Huoh, nyt kyllä ahdistaa. Tänne on varmaankin samasta aiheesta tullut monta keskustelua, mutta pakko purkaa nyt omia ajatuksiani.
Eli ongelmani: En tiedä, mitä haluan elämässäni tehdä. Olen siis aivan hukassa.
Lukion jälkeen pidin yhden välivuoden miettiäkseni, mitä haluan tehdä. No, eipä ajatukset tullut yhtään sen kirkkaammiksi. Okei, niinhän ne sanoo, että eipä tässä elämässä mihinkään kiire ole, mutta minua askarruttaa saamattomuus ja se kun en pääse etenemään elämässä.
Nyt viime keväänä hain muutamaan kouluun, mutta en lukenut täysillä, koska en tiennyt yhdestäkään, haluanko sitä varmasti. Pääsin kuitenkin AMK:hon, tradenomilinjalle. Hyväksyin paikan, mutta en tiedä ollenkaan haluanko valmistua vain tradenomiksi, niitä näyttää olevan ihan liikaa. Koulutusohjelmani ei kuitenkaan ole tämä perus liiketalous, vaan asiantuntevuuteen tähtäävä, johon oli kumminkin suht vaikea päästä verrattuna näihin liiketalouslinjoille.
Aion kuitenkin aloittaa tuon koulun, mutta en tyydy tähän linjaan. Luulen, että haen ensi keväänä uudestaan yliopistoon, kunhan nyt löytäisin sen alan, joka on minun juttuni. Onko mitään järkeä edes aloittaa tätä AMK:a, mitä luulette? Toiset sanoo, ettei ole ikinä haittaa käydä ''kokeilemassa'' eri opiskelusuuntauksia, mutta toiset taas sanoo, että on ajanhukkaa jos ei ole varma haluaako olla siellä, ja lisäksi menee opintotukikuukausia hukkaan. Tämäkin minua stressaa, jos nyt teen huonon valinnan mennessäni nyt kokeilemaan tätä koulua. Toisaalta en taas halua olla taas toista vuotta ns. tyhjän panttina tekemättä mitään.
Eli ongelmani: En tiedä, mitä haluan elämässäni tehdä. Olen siis aivan hukassa.
Lukion jälkeen pidin yhden välivuoden miettiäkseni, mitä haluan tehdä. No, eipä ajatukset tullut yhtään sen kirkkaammiksi. Okei, niinhän ne sanoo, että eipä tässä elämässä mihinkään kiire ole, mutta minua askarruttaa saamattomuus ja se kun en pääse etenemään elämässä.
Nyt viime keväänä hain muutamaan kouluun, mutta en lukenut täysillä, koska en tiennyt yhdestäkään, haluanko sitä varmasti. Pääsin kuitenkin AMK:hon, tradenomilinjalle. Hyväksyin paikan, mutta en tiedä ollenkaan haluanko valmistua vain tradenomiksi, niitä näyttää olevan ihan liikaa. Koulutusohjelmani ei kuitenkaan ole tämä perus liiketalous, vaan asiantuntevuuteen tähtäävä, johon oli kumminkin suht vaikea päästä verrattuna näihin liiketalouslinjoille.
Aion kuitenkin aloittaa tuon koulun, mutta en tyydy tähän linjaan. Luulen, että haen ensi keväänä uudestaan yliopistoon, kunhan nyt löytäisin sen alan, joka on minun juttuni. Onko mitään järkeä edes aloittaa tätä AMK:a, mitä luulette? Toiset sanoo, ettei ole ikinä haittaa käydä ''kokeilemassa'' eri opiskelusuuntauksia, mutta toiset taas sanoo, että on ajanhukkaa jos ei ole varma haluaako olla siellä, ja lisäksi menee opintotukikuukausia hukkaan. Tämäkin minua stressaa, jos nyt teen huonon valinnan mennessäni nyt kokeilemaan tätä koulua. Toisaalta en taas halua olla taas toista vuotta ns. tyhjän panttina tekemättä mitään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eläpä hätäile, minäkin olen pahemmin hukassa kuin sinä. Nyt olen jo 21 ja ei minkäänlaista koulutusta. Oman koulun lukioon kun pääsi vaikka miten huonolla päättötokarilla, niin sinne jäin sitä omaa alaani mietiskelemään. Lukion kurssit meni melkeimpä jokainen päin honkia huonoin tuloksin, kunnes jätin sen kesken tokavuoden puolessa välissä. Olin saanut päähäni että muutan toiselle paikkakunnalle noin 200 kilometrin päähän ja hain sos. ja terveysalalle lähihoitajalinjalle. Olin varma pääsystäni sinne, vaan toisin kävi. Jo pääsykokeissa mieltäni kalvasi kumma tunne siitä, että tästä kauemmas hukkaan en voisi joutua.
