Yllätys datalasku

No niin onhan tämä uusi puhelin kaikinpuolin kiva ja makee kapistus mutta hymy kyllä hyytyi nyt kun eilen tuli heinakuun lasku. siinä oli data siirron osuus 140eur !!

No ei siinä mitään jos surffailee ja latailee niin laskua voi tulla. mutta en ole käyny netissä yhtäkään kertaa en siis ole avannu edes selainta. soitin asiakaspalveluun että mitä helvettiä tämä pelleily on. no palvelija selitti rauhallisesti että sinulla ei ole datapakettia ja puhelimesi on ollut yhteydessä verkkoon josta joudumme veloittamaan.

Nyt on pieniä arvauksia mistä lasku on tullut. joko laite päivittelee itse itseään (Nokia 5230) tai sitten kamera tallentaa kuvaan gps koordinaatteja joita se hakee netistä? ja todennäköisin on toi vitun navigaattori. sehän käyttää apunaan nettiä jos sen sallii. no en ole tajunnut että se maksaa noin vitusti vaikka siirretty data on vain kilotavuja eli hemmetin vähän.

Asiakaspalvelija ymmärsi mua hyvin mutta sanoi että äänesi kuulen mutta auttaa en voi. sanoi että tee kirjallinen reklamaatio heille. no sen teen ja liiteeksi tulee puheluerittely jonka saan ensiviikon alussa.

Osaako joku vinkata miten pyydän oikaisua laskuuni. miten perustelen sen. laskussa on yhteyden ottoja yli300kpl ja jokainen yhteyden otto maksaa erikseen ja en ollu tietoinen asiasta. valitanko turhaan?

liittymä on Telefinland: "reiluusfilosofia, reilua eikö totta?niin meidänkin mielestä" no minun mielestä tämä lasku ei ollut reilu.
111817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Telefinlandilla on Soneran älytön datatuntiveloitus, eli data maksaa 90 senttiä tunti vaikka sitä menisi kuinka vähän. Sinulla on mennyt dataa 155 tuntina eli n. 20 % kaikista kuukauden tunneista. Nykyaikainen älypuhelin todellakin vaatii datapaketin rinnalleen. Tuolla laskulla olisit ostanut datapaketin yli kahdeksi vuodeksi. Navigaattori käyttää datayhteyttä apunaan.

Onko kyse kytkystä? Mielestäni operaattori on tehnyt virheen myydessään paketin ilman datayhteyttä. Myyjällä on vastuunsa asiakkaan neuvomisessa. Asiakkaalla ei ole velvollisuutta tutustua kaikkiin hienouksiin.

Älkää hyvät ihmiset ihmeessä ottako mitään Telefinlandia tai Soneraa.

Äänestä
  • Se kun on muutenki ollut jo 5 vuotta eikä ole ollut ongelmia.
    Vuoden alusta otin datapaketin, kun ostin kunnon mobiilivehkeen (N900).
    Ongelmia ei ole ollut, koska ymmärrän miten puhelin toimii ja mun luuri
    ainaki lisää datalogon ruutuun yläpalkkiin kun rupeaa dataa käyttämään.
    Omaa tyhmyyttään kyllä on, jos ei ole lukenut miten navigaattori toimii.

    Ennen ei mullakaan ollut datapakettia ja vanhassa sonyerkissä oli nettinappula
    aika ikävässä kohtaa, että saattoi painaa vahingossa. Poistin vain puhelimesta
    kaikki data-asetukset, joten ei osannut ottaa yhteyttä mihinkään vaikka nappia
    vahingossa menikin painamaan.

    Noh valitettava asia anyway.

    Äänestä

  • zessor kirjoitti:

    Se kun on muutenki ollut jo 5 vuotta eikä ole ollut ongelmia.
    Vuoden alusta otin datapaketin, kun ostin kunnon mobiilivehkeen (N900).
    Ongelmia ei ole ollut, koska ymmärrän miten puhelin toimii ja mun luuri
    ainaki lisää datalogon ruutuun yläpalkkiin kun rupeaa dataa käyttämään.
    Omaa tyhmyyttään kyllä on, jos ei ole lukenut miten navigaattori toimii.

