Onko kenelläkään kokemuksia akupunktiosandaaleista. Ovat kuulemma ihan uusi juttu Suomessa ja olen ajatellut hankkia sellaiset. Sitä ennen olisi kiva kuulla onko niistä tosiaan niin paljon hyötyä kuin mainokset lupaavat. www.akusandaalit.fi
akupunktiosandaalit
AnniinaAurinkoinen
4911750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
minulla on jalokivigalleriasta ostetut akusandaalit. Niissä on erikokoisia kiviä ja suurempia paljonkin, mitä tuossa laittamassasi linkin kuvassa olevissa akusandaaleissa. Erikokoiset kivet on kiinnitettu puupohjaan ja päälle on kiinnitettu silikonimuovia. Pidän niitä päivittäin kotosalla ja tekevät todellakin hyvää. ----eiköhän ihminen alkujaan ole tarkoitettu kävelemään luonnossa kivien, sammalien, erilaisen hiekan sekä epätasaisessa maastossa. Nykyisin kävelemme tasaisella ja kengät, saapikkaat ynnä muut ovat juuri jalalle sopivaa pehmuketta, mutta se luonto on unohdettu ja se alkuperäinen epätasaisuus kävellessä.
Minulla on myöskin epätasainen alusta, jolla nukun ihan tarkoituksella. Sitten minulla on myöskin piikkimatto. Saman asian ajaa akusandaalit kuin ajaa piikkimattokin eli efedriinin eritys elimistössä lisääntyy, jolloin kivut ym. mm. ruokahalu ja liiallinen lihottavien ruoka- herkkuannosten syöminen vähenee. Itse sain piikkimatolla ja akukengillä pois 15 kiloa. Jos en käytä näitä kahta, niin ruokahalu automaattisesti kasvaa.
ihan oikeasti, kannattaa hankkia nämä sandaalit, ne muuttivat elämäni kokonaan. Masennus hävisi, paino putosi ja uusi ystäväkin löytyi. Ihan uskomatonta. www.akusandaalit.fi
Samanlaisia kokemuksia on. Pelkkää hyvvee sanottavaa.Suosittelen ehdottomast, kyllä
kiinalaiset hallitsee nämä hyvinvointi asiat.
Vain hyviä kokemuksia. Olen ostanut sandaalit Kiinasta ja pidän niitä
joka pv 15 -20 minuuttia kuten ohjeissa lukee. Vaikutus on tosiaan
mahtava, olen huomannut selvän eron entiseen olotilaani. Voisin puhua ajasta
ennen ja jälkeen akusandaaleja :) Sekä henkinen että fyysinen tasapaino on
kasvanut. Elämä hymyilee taas!
kovasti akusandaalien tuloa Suomeen. Ystävillä on sellaisia ja olen
niitä kokeillut. Kaikki puhuu niistä pelkästään hyvää. On kuulemma
vaikuttanut monella tapaa. Laihtumistakin on edistänyt!!
Olen täysin hurahtanut akusandaaleihin!
Suosittelen muillekin. Yhdellä hankinnalla säästää
monta hierontakertaa!
www.akusandaalit.fi
Pelkästään hyviä kokemuksia,mutta kannattaa muistaa ettei pidä liikaa. Max 20 min per päivä.
Kyllä kiinalaiset tietää akupunktiosta ja vyöhyketerapiasta, vuosituhansien ajan jo on kokemusta ja
niihin nämä akupunktiosandaalien teho perustuu!
Pelkkiä hyviä kokemuksia! Pidän niitä joka päivä enkä enää pois antaisi.
Huomasin oloni parantuvan selvästi. Enää ei edes palella eikä päätä särje.
Kaikki muutkin vaivat ovat hävinnet.
minulla on akumatto ja se on hyvä kun ei liian kauaa siinä makoile.
Käytän sitä myös jalkapohjiin enkä tarvitse taas uusia välineitä kuten
sandaaleita, vaan akumatto hoitaa myös jalkapohjat.
Mielikuvitus on rajana ja kun kylki oli kipeä, niin sitten makasin
matolla kyljelläni.
jos on jo akumatto, niin sille vaan kävelemään tai seisomaan.
Saa samalla hinnalla hoitoa eikä tarvitse ostaa taas uusia turhia
hyödykkeitä.
Säästät myös luontoa!
ostin akusandaalit netistä ja heti kahden viikon jälkeen tunsin eron entiseen olooni.
Hyvinvointini tosiaan parani ihan huomattavasti. Suosittelen!
