Inspiroiduin tuosta keskustelusta jossa pyydetään apua vaativan vauvan kanssa jaksamiseen. Kertokaa mielellään hiukka tiivistetysti mikä teidän mielestänne tekee vauvasta vaativan. Ja minkälainen on helppo vauva? enkä toivo tästä mitään kolmatta maailmansotaa vaan ihan rehellisiä mielipiteitä, toisia mollaamatta tai haukkumatta.
MINULE vaativa vauva olisi esim. sellainen ettei viihtyisi HETKEÄKÄÄN muualla kuin sylissä. Siinä voisi jo alkaa arki vaikeutua. Mutta joku sellainen esim. että kaivelee kukkaruukkuja, kiukkuaa, sotkee, levittelee lehtikorin sisällön lattialle kymmenen kertaa päivässä, tyhjentää kirjahyllyn jne on ihan tavallista arkea pienen kanssa. Tai että on koko ajan katsottava perään kuuuu minusta asiaan jo ihan turvallisuussyistä.
Mutta heittäkää omia mieliiteitä.
MINULE vaativa vauva olisi esim. sellainen ettei viihtyisi HETKEÄKÄÄN muualla kuin sylissä. Siinä voisi jo alkaa arki vaikeutua. Mutta joku sellainen esim. että kaivelee kukkaruukkuja, kiukkuaa, sotkee, levittelee lehtikorin sisällön lattialle kymmenen kertaa päivässä, tyhjentää kirjahyllyn jne on ihan tavallista arkea pienen kanssa. Tai että on koko ajan katsottava perään kuuuu minusta asiaan jo ihan turvallisuussyistä.
Mutta heittäkää omia mieliiteitä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mielestäni vaativa vauva olisi seuraavanlainen:
- nukkuu huonosti
- jatkuvasti viihdytettävä
- nirsoilee lähes kaikkien ruokien suhteen
Yksikin yllä mainituista saattaa kyllä tehdä vauvasta jo hyvin vaativan...
Meillä kaksiviikkoinen vauva joka ei viihtyisi paljoakaan muualla, kuin sylissä. Ja nimenomaan vielä tietyssä asennossa. Esim jos pitää sylissä selällään niin johan kohta suuttuu. Kasvot etuperin tai olalle nostettuna ovat ainoat oikeat :P Mahavaivat tietenkin vaikuttavat varmaan tähän, mutta kyllä välillä tuntuu, että ihan on viihtymiskysymyskin. Ja täytyy sanoa, että minä kyllä koen tämän varsin vaativana aikana :)
Esikko (2v 2kk) vaativa vauva: Ei ollut hetkeäkään yksin lattialla ilman viihdykettä, äiti laulaa, tanssii, joskus tuntui että pitäis heitellä volttejakin toisen viihtyvyyteen. Huusi täyttä kurkkua pukiessa ensimmäiset 9kk, ja muutenkin ensimmäiset 6kk. Vaunulenkkejä ei tehty ensimmäiseen 5kk (paniikkiraivoitku), kunnes saatiin istumalupa ja pystyttiin rueta tekee puolentunnin pikapyrähdyksiä. Sylissä viihtyi ainoastaan, jos kantoi paikasta toiseen tai jumppapallon päällä pomppien, en siis pystynyt istumaan sohvalla vauva sylissä. Joskus joutui linnottautumaan kotiin moneksi päiväksi, koska oli niin uupunut ettei jaksanut sitä huutoa muualla kuin kotona, jossa tarvittavat "apuvälineet" sijaitsivat.
Kuopus (8kk) helppo vauva: viihtyy lattialla, sitterissä, sylissä, ihan missä vain, kunhan vain "heittää" leluja katseltavaksi. Ei itke kuin syystä (kai sillä esikollakin oli syynsä, mutta koko ajan....??) Kun vauvan perustarpeet (ruoka, uni ja kuivitus) on täytetty, VOI lähteä koko sakin kanssa vaikka rannalle, koska tietää että seuraavan itkun tullessa täyttää taas perustarpeen ja itku loppuu siihen. Esikosta kun ei tiennyt millon kahden tunnin hermoja raastava raivoitku alkoi.