    Ennen ei mullakaan ollut datapakettia ja vanhassa sonyerkissä oli nettinappula
    aika ikävässä kohtaa, että saattoi painaa vahingossa. Poistin vain puhelimesta
    kaikki data-asetukset, joten ei osannut ottaa yhteyttä mihinkään vaikka nappia
    vahingossa menikin painamaan.

    Noh valitettava asia anyway.

    Istelläni on Saunalahden rajaton datapaketti. Käytän myös wlania puhelimella.

    Täällä ohjeet miten Nokia Ovi maps toimii ilman datakuluja: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9260125

    Äänestä

Hui tuohan on oikeasti kamala tapaus. Kiitos tiedosta!!

Äänestä

Ja sama operaattori! Tänään sain tietää sen saldokyselyä tehdessäni: lasku 210 e datasiirron takia (25 pv:n ajalta) Uskomatonta! Oikaisua meinaan pyytää laskuun, tietenkin, ja suostuisin toki maksamaan yliveloitetulta kuukaudelta datasiirto-paketinhinnan (9,80 euroa muistaakseni). Minua ei informoitu kyseisestä paketista, ei sanottu sen olevan (lähes) pakollinen. Miksi nykyisin kaikki operaattorit tuntuvat rahastavan asiakkaan tietämättömyydellä, tuntuu niin rikolliselta...

Edellisessä puhelimessa oli myös netti, mutta tällaista ongelmaa ei ollut. Myöskään puhelimen ohjeissa en havainnut viitteitä näin hurjaan laskuun ilman datapakettia...

Äänestä
  • Kyllä se pitäisi itse tajuta, että puhelimen netti ei ole tietenkään ilmainen, ellei sinulla ole jotakin sopimusta. Eihän laajakaistakaan ole täysin ilmainen, ellei joku firma maksa.

    Äänestä

  • vapunen kirjoitti:

    Kyllä se pitäisi itse tajuta, että puhelimen netti ei ole tietenkään ilmainen, ellei sinulla ole jotakin sopimusta. Eihän laajakaistakaan ole täysin ilmainen, ellei joku firma maksa.

    lukee kunnolla niin saa aika hyvin sädettyä ja helposti,jotta kysyy joka kerta,kun laite haluaa muodostaa yhteyden nettiin.Ja samalla näkee mikä ohjelma sinne yrittää.Toinen jos ei käytä kännyä surffailuun niin poistaa kokonaan asetukset eli internet ja wap asetukset.Ei mene silloin mihinkään ja laskua ei tule vahingossakaan.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    Samanlainen juttu. Otin soneran liittymän ja kytkypuhelimen toukokuussa. Otin datapaketin myös koska arvelin joskus sitä tarvitsevan. netistä tilasin nämä kaikki. Elokuussa huomasin etten ollut käyttänyt nettiä puhelimella kun muutamia kertoja ja sanoin netin irti. Soitin asiakaspalveluun josta neuvottiin tekemään homma OmaSonera sivuilla. Olisivat tuolloin voineet valaista että datapaketti kannattaa pitää ettei tule sellaisia yllätyksiä mitä näköjään on muillekkin tullut. Seraava lasku oli yli 200 euroo. Huh, soitin Soneralle ja kyselin mistä tälläinen lasku. No datasiirrostahan se oli. Sanoin etten ole käyttänyt puhelimella nettiä ja siksi irtisanoin datapaketin. Asiakaspalvelija sanoi että kyllä olet käyttänyt kun laskussa niin lukee. Hirvee hässäkkä vielä ennenkuin sain ne ymmärtämään että laittaavat estot päälle. Reklamaatiooni vastattiin tänään. Hyvitämme siitä yli 200 euron laslusta 156 euroa datamaksujen osalta, mutta tästä tulossa olevasta laskusta emme hyvitä 50 euron datamaksua. Mitä ihmettä. Sanoin riitauttavani asian jos minun pitää maksaa palveluista joita en ole käyttänyt. No siinä tapauksessa minun pitäisi maksaa kaikki laskut. SUORAA KIRISTYSTÄ jota asiakaspalvelija ei myöntänyt. Meidän kaikkien petetyiksi tulleiden kannataisi tehdä joukkokanne soneraa vastaan. Aiemmin minulla oli E90 toiselta operaattorilta eikä mitään ongelmia ollut. Puhelimen käytön kyllä hallitsen ja osaan katsoa milloin data yhteys on käytössä, mutta tämä uusi puhelin ei niitä näyttänyt. Oli virhe vaihtaa operaattoria. Huomenna otan uhteyden ainakin viestintävirastoon ja kuluttajariita lautakuntaan asian selviämiseksi ja tuon kännykän heitän lampeen. Liittymää en voi irtisanoa kytkyn vuoksi, joten makselen noin 2 vuotta paskasta.

