Ihme hommaa. :/

Minulla on kuukautiset myöhässä jo kolme viikkoa ja raskaustestejä olen tehnyt kaksi. Ensimmäisen silloin kun kuukautiset olivat noin 1½ viikkoa myöhässä ja toisen viime keskiviikkona. Kumpikin on olleet negatiivisia. Raskausoireita on ollut melkein siitä saakka kun ensimmäisen testin tein. Rinnat todella arat, etova tunne (varsinkin kahvi tekee pahaa), todella kova väsymys, ainainen nälkä, vessassa saa juosta useammin kuin ennen, janottaa.

Alkaa jo ihmetyttämään että mitä tämä oikein on. Esikosta testi oli positiivinen pari päivää sen jälkeen kun kuukautisten olisi pitänyt tulla. Nyt ei ole ollenkaan sellaista tunnetta että ne olisivat alkamassa. Itse en oikein jaksa uskoa että molemmat testit olisivat näyttäneet väärin. Lääkäriin soitin, mutta sieltä sanottiin että katsellaan nyt vielä josko ne kuukautiset sieltä tulisi. Eivät kuulemma ala tutkimaan, koska testit negatiivisia, saattaa olla vain kierto sekaisin. Eivät korvaansa lotkauttaneet siihenkään, kun sanoin että kuukautiset on melkein kellontarkat. :/
3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Osta vielä uusi testi ja tee se.
Minulla kävi viime raskaudessa niin, että kp 25/30 alkoi tulla alavatsa/rintaoireita ja 30/30 testasin ja puhdas nega oli. Odottelin menkkoja ja viimein kp 36/30 vein terveyskeskukseen näytteen ja soittivat sieltä parin tunnin kuluttua, että en ole raskaana, negatiivinen tulos siis. No, jatkoin menkkojen odottelua, tottakai uskoin kun terv.keskuksen testi oli tehty että nega on. Kunnes yksi aamu heräsin, rinnat tosi turvonneet ja jotenkin sellainen olo, että 100-varmasti raskaana olen. Ja ostin testin siis kp43/30 ja pamahti heti kaksi viivaa. Ostin vielä halvimman, Apteekin Oman testin. Mulla saattoi ovis myöhästyä, raskaushormonia erittyä hitaasti tms, mutta siis vasta tuolloin tuli positiivinen tulos!
Pidetään peukkuja sulle paljon! :)

Äänestä
  • Nyt siis menossa kp 51/28-30. Muistaakseni. Itsekin jo sekaisin että mikä päivä se on mutta jotain sinne päin kuitenkin. :)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Nyt siis menossa kp 51/28-30. Muistaakseni. Itsekin jo sekaisin että mikä päivä se on mutta jotain sinne päin kuitenkin. :)

    asia selviää saman tien, turhaan tuhlaat testeihin rahojasi ja tulos on epävarmempi kuin veritestillä.
    Yksityisellä n. 30 euroa, ei tarvitse olla edes lähetettä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-gracie- kirjoitti:

Minulla on kuukautiset myöhässä jo kolme viikkoa ja raskaustestejä olen tehnyt kaksi. Ensimmäisen silloin kun kuukautiset olivat noin 1½ viikkoa myöhässä ja toisen viime keskiviikkona. Kumpikin on olleet negatiivisia. Raskausoireita on ollut melkein siitä saakka kun ensimmäisen testin tein. Rinnat todella arat, etova tunne (varsinkin kahvi tekee pahaa), todella kova väsymys, ainainen nälkä, vessassa saa juosta useammin kuin ennen, janottaa.

Alkaa jo ihmetyttämään että mitä tämä oikein on. Esikosta testi oli positiivinen pari päivää sen jälkeen kun kuukautisten olisi pitänyt tulla. Nyt ei ole ollenkaan sellaista tunnetta että ne olisivat alkamassa. Itse en oikein jaksa uskoa että molemmat testit olisivat näyttäneet väärin. Lääkäriin soitin, mutta sieltä sanottiin että katsellaan nyt vielä josko ne kuukautiset sieltä tulisi. Eivät kuulemma ala tutkimaan, koska testit negatiivisia, saattaa olla vain kierto sekaisin. Eivät korvaansa lotkauttaneet siihenkään, kun sanoin että kuukautiset on melkein kellontarkat. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu