Avaruusolennot ovat jo aikoja sitten huomanneet, etteivät ihmiset ole aivan niin välkkyjä kuin minä itseään pitävät, ja hyödyntävät tätä havaintoaan sumeilematta, ottaessaan ihmisiin kontakteja. Kontaktin saaminen avaruusolentoon vetoaa suoraan ihmisen egoon, turhamaisuuden G-pisteeseen, älyllä siis ei ole mitään tekemistä kontaktien kanssa, vaikka ufoihmiset niin väittävätkin.
Pääsemällä kontaktihenkilöksi ihminen voi olla vähän enemmän kuin vain se tavallinen naapurin Ville tai Maija, joka harrastaa vain joogaa, ja tämä myös on keino, jolla useimmat saadaan houkuteltua mukaan. Kontakti imartelee, sillä usein henkilön vakuutetaan saavan jokin erikoinen tai tärkeä tehtävä hoitaakseen. He kokevat olevansa valittuja ja sanansaattajia, tienraivaajia tietämättömämmille.
Usein henkilö houkutellaan kontaktiksi myös siten, että hyödynnetään hänen omaa uskonnollista tai jotain muuta vakaumustaan, joka on lähellä hänen omaa sydäntään: huoli ihmiskunnasta, maapallosta, hengellisestä rappiosta...mikä vain käy. Esimerkiksi Rael-ufolahkon jäsenet ovat kaikki ateisteja, joita yhdistää usko siihen, ettei mitään Jumalaa ole olemassa, on vain avaruusolentoja. Myös Rael väittää itseään kontaktihenkilöksi ja saaneensa tietonsa elohim-nimiseltä avaruusolennolta. Raelilaisille avaruusolennot siis ovat universumin ylimpiä olentoja.
Toisaalla taas joku toinen kontaktihenkilö, joka on syntynyt fundamentalistiperheeseen ja on aina uskonut Jeesukseen, saa yllättäen fundamentalistisävyisiä kontakteja, viestejä sekä vakuutuksia siitä, että Jumala kyllä on olemassa. Jokaiselle tehtaillaan kontakti oman tarpeen ja aatteen mukaan. Lisäksi maailmassa on niitä kontaktihenkilöitä, jotka vuosikausien yhteydenpidon jälkeen alkavat itse lopulta haistaa humanoidien jutuissa ja alkuperässä palaneen käryä ja lopettavat yhteydenpidon oma-aloitteisesti. Yleensä häirintä jatkuu vielä jonkun aikaa senkin jälkeen ennen kuin olennot lopulta luovuttavat.
Avaruuskontaktit siis ovat täyttä totta, mutta täyttä valhetta sisällöltään.
Avaruusolentojen tulevaisuuden visio pitää sisällään ufojen massainvaasion maapallolle, jonka yhteydessä he ilmoittavat olevansa todellisisa jumaliamme, kehittäneensä meidät geenimanipuloimalla ja luoneensa kaikki maailman uskonnot. Jos et perehdy aiheesen ennen tätä tapahtumaa, tulet harhautumaan heidän väitteistään, sillä valtavien emoalusten ilmaantuminen taivaalle tulee olemaan niin vaikuttava tapahtuma, että sen jälkeen olet valmis vaikka syömään heidän kädestään. Filmiteollisuus ym. tahot ovat osaltaan edesauttaneet ihmisten myönteistä suhtautumista humanoideihin.
Nyt on kuitenkin aika herätä ja ryhtyä tutkimaan asioita myös vastakkaisesta näkökulmasta, kun vielä on aikaa.
Lynn (L.A.) Marzulli, Lynne Dickie ja monet muut ufoihin aikanaan sekaantuneet, mutta ilmiöstä lopulta irtautuneet ufonnäkijät, kontaktihenkilöt ja siepatut maailmalla, alkavat nyt edelläkävijöinä herätä siihen todellisuuteen, että humanoidit lentolaitteineen eivät ole sitä, mitä väittävät olevansa. Käynnissä on avaruusolennoiksi itsensä esittelevien henkimaailman edustajien esittämä suuri illuusio, agenda ihmiskunnan harhauttamiseksi.
Ota siis asioista selvää, kun vielä voit.
http://thestrongdelusion.com/index.php?option=com_content&task=view&id=123&Itemid=45
http://www.lamarzulli.net/tv_interviews.htm

Vastaukset 53
Vanhimmat
varsin aiheellinen kirjoitus. Liittyykö tuo varoitus sitten ihan kaikkiin kontaktoijiin, sitä ei tiedä.
