kokeneemmilta opettajilta, että onko erilaista työskennellä kaupunkilais- kuin maalaislasten kanssa?
Jotenkin minua on ruvennut askarruttamaan sellainen asia, että ymmärtävätkö maalla asuneet lapset samassa määrin reviirin merkityksen kuin kaupungissa, ahtaammissa tiloissa asuneet ja runsaampiin ihmismassoihin tottuneet kanssasisarensa/-veljensä?
Voi tarkastella asiaa puhtaan teoreettisestikin.
Jotenkin minua on ruvennut askarruttamaan sellainen asia, että ymmärtävätkö maalla asuneet lapset samassa määrin reviirin merkityksen kuin kaupungissa, ahtaammissa tiloissa asuneet ja runsaampiin ihmismassoihin tottuneet kanssasisarensa/-veljensä?
Voi tarkastella asiaa puhtaan teoreettisestikin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
?
sellaisesta, että maalta kaupunkiin muuttanut perhe ei ole kyennyt opettamaan reviirin merkitystä omille lapsilleen, kun omakin reviiritietoisuus on hakusessa.
Maalla kaikki on ollut väljää ja on voinut käyttäytyä miten tahtoo, kun ihmisiä harvoin tulee vastaan. Kysymys on yhdestä kulttuurista toiseen siirtymisestä.
Entä sitten, kun kokonainen kaupunginosa on maalta muuttaneita tyyliin Jakomäki?
Nyt sun tietosi on jostain 1960-70-luvun taitteesta. Jakomäessä ei ole ollut maaltamuuttaneita 1970-luvun jälkeen. Siitä on nyt 40 vuotta kun ihmiset muutti maalta Jakomäkeen! Olekohan koskaan käynyt k.o. paikassa, ja jos olet niin paljonkohan siitä on aikaa?
Kokemukseni mukaan maalaisilla on hyvin voimakas reviiritietoisuus. Pääkaupungissa reviiriajattelu oli aikaisemmin voimakkaampaa, tästä osoituksena esim. kaupunginosajengit ja niiden väliset tappelut. Nykyään reviiriajattelu on heikompaa, mutta sitä ilmenee edelleen erityisesti konservatiivisimin ajattelevien piirissä, sekä vastikään kaupunkeihin muuttaneilla. Osoituksena ovat esimerkiksi tunnepitoiset vanhakantaiset käsitykset eri kaupunginosien paremmuudesta ja huonommuudesta (oma parempi, muut huonompia, tai suhtautuminen happamia-sanoi-kettu-pihlajanmarjoista -tyyliin: kuka nyt Punavuoreen haluaisi muuttaa?)
Kaupungissa eläneet ovat tottuneet hyvinkin pieniin etäisyyksin vieraista ihmisistä, esimerkiksi metrossa istutaan vieraan ihmisen vieressö ja ruuhka-aikaan ollaan kyljet kiinni toisissa matkustajissa. Kontakti kanssamatkustajiin tapahtuu omien pienten silmäilykoodien mukaisesti. Helsinki-koodi opitaan ja se hioutuu sopivaksi käytännön vuorovaikutuksessa, katsekontaktin täydellinen puuttuminen on töykeää ja liiallinen tuijottaminen tungettelevaa.
Tällä hetkellä muuttoliike suuntautuu voimakkaasti pääkaupunkiseudun kehyskuntiin. Toistaiseksi on ollut rauhallista ja yhteentörmäyksiä ei ole ollut 70-luvun malliin. Voi olla että kehyskunnille tyypillinen omakotivaltaisuus vaikuttaa rauhallisuuteen, ihmisille jää sen kaavatontin verran omaa maata ympärille ja ehkä se useimmille riittää. Kehyskuntia olisi kuitenkin mielenkiintoista tutkia.
Minä uskon ylisukupolviseen perimään.
Puhun tässä lähinnä henkilökohtaisesta reviiristä, minkä merkitys korostuu kouluyhteisössä. Maalaisten reviiritietoisuus saattaa olla hyvinkin kehittynyttä, kun puhutaan käsitteesta Suomen valtio ja suomalainen, mutta väitän, että maalaistaustaisuus ei edistä henkilökohtaista reviiritietoisuutta ja siitä syntyvät konfliktit.
