Kuudestoista päivä eläkkeellä menossa. Kertokaapa, mistä saan sellaisen kortin, jolla olen oikeutettu erilaisiin alennuksiin. Vai onko sellaista yleistä eläkeläiskorttia olemassakaan, vai pitääkö hankkia erikseen esim. junalla matkustelua varten?
Mistä
eläkeläiskortti
20915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mistä eläkekkin tulee, minulle tuli jo ennen kuin olinkaan "virallisesti" eläkkeellä.
Henkilöllisyystodistus käy iän todistamiseen ; )
Toisten eläkikä on 62 vuotta, toisten 65 vuotta.
Ja toisten 60 vuotta. työeläkekortti tuli postissa ja se kelpaa esim junaan tai linja-autoon ymym.
Sairaseläkeläiset.
Itse pääsin terveenä työttömyyseläkeläisenä nauttimaan kotimaan niukoista ja Espanjan lukuisammista eläkeläiseduista.
Kerran olen myös käynyt lekurissa Irlannissa ja Italiassa.
Tuonne nesteenpoistojohtimeen on juuttunut pöpö joka aina joskus, onneksi harvoin, vaatii muutaman reseptipillerin.
Minulla on niin paljon kortteja eikä koskaan ole kysytty muuta kuin onko teilla s-etukorttia, K-plussakorttia Ykkösponuskorttia. Niillä nimittäin saa alenuksia hotelleista ja joistakin muista palveluista. Plarasin lompuukia josta löytyi, työeläkekortti, kansainvälinen kelakortti, suomalainen kelakortti, Finnair pluskortti, puolueeni jäsenkortti, kirjastokortti, ajokortti, visa-pankkikortti, teboilin luottokortti sekä lukuisa määrä jäsenkortteja eri liikkeisiin.
Hyvin on pärjätty ; ) Alennusta tulee kun kysyy ja jos eläkeläisen junalipun ostan automaatista, eivät konnarit juurikaan kysele. Lienenkö sitten niin vanahan näköinen ; )
Ekös ne espanjalaisetkin lueta yli varojensa eläviksi? Ainkin kriisilistalla olivat silloin kun Kerikkaa oltiin pelastamassa. Ja vaikka suomessa on niukemmat tarjoilut, silti täälläkin eletään yli varojemme. Aika kummaa on ollut, kun oli hyvät vuodet, olisi luullut, että silloin olisi vähennetty valtion velkaa, niin kas, vielä otettiin velkaa lissää. Se on ollut sellaista hullujussin työtä, johon sopisi sanota, että kerta vielä kiellon päälle kielto, kun muuten ei ymmärretä.
Mikä on Espanjassa paremmin kuin meillä?
Mikä ja mitä meillä on paremmin kuin Espanjassa?
Espanjan paremmuudesta tulisi pitkä lista jossa osa olisi jossain määrin abstrakteja asioita.
Esimerkkinä ikääntyneiden arvostus, Civil Guardia tehon kunniotus, naisten naisellisuus jne.
Konkreettisia asioita on esimerkiksi kaiken ikäisille espanjalaisille ja muun maalaisille EU- eläkeläisille maksuton terveyden huolto mukaan lukien reseptilääkkeet.
Rahaa ei tarvitse käsitellä missään vaiheessa.
En ainakaan ole nähnyt yhdenkään työikäisenkään espanjalaisen käsittelevän.
Meidän kylällämme kaikille maksuton lähiöliikenne. Kaupungintalolta maksuton näyttökortti.
Eläkeläisille puolihintaisia oman maan lomamatkoja.
Eräs suomalainen tuttavamme esimerkiksi teki 2:n viikon AI-matkan Kanarialle ja viikon matkan Sierra Nevadalle.
Runsaasti eläkeläisalennuksia eri tilaisuuksiin.
Runsaasti kaikille maksuttomia, yleisiä, ohjelmallisia juhlia.
Asuminen meihin nähden pilkkahintaista.
Esimerkiksi meidän 78m2:n, rannassa olevan asunnon hoitovastike on noin 400E/VUOSI sisältäen vartioinnin ja muut porteron palvelut.
En viitsi jatkaa luetteloa.
Mikä meillä parempaa?
Yleensä siedettävämpi kesä. Nyt ei pitänyt lähiviikkoina pitänyt paikkaansa.
Toistaiseksi kellon tuntemus vaikka nuorten osalta esiintyykin lipsumista.
Vähäisempi huumeongelma.
Parempi yleisten sääntöjen noudattaminen!! Espanjalaiset tekevät mitä tahansa mitä ei ole kielletty ja valvottu.
Meillä ei pienten "kotieläinten" kurissapitäminen vaadi erikoistoimenpiteitä.Ei sielläkään suuri vaiva mutta on muistettava.
Ilmastomme huomioon ottava rakennustekniikka.
Rakennusmääräysten noudattaminen. Hispaanot saattavat rakentaa mihin tahansa ja miten tahansa.
Serkkuni oli asunut rivitaloaan parikymmentä vuotta ennekuin ilmeni ettei sitä kaupungin kaavoissa ole lainkaan.
Täsmällisempi viranomaistoiminta.
Sama koskee myös kunnallisia palveluja. Sähkömittarin lukija katsoi laiskuuttaan lukemamme alarivin mittarista koska meidän mittariimme olisi täytynyt kiivetä. Oikaisu oli hitonmoinen revohka.
Meillä jätteiden lajittelu ja käsittely on aivan toisella tasolla espanjalaisiin nähsen.
En tiedä onko se hyvä vai huono piirre mutta meillä ulkomaalainen on oikeastaan etuoikeutetussa asemassa.
Espanjassa, konfliktitilanteessa vierasmaalainen häviää aina. Joku poikkeus saattaa olla.
Espanjaan muuttaneet ja recidentit pystyvät tekemään täydellisemmän ja objektiivisemman vartailun.
Kysehän on myös henkilökohtaisista arvostuksista!
Miksikö emme asu siellä?
Verotuksen siirtämiseksi kotimaan kiinteä omaisuus pitäisi myydä.
Lähiomaiset ja muut sosiaaliset suhteet sitovat tänne.
Siellä on kesällä hiton kuumaa kolmisen kuukautta.
Talvella on mantereen puolella, rakennustekniikka huomoiden, kylmää. Kylppäri on kylmin paikka.
Huolimatta alkuperäisistä aikomuksista tämä nykyinen ratkaisu tuntuu nykytilanteeseen sopivimmalta.
Vaimo on siellä parhaillaan tyttöjen matkalla.
Minä menen vasta syyskuun puolivälin jälkeen.
Tuosta yli varojen elämisestä en ota migreeniä.
Joitakin leikkauksia tulee mutta kyllä EU, eli suomalaisetkin rahoittavat.
Espanjalaiset ovat onnistuneesti lypsäneet unionin rahaa. Moraali on täysin erilainen meihin hölmöihin verraten.
Asunnon hoitovastike on muiden vakiomenojen lailla suoraveloitusessa DB:ssa.
Tarkistin sen ja onpahan kallistunut.
Neljännevuosi maksaa nyt 139,79E eli 46,60E/kk.
Selitys.
Minä en tavallisesti katsele näitä tiliotteita ja katselija on poissa mutta löysinpä.
Työeläkekortti tuli automaattisesti minun omasta työeläke kassata kun jäin eläkkeelle.
Vaikka työeläkelaitoskeltakin kortti tuli, mutta sillä ei ole juurikaan virkaa, vaikka pyllyä pyyhkis, kun siinä ei ole kuvaa, eikä niitä VR ja Finnairin allennussymbooleita. En tiedä nykyisin, millaiset on nuo jutut. Mut silloin aikanaan, ei tarvinnut B
VR:ltä erikseen hankkia sitä eläkeläisstatusta (korttia) kun oli kuvallinen Kela-kortti jossa VR logot, jotka oikeuttaa eläkeläislippuun. Eipä ole paljoa käytetty, kun en pysty nousemaan junan portaita. Muutamilla viimeisillä kerroilla sain "hissikyytiä" junaan ja junasta alas, mut toisaalta vähän nolotti moinen.
Finnairilla en oo kertaakaan eläkkeellä ollessani tarvinnut, en siis lentänyt. Enkä bussissa, en ole kertaakaan bussilla kulkenut eläkkeellä ollessani. Siinäkin on liian korkeat portaat, en pääse.
Kyllä minä saan junassa ja lentokoneessa, kun siihen on ne mainittu, ja muistaki en nyt vaan muista kaikkia enkä viitti mennä katoon...
1997 kun jäin eläkkeelle, siis jouduin jäämään, niin siihen aikaan työeläkelaitoksen kortissa ei ollut muuta kuin työeläkekortti ja mun nimi. Tietenkin eläkelaitosken symboolit sun muut, mut ei sillä ollu rautateillä mitään virkaa. Siihen aikaan vaadittiin VR:lläkin, että pitää olla se VR:n logo, samoin Finnairin.
Tuon jälkeen korttini on uusiutunut monta kertaa, mutta sitä korttia kuitenkin pidän pääkorttina. Mutoksia on tullut lähinnä korttiin merkityistä diagnooseista.
Kuvallisen kelakortin lisäksi kannattaa ottaa KELAn EU-kortti matkojen varalle.
Käytäntö vaihtelee maittain.
Useissa paikoissa pelkkä maininta ja uurteisen naamani näyttäminen riittää.
Joskus täytyy todistaa ikä.
Mahdollisia terveydenhuoltopalveluja, lääkäriä, reseptilääkkeitä yms. varten, maasta riippuen, on tuo EU-kortti ja mahdollisesti kyseisellä kielellä KELAn kirjoittama todistus eläkeläisstatuksesta tarpeen.
Mielestäni kannattaa ottaa kaikki mieleen juolahtava jotta ne ovat valmiina mahdollisen tarpeen varalta.
Ja tietenkin jos on odotettavissa joku matka.
Itse olen syyllistynyt siihen etten ole jokaisessa tilanteessa edes älynnyt kysyä eläkeläisalennusta.
En ole missään älynnyt kysyä, et avustaja pääsis ilmasiksi ennenkuin se oli Mikkenin Farmamessuilla painettu nettiin pääsymaksujen ryhmään, niin tuosta ällistyin, et kuinkahan moneen paikaan avustaja oliskaan päässyt ilmaseksi, Avustaja, joka on puoliso, vaikka virallisen käytännön mukaan se ei saisi olla puoliso, mut en ole viitsinyt sitä rumbaa enää lähteä pyörittämään kun mun avustaminen on vähän hankalaa, kun reissuan paljon, ei ne avustajat voi kaiken aikaa reissuta avustettavan mukana, joten en ole myskään hakenut avustaja-oikeuksia, vaikka olisin sellaisen saanutkin. Minä kun nukun silloin kun nukuttaa ja valvon silloin kun valvottaa. Mullon aivan oma erilainen rytmi. Hetkeksi rytmit kohtaavat nomrirytmin kanssa, mutta sitten taas erkanevat.
Minulle tuli työeläkekortti samassa kuoressa eläkepäätöksen ja muiden siihen liittyvien papereiden kanssa. Ihmetytti että korttia ei oltu kiinnitetty mihinkään paperiin, vaan se löytyi irrallisena kuoren pohjalta. Hyvä etten heittänyt roskiin. Kortissa lukee että "Tämä kortti oikeuttaa eläkeläisalennuksiin" sekä pienellä lisähuomautus "alennuksen voi saada esittämällä tämän kortin ja kuvallisen henkilöllisyystodistuksen".
Kuinkahan monta tällä tavalla postitettua Kuntien eläkevakuutuksen korttia on mennyt epähuomiossa roskikseen?
No juuri toissa päivän katsoin, mitä olen poltettavien laaltikkoon laittanut, kun oli iso valkea kirjekuori. Sisus oli otettu pois, mutta onneksi kurkistin kuoren sisälle, ja sielläpä olikin tärkeä kortti, jota olin odotanut herra ties miten kauan. Ihan oli irrallaan sekin. Minä kyllä kiinnitän lähetettäviin materiaaleihin kortit kiinni. teipillä kunnolla, että eivät hevin irtoa. Teipitystä odottaa tässä edessäni pöydällä nyt n. 200 korttia.
Keittiön pöydälläni odottaa nyt 200 korttia teipitystä! ! !
Mistä näitä löytyy? Tietysti suomi on vapaa maa ja on ilmaisun vapaus.
Minulle ainakin tuli viikon sisällä eläkepääöksestä omasta vakuutusyhtiöstä Työeläkekortti.
Ei mitenkään teipattuna, vaan A4 paperiin osana olevana, josta se piti irroittaa pois.
Aena niitä sillon tällö näkköö itekseseen naoresekelijoeta. Näjin minä semmosenniin tappaoksen, joka haovalla purskaht naoruun. Toesilla olja itkussa pitelemistä. Minä en kyllä älynnä mittään naorun aehettä tuossa vistissä, mille kehuit naoreskelevan vae naoreskeleto kaeken varalle? Jottaen outoo sinun viestilöessä kuitenniin on kun joka viestissä huastelet puuta heinee.
Kenkäs pöytee sinä siinä tarjottelet ja kelle, ei siinä eelisessä viestissään mittään keittijön pöyvästä oo puhuttunna.
Niin jotta mikäs se oekenen naorun aehe on muu kun varmuuven vuoksi naoreskelu iteksijjään?
Joku onglema identiteetissäsikö? Keksit väännöksiä ja tarinoita, naureskelet käsittämättömissä tilanteissa. Mikä kortissa naurattaa? Onko kortti joku vitsi mielestäsi, Ehkä kauppiaalle on käsittämätöntä yli 200 korttia, mutta niin vaan on tässä toimiston pöydällä.
HUOM! Toimiston pöydällä, ymmärrätkö, erotatko mikä ero on toimistolla ja keittiöllä? En ole keittiöstä sanonut sanaakaan.
Ja jotta naurusi saa oikein laukan, voin kertoakkin, mitä kortteja ovat:
- Munuais- ja maksatautiliiton ELINLUOVUTUSKORTTEJA 120 korttia
- SPR:n SOS kortteja vielä teipittämättä jotain 130 paikkeilla ja varmaan tänään on postilaatikossa
- Afaasia- ja aivohalvausliiton kortteja: ÄLÄ HALVAANNU infokortteja 200
Niin mikähän näissä sinua oikein naurattaa? Olisi tosiaan mukavaa tietää. Toki eiväthän nämä ole niin arvokkaita, kuin se yksi eläkekortti on.