On metsän laidassa omenapuu,
jo vanha ja puolikuollut.
Se taivasta kohti kurkottuu,
ehkä salama sitä on nuollut.
Sen toinen kylki harmaantuu,
se kuolee pois vähin erin.
On kohtalona toukan suu
- niin luonnollista perin.
Vaan silti puu kuin unohtain
vanhuuden, lahovian.
Se tekee vielä kerran sen,
kuin olis kiire, pian!
Se vielä tuottaa hedelmän
ja siemenet se kantaa.
Kuin voisi uuden elämän
se jossain vielä antaa.
jo vanha ja puolikuollut.
Se taivasta kohti kurkottuu,
ehkä salama sitä on nuollut.
Sen toinen kylki harmaantuu,
se kuolee pois vähin erin.
On kohtalona toukan suu
- niin luonnollista perin.
Vaan silti puu kuin unohtain
vanhuuden, lahovian.
Se tekee vielä kerran sen,
kuin olis kiire, pian!
Se vielä tuottaa hedelmän
ja siemenet se kantaa.
Kuin voisi uuden elämän
se jossain vielä antaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
toi mieleeni vanhenevan ihmisen. Tuon " salaman " kuvittelin suureksi rakkaudeksi. Kyljet harmaantuvat,
" se tekee vielä kerran sen, kuin olis kiire, pian ", tämä on viidenkympin villitys ! ? :D
Näin myös sieluni silmin hedelmän, joka maahan pudottua, otollisissa olosuhteissa, kasvattaa uuden puun.
Tässä vastauksessani on nyt huumoria, toivottavasti kukaan ei loukkaannu, mutta tällaisia mielikuvia
runo herätti. Hienoa, loppusoinnullista tekstiä, tästä voisi säveltää laulun !
Ainakaan minä en loukkaantunut ja tarkemmin ajatellen, poikkeaako ihminen koin paljon muusta luonnosta? Sama tarve elämän jatkamiseen ja ja säilyttämiseen on molemmissa loppuun asti; jos ei itsessä niin jälkeläisissä. Ja kiitos kauniista arvostelusta!
Hyvä runo jää askarruttamaan mieltäni - mitä runossa sanoitkaan. Näin kävi tämänkin kanssa. Ensin hurmaannuin poljennosta ja sisältö jätti jälkensä alitajuntaan ja vaati palaamaan runosi pariin.
Vaikka riimittely ei kaikin osin olekaan oikein - siihen tuskin olet pyrkinytkään - ei se runoa pahenna. Päinvastoin, täyteen riimiin pakottaminen veisi runosi tuoreuden ja helppouden (tässä pakottamatta syntyneen) tunnun.
Olet jälleen kerran onnistunut pukemaan filosisen pohdinnan houkuttelevan herkulliseen muotoon.
Kiitos kauniista sanoistasi. Totta on että joskus runoa kirjoittaessa ja vastaavasti ehkä lukiessa, runon rytmin vaatimukset vievät niin että asia tahtoo jäädä sivuun. Hyvä, os se kuitenkin sieltä löytyi!