Tuon kirjoituksen mukaan kaikki mikä tulee avaruudesta on itse bersebuubista!
Olisikohan asian noin? Missä ne hyvikset sitten on?
jokainen tällä palstalla kirjoittava suurinpiirtein tietää mikä Ufo on.Siksipä ihmettelen aloittajan kömmähdystä hänen kirjoittaessaan näin:"Avaruusolentojen tulevaisuuden visio pitää sisällään ufojen massainvaasion maapallolle",oli varmaan tarkoitus puhua avaruudesta tulevasta invaasio uhasta.
Mitä he meistä tahtovat,mitä täällä on sellaista mitä heillä ei olisi?
Jos he tänne pystyvät matkaamaan,heidän tietotaitonsa on huimasti edellä meitä,miksi siis tänne?
Vai ovatko he olleet täällä aina jopa ennen ihmistä?
Sama pätee kristiuskoon.
Siinä valitut temmataan Kingeiksi hallitsemaan 'lampaita'. Samankaltainen konstruktio, tavoitteet, eli pelot ja palkkiot samankaltaisia.
No, no, no. Ketjun aloittaja ei ole nyt aivan selvillä asioista. En pidä itseäni muihin nähden mitenkään erityisenä, saman arvoisia me kaikki ollaan. Mutta se ero on, että minulla sattuu olemaan kokemusperäistä tietoa toisplaneettalaisista, kun taas monet vain puhuu tietämättä miten asiat ovat. Näissä asioissa pitää pitää järki päässä ja jalat maassa. Kaikenlaista tietoa voidaan esittää, mutta kaikki tieto ei ole totta. On oikeaa tieto ja on väärää tietoa.
invaasio = maihinnoussu
massainvaasio = massiivinen maihinnousu, maihinnousu massoittain
Ilmaisulla tarkoitettiin yksinkertaisesti ufojen (ja niiden mukana matkustavien humanoidien) saapumista maahan suurella joukolla, siis massoittain.
Vastakkaisen näkökulman OMAEHTOINEN tutkiminen kannattaa, jotta saa oikean ja mahdollisimman laajan kuvan koko ufoilmiöstä. Kuuntelemalla tai tutkimalla vain asian hauskoja puolia ufoista vetää itse itseään nenästä ja sulkee silmänsä tieten tahtoen. Jos Expert-mainoksen humikset vastaavat sinun kuvaasi siitä, mitä ufoilmiö oikeasti on, niin herätys. Tutkikaa siis ihan itse, älkää tyytykö kuuntelemaan vain niitä, joilla on pelkästään hyvää sanottavaa humanoideista ja ufoilmiöstä. Vaikka maailmankaikkeus olisi asuttu jokaista palloa myöten, on paljon viitteitä siihen suuntaan, että nämä nyt kontaktiin pyrkivät olennot eivät ole alkuunkaan ulkoavaruudesta peräisin olevia olentoja, vaan korkeintaan maapallon toisesta ulottuvuudesta tulevia henkiolentoja, jotka ainoastaan esiintyvät avaruusolentoina. Miksi he niin tekisivät? Siitä kannattaa olla kiinnostunut ja ottaa selvää. Ei kannata odottaa sitä omaa kontaktikokemusta tai ufojen massailmaantumista, vaan ottaa itse selvää erilaisten kontaktihenkilöitten, siepattujen ym. kokemuksista jo ennen kuin se ufo tai humanoidi osuu omalle kohdalle.
Räikein esimerkki humanoidien valehtelusta saatiin silloin, kun "Galactic Federation of Light" välitti "komentaja Ashtarilta" viestin Blossom Goodchildin kautta siitä, että avaruusolennot tulevat näyttäytymään koko maailmalle. Tietenkään mitään ei tapahtunut, vain Goodchild menetti kasvonsa koko maailman edessä. Milloin on liian vähän positiivisia energioita, milloin on pyydetty julkituloa liian laimeasti... humanoideilta löytyy aina selitys.
Aloituksessa mainittu L.A. Marzulli on perehtynyt tähän humanoidien toiseen puoleen, esimerkiksi You Tubessa on monia hänen radiohaastattelujaan aiheesta.
No tietty näinkin voi olla. Mutta on sitä Jeesustakin odotettu jo yli 2000 vuotta vaikka piti heti tulla.
Huuhaata.
Emme osaa elää sovussa Telluksella saatika maailmankaikkeudessa, missä tilaa on. Minusta vahvin voittakoot.
