Mistä rahat, Soini?

Perustuslaillisten puheenjohtaja lupaa pienten eläkkeiden korotusta ja muutakin. Kaikki kuitenkin maksaa ja yritänkin laskea kuinka paljon.

Eläkkeiden pohja on n.700 e. 20 %:n korotus voisi olla sopiva, siis 140 e/kk.

Kun eläkeläisiä on n. 1,5 milj., Tulee vuosikuluiksi 12x840x1,5milj. = 15 120 milj. eli n. 15 mrd. Mistähän Timo nuo miljardit repii?

Jos luvataan suuria, pitäisi esittää myös mistä rahat ja kuinka suuret. Meille vanhuksillehan on myös luvassa jotakin,
14264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ole päätä eikä häntää noissa suurissa lupauksissa. Minun täytyy sanoa, että tuo Soinin rellestävä käytös ottaa päähän. Minä en jaksa uskoa, että tuolla tyylillä pitkälle potkitaan.

Kun kansa osaisi ottaa sen juuri noin kuin sinä, Ruuneperi, asian laskeskelet, niin vähemmän tulisi noita uskollisia kannattajia puolueille. Mitä tuohon Soinin puolueeseen tulee, niin sanonpahan vain, että ei yksi pääsky kesää tee.

Suuret lupaukset voi jättää omaan arvoonsa, kun tietää, mikä valtion rahatilanne on tällä hetkellä. Hyvä,jos tämä maan talous pysyy tällaisena, niin ei meillä ole hätäpäivää. Työttömille töitä, se olisi tärkeintä.

Äänestä
  • Se vähä mitä olen kuunnellut/lukenut T. Soinista, on luonut kuvan miehestä, joka kyllä on tosissaan. Sinänsähän se ei vielä sano mitään, mutta uuden puolueen perustaminen jo kyllä kertoo jotakin.

    EU:vastaisuus oli ensimmäinen asia, johon joutui kiinnittämään huomionsa Timo Soinissa.
    Kun Suomen perustuslaki on pohjana puolueen nimelle, täytyy olettaa, että se on ajan tasalla, mitä tulee kansainvälisten sopimusten hyväksymiseen, sekä EU :n jäsenyyden edellyttämiin säädöksiin.

    Tuo rahoituksen läpivieminen pieneläkeläisten kohdalla, on tietenkin puolueen ohjelmassa, ja noudattaa samaa työskentelytapaa, millä jokainen puolue yrittää tavoitteitaan viedä läpi eduskunnassa. Saattaa hyvinkin olla, että tuonkaltainen pj. voi tuoda uutta pontta rehdillä personallisuudellaan, mikä ei pahitteeksikaan olisi.

    Suuret linjat ja kokonaisuus, menee omalla painollaan kuitenkin eteenpäin, mutta saattaa olla mielenkiintoisempaa kuunnella eduskunnan täysistuntoja, mihin suuntaan ollaan menossa, ja mitä saavat aikaan ajan kanssa.

    Hyviä ja valveutuneita jäseniä puolue todella tarvitsee pärjätäkseen.

    Äänestä

  • Ts** kirjoitti:

    Se vähä mitä olen kuunnellut/lukenut T. Soinista, on luonut kuvan miehestä, joka kyllä on tosissaan. Sinänsähän se ei vielä sano mitään, mutta uuden puolueen perustaminen jo kyllä kertoo jotakin.

    EU:vastaisuus oli ensimmäinen asia, johon joutui kiinnittämään huomionsa Timo Soinissa.
    Kun Suomen perustuslaki on pohjana puolueen nimelle, täytyy olettaa, että se on ajan tasalla, mitä tulee kansainvälisten sopimusten hyväksymiseen, sekä EU :n jäsenyyden edellyttämiin säädöksiin.

    Tuo rahoituksen läpivieminen pieneläkeläisten kohdalla, on tietenkin puolueen ohjelmassa, ja noudattaa samaa työskentelytapaa, millä jokainen puolue yrittää tavoitteitaan viedä läpi eduskunnassa. Saattaa hyvinkin olla, että tuonkaltainen pj. voi tuoda uutta pontta rehdillä personallisuudellaan, mikä ei pahitteeksikaan olisi.

    Suuret linjat ja kokonaisuus, menee omalla painollaan kuitenkin eteenpäin, mutta saattaa olla mielenkiintoisempaa kuunnella eduskunnan täysistuntoja, mihin suuntaan ollaan menossa, ja mitä saavat aikaan ajan kanssa.

    Hyviä ja valveutuneita jäseniä puolue todella tarvitsee pärjätäkseen.

    Siis puolueen nimi on Perussuomalaiset, tulee mieleen" Maukka perusjätkä":DDD taas on mentävä tutkimaan,....

    Äänestä

  • sama* kirjoitti:

    Siis puolueen nimi on Perussuomalaiset, tulee mieleen" Maukka perusjätkä":DDD taas on mentävä tutkimaan,....

    Luin nuorten Perussuomalaisten arvomaailman tiivistelmän, eipähän siinä muuta ollut kuin tuo tukeutuminen Veikko Vennamon lentävään lauseeseen: Kyllä kansa tietää!, joka ei voi olla herättämättä kysymystä: Tietääkö kansa aina todella? No, toivottavasti näin on:D tavoitteet ainakin ovat hyvät ja tarpeelliset, oman maan kansalaisten kipukohtien korjaaminen, yksilön kannalta inhimillisemmäksi.

    Eihän sille voi toivoa kuin menestystä!

    Äänestä

Ruunen taskulaskin täytyy vaihtaa. Samoin tietolähde.
Eivät kaikki eläkeläiset ole "pienituloisia. Heitä on virallisten tilastojen mukaan noin 200.000.
Heidän tulonsa ovat toimeentulorajan alapuolella.
Heitä yleensä tarkoitetaan, kun puhutaan pienituloisista eläkeläisistä.

Kenen asialla Ruune on, esittäessään julkisuudessa täysin vääristeltyjä tietoja?

Äänestä
  • Aloittaja

    Hiukan ajattelematon olin kun laskelmani tein. Kaikki eläkeläiset eivät tietenkään ole pienituloisia.

    Jos kaikki eläkeläiset saavat vanhuuslisän on laskelma hyvinkin osuva. Vanhusten elinolojen parantaminenhan on Soinin ohjelmassa.

    Olen palstalaisten asialla ja tietolähteenä Soinin itsensä antamat lausunnot. Jos Soini tai muut eivät ilmoita miten menot katetaan, on se jonkun tehtävä.

    Pahoittelen epätäsmällisyyttäni!

    Äänestä

Obaman tapaus osoittanee, kuinka mahdoton tehtävä on valtiolaivan suunnan kääntäminen. Valtiot hallintoineen ovat automaatteja, isot isompia, mutta pienetkin toimivat samalla periaatteella. Ei auta vaikka rauhanpalkinto on jaettu hyviin tarkoituksiin - sodat jatkuvat, jopa pahentuvat.

Sarkozy häätää romanileirejä takaisin kotimaahansa. On pakko, koska kansansuosio on alamaissa. Hänkin tuli luvanneeksi liikoja kurin palauttamiseksi Ranskan maassa. Blair lupaa muistelmiensa rahat rauhan työhön, mutta se ei tee tyhjäksi osallisuutta Irakin sotaan.

Soinin vaikutus taitaa olla parhaimmillaan ennen vaaleja. Suuret puolueet joutuvat lupauksissaan myöntymään sellaiseen, mihin ilman Persuja eivät myöntyisi.

Äänestä
  • Nyt ennen vaaleja on on oltava valppaana, sillä liikkeellä ovat nyt kaikki paskanpuhujat.
    Puolueiden puppugeneraattorit on viritetty suurta taistoa varten. Kaikki suuret puolueet halajavat pääministeripuolueeksi ja keskisuuret puolueet, kuten Persut, hämmentävät soppaa minkä ehtivät.