Kun sinne en päässyt, olen ollut vain kahdessa päiväkodissa töissä täällä uudella paikkakunnalla, ja olen suorastaan kyllästynyt miettimään koulu- ja työhommia. Tälläkin hetkellä olen ollut yli vuoden työttömänä, koska en vain tunne pystyväni enää mihinkään. Mielikin vaihtuu kuukauden välein, sillä viimeksi hinguin töihin, mutta minut pajautti maanpinnalle tieto siitä etten saisi paikkaa koska en ole oikeutettu työmarkkinatukeen. Nyt olen haaveillut kouluun pääsemisestä pitkästä aikaa, mutta vaikka kuinka tutkin tämän kaupungin koulutusvaihtoehtoja (aikuiskoulutuksen puolelta jo tietenkin) niin en tunne kuuluvani niistä mihinkään.
Lisäksi minua on alkanut kaduttaa suunnattomasti, että olen muuttanut tänne. En ole pystynyt täällä edes tutustumaan kunnolla ihmisiin lukuunottamatta parasta ystävääni, eikä minulla ole laajaa kaveripiiriä. Mutta se nyt ei ole päällimmäinen huoleni sillä viihdyn omassa seurassani. Mutta tulevaisuus......se josta työkkärissäkin joka kerta jaksetaan kysellä on minulle itsellenikin vielä täysin musta-aukko.
Nämä viestit pitäisi näyttää opinto-ohjauksen tunnilla niille yläasteikäisille, niin tietäisivät toimia toisin.
Perusteekkari; Jos tuo oli olevinaan piilovittuilua niin voit mennä muualle vittuilemaan. Tällaiseen elämäntilanteeseen joutuminen tuskin on mitään uutta tai ihmeellistä. Jotkut eivät vain löydä sitä alaansa niin helposti kuin muut.
Kun itse olin yläasteella ja yhteishakuajat käsillä, käytiin vain tutustumassa lähikaupungin amiskaan. Kaikki hehkuttivat innoissaan ja varmoina joitan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Eli puolet tytöistä halusi parturikampaajiksi...ajattelin vain että voi luoja miten turhaa. Pojat sitten jonnekin poikien juttuun, sähköpuolelle yms. kun ei kauheasti valinnanvaraa siellä ollut. Opinnonohjaajaa meidän köyhän pikkukoulun yläasteella leikki joku uusnatsipelle joka ei osannut kertoa meille mitään, oletti meidän ilmeisesti tietävän kaiken jo valmiiksi. Toinen opinnonohjaaja oli melkein päivittäin humalassa koulussa ja tunneillaan antoi meidän lukea sarjakuvia ja katsoa tyhjänpäiväisiä elokuvia.
Oli se silloin hauskaa, mutta nyt vasta tajuan mitä siinäkin menetettiin.. Selaan päivittäin läpi samoja koulutushakuilmoituksia, eikä yhdenkään kohdalla herää pieninkään kiinnostuksen poikanen. Ei herää, koska sitä innostusta ja motivaatiota ei ole minuunkaan valettu. Harmi kun motivaatiota ja kiinnostusta ei saa kaupasta.
ymmärrän täysin teidän tilanteenne! itse pääsin opiskelemaan yliopistoon heti lukion jälkeen alalle, joka ei sitten kiinnostanutkaan. nyt olen vaihtamassa alaa, mutta en ole varma tästäkään.. saa nyt nähdä valmistunko koskaan mistään.. toisaalta en nyt enää varmaan toista kertaa kehtaa tutkintoa jättää kesken, joten varmaan puurran tämän läpi vaikka hampaat irvessä.
joka tapauksessa suosittelisin teille, että menette yliopistojen sivulle ja sieltä klikkaatte esiin listan tiedekunnista ja laitoksista. käytte läpi jokaisen laitoksen esittelyn ja pohditte tarkasti, josko joku niistä tuntuisi omalta. ja jos yksi yliopisto ei tarjoa kiinnostavia pääaineita, niin sitten menette seuraavan yliopiston sivulle. tähän kannattaa varata koko ilta aikaa. kannattaa kokeilla, on auttanut monia!
jos oman paikkakunnan opiskelutarjonnasta ei mitään löydy, niin sitten on vaan pakko muuttaa. jos mielekkään opiskelupaikan siis sattuisi saamaan muualta. turha hakata päätä seinään. ei sen muuttamisen nuorella pitäisi olla niin iso ongelma että sen takia jää koulutus saamatta.
Parasta kaikille päättämättömille tulevaisuuden pohtijoille on varata aika ammatinvalintapsykologille. Ihan varmasti löytyy joku ala, joka kiinnostaa ihan vaan sen perusteella, mikä muuten elämässä kiinnostaa. Ammattikorkeakoulu tai yliopisto eivät ole ainoita mahdollisia työuran urkenemisen mahdollisuuksia. Psykologille meneminen ei tarkoita sitä, että olisi hullu, vaan sitä, että on vaikeiden päätösten edessä. Mieti, lähitulevaisuutesi riippuu päätöksestä lähteä opiskelemaan. Onneksi ei kuitenkaan koko tulevaisuutesi, sittä mieltä on mahdollista muuttaa ja niin on kouluakin jos tuntuu niin väärältä, ettei siellä koulussa voi edes käydä.
Lisäksi jos katselee esim. yliopistojen nettisivuilta eri tiedekuntien tai yksiköiden, laitosten tai oppiaineiden tarjontaa, ei saa oikeasti mitään kuvaa siitä, mitä sen koulutuksen käynyt tekee arjessa työkseen. Esim. se, että on filosofian maisteri ja valmistunut yliopiston filosofisesta tiedekunnasta, ei tarkoita sitä, että on filosofi. Ei todellakaan! Esim. minusta itsestäni tulee joku päivä filosofian maisteri, pääaineenani opiskelen ruotsia ja muita kieliä ja viestintää sivuaineina. Minusta tulee oikeastaan vain ruotsin kielen asiantuntija ja voin työskennellä vaikkapa assistenttina (=sihteeri), kääntäjänä, tiedottajana... ja vaikka mitä muuta! Tänne yliopistoon tullessani olin ajatellut, että opiskelen myös opettajan pätevyyden antavat opinnot, mutta en haluakaan niitä, joten ruotsinopettajaa minusta ei tule.
Pointtini on, että todistuksessa lukeva nimike ei kerro totuutta siitä, mitä koulutuksen omaava tekee työkseen.
Kannataa myös miettiä, jos uutta sisältöä elämään toisi vaikkapa hetki ulkomailla töissä. Siihenkin on monia mahdollisuuksia ja samalla saa uudet kuviot, uuden elämän hetkeksi ja aikaa miettiä tulevaisuuttaan.
Tsemppiä kaikille päättämättömille! :)
Minua sitten ihmetyttää tämä "oman jutun" etsiminen. Asia kun sattuu olemaan niin, että tavalliselle keskitason tallaajalle on yksi ja sama, mille alalle hän kouluttautuu. Hän tulee olemaan se keskitason tollero juuri sillä alalla, koska lahjakkuusprofiilissa ei sakaroita juuri ole. Tolleroiden pitäisi vain varmistaa, että kyseisellä alalla riittää töitä myös vastaisuudessa, sillä työllisyyden ollessa hyvä, myös keskitason osaajille on käyttöä.
Ne taas, joilla tiettyä erikoislahjakkuutta on, ohjautuvat helposti jo kouluaikana omalle alalleen, koska juuri se sopii heille luontaisesti. Ja huippuosaajille on aina kysyntää, oli ala mikä hyvänsä.
Eipä ulkoisteta vastuuta, opinto-ohjaajan uusnatsiksi haukkuminen ei vie päätäntävastuuta sinulta. Yläasteikäisellä ihmisellä on itsellä vastuu ottaa selvää asioista. Minä aloin kyllä selvittelin yläasteisässä kovastikin ammatteja. Vai oliko, että se illalla pitkään ulkona norkuminen vei voiton?
Täälläkin yksi epävarma parikymppinen nuori nainen. Otin koko lukion ajan paineita siitä etten keksinyt mitä haluaisin lähteä opiskelemaan, tunsin itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi kun kuuntelin muiden tulevaisuudensuunnitelmia. Otin ihan liikaa paineita asiasta. Pidin kaksi välivuotta ja olen valintaani tyytyväinen, sain paljon hyödyllistä aikaan ja elämänkatsomus on laajentunut aikalailla. Ennen odotin kokevani jonkun ihmeellisen valaistumisen siitä mitä haluan opiskella, mutta sitä ei koskaan tullut, vaikka olenkin ollut kiinnostunut monesta alasta, mutten mistään tarpeeksi. Odotin kai jotenkin, että keksin jostain jonkun alan joka tuntuu juuri täydelliseltä vastaukselta kaikkiin kysymyksiin. Ei sellaista ole vieläkään tullut. Mutta olen tajunnut sen, että sellaista on turha jäädä odottamaan. Ennen en ymmärtänyt sitä, vaikka joillekin oma ala löytyy ja palaset loksahtavat kohdalleen, niin kaikille niin ei vaan käy. Sitten on vaan yksinkertaisesti kokeiltava kepillä jäätä.
Itsekin olen juuri aloittamassa opinnot alalla josta en todellakaan ole varma... kiinnostusta alaan toki löytyy, enhän muuten olisi sinne hakenut, mutta kyllä tämä silti on iso hyppy tuntemattomaan enkä voi ennustaa onko tämä minulle oikea paikka. Olen ainakin kokeillut, vaikka toteaisinkin, että haluan jotain muuta. Elämää ei muutenkaan pysty aina ennustamaan.
En tiedä ollenkaan mitä tuleman pitää, mutta olen tyytyväinen että päätin kokeilla.