Minua on viimeaikoina askarruttanut kovasti se kun arki ja viikonloput ovat aina samalla rutiinilla. Viikolla ollaan kotona, saatetaan käydä kylässä tuttavilla ja viikonloppuisin alkoholin alaisena pitämässä "hauskaa".
Ja tuo "hauskaa" siksi koska kaipaan suurempaa muutosta, en enää jaksaisi joka viikonloppua vetää päätä täyteen. Olenkin ollut selvinpäin monena kertana, mutta se tekee ahdistavan tunteen kun joutuu katsomaan känniääliöiden perään koko ajan.
Haluaisin lapsen, haluaisin kihloihin ja naimisiin. Mutta miesystävälläni ei tunnu olevan minkäänlaista kiirettä päästää irti tästä nuoruudesta jota vietämme mielestäni surkealla tavalla. Emme ole siis mitään teinejä, vaan kaksikymppisiä ihmisiä joiden pitäisi pikkuhiljaa päästä elämässä eteenpäin.
Miesystäväni puhuu minulle törkeästi ja erittäin karkeasti kun edes "leikilläni" mainitsen lapsesta taikka naimisiin menosta saati kihlautumisesta. Haluni saada jotain uutta elämään on niin suuri että näin viimeyönä untakin tulevani raskaaksi! Minulla on vain tunne että mies ei halua tehdä kanssani juuri mitään muuta kuin olla ikuinen teini...
Ja tuo "hauskaa" siksi koska kaipaan suurempaa muutosta, en enää jaksaisi joka viikonloppua vetää päätä täyteen. Olenkin ollut selvinpäin monena kertana, mutta se tekee ahdistavan tunteen kun joutuu katsomaan känniääliöiden perään koko ajan.
Haluaisin lapsen, haluaisin kihloihin ja naimisiin. Mutta miesystävälläni ei tunnu olevan minkäänlaista kiirettä päästää irti tästä nuoruudesta jota vietämme mielestäni surkealla tavalla. Emme ole siis mitään teinejä, vaan kaksikymppisiä ihmisiä joiden pitäisi pikkuhiljaa päästä elämässä eteenpäin.
Miesystäväni puhuu minulle törkeästi ja erittäin karkeasti kun edes "leikilläni" mainitsen lapsesta taikka naimisiin menosta saati kihlautumisesta. Haluni saada jotain uutta elämään on niin suuri että näin viimeyönä untakin tulevani raskaaksi! Minulla on vain tunne että mies ei halua tehdä kanssani juuri mitään muuta kuin olla ikuinen teini...
Vastaukset 14
Vanhimmat
jonkun uuden asian pitäisi juuri olla lapsi?"Haluni saada jotain uutta elämään on niin suuri että näin viimeyönä untakin tulevani raskaaksi! "
Tunnut haluavan elämänmuutosta, joka taas on eri asia kuin perheen perustaminen..
Ymmärrettävää ettei kaksikymppinen nuorimies halua vielä mennä kihloihin, naimisiin eikä hankkia lasta.
Hanki jokin uusi harrastus itsellesi, ette kait te siamilaisia kaksosia ole, ei kait teidän kaikkea pidä tehdä yhdessä?!
Ihmiset ovat erilaisia, tottakai meillä on eri käsitykset uudesta elämästä. Joillain ihmisillä vain ei ole itsellä tiedossa että mitä elämälleen haluaisi, vaikka jotain uutta olisi saatava. Itse tiedän että haluan parisuhteessani eteenpäin, perustaa perheen ja olla "tavallinen" ihminen.
Ja tuo minun kahdenkymmenenvuoden ikä on 20-29 vuotiaan väliltä, siitä sitten saa itse päätellä kukin omassa päässään että olemmeko me nuoria ottamaan sen isomman askeleen..
Unohdinkin mainita että vielä puoli vuotta takaperin mies puhui kovasti perheen perustamisesta ja että haluaa sen juurikin minun kanssani, miksi ihmeessä hän kuulostaa juuri nyt siltä että ei halua kanssani yhtikäs mitään. Itselläni kun on niin palava halu muuttaa elämäntapaani ja aikuistua ja saada se perhe josta olemme jo aikaisemminkin puhuneet.
Viisikymppisenä asioiden miettiminen ja toteuttaminen onkin jo sitten hankalampaa..
Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
Meillä miehen kypsyminen siihen pisteeseen, että hän halusi lapsia vei useita vuosia. Yhdessä olemme olleet nyt 7 vuotta ja minä olisin ollut valmis perustamaan perheen jo 3-4 vuotta sitten. Eli tiedän, miltä tuntuu olla suhteessa, jossa lapsen hankinta suunnitelmat eivät oikein mene yksiin. Onneksi olin kuitenkin kärsivällinen ja annoin miehen itse tehdä sen ajatustyön, koska nyt hän on täysillä mukana tässä lapsi jutussa. Epäilen, että painostuksen alaisena suhde olisi ajautunut siihen pisteeseen, että olisimme eronneet. Mieheni ei ole sitä tyyppiä joka alistuu painostuksen alaisena näin tärkeissä kysymyksissä ;-)
Siis se mitä yritän tässä sinulle sanoa, on että, älä kiirehdi asioiden edelle. Jos alkoholin huuruiset bileillat eivät enää kiinnosta niin keksi jotain muuta tekemistä. Meilläkin bileillat vaihtuivat rauhallisiin koti-iltoihin jo kauan ennen ehkäisyn poisjättämistä ihan itsestään kun ikää tuli enemmän ja menokenkä vaan lakkasi vipattamasta.
