Sijaisvanhemmuus palstalla on mielenkiintoinen kirjoitus jossa kysytään "mitä epäkohtia olette huomanneet laitosten toimminnassa?" Olisi mielenkiintoista myös kuulla, millaisia epäkohtia olette havainneet huostaanotoissa sijaisperheisiin?
Lastensuojelulaitoksista
-kysyvä-
1143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olettamukset sokaisevat suurimman osan sijareista.
Tuosta seuraa se, että kyse voi olla miten laittomasta adhd-autistisen lapsen huostaanotosta tahansa, mutta sijari näkee lapsen poikkeavan käytöksen pelkästään huonosta kodista johtuvana rankkana "oireiluna". Lapselle on tuossa tilanteessa tosi rankkaa ja väärinkin häntä kohtaan, että kuvitellaan hänen käytöksensä johtuvan RAJATTOMASTA kasvatuksesta ja sitä yritetään pykätä hänelle alusta asti siperiamaisin menetelmin. Voi lapsi parkaa!
Sijari ei ymmärrä lapsen olevan niin peloissaan ja jännittynyt, että hänen elimistönsä on likipitäen shokissa. Syynä se, että hän ei ole ikinä ennen ollut pois kodistaan, koska hänellä on niin hyvä koti ja lapsi viihtyy siellä niin hyvin, että kun on saanut itse valita, ei ole halunnut kodista mihinkään. Hänelle on hyvin rankkaa sopeutua uusiin tilanteisiin ja hän ei tarvitse sillä hetkellä mitään muuta niin paljon kuin oman rakastavan vanhemman turvallista läsnäoloa ja huolenpitoa, jota hän on aina tottunut saamaan.
Mutta koska kaikki tuttu on pois, on lapsi enemmän tai vähemmän paniikissa, sitä enemmän, mitä pienempi hän on. Henkinen paine ilmenee helposti epätavallisena syömisenä. Jos lapsi ei syö, "tulee hän niin kelvottomasta kodista, jossa häntä ei ole opetettu syömään tavallisiakaan ruokia", jos hän ahmii suruunsa, "on lapsi-parka nähnyt nälkää kamalassa kodissaan ja on se nyt hienoa, että MEILLÄ SAA RUOKAA". Monien autistien tapaan hän voi heräillä öisin ja haluta vähän suuhunpantavaa. Se tulkitaan "lapsia ei osaa rentoutua nukkumaan, koska kotona on tietysti vain juotu ja tapeltu öisin." Voi olla kyse vain siitä, että monivuotisella kokemuksella äiti on huomannut, että uni jatkuu paremmin rauhallisessa ja turvallisessa kodissa, jos lapsi esim. syö välillä oli kello minkä verran tahansa. Yöpalat katsotaan varasteluksi ja oudoksi käytökseksi, lasta voidaan jopa rangaista epänormaaliksi katsotusta käytöksestä.
Huostaanotto voi olla siis täysin laiton, mutta sijarin ennakkoasenteita on hyvin vaikea muuttaa. Jos sijaishoitaja alentuisi kuuntelemaan ja uskomaan äidin antamia ohjeita lapsen kohtelusta, auttaisi se lasta kaikkein parhaiten. Mutta eihän vanhempien neuvoilla ole sijaishuollossa mitään merkitystä, koska heidän luullaan kuitenkin epäonnistuneen kasvattajina. Sitten arvostellaan, miten vanhemmat eivät suostu yhteistyöhön sijaishuollon kanssa, vaikka heitä mitätöidään kaikessa sen takia, että sijari luulee tietävänsä kaiken paremmin. Lapsihan pitää opettaa pois huonoilta tavoilta ja näyttää hänelle, miten oikean kasvattajan olisi pitänyt toimia. Kyse on vain kaikkien lasten samaan muottiin puristamisesta, eikä mistään ammattitaidosta. Jos hänellä on jokin kasvatus- tai hoitoalan tutkinto hän luulee joka tapauksessa tietävänsä kaiken kaikista lapsista ja muut sijarit kannustavat, että "kyllä kokemus opettaa". Näin aina, vaikka hänellä ei olisi mitään ymmärrystä erityislapsen kohtelusta.
Sijaisperheitä luullaan yleisesti paremmaksi vaihtoehdoksi kodinomaisen ympäristön takia, vaikka ikinä ei ole varmaa, onko lapsen olo turvallista ja nimenomaan hänen kasvuaan tukevaa ja ymmärtävää. Monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että laitoksissa on siinä mielessä turvallisempaa, koska jos osa hoitajista ovat välinpitämättömiä tai syyllistyvät jopa kaltoinkohteluun, niin henkilökunnassa saattaa kuitenkin löytyä joku, keneen lapsi voi tukeutua. Perheen seinien sisälle ei voi nähdä, joten lapsen olojen paras kuvaaja on hän itse, mutta kaikki negatiivinen arvostelu katsotaan valehteluksi.
Voisikohan tiivistää niin, että laitoksessa lapsi ei ole niin tiiviisti samojen aikuisten kanssa, mutta se ei missään tapauksessa ole aina hänen kannaltaan epäedullista. Perheessä hän joutuu olemaan aina samojen aikuisten lähellä olivat he millaisia tahansa. Uskallan sanoa jopa, että pelkästään tiiviiden kiintymyssuhteiden korostaminen suomalaisen lastensuojelun nykyoloissa tekee hallaa lasten hyvinvoinnille. Perhesijoituksia ei pitäisi sokeasti lisätä niin kauan, kun edes kaikkein pahimpiin huostaanottojen epäkohtiin ei ole välitetty puuttua.