Siinä lyhykäisyydessään ja mitä nyt muistan. Mutta se kantaminen koko ajan oli oikeesti se raskain homma. Joka ilta joutui mies painamaan selän paikalleen uutta päivää varten :( ja silti tein toisen heti perään ;) Ihan vaan siksi, että ei se siitä pahemmaksi voi mennä. Ensimmäinen näytti äitiyden "helvetin" ja toinen on näyttänyt mitä se vauva-arki voi ihanimmillaan olla. Kumpikin silti yhtä rakkaita
Meillä oli samanlainen esikoinen. Nukkui lyhyitä pätkiä, ei suostunut hereillä ollessaan olemaan kuin sylissä, nukahti vain tissille eikä häntä voinut heräämättä koskettaa saati siirtää. Monen tunnin huutokonsertteja jne. Oma jaksaminen on kortilla, kun edes ruokaa ei meinaa ehtiä tehdä saati syödä.
Kakkonen on helppo. Nukkuu pitkiä pätkiä heti pienestä, viihtyy omassa sängyssään ja osaa nukahtaa itsekseen. Häntä pystyy nukkuvana nostamaan heräämättä. Viihtyy yksin lattialla tai sitterissä, siten että äiti pystyy tekemään ruokaa ja vielä useimmiten syömäänkin sen. On tyytyväinen, kun vaippa on kuiva, masu täysi ja äiti näköetäisyydellä.
Helppo vauva on tyytyväinen, kun vaippa on kuiva, masu täysi ja äiti näköetäisyydellä. Täysin samaa mieltä.
Meillä esikoinen oli mielestäni helppo vauva.
Söi hyvin, osin imetyksellä ja osin pullosta. Isä hoiti pullosyötöt, eli missään vaiheessa ollut täysin riippuvainen äidistä, joka myös helpotti arkieloa.
Viihtyi lattialla leikkimatollaan, joten sain puuhastella kotihommia vauva-aikana.
Lähti kylläkin liikkeelle ja nousi pystyyn jo 6kk:n vanhana, mutta meni tukia pitkin monta kuukautta. Ei siis tormuuttanut samoin tein kävelemään, tämäkin meni mielestäni kivuttomasti.
Alkoi isokokoisena lapsena syödä kiinteitä 5kk:n ikäisenä. Ruoka maistui, ei minkäänlaisia allergioita tai yliherkkyyksiä.
On oikeastaan aina nukahtanut itsekseen, nukuttamatta. Omaan sänkyyn n. 4-5 kk:n ikäisestä alkaen. Oikeastaan häiriintyy, jos viereen tai lähistölle jää.
Lopetti yösyönnit muutaman yön opettamisella, kylläkin vasta 11kk:n ikäisenä, mutta se oli äidin mukavuudenhalua eikä lapsesta johtuvaa. Tästä lähtien on nukuttu täysiä yöunia, herää joinain öinä, mutta useimiten nukahtaa heti uudelleen ilman apuja.
Liikkuvaisena, nopeana ja nopeasti asioita omaksuvana kaverina perässä saa nyt mennä ja vahtia, ettei satuta itseään. Ne ajat, kun päivällä sai tehtyä kotihommia ovat siis ohitse, mutta kuten joku mainitsi, tämä kuuluu asiaan, eikä ole vika taikka vaikeus.
Toki miellä on valvottu ja huolehdittu ja huolestuttu siinä missä muissakin perheissä. Koen kuitenkin, että vauvavuosi meni kivuttomasti, helposti ja nopeasti. Meillä oli siis mielestäni "helppo" vauva.
oli vaativa vauva, koska:
-nukkui huonosti, 10kk ikäiseksi saakka 45min pätkissä yöt ja päivät. Edelleen kaksivuotiaana heräilee parin tunnin välein. Tämä on se suurin juttu, miksi oli ja on mielestäni vaativa. Univelat saa pimahduksen partaalle.
-ei viihtynyt hetkeäkään missään muualla kuin sylissä. Sitterissä jos pidin vaikka itse istuessani pöntöllä, huusi jos en jalalla keinuttanut sitteriä ja muutaman minuutin päästä huusi silti. Leikkimatolla ja pinnasängyssä huusi aina.
