Maksetaanko

koulunkäyntiavustajille ja ohjaajille lisäkorvausta opettajan poissaollessa?
3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

maksetaan open ollessa sairaslomalla sille koulunkäyntiavustajalle joka tuuraa opea.

Äänestä

http://www.jhl.fi/files/attachments/oppaat/koulunkayntiavustajan_oma_opas.pdf

Opettajan sijaisena toimiminen
Koulunkäyntiavustaja voi toimia opettajan sijaisena vain siten, että hänet määrätään opettajan sijaiseksi ja hänelle myönnetään samaksi ajaksi palkaton työloma koulunkäyntiavustajan tehtävästä. Määräyksen sijaiseksi antaa yleensä rehtori. Määräys pitää olla jokaisesta tunnista, koska perusopetusasetuksen 1 §:n mukaan perusopetus on aina opettajan antamaa opetusta. Kun koulunkäyntiavustaja toimii luokanopettajan tai erityisluokanopettajan sijaisena, hänen palkkauksensa määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. OVTES on saatavissa koululta,
esimerkiksi rehtorilta. ...

Kun koulunkäyntiavustaja siirtyy opettajan sijaiseksi on hänen sijaistamisensa järjestettävä tavalla tai toisella. Luokassa tarvitaan koulunkäyntiavustajan työtä, eikä yksi ihminen kykene hoitamaan yhtä aikaa kahta tehtävää.

Äänestä
  • sijaista ainakaan Lahdessa. Toinen avustaja tulee tarvittaessa auttamaan jos ehtii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikissa kouluissa kirjoitti:

koulunkäyntiavustajille ja ohjaajille lisäkorvausta opettajan poissaollessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu