Olen raskaana.:) Tätä olemme toivoneet, tästä olemme haaveilleet. Ihanaa!
Yksi asia vain mietityttää. Miehen lapsille uutinen tulee olemaan luultavasti ikävä. Lapset ovat rakkaita minullekin, ovat meillä puolet kuukaudesta. Toivon että he tottuvat ajatukseen nopeasti, eivätkä pelkää mitään turhia. Oma lapseni on nuorempi ja sulattaa varmasti helposti, kun on muutenkin vauvojen perään. Miehen lapsilla on vanhempien erosta saakka ollut kovin epävarma olo, riittämätön tunne.
Perinteinen tarina... Lasten äiti juhlii kaiken aikansa eikä hänellä ole lapsille aikaa. Sen sijaan aikaa löytyy exänsä ja minun haukkumiseen ja valehteluun. En välitä muuten, mutta lapsia säälin.
Etenkin toinen lapsista takertuu isäänsä joskus todella vahvasti. Vähän on mustiskin, vaikka ei sitä myönnä, jos siitä kysyy. Kuitenkin kyselee näkeekö minun lapseni hänen isäänsä enemmän kuin hän tms. Hän myös painottaa, että hänen perheeseensä kuuluu veli, äiti ja isä. Minä ja lapseni emme ole perhettä. Tällainen juttuhan tulee, kuten kaikki tiedämme, hänen äitinsä suusta... Aiemmin oli puhe, että lapsilla on kaksi kotia ja kaksi perhettä. Sitten se muuttui, eikä lapsi sellaista itse keksi, kun meillä on asiat mennyt hyvin.
Lapset viihtyvät meillä. Tulevat syliini, leikkivät lapseni kanssa, kaipaavat minua kun en ole paikalla tms. Kyse ei siis ole siitä, että emme pitäisi toisistamme. Kiintymystä on paljon ja hädänkin hetkellä lapset osaavat minuunkin turvautua.
Mutta ajatus uudesta lapsesta taitaa nostattaa noilla lapsilla, etenkin nuoremmalla, ajatuksen että he eivät riitä tai että heille ei ole tilaa. Heille on aina tilaa meidän elämässä!!!! Lapset rakastavat isäänsä aivan valtavan paljon. Piirtelevät hänelle sydämiä ym. Silti heidän äitinsä kertoi, että lapset olivat sanoneet, että jos meille tulee vauva, he eivät halua tänne enää koskaan.:( Se tuntuu pelottavalta, ja todella oudolta. Nykyään he haluavat tänne todella mielellään, tulevat innoissaan. Sanovat tätä ihanaksi kodiksi. Miksi vauvan tulo aiheuttaisi sen, että he eivät tänne enää halua?
Usein voi lukea juttuja, että vauva uusperheessä yhdistää entisestään koko porukkaa. Onko jollekin käynyt toisin? Millä tavalla saamme niille rakkaille lapsille rauhallisen mielen ja tiedon siitä, että heitä rakastetaan aina? Olisi ihanaa nauttia raskaudesta ilman huolia.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni samanlainen tilanne eli mietityttää miten omani ja etenkin mieheni lapset ottavat vauvauutisen. olemme yrittäneet pitkittää kertomista ja nyt raskaus näkyy jo eli olisi jo aika kertoa.. miehen lapset ovat olleet mustiksia isästään koko suhteemme ajan, minun lapseni todennäköisesti on iloinen tulokkaasta. Miestäni pelottaa paljon kuinka hänen lapset ottavat asian, haluavatko enää tavata isäänsä jne.
Itsekin haluaisin nauttia raskaudestani ilman huolia ja parasta onkin nyt ajatella vain että alkujärkytyksen jälkeen lapset sopeutuvat uuteen lapseen ja itse keskityt nyt huolehtimaan itsestäsi ja vauvastasi masussa. Tsemppiä!
lapsen teimme, tai oikeesti minä halusin, että mihen exä jättäisi meidät rauhaan. Ei ole kummasti vaikuttanut, luulen että enemmän vaan häiriköi. Miehen lapset rakastavat minua aivan valtavasti, ja hauluisvat muuttaa meille kun on vauvakin, mutta äiti ei anna lapsiaan. Taitaa olla niin katkera että jää yksin. Ei sen puolen, toivon että exä osaisi huolehtia lapsistaan yksin, mutta hieman on vaikeeta... aina likaiset vaatteet päällä lapsilla, vaikka tulevat vauvaa katsomaan niin pitäsi olla puhdasta. Täällä minä ensin laitan lapset kylpyyn, ja puhtaat vaatteet päälle ennenkuin pääsevät edes keittiöön. Olemme erittäin siisti perhe, ja siksi lapset varmasti meillä viihtyvätkin.
Luultavasti vauva oli miehen exälle erittäin katrkea pala, kun halusi miehen takasin monta vuotta, nyt hieman luovuttaa kun huomaa ettei se auta mitään vaikka kuinka kiukkuaa...lapsetkin kohta jättävät äidin ellei äiti yhtään reipastu.
Täällä kaikille lapsille on rakastava koti. Sitä ei pidä epäillä, ja lapsia saa tulla enemmäkin, ainakin saan miehen pidettyä itselläni ja miehen lapsetkin saavat paremman kodin.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Lapset ei aina ajattele asioita niin monimutkaisesti kuin me aikuiset.
Sekä minulla että exällä on uudet kumppanit. Lapset (3) asuvat minun ja uuden kumppanini luona.
Exällä on kuopus uuden kumppaninsa kanssa ja lapseni ovat olleet kovin ilahtuneita tästä uudesta tulokkaasta. Yksi eityisen ihastunut, yksi normi ihastunut ja yksi vaan vähän ihastunut. Tosin sama ihastuksen ero näkyy heissä muutoinkin suhteessa ihan pikkuisiin, toinen pitää pienistä enemmän kuin toinen.
Sitten tuo perhekäsitys. En pitäisi kiveen kirjoitettuna totuutena sitä, että äiti manipuloisi lapsia taustalla niin, että he kokevat omaksi perheekseen äidin, isän ja oman sisaruksensa. Lapsilla on erilaisia perhekäsityksiä ja heillä on oikeus kokea siten kuin kokevat.
Meillä menee näin:
- Kolmesta lapsestani yksi kokee, että hänellä on kaksi perhettä.
- Yksi kokee, että hänen perheensä on minä, mieheni ja täällä asuvat sisarukset. Lisäksi on olemassa isä, mutta ei kuitenkaan kuulu perheeseen.
- Yksi taas kokee, että hänen perheeseensä kuulun minä ja täällä asuvat sisarukset. Lisäksi meillä asuu miesystäväni, jota lapsi ei kuitenkaan laske perheeseemme, vaikka heillä onkin erittäin läheiset välit.
Eli myös lapsillani on toisistaan poikkeavat perhekäsitykset, mutta mitä sitten? Enkä todellakaan usko, että esim. exälläni olisi mitään tekemistä sen kanssa ettei yksi kolmesta koe miestäni perheeseensä kuuluvaksi. Minusta lapselle ei kannata padota paineita sen suhteen, keitä hän kokee tai keitä hänen tulisi kokea perheenjäsenikseen.
älä kuvittele että kaikilla olisi samanlaista kuin sulla.
Nää on niin olettamuksia, ja suurin osa provoja, että ihan naurattaa, vai ootko teini?
kellään ole samanlaista kun muilla.
Pääasia että jokainen pitää huolen omista asioistaan ja vastaa siitä että omat lapset ovat onnellisia.
lissu on ääliö