Vaunu iskeytyy töyssyyn ja kieleni jää hampaiden väliin. Tunnen veren maun suussani. Inhoan sen makua, se saa voimaan pahoin. Syljeksin vaunun lattialle punaisia klimppejä. Koetan varoa osumasta tovereitteni saappaille. Vähemmästäkin on joskus riita syttynyt. Kaivan esille kenttäpulloni, mutta muistan että se on tyhjä.
Katson vastapäätä istuvan Oskun kasvoja. Silmät puoliummessa, niiden ympärillä ryppyjä. Nenä sojottaa kohti taivasta kuin kotopuolen hyppyrimäki. Poskissa ja suun ympärillä monen viikon sänki. Osku nojaa laitaa vasten ja näyttää torkahtaneen. Joskus toivoisin samanlaisia unenlahjoja kuin mitä hänellä on. Vaunu pomppaa ilmaan epätasaisella tiellä. Tällaista pomppua ei Oskukaan kestä. Notkahtanut leuka nousee ja ummessa olleet silmät avautuvat.
Vaunu pysähtyy. Olisiko jo tauko? Paskan marjat, tähystäjä ilmoittaa liejukuopasta joka ruuhkauttaa liikennettä. Vaunusta ei tietenkään saa poistua, toivottavasti tätä rakkinetta ei tarvitse työntää. Kuselle pitäisi päästä, tärinä tekee hulluksi ja pahentaa oloa.
Vaunu pysähtyy jälleen. Jostain kuuluu huuto : Tauko 15! Reunimmaiset avaavat ovet ja hyppäävät ulos. Vaikka he laskeutuvat jaloilleen, kaatuvat he silti maahan. Jalat eivät yksinkertaisesti pidä. Koetan liikkua kohti raikasta ulkoilmaa, pois tunkkaisesta vaunusta, mutta jalat eivät toimi. Minut valtaa paniikki, olenko halvautunut? Takana olevat melkein tuuppaavat minut ulos. Nopeasti verenkierto jalkoihini kuitenkin palaa joten kävelen metrin päähän vaunusta ja päästän paineeni. Virtsa imeytyy välittömästi kuivaan maaperään.Sen jälkeen olo kevenee.
Katselen ympärilleni. Tasaista aroa, horisontissa näkyy vuoria. Muistelen koulun karttaa jonka perusteella oletan että vuorten juurella on päämäärämme. Kusevien tovereitteni ja vuorten välillä ei näytä olevan yhtään mitään. Muutama minuutti varjossa makoilua ja sitten kuuluu tuskastuttava huuto: ajoneuvoon nouse! Minulta pääsee kirosana enkä ole ainoa. Alussa meille oli aivan sama istummeko autossa vai ulkona. Matkan aikana tie muuttui kuitenkin niin huonoksi että olisimme maksaneet mitä tahansa muutamasta lisäminuutista tärisemättömässä ympäristössä.
Katson vastapäätä istuvan Oskun kasvoja. Silmät puoliummessa, niiden ympärillä ryppyjä. Nenä sojottaa kohti taivasta kuin kotopuolen hyppyrimäki. Poskissa ja suun ympärillä monen viikon sänki. Osku nojaa laitaa vasten ja näyttää torkahtaneen. Joskus toivoisin samanlaisia unenlahjoja kuin mitä hänellä on. Vaunu pomppaa ilmaan epätasaisella tiellä. Tällaista pomppua ei Oskukaan kestä. Notkahtanut leuka nousee ja ummessa olleet silmät avautuvat.
Vaunu pysähtyy. Olisiko jo tauko? Paskan marjat, tähystäjä ilmoittaa liejukuopasta joka ruuhkauttaa liikennettä. Vaunusta ei tietenkään saa poistua, toivottavasti tätä rakkinetta ei tarvitse työntää. Kuselle pitäisi päästä, tärinä tekee hulluksi ja pahentaa oloa.
Vaunu pysähtyy jälleen. Jostain kuuluu huuto : Tauko 15! Reunimmaiset avaavat ovet ja hyppäävät ulos. Vaikka he laskeutuvat jaloilleen, kaatuvat he silti maahan. Jalat eivät yksinkertaisesti pidä. Koetan liikkua kohti raikasta ulkoilmaa, pois tunkkaisesta vaunusta, mutta jalat eivät toimi. Minut valtaa paniikki, olenko halvautunut? Takana olevat melkein tuuppaavat minut ulos. Nopeasti verenkierto jalkoihini kuitenkin palaa joten kävelen metrin päähän vaunusta ja päästän paineeni. Virtsa imeytyy välittömästi kuivaan maaperään.Sen jälkeen olo kevenee.
Katselen ympärilleni. Tasaista aroa, horisontissa näkyy vuoria. Muistelen koulun karttaa jonka perusteella oletan että vuorten juurella on päämäärämme. Kusevien tovereitteni ja vuorten välillä ei näytä olevan yhtään mitään. Muutama minuutti varjossa makoilua ja sitten kuuluu tuskastuttava huuto: ajoneuvoon nouse! Minulta pääsee kirosana enkä ole ainoa. Alussa meille oli aivan sama istummeko autossa vai ulkona. Matkan aikana tie muuttui kuitenkin niin huonoksi että olisimme maksaneet mitä tahansa muutamasta lisäminuutista tärisemättömässä ympäristössä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen niin hilpeällä päällä, että jakelen huomiotani aivan edesvastuuttomasti. Mutta tämä ansaitsee kommentin poikineen.
Lyhyesti: teknisesti mielestäni varsin hyvä, mutta tekstissä itsessään ei ollut mitään sellaista oivaltavuutta tai jippoa, joka olisi tehnyt tästä kuolemattoman. Mainio kuvaus, mutta tyhjä. En tosin väitä, että jokainen teksti pitäisi rakentaa suuren eksistentialistisen ongelman ympärille.
Voi miehistöparkaa. Muistakaamme setä Samulin panssaroiduissa miehistönkuljetusajoneuvoissaan hikoilevia poikarukkia kaukana kotoa vieraassa muhamettilaisten maassa, missä heitä kivitetään ja syljetään, jos sinkoon ei sillä hetkellä ole ammuksia käsillä. Aamen.
Kiitos palautteesta. Olet oikeassa, teksti on väännetty "hampaat irvessä" luovan kirjoittamisen kurssille