-oli neljän kuukauden koliikki, jolloin huusi klo 20.00-23.30 joka ilta eikä mikään siihen auttanut.
kaksiviikkoinen vauva ei viihy kyn sylissä...eikös ne yleensä sylissä noin pienenä vaan viihykkin, no eihän mulla kokemusta siitä ole vaik viihtyskin muualla koska oma vauva 6kk ei nuku kunnolla, maha vaivaa erikä viihy paljoa yksin lattialla, siis niinkään et äiti vieres, nyt tosin jo paremmin mitä ekat 4,5kk.paljon itkee ym.
(nyt vuoden ja pari kk) on ollut varsin haastava tapaus alkuaikoina ja syitä oli
- koliikki/iltaitkut 3kk ikään saakka joka ainoa ilta väh. 4h täyttä huutoa ellei kävellyt taukoamatta, vauva tietyssä asennossa sylissä, rinkiä pitkin taloa.
- Nukkui todella huonosti 11kk ikään saakka ja yhäkin heräilee öisin, mutten pidä sitä enää pahimman max. 45min unien jälkeen minään.
- On vaatinut aina viihdyttäjää, ei viihdy yksikseen lattialla, syöttötuolissa, rattaissa ellei ne satu olemaan liikkeessä ja maisemat vaihdu kokoajan.
Mutta silti hetkeäkään en vaihtaisi pois ja kun pikkuhiljaa alkaa helpottamaan, osaa arvostaa rauhaa paljon paljon enemmän.Silti toivoisin, että mahdollinen seuraava lapsi olisi ennenkaikkea parempiuninen kaveri. Muiden asioiden kanssa pärjää, mutta univaje vie voimat totaalisesti. Ruoka-asiat ovat ongelmallisia yhäkin nirsoilun suhteen, mutta sitä en pidä ongelmana.
Helppo vauva on perustyytyväinen, itkee vain jos on jokin hätä tai epämukava olo, rauhoittuu, kun olotila korjataan sekä syö ja nukkuu hyvin.
Kirjoitin myös tuohon toiseen ketjuun. Uni ja syöminen ovat ne asiat mitkä minusta tekevät omasta tyttärestäni helpon. Nyt 11kk tyttö on jo kolme kuukautta syönyt samaa ruokaa kuin me, ei tarvitse soseuttaa, ja kaikki ruuat kelpaa. Nukkuu 11 tuntia yössä ja kahden tunnin päikkärit, ei heräile. Muuten on juurikin kuin toisen ketjun "vaativa vauva", eli erittäin voimakastahtoinen tyttö, muuten kyllä iloinen ja nauravainen! Ainoa mitä olen oikeasti pitänyt hankalana, oli kun vauva oli pieni (0-5kk), hän ei suostunut olemaan sekuntiakaan vaunuissa hereillä. Jos siis oltiin vaikka kaupassa, johon mentiin linja-autolla, ja vauva heräsi siellä, hän huusi koko loppureissun ajan aivan täyttä kurkkua, kunnes pääsi pois vaunuista. Tämä muuttui kun pääsi istuma-asentoon, sitten alkoivat kyllä hattutaistelut, jotka kuitenkin ovat pienempi haitta kuin huuto joka saattoi kestää tunninkin!
Kirjoitetaanpa helpoista vauvoista taasen. Helppo vauva nukkuu kahdet pitkät päiväunet. Syö kiltisti kaikkea mitä annetaan. Ei itkeskele ilman syytä (tauti, hampaat, ero äidistä). Herää yöllä korkeintaan kerran tai pari.
Lisäksi helppo vauva tottelee kieltoja. Tekee niitä asioita, mitä vanhemmat pyytävät.
asioita mitä vanhemmat pyytää..tai tottelee kieltoja..
