recovery-levy

Onko nykyisin myynnissä tietsikkaa jossa olisi valmiina recovery-levy(t). Varmaan säästösyistä karsittu pois mutta uteliaisuudesta vaan kyselen. Fujitsu-Siemensläppäri XP sisälsi sellaset ja aikaa siitä on n 5v.
7218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ole mutta ne on helppo tehdä itsekin.

Äänestä

Ammattikäyttöön tarkoitetuissa kannettavissa useimmissa on palautuslevyt palautusosion lisäksi, kuluttajakannettavistahan nuokin kustannukset on eliminoitu sälyttämällä kuluttajan tehtäväksi tyhjien DVD-levyjen hankkiminen ja palautuslevyjen polttaminen omin voimin.

Äänestä

Joitakin vuosia sitten Acerissa ainakin oli. Pojanpoikani joutui kerran asennuttamaan XP:n siihen uudelleen. Huoltomies sanoi heti, että hae alkuperäiset levykkeet tänne, muuten ei onnistu vaikka kuinka on lisenssilätkä tunnuskoodeineen laitteessa.

Toiset sanoo, että kiintolevyllä ne on ja pitää polttaa sieltä CD. Toiset lisää tähän, että ei onnistu poltetulta levykkeeltä.

Mikä tästä selvän ottaa. Miten sitten onnistuu XP:n vaihto esim. seiskaan. Se ostettu levykehän ei ole korvamerkitty esim. Acerin merkillä. Kyllä näissä jutuissa on tavalliselle käyttäjälle paljon epäselvää.

Äänestä
  • Vaihto Windows 7:n käy niin kun ostaa Windows 7 Professionalin kaupasta (kuluttajaversiot on vain niille jotka aikoo ostaa Windows 8:n myös 3-4v kuluttua) ja sitten asennetaan laitevalmistajan sivulta tai komponenttivalmistajien sivustoilta ajureita.

    Äänestä

Applella taisi olla.

Äänestä
  • Joo Applesta olen kans kuullut et sisältää ne levyt. Ei tietty ihmekään kun on muutenkin hintava.

    Sitten mulla olis vielä yks 'tontun' kysymys. Tässä koneessa on Vista, ja tilasin päivityslevyt HP:ltä kun olin oikeutettu ne saamaan alle 30 eurolla. Toinen on upgrademanager ja toinen sitten se päivitysmedia. Niin onko tuo Upgrade media just se recovery ettei tarvii uutta polttaa??

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Joo Applesta olen kans kuullut et sisältää ne levyt. Ei tietty ihmekään kun on muutenkin hintava.

    Sitten mulla olis vielä yks 'tontun' kysymys. Tässä koneessa on Vista, ja tilasin päivityslevyt HP:ltä kun olin oikeutettu ne saamaan alle 30 eurolla. Toinen on upgrademanager ja toinen sitten se päivitysmedia. Niin onko tuo Upgrade media just se recovery ettei tarvii uutta polttaa??

    päivitetään Windows 7:ksi ja recoverylla entiselleen Vistaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


16 kirjoitti:

Onko nykyisin myynnissä tietsikkaa jossa olisi valmiina recovery-levy(t). Varmaan säästösyistä karsittu pois mutta uteliaisuudesta vaan kyselen. Fujitsu-Siemensläppäri XP sisälsi sellaset ja aikaa siitä on n 5v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu