Sairastin munasarjasyövän 3c 1999 ja sytostaatihoidoista sain neuroloogisia vammoja käsiini,jalkoihin ja oikeaan silmääni. Sen jälkeen elämäni on aivan toista kuin aikaisemmin, vuodet kuluvat ja kivut lisääntyvät. Olen potilaana kipuklinikalla ja syön morfiinia kipuihin. Paljon asioita on tapahtunut vuosien aikoina surullisia ja mukaviakin. En saa koskaan terveen papereita, elämän on jatkuttava ja tilanteeseen on sopeuduttava, halusi sitä tai ei. Näin on nyt,huomisesta en tiedä. Kun olin terve kävin lenkillä ja urheilin kovasti, tein paljon töitä. Syöpä muuttaa ihmisen elämän täydellisesti,näin kävi minulle. Ja asian kanssa on vain yritettävä elää.
syöpä
tiina kivikoura
16761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
ketään toista ihmistä jolle on käynnyt samalla tavalla kuin minulle. Sain Taxol ja Paraplatiinia yhteensä noin 6 tuntia joka kolmas viikko puolen vuodena ajan. Olisi mukavaa kuulla ja saada jonkinlaista palautetta, sillä en usko että vain minulle olisi näin käynnyt. Olen ajatellut kirjoittaa ajatuksiani tälle palstalle, ja niitä on paljon, sillä vuosien aikan on tapahtunut vaikka mitä, ja uskon että tämä on hyvä tapa päästä kaikista tapahtumista irti, kun on niitä sisällään pitännyt kaikki nämä vuodet. En asu Suomessa, olen suomalainen, mutta on paljon asioita jotka painaa mieltä ja niistä on vaikea puhua esim. naapureille, sillä en usko että kukaan muu kuin itse syövän sairastanut ihminen näitä ajatuskia ymmärtää.
Sen ymmärrän että on kurjaa kun käy noin. Itseltä vietiin niin paljon noita sisuksia etten tiedä tuleeko koskaan kunnon ihmistä. Niin jos lien koskaan ollutkaan niin mahdottoman kunnon ihminen.
Ei nistä minun mielipiteistä varmaan mitään lohtua ollut. En osaa pistää paperille sitä mitä ajattelen. Sanon vaan ettei kateekswi käy vaan käy sääliksi. yritä jaksaa.
kun sairastuit syöpään. Ja kokoajanko on ollut hoitojen jälkeen näin kurjaa kipuilua,tuntuu niin pahalle
että ei tahdo osata lohduttaa.
Olitko minkä ikäinen sairastuessasi vieraassa maassa?
Kuitenkin hyvä että alat purkamaan tuntojasi,ja suomenkielellä ,täällä palstalla ollut vähän hiljaisempaa, varmaan lämpimän ja kauniin kesän vuoksi,mutta uskon että saat vielä kohtalokavereita muutaman päivän
odotuksella. Jos haluat kerro mitä hoitoja kipuihin on kokeiltu,onko muutakin kun kipulääkkeitä?
Isot halit sinulle
ajatuksitasi.
Vuosien varrella on varmasti ollut monenlaista kokemusta ja tuntemusta. Täältä varmastikin löytyy kohtalotovereita, jotka ainakin jollakin lailla osaavat kommentoida.
Lääkärit hoitavat nuo lääkitykset ja muut fyysiset hoidot.
Mutta miltä oikein syöpäpotilaasta missäkin tilanteessa tuntuu elämä yleensä ja miten ihmiset suhtautuvat asiaan, niin se onkin se eri juttu ja aika vaikea juttu. Siitä ei juurikaan ole saatavilla tietoa. Tai jos on, niin se on aika vaikeaa löytää. Ja uskoisin, että Sinun tapauksessasi vielä vähän hankalampaa kuin meillä, jotka olemme täällä kotimaassamme.
Minä olen näitä asioita miettinyt lähes kymmenen vuotta ja vieläkin niitä mietin, vaikka en enää kuulukaan syöpähoitojen piiriin.
Aluksi esim. luulin kuolevani tuota pikaa, niin pian, etten ehdi esim. ikkunoita pestä tai komeroita siivota.