Vaativa vauva oli jo synnytyslaitoksella, sellainen että kun silmät aukesi piti olla tissi suussa tai parku oli niin kova että ikkunat helisi ja naapurien vauvat heräsi parkuun. Vauvani oli samantien syntyessään jo huonosti nukkuva ja todella vatsastaan herkkä. Luvassa oli siis parkua ja huutoa ja jatkuvaa valvomista ja turhauttavaa nukuttamista seuraavat puoli vuotta. Ensimmäiseen puoleen vuoteen vauva ei muuta tehnyt kun söi tissiä, parkui yötä päivää nukkui todella huonosti ja inhosi kylvetystä, vaatteiden ja vaipan vaihtoa, pyllyn pesua.. aina vaan parku. Parku parku parku. Korviketta ei sietänyt joten äidissä kiinni 24/7 ja kukaan muu ei kelvannut sylittäjäksi kuin äiti. Ei edes isä. Isän äiti joskus harvoin kelpasi sylittäjäksi niin että hän siihen ainoastaan suostui joskus nukahtamaan mutta siitä ei voinut sitten siirtää muualle nukkumaan. Kiitos anopin sain joskus edes sen puolen tunnin hermolepo/kahvitauon! Nyt lapsonen on puolitoista vuotias ja pidän helppona vaikka joka ikinen sekunti vaatiikiin valvontaa. Temperamenttia riittää mutta kun jo pienen hetken leikkii ilman välitöntä huomiota, syö vain viidesti päivässä ja esim. kauppareissulla istuu kiltisti kärryissä voin sanoa että näistäkin pienistä hetkistä olen onnellinen. Että elämässä on jokin rytmi ja lapsi ei kokoajan ole sylissä kulkemassa. Mikä ihana autuus! Voin jopa sanoa että nautin äitiydestä toisin kuin vauvan ensimmäisen puolivuoden aikana. en pidä hankalana tuota vaihetta nyt kun tosiaan kaivelee kukkaruukut, kiipeilee huonekaluilla, näpyttelee digiboksit ym. sekaisin hajoittaa kaukosäätimet levittelee lehtilaatikot. Kuuluu asiaan mielestäni ja näille vain hymyilen :)
Olin alkujaan kateellinen "normaalivauvojen" äideille. He saattoivat lukea päivän lehden vauvan nukkuessa, pyykätä, käydä suihkussa!, laittaa ruokaa.. käydä kaupungilla vaunujen kanssa!! Tai vaunulenkillä edes.. Minä en käynyt ikinä kun vauvani ei nukkunut puolta tuntia kerrallaan kauempaa. En koskaan ehtinyt kaupunkiin asti kun vauvani jo heräsi ja vaati tissiä.. tai edes lähikauppaan.. tai edes kunnon lenkille.
Esikoinen (poika) oli helppo vauva. Ei tehnyt muuta kuin nukkui ja söi. Myöhemminkin ollut helppo ja tyytyväinen ja tasainen lapsi ja nykyisin nuori, viihtyy paljon yksikseen tekniikan parissa tai parhaan kaverinsa kanssa.
Keskimmäinen (tyttö) kärsi ensimmäiset kuukaudet koliikista, valvotti siis raivoon saakka. Tämän vaiheen jälkeen oli helppo, tosin vaati enemmän huomiota, kuin esikoinen. Lapsuudessa oli kuuliainen herkkä pikkutyttö, hyvä koulussa, varhaisteininä kärsi mm. syömishäiriöistä. Teini-ikäisenä tuli kaikki teinikokeilut, kotipippalot ja muut kehiin. Koulussa pärjännyt siis kuitenkin hyvin aina ja edelleen. Aiheuttanut varmasti lapsistamme eniten harmaita hiuksia.
Nuorin (poika) oli vauvana vaativa. Vaati paljon syliä ja huomiota. Tämän jälkeen tilanne on muuttunut päälaelleen, poika on omatoiminen, vilkas ja sosiaalinen ilopilleri. Omatoimisena ja määrätietoisena vilistäjänä ei ole paljoa huolehtimista vaatinut parin ensimmäisen vuoden jälkeen.
Meillä myös ollut helppo poikavauva :)
Ensimmäiset viikot vain söi ja nukkui. Ei itkenyt juuri muuta kuin nälkää. Ja itkuäänikin oli melkoisen hento niin isoksi poikavauvaksi! Oikein tyytyväisen oloinen oli muuten kaikin puolin.