- Pienempi tila, joka kaupunkiasumisesta luonnollisesti seuraa, vaatii erilaista reviiritietoisuutta ja sellainen tietoisuus ei maaseudulla kasva, kun ollaan totuttu pitämään jotain kymmenen hehtaarin tonttia luontevasti itselle kuuluvana.
tuolla reviirillä?
henkilökohtaisen tilan kunnioittamista ja kykyä huolehtia oman tilansa koskemattomuudesta olematta silti joustamaton. Kykyä jakaa pienikin tila muiden kanssa ilman, että ajautuu konfliktitilanteisiin.
Kaupungissahan elämä on yhtä jatkuvaa tilan jakamista.
pienellä paikkakunnalla jossa luokkakoot ovat pienemmät tilaa riittää, mutta kokemuksen kautta en voi asettaa asetelmaa maalais/kaupunkilaislapset. Yhtälailla pienessä koulussa konfliktitilanteita sattuu. Oppilaat ovat persoonia, jonkun keskittymiskyky herpaantuu pienestä, jonkun ärsytyskynnys on alempi jne., jolloin sattuu ja tapahtuu.
olettaisin, että ylisukupolvinen kaupunkilaisuus kehittää reviiritietoisuutta. En halua mitenkään syytellä maalla asuvia/asuneita, mutta heidän perimässään on usein jotain rajattomuutta, joka saattaa häiriintyä herkästi kaupunkiolosuhteissa.
että maalla asuvat lapset oppivat paljon yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimista sekä saavat turvallisemman lapsuuden kuin kaupunkilaislapset, sillä useimmiten maalla asuvien lasten vanhemmista ainakin toinen on kotona.
Ehkä se sinun olettamasi rajattomuus on luontaista perimää kasvatuksesta ja kasvun ympäristöstä.
Kaupunkilaislapset, varsinkin ensimmäisestä luokasta lähtien elävät hyvin turvatonta elämää vanhempien ollessa töissä, joutuvat ottamaan vastuun itsestään liian pian, ja sillä saattaa olla kauaskantoiset seuraamukset. Minä uskon, että taas toisenlainen rajattomuus pesii juuri kaupunkilaislapsissa, eihän heillä saata olla minkäänlaista käsitystä miten oikeasti yhteisössä käyttäydytään koska he näkevät oman mallinsa jo kotoaan jossa aina kaikki ovat poissa eikä yhteistä aikaa ole juuri lainkaan.
Nykyään kun läheskään kaikki ei maallakaan ole maanviljelijöitä, niin maalla on usein tilanne, että vanhemmat ovat pois kotoa tosi pitkän päivän. Työmatkat venyttävät poissaoloaikaa jopa pari tunta suuntaansa. Yhteinen aika jää tosi lyhyeksi, eikä vanhemmilla ole mitään mahdollisuuksia esim. kuljettaa lapsia iltapäivien harrastuksiin. Maalla ei myöskään ole juuri enää lähikouluja, joten koulumatka on monella lapsella pitkä ja koulukyydin varassa. Myös kaverit asuvat usein kaukana.
Kaupungissa työmatkoihin ei yleensä mene niin pitkää aikaa, joten vanhemmat ovat enemmän kotona ja yhteistä aikaa jää enemmän. Koulumatka on useimmilla lyhyt ja kaverit lähellä.
on niin, että maalaiset suuntaavat työhön kodin ulkopuolelle ja ainoastaan isommat maatilat elättävät enää asukkaansa. Tuntemani pientilalliset tekevät työtä kymmenien kilometrien päässä kotoaan ja vapaapäivät kuluvat usein metsässä sekä pellolla samaan aikaan, kun lapsi nököttää tietokoneella/huristelee moottorikelkallaan/mönkijällään tms.
Marjastaminen on monelle vierasta ja lapsille eivät kelpaa kuin "kaupan mehut". Yhteinen vapaapäivä saattaa kulua usein kauppareissun merkeissä.