Minä lähes samassa tilanteessa. Olemme 22 v. ja minä olisin täysin valmis äidiksi. Kova vauvakuume on päällä. Näen unia vauvoista, mietin nimiä. Mietin jopa millaisen sisustuksen laittaisin makuuhuoneeseen kun sinne tulisi pinnasänky. Olen katsellut pinnasänkyjen, rattaiden ym. hintoja ja malleja. Mutta mies ei tiedä vielä onko valmis. Kosteaa baarielämää vietämme myös, ja minulle on alkanut riittää. Juon enään harvoin ja inhottaa kun viikonloppuna toisen menojalka vipattaa vain.. Toisaalta edistymistä on ilmassa, mies itse aloitti keskustelun, että jumista pitäisi vähentää ym. Minun pilleriresepti vanhenee ensi toukokuussa ja ehdotinkin, jos sitä ei sitten enää uusittaisi.. Ei kieltäytynyt täysin ja heitti jopa kaverilleen, että "minulla tässä alkaa juhlimiset käydä vähiin, kun toukokuussa pitäisi alkaa lapsia tekemään". Toivon todella, että tuo kävisi toteen.. huuh..
kuulostaapas tutulta.
yksi esimerkki ajanvietosta viikonlopulta; minä haluaisin viettää aikaa kaksin, romanttista kylpyläviikonloppua tai mökillä käyntiä, mieheni halusi kavereiden kanssa juhlimaan.. olin kyllä tervetullut joukkoon mukaan, mutta silti! tuntuu että hän ei edes hoksaa, että haluan jo rakentaa YHTEISTÄ tulevaisuutta, kotia, perhettä.. kavereiden kanssa kun ei tosiaan perheitä perusteta..
täytyypi vain kehitellä itselle omia rauhallisempia menoja, jospa se tästä tilanne muuttus toisellakin.. JOSKUS.
muita kommentteja lukematta ehdotan: vaihda miestä. jos olette noin eri elämänvaiheissa ja mies vielä käyttäytyy törkeästi sinua kohtaan, niin anna mennä vaan ja hommaa itsellesi uusi mies.
Ei se uuden miehen hankkiminen ole niin yksinkertaista. Me olemme esimerkiksi seurustelleet noin 5 v. enkä ainakaan minä halua vielä luovuttaa, ei kuitenkaan olla vielä kolmekymppisiä ja tässä tilanteessa.. Haluan uskoa että kyllä tässä hyvin käy ja ehkä viimeistään vuoden tai kahden päästä päästäisiin yrittämään lasta. Ja elämä rauhoittuisi muutenkin :)
Meillä on mennyt viikonloput täysin samanlailla kuin teillä.. Minä yritän aina ehdottaa jotain muuta kuin baarissa ja kavereiden luona juoksemista (johon aina liittyy alkoholi), mutta kaverit ovat vaan niin tärkeitä, ymmärrän sen, mutta pikkuhiljaa voisi alkaa riittämään se, että näkee niitä vaikka vain kahtena viikonloppuna kuukaudesta niissä juomismerkeissä, eikä joka viikonloppu.. Välillä on kyllä todella turhauttavaa kun haluaisi juuri tehdä kaikkea romanttista, mutta sitten saa vastaukseksi, että niitä voi tehdä arkena.. Myönnettäköön, että olen miettinyt myös eroa, mutta nyt kun on herra itse alkanut puhumaan että pitäisi vähentää tuota jokaviikonloppuista juomista ym. niin en nyt vielä heitä hanskoja narikkaan. Miehet on miehiä ja tunnetusti tulevat vähän meistä jäljessä näissä asioissa..
Kaikki tuo kuulostaa varmasti kauhealta niistä naisista joidenka miehelle se juominen ja baarit ja kaverit ei ole niin tärkeitä ja viettävät aikaa romanttisesti viikonloppuisin.. Mutta meillä esimerkiksi arjet ovat ihania. Silloin olemme paljon yhdessä, okei emme välttämättä tee oikein mitään kun on väsynyt töiden jälkeen, mutta on se mukava käpertyä sohvalla toisen kainaloon :) Tässä ei siis ole kyse ollenkaan siitä ettei mies välittäisi minusta..
Minua kiinnostaisi minkä ikäisiä te olette syysaurinko^
mieheni on lähemmäs 30, minä muutaman vuoden nuorempi..elikkäs ei enää teinikastia :)
toisaalta ymmärrän (yritän ymmärtää) miestäni, jonka työt vaikuttavat paljon ajanviettoon, ja siihen, kuinka ystäviä ja kavereita tarvitsee nähdä. arkisin meilläkin varsin leppoisaa, (jos vain ehdimme nähdä). silti myönnän itsekkin eron käyneen mielessä.. vai odotanko vielä..ja missä raja odotteluun, että aika olisi sopiva miettiä MEITÄ.