Poika myös viihtyi itsekseen lattialla sitterissä / leikkimatolla.
Ainut asia, mikä teki pojastamme hieman vaativan on jatkuva yöheräily 6kk - 1v 4kk ikäisenä. Poika saattoi herätä yössä jopa 10 kertaa!
Meillä esikoinen oli ensin hyvin helppo, viihtyi lattialla/sitterissä, söi, nukkui ja seurusteli, ei itkenyt turhia. Yötkin nukkui ihan hyvin 4kk asti, mutta sitten joku muuttui..Vauvan ollessa 4-6kk hän heräsi yössä päälle 20krt(saattoi johtua siitä, että lähti liikkeelle ja hampaita tuli samoihin aikoihin? ken tietää), kyllä siinä oli omat aivot jossain muualla kun siinä touhussa. Tuntui ettei tätä jaksa enää. Ei siis syönyt öisin kun pari kertaa, mutta huutoa oli vähän väliä. Kun olin saanut silmät kiinni, oli taas noustava. Onneksi mies oli apuna ja siitä selvittiin. Päivällä oli taas kuin enkeli. Kyllä ne jonkunmoiset yöunet on hyvä saada jossain välissä..
Toinen nyt 3kk ja on helppo, nukkuu hyvin, syö hyvin ja seurustelee. Toisaalta pelottaa, että ei kai tule samanlaista, mutta toivotaan että ei tule.
Minulla ei siis kokemusta ole ihan sieltä vaikeimmasta päästä, mutta kaveri mitä kertonut, että hänen lapsensa nukkuu yöt hyvin, mutta päivällä ei ole hetkeäkään rauhassa jollei ole sylissä. Ei nuku päivisin, kuin 15-30min pätkiä, se kuulostaa minusta "vaikealta", ei ole periaatteessa aikaa tehdä mitään muuta kuin koittaa lasta nukkumaan ja sylissä pitää.
esikoinen on meillä helppo 4kk ikänen tyttö.. ei itke ku nälkää jos ei saa sillä sekunnilla :D muuten todella tyytyväinen, "puhelias" ja hymyilevä.. seuraava voiki olla sit se vaativa, mut ei haittaa.. :)
Itse en tykkää käyttää sanoja vaativa, vaikea, haastava tai muutakaan negatiivista. Paras tähän mielessä löytämäni käsite on "suuritarpeinen", mutta siihenkin tulee helposti negatiivinen vivahde.
Oma tyttäreni oli pikkuvauvana jossain määrin... no... suuritarpeinen. On ehkä edelleen, en tiedä, mutta en ainakaan itse koe enää niin. Se oli alussa väsyttävää, mutta ei "vaativuutta" tai "vaikeutta", vaan sitä, että lapseni tarvitsi ja osasi pyytää tiivistä ihmiskontaktia. Ihan ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta hän ilmaisi tarvitsevansa käytännössä jatkuvaa kosketusta. Kävin pissillä vauva sylissä, söin ekat 4kk käytännössä vain sellaisia ruokia joita saattoi vain ottaa suoraan kaapista ja syödä vauva sylissä ilman palovamman tai suuren sotkun pelkoa, vauva nukkui unensa sylissä/rinnalla/kainalossa/kantoliinassa. Peseytymiset on hoidettu suihkussa, jolloin vauva voi koko ajan olla ihokontaktissa suihkuttajaan - ammeessa kiljui ilmeisesti turvattomuuden tunnetta? Vauvan ollessa jotain 3kk vanha käytin itse ensi kertaa sitten synnytyksen erikseen shampoota ja hoitoainetta (2in1 tuotteen sijaan siis), eli olin siis suihkussa kolmisen minuuttia pidempään kuin oli pakko, kun vauva oli yllättäen niin tyytyväinen :D Se oli luksusta! Samoin se, kun viitsi ruveta käyttämään rintaliivejä kotona, eli tissin ei tarvitse olla KOKO AJAN saatavilla.
Tyttö on alusta pitäen ollut tiheä ruokailija. Vähän kerrallaan ja usein, joku puolituntinen oli parhaassa vaiheessa jo pitkä tauko. Viime viikolla, 8-kuisena, tyttö oli ensimmäistä kertaa päivällä lähes kolme tuntia syömättä tissiä! Kaksi tuntia on edelleen pitkä aika. Eilen ihmettelin, kun tyttö nukkui reilut kaksi tuntia ilman "äiti-tarkistusta" nukahdettuaan yöunille, yleensä varmistelee iltayöstä tunnin välein. Jotain unikoulumetodeja testattiin viikko, mutta kun lopulta sekä äiti että vauva itki hysteerisenä eikä kukaan nukkunut kuin vartin pätkiä, niin eipä ollut meidän juttu.
Myönnän, välillä silloin alussa kypsytti, mutta tietoinen asennemuutos ja lapsentahtisen keskusteluseuran hankkiminen on aiheuttanut sen, etten koe enää lainkaan ongelmana sitä ettei tytär ole niin vain vaunuihin/sänkyyn/sitteriin/hoitoon jätettävää lajia :) Ja toisaalta, viime viikkoina tytön kehitystä seuranneena tuntuu, että alan saada palautetta intensiivisestä sitoutumisesta: tytöstä on tulossa ryömimisen myötä utelias, innokas tutkimusmatkailija ja äiti saa täyttää tiskikoneen rauhassa!
Tuo mitä kuvaat, sotkemiset, tutkimiset sun muut, ne kuulostaa minusta kanssa ihan vaan elämältä. Helppo vauva on ehkä sellainen mukautuvainen, sopeutuvainen... nukkuu hyvin, nukahtaa helposti, ei kärsi ympäristönmuutoksista, kelpuuttaa muitakin..............
jatkaisin, mutta kutsuhuuto käy :) Oma rakas
'tähän asti on ollut extrahelppo vauva, nyt melkein 3 kk.
Nukkuu yöllä n. klo 22-09, herää kolmen tunnin välein syömään. Päivällä päikkäreiden nukkuminen heikompaa, mutta viihtyy sitterissä tai kellii peiton päällä, jos äiti on lähietäisyydellä. Suihkuun ja vessaan mennään sitterin kanssa. Samoin saadaan huushollia hoidettua. Joskus itkee masuaan, mutta rauhoituu silloinkin syliin ja kävelyyn. Kelpuuttaa hoitajaksi myös isänsä ja ottaa mielellään äidin pumppaamaa maitoa pullosta ( = äiti pääsee tuulettumaan). Hankalina päivinä kantoliina auttaa.
Nyt uutena on tuulut se, että äidin on oltava vauvan hereilläoloajan kokoajan samassa huoneessa. Ennen ehti esim. hakemaan toisesta huoneesta nopeasti jotain, nyt alkaa kitinä välittömästi.
"vaikea" vauva olisi mielestäni sellainen, jonka itkua olisi vaikea rauhoittaa ja joka vaatisi hyvin intensiivistä läsnäoloa 24/7. "vaikea" vauva söisi huonosti ja nukkuisi huonosti.
En usko että vauvan helppous tai vaikeus on juurikaan äidistä kiinni. Minä en tunne olevani kovinkaan kummoinen äiti, mutta silti minulla on helppo vauva. Uskon että kyse on vauvan yksilöllisestä tempperamentista, herkkäunisuudesta ja masusta. Aikuisetkin ovat jotkut parempia nukkumaan ja toisilla on herkkä maha.
Toivottavasti tilanne pysyy näin hyvänä.
anteeksi kirjoitusvirheet, naputan vasemmalla kädellä vauva tississä kiinni :D
Mielestäni tyttäreni 3,5 kk on ollut erittäin helppo vauva. Hän on 2 kuukautta nukkunut joka yö 21-09 heräämättä kertaakaan, aamulla herätessään hän nauraa sängyssä ja odottelee että hänet tullaa nostamaan. Mietin välillä osaako hän edes itkeä, ainoastaan korvien ja kaulan puhdistus saa hänet suuttumaan :D Muuten hän on aina hyvän tuulinen ja jokeltelee. Viihtyy myös yksin sitterissä tai lattialla viltin päällä pitkiäkin aikoja yksin :) Monet on sanonu ettei oo koskaa nähny tälläst vauvaa :D