    Meiltä äänestäjiltä vaaditaan nyt valppautta erottaa paskan puhuminen, vääristely ja suoranainen valehtelu.
    Puppugeneraattorit ovat jo täydessä käynnissä.
    Puolueiden kätyreitä on myös yhä enenevässä määrin liikkeellä.

    Äänestä

  • aputoimittaja kirjoitti:

    Nyt ennen vaaleja on on oltava valppaana, sillä liikkeellä ovat nyt kaikki paskanpuhujat.
    Puolueiden puppugeneraattorit on viritetty suurta taistoa varten. Kaikki suuret puolueet halajavat pääministeripuolueeksi ja keskisuuret puolueet, kuten Persut, hämmentävät soppaa minkä ehtivät.

    Meiltä äänestäjiltä vaaditaan nyt valppautta erottaa paskan puhuminen, vääristely ja suoranainen valehtelu.
    Puppugeneraattorit ovat jo täydessä käynnissä.
    Puolueiden kätyreitä on myös yhä enenevässä määrin liikkeellä.

    kätyreitä tälläkin palstalla, poistatetaan ketjuja, jos kiusallisista asioista puhutaan.

    Äänestä

  • liikkeellä on kirjoitti:

    kätyreitä tälläkin palstalla, poistatetaan ketjuja, jos kiusallisista asioista puhutaan.

    Ihan tavallinen eläkeläinen vaan. Mutta tasan tarkkaan tiedän, että äänivyöry on Soinille tulossa!

    Äänestä

  • Lyödäänkö vetoa? kirjoitti:

    Ihan tavallinen eläkeläinen vaan. Mutta tasan tarkkaan tiedän, että äänivyöry on Soinille tulossa!

    ja saman vedon uskallan lyödä minäkin.

    Äänestä

eri asia kuinka se jaetaan

Äänestä

suunnittelee pienempien eläkkeiden ostovoiman lisäystä verohelpotuksin muistaakseni 18 - 69E/kk.

Meillä Kataisen kopla keskittää verohelpotukset suurituloisille.

On täysin selvää että pieneläkkeisiin tulevat korotukset siirtyvät kulutukseen vilkastuttaen siten kotimaista liike-elämää.
Suurempituloisten kulutustottumuksiin lisärahalla ei ole mitään vaikutusta.

Eli, luopumalla suurituloisten helpotuksista löytyisivät rahat pieneläkkeiden korotuksiin, tulkoon se varoalennuksina tai parempina eläkkeinä.

Mihin esimerkiksi katosivat työnantajien kelamaksuhelpotukset 1,5 mrd?
Työpaikkoihin?
Missä ne ovat?

Mitä meille on muka tulossa?
01.02. eläkkeeni pieneni 35,40E ja ennakkotietojen valossa kuihtuminen tulee jatkumaan ainakin ensi- ja seuraavana vuotena!
Sitä on tulossa!

Äänestä

Kiviniemi esittää, että pienituloisten verovähennysoikeudella nostettaisiin heidän vuosiansioitaan.
Ehdotuksen vaikutus olisi noin 14,5€ käteen/vuosi eli noin 1,2€/kk.
Voi veljet ja sisaret, mitä me niin suurilla rahoilla teemme?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Perustuslaillisten puheenjohtaja lupaa pienten eläkkeiden korotusta ja muutakin. Kaikki kuitenkin maksaa ja yritänkin laskea kuinka paljon.

Eläkkeiden pohja on n.700 e. 20 %:n korotus voisi olla sopiva, siis 140 e/kk.

Kun eläkeläisiä on n. 1,5 milj., Tulee vuosikuluiksi 12x840x1,5milj. = 15 120 milj. eli n. 15 mrd. Mistähän Timo nuo miljardit repii?

Jos luvataan suuria, pitäisi esittää myös mistä rahat ja kuinka suuret. Meille vanhuksillehan on myös luvassa jotakin,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu