren oma kokemus
Ei huostaa
8188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei muuten kannata huudella suurimmalle osalle ammattiauttajia. Tällä ryhmällä on nimittäin jotain pahasti vialla ton jutun kanssa. Uskon, että he saavat jotkut kicksit aiheesta jos eivät ihan suoraan vedä käteensä sun kärsimysten tahtiin. Kiinnostus asiaan on mun mielestä epätervettä. Aiheesta jankataan loputtomasti ja likaisia yksityiskohtia kysellään silmät kiiluen. Jos eivät ole jotain piiloraiskareita itse niin jonkin sortin nekrofiilejä monet. Kaikki jutun kokeneet osaa suhtautua asiaan rauhallisesti ja yrittää vain jatkaa elämäänsä. Nämä runkkarit taas haluaa veivata juttua loputtomiin. Ilmeisesti oma elämä on niin tylsää, estoista ja sairasta että huiput saa vain toisten kärsimystä tirkistelemällä ja mässäämällä. Sairasta jengiä.
Tää on muuten niin tabu havainto, että haluan kysyä, onko toisetkin huomanneet saman?
Kaikkein sairain ryhmä ovat koko elämänsä jossain steriilissä koulussa tai yliopistossa kuluttaneet psykoanalyyttisesti suuntautuneet tyypit, jotka omassa puutteessaan näkee seksiä kaikkialla ja kuvittelee, että kaikki liittyy sen puutteeseen . Toinen outo ryhmä ovat laki- ja kontrolliammateissa toimivat, jotka ovat sadisteja viroissaan ja masokisteja vapaa-ajallaan. Ilmeisesti nämä ryhmät eivät uskalla toteuttaa itseään siviilissä ja käyttävät siksi työaikaansa runkkaamiseen-asiakkaitten kustannuksella.
Miksei kukaan ota seksuaalista hyväksikäyttöä sinä minä se on: vain yhtenä väkivallan ja vallankäytön muotona, josta voi selvitä niinkuin kahdesta edellä mainitusta?
Tässä esimerkki ilmiöstä: Kaamea suihinotto eli varhaisen puuttumisen katastrofi
http://www.knuutilaki.net/node/19
Tämä lastensuojelun ammattilaisiksi itseään kutsuma jengi on kyvytön näkemään väkivaltaa siellä missä sitä oikeasti on ja halukas kuvittelemaan väkivaltaa sinne , missä sitä ei ole. Miksi? Miksi nämä tehtailevat valheellisia insestisyytöksiä asiakkailleen eivätkä näe todellista väkivaltaa naapurissaan?
Siksi, ettei tämä jengi osaa eikä halua kohdata todellisia ihmisiä, ei aikuisia, ei lapsia , ei itseään. Tämä tunnekuollut, elämästä vieraantunut, oman ihmisyytensä ja heikkoutensa kieltävä suorittajajengi on uskonlahko, joka haluaa suojella ainoastaan jotain omaa harhaista päänsisäistä käsitystään jostain ideaalilapsesta ja- lapsuudesta. Ja jokainen elävä ihminen, joka ei tähän harhakuvaan istu tai suostu, uhrataan surutta.
Sossurouvien kannattaisi muistaa, että valheellinen insestisyytös on myös äärimmäistä raiskaavaa väkivaltaa- sekä lapselle että hänen perheelleen.
Kuinkahan moni valhesyytöksen kohteeksi joutunut lapsi alkaa oireilla odotusten mukaisesti- jouduttuaan ensin puoskareiden tutkimuksiin, jotka löytävät vain halutunlaisia etukäteisoletusten mukaisia tuloksia, jouduttuaan erotetuksi vanhemmistaan, yhteisön ja koneiston leimaamaksi ja luokittelemaksi ja päädyttyään viimein johonkin epämääräiseen rahastuslaitokseen vailla mitään oikeuksia?
Miten vaikea rouvien on nähdä omaa osuuttaan kärsimyksen tuottamisessa ja kuinka pitkällä koulutuksella omatunto vaimenee?
"Kuinkahan moni valhesyytöksen kohteeksi joutunut lapsi alkaa oireilla odotusten mukaisesti- jouduttuaan ensin puoskareiden tutkimuksiin, jotka löytävät vain halutunlaisia etukäteisoletusten mukaisia tuloksia, jouduttuaan erotetuksi vanhemmistaan, yhteisön ja koneiston leimaamaksi ja luokittelemaksi ja päädyttyään viimein johonkin epämääräiseen rahastuslaitokseen vailla mitään oikeuksia? "
Voisiko tällainen olla mahdollista:
Tutkimustilanteessa lapsi huomaa, millaiset vastaukset miellyttävät aikuista ainakin silloin, kun "oikeita vastauksia" häneltä riittävän kauan jankataan. Sen jälkeen hänet siirretään tunnekylmään sijaishuoltoon. Hän ei saa rakkautta, eikä paljon huomiotakaan, mutta lapsipa onkin oppinut oivallisen ja hyväksi havaitun keinon, jolla aina saa aikuisten huomion puolelleen! Eli hän alkaa toistaa loputtomiin aiheettoman insesti-epäilyn tutkimuksessa oppimiaan kysymyksiä ja vastauksia. Näin sijaishuolto saa jatkuvasti "vahvistusta" siitä, miten traumatisoitunut lapsi on, vaikka todellisuudessa on kyse lastensuojelun aiheuttamasta traumasta, eikä vanhempien. Riittävän kauan kun lapsella pyörii sama kela päällä, niin siinä on hyvä pohja false memory syndromalle.
Täällä mainittiin syömishäiriöiden yhteydessä hypnoosihoito, jolla on saatu hyviä tuloksia. Tuli vain mieleen, että mitenkähän vahva tuollainen väärä, ulkoapäin syötetty tunnemuisto on, onko se syöpynyt alitajuntaan asti, vai tulisiko hypnoosissa ilmi, mikä on asian oikea laita?
puutteellisissakin oloissa kasvaa lopulta ihan tasapainoiseksi yksilöksi. Mutta meillähän lastensuojelun esittämät vaatimukset vanhempia kohtaan ovat menneet sellaiseen äärimmäisyyteen, että niitä ei kykene täysin täyttämään yksikään kasvattaja.
Toisaalta tuntuukin, että huostahulluuteen mennyt lastensuojelu vammauttaa lapsia enemmän huostaanotoilla kuin todellisuudessa auttaisi heitä. Tosin me kävimme läpi pahimman mahdollisen eli lapsi otettiin hyvästä kodista niin huonoon laitokseen, että en olisi uskonut sellaista olevan edes olemassa, jos en olisi itse nähnyt. Jotain kai kertonee sekin, että sijaishuollossa lapsi joutui elämänsä ensimmäisen kerran pahoinpidellyksi.
että et joutunut sijaishuoltoon, siellä kun voi tapahtua mitä tahansa. Siinä se nähdään, että hyvinkin huono tilanne kotona ei välttämättä kestä loputtomiin. Ja lapsen on kuitenkin parempi olla tutussa ympäristössä. Huostaanotto on irtirepäisy aivan vieraaseen ympäristöön, jos kukaan läheisistä ei voi alkaa esim. oheishuoltajaksi. On täyttä valhetta, että huostaanotto olisi läheskään aina lapsen parhaaksi. Paljolta säästyit todennäköisesti kun sait jäädä kotiin.