Hei,
Jos kiinnostaa pian on tulossa markkinoille samanlaisia sandaaleita mutta halvempaan hintaan (kuin se 39e), ilmoittelen täällä foorumilla myös asiasta. Myös uudenlaisia Lämmittäviä Luonnonkivi sandaaleita on tulossa joilla vielä paremmat terveysvaikutukset kuin noilla tavallisilla.
Laitan osoitteen mistä niitä voi hankkia tänne kunhan asiat ovat valmiina...
Jani P
Hei lopeta... tämä ei ole mikään ilmaisen mainostilan palsta. JOKAINEN tajuaa että yksi henkilö kysyy ja vastaa itse kehuen tuotettaan. Älä viitsi aliarvioida ihmisten älykkyyttä. Vai eikö akusandaalit nostakaan ÄO:ta?
Kyllä akusandaalit on mahtavat – älkää ollenkaan panetelko! Mummoni koitti kerran niitä jalkaansa ja saman tien häneltä parani pitkälle levinnyt syöpä kuin ihmeen kautta! Eikä siinä kaikki, heti kun itse testasin minulla alkoi tukka kasvaa ja kuppikokoni suureni neljällä, siis todellakin NELJÄLLÄ numerolla! Äidilläni ne auttoivat todella hyvin kuulo-ongelmaan, hänen ei enää tarvitse lainkaan käyttää kuulolaitetta jos vain on akusandaalit jalassa. Ylipainoinen isäni laihtui kahdessa päivässä kuusikymmentä kiloa akusandaalien ansiosta. Ja mikä uskomattominta – kuollut pappani heräsi henkiin kun hänelle laitettiin akusandaalit jalkaan hautajaisissa!! Tämä on totta – siis todella edulliset niistä saatuun hyötyyn nähden!
Kokeiltu on jo 1 kk ajan ja päiväkirjaakin pidetty terveysvaikutuksista ja pelkkää positiivista tuntemusta monella tapaa. Itseasiassa akusandaaleihin tulee oikein riippuvaiseksi. En voi enää aloittaa päivääni ellen ensin saa tepastella akukengillä. Energiat alkavat virrata ja päivän touhuihin riittää puhtia iltaan asti.
Lämpimästi suosittelen 3 vuoden kokemuksella. Ei päivääkään mene ilman akusandaaleja, otan mukaan
työmatkoillekin. Aineenvaihdunta toimii, uniongelmat hävisivät ja laihduttaminenkin onnistuu.
Nyt on testattu akusandaaleja 2,5 kk ja kokemukset ovat pelkkää plussaa. Olo on parantunut huomattavasti kaikelta osin, jopa laituminenkin on käynnistynyt vaikka en millään erityisellä laihdutuskuurilla ole ollutkaan. Ruokahalu on vähentynyt eikä makeanhimokaan enää iske. Aineenvaihdunta toimii, täytyy vaan muistaa juoda paljon vettä.
sorry kirjoitusvirhe - piti tietty kirjoittaa: LAIHTUMINEN
Kyllä on olo muuttunut reippaammaksi ja energisemmäksi ihan selvästi. 1.5 kk olen nyt käyttänyt akusandaaleja joka aamu enkä niitä enää pois antaisi.
Kokonaisvaltainen hyvänolon tunne on selvästi havaittavissa :) Suosittelen kaikille lämpimästi, parempi juttu kun piikkimatto. Akusandaalien kanssa voi liikkua ja ne tehoavatkin paremmin kuin piikkimatto.
Joka päivä käytössä ja matkoillakin mukana. Suosittelen ehdottomasti. Pieni hinta suhteessa hyötyihin. Edullisempi investointi kuin yksi akupunktiohoito ja
näitä voi pitää toisetkin perheenjäsenet, jos koko sopii :)
Yes, täällä myös yksi akusandaalifani. Suosittelen 100%!
Tilasin akusandaalit pari kk sitten ja voin vilpittömästi suositella :) Pieni satsaus - paljon iloa ja hyötyä!
Kyllä, kyllä, kokeiltu on ja ehdottomasti suosittelen, jos ei ole mitään terveydellisiä rajoitteita niiden käytölle.
Maailman terveysjärjestö WHO on laatinut listan sairauksista, joiden hoidossa akupunktio on todennettu tehokkaaksi hoitomuodoksi. Listalla on jo yli 400 erilaista sairautta ja määrä kasvaa koko ajan.
Akupunktiolla hoidetaan menestyksekkäästi mm.
- migreeni
- päänsärkyjä
- huimaus
- kolmoishermosärky
- Menierin tauti
- tinnitus
- väsyneet ja kuivat silmät
- hampaiden särky
- poskiontelotulehdus
- kasvohalvaus
- astma
- vilustuminen
- äänen käheys
- bronkiitti
- iskias
- penikkatauti
- jäätynyt olkapää
- olkapääkipu
- raajojen verenkierto-ongelmat
- puutumiset
- nivelrikon kipu
- niska-hartiaseudun kipu
- selkäkipu
- noidannuoli
- ranteen kivut
- polvikipu
- pohjekipu
- akillesjännetulehdus
- ummetus
- ripuli
- paksusuolen tulehdus
- vatsakatarri
- verenpainetauti
- jännitystilat
- unettomuus
- fibromyalgia
- väsymys
- tulehdustiloja ja tunnetiloja kuten masennus
- ihottumat
- iho-oireet
- neurologiset kivut
- gynekologiset vaivat
- lapsettomuus
- impotenssi
- frigiditeetti
- eturauhasvaivat
- virtsaamisvaivat ja turvotus
- raskauden aikainen pahoinvointi
- synnytyksen jälkeiset vaivat
Tämäpä mainio isänpäivälahjavinkki - kiitos kokemuksistanne!
Jollet vielä ole hankkinut, niin hanki ihmeessä. Olen käyttänyt akusandaaleja päivittän n. 2 kk:n ja tunnen olevani kuin uusi ihminen, energiaa riittää ja olo on kaikinpuolin entistä ehompi!
Paras hyvinvointivinkki pitkään aikaan. Suosittelen lämpimästi kaikille, joilla ei ole mitään terveydellistä estettä niiden käytölle! 5 kk:n kokemuksella - pois en enää niitä antaisi :)
Tilasin dealextreme.comista vähän yli 5 euron hintaiset simppelit akusandaalit:
http://www.dealextreme.com/p/stylish-plastic-massage-flip-flops-sandals-blue-size-l-43190
Siellä on ollut myös niitä joissa piikkien sijaan on sormenpään kokoisia palluroita, olen nähnyt sellaisia myös Suomessa luontaistuotekaupoissa.
Noi viiden euron sandaalit tuntuvat MAKEILTA jaloissa!
Käytän myös piikkimattoa säännöllisesti, mutta halusin jaloille "omat matot". Jotenkin en tykkää ajatuksesta että seisoisin paljain jaloin samalla matolla millä makoilen.
Ja jos ei halua ostaa Kiinasta, niin saahan noita kalliimpina versioina myös Suomesta.
Mistä voin ostaa akupunktiosandaalit? Paljon hyvää olen niistä kuullut ja kiinnostaisi hankkia itsellenikin.
Siis en lukenut kaikkia viestejä mutta kysyin noista sandaaleista Kiinalaiselta akupunktiohoitajaltani. Hän sanoi että niitä saa 2 eurolla Kiinasta ja ei tosiaankaan kannata maksaa niistä maltaita. Ajaa saman kun painelet itse akupunkitopisteitä jalkapohjistasi.
Tietääkö kukaan onko näitä mahdollisuus ostaa mistään vaan onko ainoa mahdollisuus tilata netistä?
Hyvää ei saa halvalla!!!
Netistä tilaamani akusandaalit ovat puuta, sekä pohja että nystyrät ja tuntuvat todella tehoavan. Eivät ole mitkään muoviläpyskät.
Antavat reippaan ja virkeän olon, usein toistuva päänsärkyni on hävinnyt ja unen laatu on selvästi parempaa.
Tilasin akusandaalini osoitteesta: www.akusandaalit.fi
Suosittelen ehdottomasti 2,5 kk:n kokemuksella! Energiatasoni on selvästi kohonnut!
Kuvittelin aluksi akusandaaleja huu-haa -jutuksi, MUTTA 3 vkon kokemuksella voin vakuuttaa, että ne todella tehoavat. Koko yleiskuntoni on nyt selvästi parempi ja mielialakin on positiivisempi. Energiaa riittää.
Nukun paremmin nyt, jalat eivät turpoa päivän aikana ja hartiakivutkin ovat helpottaneet!
En pysty puhumaan akusandaaleista yleisesti mutta www.akusandaalit.fi - myytävät sandaalit on kyllä 100% k usetusta, perustelut:
1. Tuotteen huono laattu, solki, jolla pitäisi säätää sandaali siten että ne pysyisi jalassa on pelkkä koriste, ensimäisessä säätö yrityksessä se jäi käteen. Akunappulat irtoilivat, myyjä sanoi että niitä voi itse liimailla takaisin, just joo..
V
2. Tuotteen epäkäytännöllisyys. Koska sandaali pohja tasainen, täysin muotoilematon ja jäkkä (pohja on kovaa puuta) akunappulat painavat van tiettyjä osia jalkapohjista, lähinnä päkijöitä ja kantapäätä, suurin osa jalkapohjasta jää käsittelemättä. Koska pohja on umpijäykkä ja suora, on niillä käveleminen todella vaikeaa, rappusissa kävely mahdotonta, koska ne ei pysy jalassa.
Mua huijaattiin, älkää menkö samaan halpaan.
Eihän niitä ole kävelyyn tarkoitettukaan, ei ainakaan portaisiin. Vain 20 min seisomista tai ns. käpöttelyä.
Olen samasta ko. nettikaupasta sandaalini tilannut ja olen erittäin tyytyväinen. Oloni on monella tapaa parantunut ja energia lisääntynyt.
Tässä olis toinen malli ja väittävät suomessa valmistetuksi.
http://kauppa.annenakutuote.fi/
Ehdottomasti kannattaa käyttää. Positiiviset vaikutukset alkoivat jo 2 vkon käytön jälkeen. Kyllä kiinalaiset hallitsevat nämä akupunktio/vyöhyketerapiahoidot.
Itse olen käyttänyt sandaaleja jonkin aikaa tosin omatekoisia kun nuo valmiit on niin pieniä. Kannattaa huomioida että niillä on seisottava tai käveltävä silllä sandaalit jalassa istuminen ei vaikuta mitään, koska paino nystyröitä vasten vasta aktivoi vaikutuksen. Ensiaskeleet ja seisominenkin on aika moista masokismia aluksi, mutta tottuu siihen ajan kanssa vartti tai pari päivässä on hyvä annos.
Täällä yksi tyytyväinen akusandaalien käyttäjä ilmoittautuu. Huu-haaksi minäkin ensin luulin, mutta onneksi uteliaisuus ja kokeilunhalu voittivat. Enää en pois antaisi :)
Kaverin yllyttämänä ostin akusandaalit ja TODELLA yllätyin. Vaikka alussa niiden käyttö sattui aika lailla, parin viikon jälkeen niihin sitten tottui. En olisi ikinä uskonut miten mahtava vaikutus akusandaalien käytöllä voi olla: energiamääräni lisääntyi huomattavasti, enkä ole pitkään aikaan nukkunutkaan näin hyvin ja levollisesti. Ehdottomasti suosittelen! Oloni kaiken kaikkiaan muuttui jotenkin hyvin positiiviseksi.
Olen niin utelias, että meinasin tilata ebay:ltä kokeeksi sandaalit.
Melkoisen paljon malleja löytyy kohtuulliseen hintaan.
http://www.ebay.com/bhp/acupuncture-shoes
Aku-sandaalit saa Åshildilta ihan kohtuuhintaan. Samanlaiset, mitä Ebay myy! Tehokin on loistava!
Minä sain omasta Life luontaistuotekaupasta ko. sandaalit (hintaa en muista). Ensimmäiset sattui sellaiset, joissa tarrakiinnitys ei pysynyt päällä, mutta kun kysyin asiasta, sain vaihdettua uudet sandaalit ja niissä on pysynyt hyvin kiinnitys. Ja aamulla niillä voi kävellä puolisen tuntia tai seisoskella, se kyllä riittää päivän annokseksi.
Minäkin hurahdin akusandaaleihin, niihin aitoihin kiinalaisiin puunappuloilla. Ensimmäisinä päivinä meinasin luovuttaa, sattui niin älyttömästi. Onneksi jatkoin sitkeästi ja nyt pystyn niillä käpöttelemään joka aamu tarvittavat 20 min.
En olisi ikinä uskonut, miten suuri vaikutus niillä voi olla, tunnen energiani ja hyvän oloni lisääntyneen 100%. Makeanhimonikin on vähentynyt ja kiloja jo muutama karissut. Kerrassaan mahtavaa!
Voin parin vuoden kokemuksen perusteella suositella ehdottomasti!
Aluksi epäilin huuhaaksi, mutta onneksi avopuolisoni sai vakuutettua minut niiden tehokkuudesta ja nyt koko ystäväkaartimme on halunnut tilata samanlaiset
kapistukset. Pelkkää hyvää palautetta joka suunnalta!
Itse tilasin jouluksi tällaiset rouvalle https://www.onering.fi/terveys-kunto/akupunktiosandaalit. Vielä ei kokemuksia mutta kaikkien näiden kommenttien perusteella uskalsin :)
Minä käytän töissä puolipäivää akupuntiokenkiä niitä missä on isot nappulat pohjassa. Oikein hyvät on mutta ne nappulat irtoo tosi nopeasti ja niitä ei saa takaisin. Joten koko ajan saa olla ostamassa uusia. Nyt meinaan tilata jotkut muut.
Ei ole uusi juttu Akupunktio sandaalit ,oli jo 80 luvulla ,työssä käytin .Aivan hyvät .Jalan pohjassa akupisteitä paljon .👌