Minusta tuntuu, että miehet vain pelkäävät vastuuta tai siihen ryhtymistä. Näin ainakin minä olen ymmärtänyt mieheni puheista. Ja no on siinä vielä mukana sitäkin, että haluaa vielä viettää aikaa kavereiden kanssa, koska sitten kun lapsi tulee sitä ei luonnollisesti enään tehdä niin usein. No me nyt olemme aika nuoria teihin verrattuna, mutta välillä vaan ahdistaa kun ei vaan enää huvita se "kaljaringissä" istuminen ja paskan jauhaminen.. Ennemmin lähtisin puuhamaahan ja muumimaailmaan viikonloppuisin kun lähikapakkaan istumaan samojen kavereiden kanssa.
niin kai sitten. tuntuu välillä vaan pahalta kun tällä hetkellä moni ystäväpiirissä ostellut asunnon, odottaa lasta ym.. ja me vain junnaamme paikoillaan.
mutta eiköhän tämä tästä.. :)
Luulisi ainakin, että jonkin ajan päästä miehesikin tajuaa, että pitäisi ottaa uusi askel eteenpäin suhteessa ja elämässä, jos kerran lähipiirissäkin tämmöistä tapahtuu. :)
Mielestäni ero ei ole automaattisesti paras ratkaisu tuohon ongelmaan, koska ethän tiedä onko se seuraava mies samantien valmis perheen perustamiseen ym. Melkein kaikilla on varmasti tuo elämänvaihe jossain vaiheessa, että haluaa vain rellestää kaikki viikonloput, mutta se myös monella loppuu aikanaan. Avomiehelläni loppui opiskelujen päätyttyä ja elämämme on nykyään aivan erilaista kuin opiskellessamme. Olemme molemmat jo 20 paremmalla puolella, lähemmäs 30.
Kokemuksesta voin kertoa, että on kamalaa kun saa toisen tekemään jotain painostamalla. Harmi vain, kun sen helposti tajuaa vasta toisen myönnyttyä. Itse painostin miestäni kihloihin, kunnes hän lopulta kosi ja kosinta ei tuntunut yhtä ihanalta kuin olin haaveillut, koska tajusin, että hän teki sen suurimmaksi osaksi jatkuvasta painostuksesta johtuen. Mutta opin tästä paljon. Tällä hetkellä olemme puhuneet naimisiinmenosta ja vauvan yrittämisestä, mutta ne asiat tulevat aikanaan, kun mieheni on valmis niihin asioihin. Onhan ne isoja askeleita meille jokaiselle. Miehillä vain kestää kauemmin, me naisethan olemme haaveilleet häistä ja lapsista jo tarhaiästä asti. Silloin miehet pitivät meitä vielä ällöttävinä tyttöinä! :) Tsemppiä odottamiseen!
Barbaba hyvin kirjoitettu. Naisena sitä välillä on vaikea ymmärtää miehiä ja niiden tarpeita. Minustakaan ero ei tosiaan ole aina se oikea vaihtoehto, jos suhde on muuten kunnossa. Koska ei todellakaan voi tietää sitten kun löytää uuden niin mitä mieltä hän on lapsista ja koska niitä ylipäätään haluaa.
Minä jatkan kuumeilua, mutta pitänee yrittää keskittyä enemmän nyt muuhun ja antaa ajan kulua.
Mies kuitenkin on ilmoittanut, että haluaa lapsia ja perustaa perheen :) Se on ihana tieto näin tässä vaiheessa. Eli nyt hyvä aikaa pitää suhdetta hyvänä ja ehkä vähän säästää rahaa ym. :)
Odottavan aika on pitkä, mutta ehkä se palkitaan!
Koska lapsi todellakin tuo suuren elämänmuutoksen niin asiaa on syytä harkitakin huolellisesti eikä ryhtyä puuhaan liian hätiköidysti. En ihmettele, jos poikaystäväsi ei ole valmis saamaan lasta.
Voisitteko alkuun ihan vaan koittaa muuttaa rutiinejanne? Haluaako mies edes sitä? Vaikka kaipaatkin isomapaa muutosta niin jos silti aloittaisit pienemmästä. Teette jotain muuta kuin mitä nyt teette esim. viikonloppuna. Olisiko jokin uusi harrastus? Matka? Tms.? Kotona kaksinkin voi keksiä kaikkea kivaa. Voisitte tehdä kompromissin, vuoronperään tehtäisiin sitä mitä toinen haluaa. On luonnollista, että sitä välillä alkaa kyllästyttämään aina samanlailla kulkeva elämä ja haluaa muutosta. Mutta mistä tiedät, ettei lapsiperheen elämäkin ala kyllästyttämään? Ja onko suhteenne tarpeeksi vakaalla pohjalla?
Ja on myös ihan tavallista, että jossain vaiheessa bilettäminen yms. ei enää kiinnosta. Itseäkään ei ole aikoihin kiinnostanut, mutta en silti pitkään aikaan lasta halunnut.