Suomen nykyinen perustuslaki on pääperiaatteiltaan ihan hyvä, kunhan sen 17 § muutetaan. Tässä esitykseni:
Perustuslaki 17 §; Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin
Suomen virallinen kieli on suomi. Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan tarvittaessa tulkkauksella ja käännöksillä. Julkisen vallan on huolehdittava koko väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä suomenruotsalaisilla ja romaneilla sekä muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla. Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.
***
Huomaatte varmaan, miten paljon parempi ja kaikille vähemmistöille tasapuolisempi tämä muokkaamani perustuslain 17 § on, kuin nykyinen pahasti vanhentunut ja pohjoismaisen käytännön vastainen pykälä. Toinen hyvä malli on Ruotsin 1.7.2009 voimaan tullut kielilaki, jolla siellä säädettiin suuren enemmistön kieli (ruotsi) ainoaksi viralliseksi kieleksi.
Suomen perustuslain nykyinen sanamuoto löytyy Finlex-tiedoston ajantasaisesta lainsäädännöstä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Huomaatte varmaan, miten paljon parempi ja kaikille vähemmistöille tasapuolisempi tämä muokkaamani perustuslain 17 § on, kuin nykyinen pahasti vanhentunut ja pohjoismaisen käytännön vastainen pykälä."
Oikeastaan nykyinenkin perustuslaki voitaisiin tulkita siten, että viranomaisten kanssa kielellinen oikeus turvattaisiin käännöksillä ja tulkkauksilla, siis perustuslaki ei estä sitä vaan siitä tehty lain tulkinta.
"Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan tarvittaessa tulkkauksella ja käännöksillä. Julkisen vallan on huolehdittava koko väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."
Tämä jättää saman tulkinnanvaraisuuden, siis edelleen voitaisiin tulkita laajasti näitä sivistyksellisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita, jolloin ruotsin kielen asema jäisi lainmuutoksesta huolimatta käytännössä samaksi.
Perustuslakia ei tarvitse asiassa edes muuttaa, vain ainoastaan sen tulkintaa.
Jos pitäisi muutosvinkkiä antaa, että tilanne muuttuisi lainmuutoksen kautta, niin silloin se onnistuisi jos vaikka sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet sidottaisiin selkeämmin alueisiin. Esim. tyyliin: " Alueilla joilla on merkittävä ruotsinkielinen vähemmistö, tulee heidän sivistykselliset ja yhteiskunnalliset turvata ruotsinkielellä."
kansallisen vähemmistökielen asema. Ilman muuta suomenruotsalaisten oikeudet pitää turvata, mutta ilman, että valtavan suurta kielienemmistöä simputetaan pakkoruotsilla (kts. entinen EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman: "Ungdomarna MÅSTE TVINGAS!") ja keinotekoisella ja hirvittävän kalliilla virallisella kaksikielisyydellä.
Syy-seuraussuhteista vielä, siis perustuslakihan ei edellytä pakkoruotsia. Pakollinen ruotsinkielen opetus on lähtenyt ihan muista perusteista ja syistä, ja nyt kun nämä muut perusteet (Esim NL:n uhka ja pohjoismaisen yhteistyön painoarvon väheneminen) ovat joko kokonaan tai osittain poistuneet on alettu pakkoruotsille etsimään muita perusteluja.
Yksi näistä perusteluista liittyy juuri perustuslakiin, mutta kuitenkin niin päin, että ensin on pakkoruotsi, ja sitten on etsitty syitä ja löydetty perustuslain eräs tulkinta pakkoruotsin perusteluksi. On siis hyvin tarkoitushakuista perustuslain tulkintaa väittää että se edellyttää kaksikielisyyttä tai pakkoruotsia peruskoulussa/ yliopistojen virkamiesruotsia.
Juu, myönnetään että on hankala taistella vastaan, sillä vaikka henkilöinä olisi mitä mieltä tahansa Esim. Södermanista tai Sasista, niin pitää kuitenkin myöntää että he kyllä ovat perustuslakijuridiikan rautaisia ja vaikutusvaltaisia ammattilaisia. Toisin sanoen osaavat väännellä ja käännellä perustuslakia niin hyvin että aina löytyy haluttu näkökulma, ja tässä asiassa ruotsinkieltä suosiva.
Tämä on myös se syy, miksi ehdottamasi perustuslain muutos ei muuttaisi käytännössä mitään.
tehdään sitten niinkuin Ruotsi teki, kun se sääti kielilakinsa, joka tuli voimaan viime vuonna 1.7. Se on perusteltua monessakin mielessä.
1) Suomi ja Ruotsi ovat EU:n naapurijäsenmaita, joiden EU:n suosituksen mukaan tulee yhdenmukaistaa kielilainsäädäntönsä.
2) Suomella ja Ruotsilla on pitkä yhteinen historia, joten ruotsin kieltä pitää Suomessa kohdella tasan yhtä hyvin kuin Ruotsi kohtelee suomea.
3) Suomessa ruotsi ja Ruotsissa suomi ovat suurimmat ja toiseksi vanhimmat vähemmistökielet (saame lienee vanhin).
4) Pohjoismaisuuteen kuuluu ylivoimaisena pääsääntönä virallinen yksikielisyys Ruotsissa ruotsi, Tanskassa tanska, Norjassa norja ja Islannissa islanti.
5) Myös kaikissa muissa Itämeren rantavaltioissa vain enemmistön kieli on virallinen; Venäjällä venäjä, Virossa viro, Latviassa latvia, Liettuassa liettua, Puolassa puola ja Saksassa saksa, vaikka useimmissa niissä on suurempia kielivähemmistöjä prosentuaalisesti kuin ruotsinkieliset Suomessa.
Tässä nyt alkuun muutamia perusteluja. On myös hyvä muistaa, että suomenruotsalaiset saivat itse valmistella ja kirjoittaa Suomen kielilain. Lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren (r) kirjoitti lakiin yhden ainoan asian, joka lain mukaan on "yksikielisesti suomenkielistä" - vankilat. Ja ei hän olisi ollut aito suomenruotsalainen, ellei hän olisi 40 § toiseen momenttiin kirjannut mahdollisuutta perustaa vankiloihin ruotsinkielisiä osastoja. Kaikki muut asiat Suomen valtiossa ovat joko kaksikielisiä tai yksikielisesti ruotsinkielisiä (Ahvenanmaa). Eipä taida löytyä toista maata maailmassa, jossa olisi vastaava laki!