Toinen vaikea asia oli myös kanssaihmisten suhtautuinen, kun hekin aluksi luulivat, että minä täältä piankin lähden pois. Mutta, eihän siinä niin kuitenkaan käynyt.
Ja, vaikka vuosia onkin kulunut, niin siellä taustalla kuitenkin on se, että mitäpä jos se vaikka uusii. Ja, jos näin käy, niin mitäpä sitten.
Syöpä edelleenkin aiheuttaa kaikekenlaisia pelkoja ja tuntemuksia niin potilaalle kuin hänen läheisilleen ja ystäväpiirilleen ja niistä on joskus tosi vaikea puhua.
Ehkä on ihan hyvä kirjoitella näillä palstoilla omista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan muiden vastaavia asioita kokeneen kanssa.
Ainakin itse havaitsin aikanaan sen, että sitä jotenkin haluaa säästellä niitä läheisiä ja tuttuja ihmisiä, ja asiasta on helpompi puhua tai kirjoittaa anonyymisti jonkun tuntemattoman kanssa.
Suosittelen siis
on todellakin tapahtunut paljon.mitä eniten pelkään on että tyttäreni saa syövän, sillä suvussa on sitä todellakin paljon,myös hänen isän puolella.kun sain tietää että minulla oli vaikea munasarjasyöpä ja lääkäri halusi että jään sairaalaan yöksi, en voinnut sitä tehdä koska tyttäreni oli kotona, ja olin soittanut hänelle ja kertonut , että on ikäviä uutisia. juttelin lääkärin kanssa pitkään ja lähdin kotiin. tyttäreni kysyi heti minulta, että voinko luvata hänelle, että en kuole, hän oli silloin 17v. ja oli lukiossa.ja mitä sellaiseen kysymykseen voi vastata muuta kuin että lupaan parantua.hänelle oli vaikeaa, vaikkei siitä halunnut kovinkaan paljon keskustella kanssani, mutta kertoi vain muutamalle ystävälleen, oli kaiketi niin hukassa tyttö parka.hän näki miten reagoin solumyrkkyihin ja kun silmäripseni eräänä aamuna putosivat keittiön pöydälle,kun hieroin silmiäni, niin itsekkin tuskastuin ja olin hyvin vihainen asiasta.muistan myös kun olin sairaalassa leikkauksen jälkeen ja hän tuli minua katsomaan ja oli ostanut minulle puseron lahjaksi,en tiedä vieläkään miten hän silloin ajatteli, tämä tapahtui ennekuin sain tietää, vastauksen syövästä. leikkaus oli pitkä ja toinen cysta meni rikki munasarjoissa,ja lääkäri joutu "imuroimaan" vatsani, jotta saisi kaikki pois. olin sairaalaassa noin viikon ajan,ja sain morfiinia kipuihin koko ajan. loppujen lopuksi tyttäreni teki koulussa loppututkinnon missä kiertoi miten omaisia kohdellaan, kun he joutuvat tähän tilanteeseen. hän otti asioista selvää,jutteli kuraattorin kanssa, se oli varmasti hänen tapansa käsitellä asiaa.eikä mennyt kauaakaan,kun hän tapasi pojan,jonka äidillä oli rintasyöpä ja se yhdisti heidät moneksi vuodeksi.ei kukaan sukulainen ollut hänestä kiinostunut eikä ajatellut mitä tytön päässä pyörii.lapselle tälläinen paikka on varmasti niin tuskallista, että en sitä osaa sanoiksi laittaa.nyt hän on melkin 30 vuotta ja on käynnyt säännölisesti gynegologin luona samassa paikassa kuin minä, meillä on eri lääkärit ja hänen lääkärinsä on todella tarkkana tyttäreni suhteen.itse käyn loppuikäni jälkitarkastuksissa kerran vuodessa ja verikokeella ca125, nähdään ettei syöpä uusiinnu.olen aina hermot kireellä kun tämä aika lähestyy ja peloissani.terveeksi minua tulla koskaan kirjoitettua, kuten yleensä syövissä se tapahtuu 5-10 vuoden päästä.
toisen kuurin jalkani tulivat erittäin kipeiksi ja käveleminen oli hankalaa.olin 42 vuotias kun sairastuin.minkäänlaisia oireita ei minulla ollut,olin väsynnyt ja nukuin paljon, mutta luulin että se johtui kovasta työputkesta.olin tehnyt ylitöitä, ja kun olin saanut aikani lääkärin, niin seuraavan aamuna makasinkin jo leikkauspöydällä, siitä sitten alkoi erittäin kova ja kiireinen aika, leikkaushaava tulehtui ja oli kova kiire saamaaan sytostaateja.haavan paranemiseen menikin melkein puoli vuotta, sillä ei ollut aikaa odottaa että se paranisi kunnolla.alku oli erittäin hankalaa,ensimäinen lääkäri ei uskonnut, että minussa oli mitään vikaa, vaikka näki tutkimuksesa suuret cystat munasarjoissa, ja itse en myöskään uskonut, että tilanne oli niin vakava kuin se oli.alkuvuodet olivat hyvin sekaista touhua.eri lääkeitä kokeiltiin kipuihin, mutta kroppani ei kestänyt enään yhtään mitään,sain vain kovat sivuvaikutukset kaikista lääkeistä. nyt olen ollut kipuklinikalla potilaana 4 vuotta ja syön morfiinia kipuhin. vammat ovat neuroloogisia, ja niitä on ympäri kroppaa,eniten käsissä ja jaloissa. tällä hetkellä tai tämän kesän olemme lääkärini kanssa yrittäneet vähentää lääkitystä,ja päämäränä on että lopettaisin morfiinin syönnin kuukauden ajaksi, jotta elimistö saisi "levätä"mutta kivut ovat nyt sitten sitä luokkaa, että en usko, että pääsemme päämäärään asti. olen siinä mielessä "onnelisessa" asemassa, että minulla on todella hyvät lääkäri,ja he tekevät kaikkensa,jotta elämäni olisi helpompaa.tämän kesän olen kärsinyt siitä että en pysty nukkumaan öisin, noin 3 tuntia ja sitten ole hereillä. herään särkyihin, ja kipulääkärini on lomalla. vielä viikon.haluan jutella hänen kanssaan asiasta, sen verran sain aikasekseni että sain uusia unilääkeitä.kun on ollut sairaan näin kauan niin haluaa tai minä ainakin haluan jutella oman lääkärini kanssa, enkä sotkea siihen muita,koska oma lääkärini tietää ja tuntee minut parhaiten.
Hoitoja olen saanut vaikka mitä,jalkoihin ruiskutettiin vuosia sitten keittosuolaa se oli tuskallista, mutta sitä tehtiin vain viikon ajan,koska mitään tulosta siitä ei tullut. olen käynnyt läpi kaikki neuroloogiset lääkkeet, mutta kroppa ei niitä siedä, viimeisin on Lyrica ja siitä menee pää aivan sekaisin.ja sellaista olotilaa en halua.nyt kokeilen Catapresania,se ei käy, suu tulee niin kipeäksi, en tiedä käytetäänkö suomessa samoja lääkeitä kuin täällä.olen ollut antropofosien luona 3 viikkoa,ja sielä kokeiltiin luonnonlääkeitä ja minua kylvetettin ja hierottiin päivittäin,olen ollut Italissa hoidossa,minne syöpäyhdistys minut lähetti, ja sieläkin sain erilaisia hoitoja, ja parissa muutamassa paikassa, missä minua on "leivottu" kuin pulla taikinaa, lääkärit ovat yrittäneet tehdä kaikensa ja olen erittäin kiitollinen heille tästä kaikesta.
Mikä ihmeen viesti tämä on?
Kuka näitä kirjoittelee?
Hänellä ei varmasti ole "kaikki inkkarit kanootissa"
kenen tekosia?
Niistä voi ilmoittaa yllpitoon, teen sen, taas kertaalleen...
Kaikki muut tietävät kuka on kyseessä.
vain olla sarkastinen....
Täällä on Kaken lisäksi toinenkin tietämätön.
Olen tätä miettinyt.
Enkä oikein usko, että ne olisivat esim. Iran kirjoituksia.
Ei kai aikuinen ihminen noin pimeitä kirjoittele, vaikka hänellä tuntuu muuten tuo totuudenmukaisuus joskus heilahtelevan.
on epäselvää?kirjoitan vain omista asoistani, ja en todellakaan usko että olisin yksin? he joita kirjoitukseni häiritsevät, niin voivat olla lukematta niitä.asiat koskevat minua ja minun tuntemuksiani ja aikoja kun sairastin syöpäni. tulee kovin paha mieli,kun ihmiset haluavat potika sitä päähän joka jo makaa, mutta jos jollekin tulee moisesta hyvä mielin, niin siitä vaan.
ollut kyse, vaan henkilöstä joka laittaa ketjuun vain kirjaimia ja numeroita sisältävän viestin. Olen ilmoittanut ylläpitoon ja ylläpito on poistanut ne viestit. Ja kun se viesti on poistettu niin kieltämättä ketju vaikuttaa oudolta.
En viitsi laittaa sitä viestiä tähän (kopioin kaiken itselleni), koska poistettuja ei saa laittaa. Niissä on ollut vain tyyliin: 45643563543 ja wecwsgotot. Edellinen on vain esimerkki.
Joku harrastaa kiusantekoa. Sinun viesteistäsi ei todellakaan ollut kyse.
Tuossa alhaalla oikealla on tuo kohta jonka kautta voi ilmoittaa ylläpitoon asiattomista viesteistä. Sellaisesta oli kyse.
Mutta nyt tässä vaiheessa selvisi. Oli siis kysymys häiriköstä, joka kirjoitti "hebreaa". Kiitos, että selvitit, yp.ilm!
Tiina Kivikouralle jaksamishalit!
Pahoittelen aiheuttamaani sekaannusta.
Tarkoitus ei todellakaan ollut mollata Tiina Kivikouran asiallista kirjoitusta.
Vaan juuri tätä poistettua älytöntä juttua.
Ei kannata näköjään kommentoida näitä älyttömiä viestejä, jos ne satutaan poistamaan, niin käykin näin.
Pyydetään vain ylläpitoa poistamaan ne.
olin kovin hämmentynyt ja kovin surullinen.mutta nyt ovat asiat kunossa.en asu suomessa kuten olen jo kirjoittanut ja ajattelin että olen kirjoittanut jotenkin väärin.tänä päivänä tyttäreni voi hyvin ja niin minäkin kohtalaisen ok. ensi viikolla tulee kipulääkäri lomalta ja pääsen hänen kanssaan keskustelemaan morfiinista, jotasyön neuroloogissin vammoihin joita sain sytostaateista.koko kesä on mennyt kipujen takia sekaisin, eikä minkäänlaista lomaa ole päässyt viettämään.en ole uskaltanut lähteä minnekään,sillä kivut ja nukkuminen on täysin sekaisin.työ elämässä en ole ollut mukana 11 vuoteen ja kotona tulee aika väilillä pitkäksi ja ajatukset pyörii päässä,kuinka tässä tulee käymään.
no tiistain tein tyttärelleni ja hänen poikaystävälleen suomalaisen kaali laatikon,mikä onnistuikin ihan ok.makuaistini on huono,olen oppinut suolaamatta ruokia liiaksi,sitä voi kukin lisätä mielensä mukaan kun ruoka on valmista.no tämän kaalin kanssa meni hermot kun se oli kova kuin kivi.tuore kaali.sain sen ajan mittaan silpottua pieneksi siivuiksi.mutta illalla tuli itku kun käsiä särki niin paljon.tytär huolestui ja otin yhden extra morfiinin kipuihini, mutta seuraava yö meni melkein valvotessa.yritän olla näyttämättä muille,kuinka kivut iskevät päälle, en halua mitään sääliä, se ei minua auta,mutta en myöskään pidä sellaisesta,että ne pitäisi ottaa huumorilla,kuten serkkuni sanoi, että sairaan ihmisen pitäisi ottaa,se on hänen terveen ihmisen kommentti. toki minulla on huumori tallella,mutta se ei koske sairauttani.