    Äänestä

Tässä liittymässä ei ole pakettidata-pakettia, tulossa olevassa on. Olen testannut vain parille sivulle. GPS:ää en ole käyttänyt, kokeillut vaan hetken. Se on nyt Sisäinen GPS-asetuksella. Tutkin tarkkaan, että selain ole päällä. Mitään yhteysoyyntöjä ei ole tullut puhelimelta verkkoon. Nyt on dataa kulkenut lokin mukaan Lähetettyä 479,58 kt ja Saapunutta 3,67 Mt. Ei oikein hajua, mitä tuo on, ilmeisesti päivityksiä, joita puhelin teki itse. Päivitin ohjelmistot PC:n kautta, OVI-sovelluksella, samoin kartat. tein saldotarkistuksen Elisalta: datamaksua pelkästään noin 20 euroa näitä. Hyvä bisnes.

Näkeekö muuten puhelimen lokin datatiedoista luotetettavasti liikkuneet datapaketit, toisin sanoen, onko se ja vain se, mistä maksan nyt ilman datapaketti-pakettia, joka on tulossa uuteen liittymään? Puhelin ei siis tuota kuluja muusta?

Äänestä
  • Nehän puhelimen Lokissa olevat datatiedot voivat olla 30 päivää vanhat. ( Puhelin itse siivoaa automaattisesti lokin aina kuukausittain)

    Äänestä

  • vapunen kirjoitti:

    Nehän puhelimen Lokissa olevat datatiedot voivat olla 30 päivää vanhat. ( Puhelin itse siivoaa automaattisesti lokin aina kuukausittain)

    Tämä on uusi puhelin, joten en usko, että mitään on puhdistunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puheluja ei netissä kirjoitti:

No niin onhan tämä uusi puhelin kaikinpuolin kiva ja makee kapistus mutta hymy kyllä hyytyi nyt kun eilen tuli heinakuun lasku. siinä oli data siirron osuus 140eur !!

No ei siinä mitään jos surffailee ja latailee niin laskua voi tulla. mutta en ole käyny netissä yhtäkään kertaa en siis ole avannu edes selainta. soitin asiakaspalveluun että mitä helvettiä tämä pelleily on. no palvelija selitti rauhallisesti että sinulla ei ole datapakettia ja puhelimesi on ollut yhteydessä verkkoon josta joudumme veloittamaan.

Nyt on pieniä arvauksia mistä lasku on tullut. joko laite päivittelee itse itseään (Nokia 5230) tai sitten kamera tallentaa kuvaan gps koordinaatteja joita se hakee netistä? ja todennäköisin on toi vitun navigaattori. sehän käyttää apunaan nettiä jos sen sallii. no en ole tajunnut että se maksaa noin vitusti vaikka siirretty data on vain kilotavuja eli hemmetin vähän.

Asiakaspalvelija ymmärsi mua hyvin mutta sanoi että äänesi kuulen mutta auttaa en voi. sanoi että tee kirjallinen reklamaatio heille. no sen teen ja liiteeksi tulee puheluerittely jonka saan ensiviikon alussa.

Osaako joku vinkata miten pyydän oikaisua laskuuni. miten perustelen sen. laskussa on yhteyden ottoja yli300kpl ja jokainen yhteyden otto maksaa erikseen ja en ollu tietoinen asiasta. valitanko turhaan?

liittymä on Telefinland: "reiluusfilosofia, reilua eikö totta?niin meidänkin mielestä" no minun mielestä tämä lasku ei ollut reilu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu