Alakerran tiivisteet

Miten hyvin moottorin alakerran (crankcase) tiivisteiden pitäis kestää? Ruvennu palamaan käppyrälle sylintereiden etu- ja takapuolelta. Kummaltakin puolelta puuttuu jo noin 10 senttiä tiivistettä. Reikä on läpi asti, eli sade/pesuvettä pääsee sisään.
6820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pitäis kestää aivan hyvin jos ei moottori pääse ylikuumenemaan. Kyseessä voi olla myös asennusvirhe. Valmiiksi rikki ollut tiiviste. tai käytetty vanhaa tiivistettä. Väärä kiristysmomentti jne.

Mäntä kun tulee alas, syntyy siitä painetta kampikammioon ja ylös mennessä alipainetta. Toimii siis eräällä lailla pumppuna. 2-tahtisessa täysin tarkoituksen mukaista.

Nelitahtisessa taas käytetään moottorin huohotusta. Painetta ei haluta alakertaan. Paine karkaa mistä lie, öljynpalautus reittiä yläkertaan, venttiilikannen kautta takaisin kiertoon. Mikäli moottorin huohotus on esimerkiksi tukossa, heikoin paikka poksahtaa ensin. Jos sinulla olisi siis valmiiksi revennyt tiiviste, poksahtaisi se sieltä mukavasti ulos. Yleensä vain yksi paikka poksahtaa sillä ylipaine alkaisi karata tätä kautta.


Jos on useampi reikä tiivisteessä, viittaa se yleensä muuhun. esim. asennusvirheeseen.

Äänestä
  • Huohotuspolitiikka pelaa ihan hyvin. Rööri näyttää menevän ilmansuodatinkotelon sisälle ja jos sitä ei välillä pyyhi, niin valuttaa sylintereiden jäähdytysrivoille.

    Tiivistettä ei ole purkaantunut ainoastaan sylintereiden vierestä, jossa on kuumaa, vaan myös etäämmältä. Kone on kiinni rungossa neljästä kohtaa ja kaikissa kohdissa on sylinterin muotoinen systeemi, jolla nähtävästi koneen tärinä eristetään rungosta. Näistä tärinänvaimennussylintereistä on tiiviste poissa.

    Eli nähtävästi kuumuus ja tärinä on vatkannut tiivisteet pois. Hondalla ei visiiin oletettu että joku vetelis kruiserilla matka-ajoa. Sinnekö jäi tiivisteet autobaanalle. Kurkkasin pyörän alle ja siellä ei näytä olevan reikiä.

    Äänestä

  • Mika++ kirjoitti:

    Huohotuspolitiikka pelaa ihan hyvin. Rööri näyttää menevän ilmansuodatinkotelon sisälle ja jos sitä ei välillä pyyhi, niin valuttaa sylintereiden jäähdytysrivoille.

    Tiivistettä ei ole purkaantunut ainoastaan sylintereiden vierestä, jossa on kuumaa, vaan myös etäämmältä. Kone on kiinni rungossa neljästä kohtaa ja kaikissa kohdissa on sylinterin muotoinen systeemi, jolla nähtävästi koneen tärinä eristetään rungosta. Näistä tärinänvaimennussylintereistä on tiiviste poissa.

    Eli nähtävästi kuumuus ja tärinä on vatkannut tiivisteet pois. Hondalla ei visiiin oletettu että joku vetelis kruiserilla matka-ajoa. Sinnekö jäi tiivisteet autobaanalle. Kurkkasin pyörän alle ja siellä ei näytä olevan reikiä.

    Alakerran tiivisteetkään eivät pala ensimmäisten joukossa mikäli ylikuumeneminen olisi kyseessä. Syitä on liikaa eikä niitä varmaankaan kannata miettiä ellet ole juuri vaihtanut tiivistettä ja nyt jo rikki.

    Painepesuri on kyllä hyvä tiivisteidentuhoaja.

    Äänestä

  • toinen mielipide... kirjoitti:

    Alakerran tiivisteetkään eivät pala ensimmäisten joukossa mikäli ylikuumeneminen olisi kyseessä. Syitä on liikaa eikä niitä varmaankaan kannata miettiä ellet ole juuri vaihtanut tiivistettä ja nyt jo rikki.

    Painepesuri on kyllä hyvä tiivisteidentuhoaja.

    En ole käyttänyt painepesuria. Käsin pessyt järvivedellä. Eihän kukaan pese vaimonsakaan selkää painepesurilla, ja onhan hyvä moto toki naista arvokkaampi :-) Mopolla on ajettu jo 100 000 km.

    Äänestä

mikset paa sinne tiivistesilikoonii?

sitä on sellasta, joka kestää kyllä vaikka kannessa..

Äänestä
  • Kävin Bikeworldin huollossa, jossa todetiin, että moottorin kiinnityskumien kohdalla ei alun perinkään ole ollut tiivistettä. VTX:n huoltokirjaan kuvissa oli samanlaiset raot. Karrelle palaneet tiivisteiden alla on varsinainen tiiviste, eli vettä ei ole päässyt sisälle. Paikkasin kumminkin nämä kohdat moottorisilikonilla. Vähän itse tehdyn näköinen sauma, mutta kestääpä ydinhyökkäyksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika++ kirjoitti:

Miten hyvin moottorin alakerran (crankcase) tiivisteiden pitäis kestää? Ruvennu palamaan käppyrälle sylintereiden etu- ja takapuolelta. Kummaltakin puolelta puuttuu jo noin 10 senttiä tiivistettä. Reikä on läpi asti, eli sade/pesuvettä pääsee sisään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu