kovalevy pimahti?

eilen kone oli päällä itsekseen ja yhtäkkiä näyttö sammuu ja kone alkoi piippaamaan. ei lähde enää käyntiin, kun käynnistää pitää sen alun piippauksen ja sen jälkeen vaan jatkaa piippaamista. kokeilin ottaa vuorollaan kortteja irti, mutta ei ollut mitään vaikutusta. On jo oireillut aiemmin, välillä boottaa itsensä kesken kaiken ja scan disk aloittaa aina scannauksen alusta eikä pääse loppuun saakka. ILMEISESTI KOVALEVY SIIS MENNYT??
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa siltä että jotain muuta pimahti.

Jos kaikki muu toimii ja levy on rikki, kone kyllä boottaa ja virheilmoitus on "No system found" tai jotain siihen viittaavaa.

Sillä piippaamisella kone kertoo POSTin virhekoodin joten yritä kaivaa emon manuaalista mikä tässä tapauksessa on pielessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokke kirjoitti:

eilen kone oli päällä itsekseen ja yhtäkkiä näyttö sammuu ja kone alkoi piippaamaan. ei lähde enää käyntiin, kun käynnistää pitää sen alun piippauksen ja sen jälkeen vaan jatkaa piippaamista. kokeilin ottaa vuorollaan kortteja irti, mutta ei ollut mitään vaikutusta. On jo oireillut aiemmin, välillä boottaa itsensä kesken kaiken ja scan disk aloittaa aina scannauksen alusta eikä pääse loppuun saakka. ILMEISESTI KOVALEVY SIIS MENNYT??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu