Onko tietoa mihin minut sijoitetaan istumaan tuomioitani? Ennen lusin hämeessä, nyt mielenterveys on horjunut en ehkä uutta hämeessä. käytän erilaisia pyykelääkkeitä.
Ennne lusin pienen kakkuni huijauksista sekä petoksista, vanhuksia ja kiristin ihmisiä myös.
Sama jatkui sain taas kakun.
Miten käy teiniikäisen poikani?
Ennne lusin pienen kakkuni huijauksista sekä petoksista, vanhuksia ja kiristin ihmisiä myös.
Sama jatkui sain taas kakun.
Miten käy teiniikäisen poikani?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tamara Humpuuki.
Näkisin asian näin.
Sijoittamalla vanki johonkin laitokseen on kuin sijoittaisi rahaa paskatunkioon tai kankkusen kaivoon.
Niinpä paras sijoituspaikka vangille on komposti tai tunkio tai ruumishuone. Pääasia että maatuu.
Teini-ikäinen poikasi sijoitetaan spermisaaren koulukotiin ja sieltä Keravalle lusimaan vaik se
ei ois tehnyt mitään.
20 euroa kiitos.
osana olla helluntalainen? oliko tuomionne yli 3.kk:tta. poikani sili soitti poliisit tuhmille sedille ja teki aiheettomia pdoilmoituksia. ip nefu antoi. kulo s. oli dedopringin pomo. poikani sili noin 13 v. kulo kätti siis alaikäistä poikaani hyväkseni. ennenkin olen tehnyt vastaavan ilmoituksen, koskien lapsiani.d. kortit vein myös kulon pyynnöstä. siksi kulo puhui espanjasta kun siellä paljastui iso kedorinki ja hän postitutti espanjkasta kortin eräälle. juotuuko myös konte vankilaan useista huijauksista johtuen. pääkedo kulo.ip avusta tefu.aiheettomat kedoilmoitukset 13v pili.olin muokkajaa hullu ja huijari. joudummeko kaikki vankilaan aiheettomista ilmoituksista, hakkeroinnista ym. salasan a barbaari.teot tehty puntti kulom pyynnöst. pili alaikäine 13. tyttö nuorempåi. ilman tefua ei olis naatu ip kosotetta. onko elämämme loppu vankilassA? harjostin taarissa kulon pyynnöst poikien touhuja, muutta jäin kiin vakoilusta..kulolla oli se lähestymine kielto.
pääsemmekö kaikki samaan kangilaa. soneraan ilmoitettu hakkerointi. vangin oamine ilmoitta p jatkuvasta häirinnöstä.
Tuota, tuota, en milloinkaan avaa mitään linkkejä ainoastaan aijaan sekä youtuben.
On riski jos klikkaa, suoraan hakkerilinkkiin täällä. Turvaan myös anonymisyyteni täällä en luota tähän foorumiin. Sen tähden minua ei näy.
Ziselihän on istunut vastaavista rikoksista! Ooksä se?