Jos käytämme selvää järkeä, miettiessämme näitä avaruusolentoja. Lähdetään siitä oletuksesta, että ne ovat todellisia ja kontaktit heidän kanssa ovat tosia. Seuraavaksi ajatellaan miksi he ovat täällä, vastauksia on useampi, yksi syy on heiltä on oma elintila loppunut joko kokonaan tai osin ja tarvitsevat sitä lisää. Meillä on jotakin tuotetta jota he tarvitsevat, esim. vesi voisi olla yksi vaihtoehto, sillä sitä täällä on paljon. Sitten voi olla että he tarvitsevat meitä esim. työvoimaksi tai ravinnoksi. Sitten se paras vaihtoehto he ovat tutkimusmatkailijoita joita noin yleensä kiinnostaa avaruus. Tämä viimeinen vaihtoehto on epätodennäköisin koska jos tarkoitus olisi vain tutkia he olisivat tehneet jo näyttävän ilmentymisen ja poistuneet. Joten jäljelle jää vain nuo hyödyntämis tarkoitukset ja ne ovat meille vaarallisia. Nämä hyödyntämis tarkoitukset ovat senkin vuoksi todennäköisempiä, koska täydellinen kaappaus vaatii huolelliset valmistelut. En katso viisaaksi sekoittaa tähän mitään uskonnollisia merkityksiä, koska niitä ei yksinkertaisesti ole. Jos joku odottaa heiltä jotakin universaalia apua maapallon pelastamiseen tulee karvaasti erehtymään ja siihen riittää todistukseksi tämä oma pallomma ja sen eliöstö kaikkine muotoineen, kun sitä tarkastelee havaitsee, että jokaiselle eliölle pienimmästä suurimpaa oma selviytyminen ja suvunjatkaminen ovat ne tärkeimmät asiat. Kaikkihan me olemme avaruudessa ja selvää on, että selviäminen on yhtä tärkeää eliölle oli se sitte maassa tai jossain muualla. Nämä ovat tosiasioita jotka pitäisi ymmärtää ja jättää ne uskonnon höpinät pois vakavasta ongelmasta, sillä uskonto on myös asia jolla ihminen passivoidaa odottamaan jotakin ulkopuolista apua jota ei tule.
Kyllä he ovat olleet täällä jo vuosisatoja, mutta nyt kriitisenä ajankohtana ovat täällä enemmissä määrin. Heidän tarkoituksena on auttaa ihmiskuntaa ja tätä planeettaa selvitymään, eikä heillä ole mitään itsekkäitä pyrkimyksiä. Ja tämä kyseinen auttaminen tapahtuu laajalla sektorilla. Se on täyttä sontaa jos joku väittää muuta, koska tiedän aika hyvin mistä puhun.
Turha trollata..
Mikäli olet kontaktihenkilö, sitä suuremmalla syyllä sinun olisi nyt aika kaivaa ne realistisen järjenkäytön välineet kaapista ja ajatella omilla aivoilla. Perusta ajatuksesi siihen mikä on todellista ja miten elämä kulkee, en halua ilkeillä sinulle olen asiasta täysin vakuuttunut. On minullakin ollut noita yhteyksiä, ovat esim. tutkineet elimmistöäni lupaa kysymättä ja jo se kertoo sen että ei ole puhtaat jauhot pussissa.
"On minullakin ollut noita yhteyksiä, ovat esim. tutkineet elimmistöäni lupaa kysymättä ja jo se kertoo sen että ei ole puhtaat jauhot pussissa"
Oman järjen käyttö on suotavaa ja sinä olet niin tehnyt. Juuri tätä tervettä asennetta tarkoitin aloituksessani. Suurin osa jo kontakteissa olevista ihmisistä on aivonsa myynyt avaruusolentojen totuuksien välittämiseen. He eivät enää puhu omalla suullaan, vaan heidät on valjastettu avaruusolentojen sanoman eteenpäin puhujiksi. Sen jälkeen onkin jo hyvin vaikea irrottautua heistä, jos he ovat jo jalkansa saaneet ovenrakoon.
Ai mikäli olen kontaktihenkilö, niin minun pitäisi kaivaa realistista järjenkäyttöä, niinkö? Miksi sanot näin, kun sanot, että sinullakin on jonkun näköisiä yhteyksiä? Näinkö pieni on siis tyhmyyden ja viisauden välinen ero, haloo..? No tuota, oletko koskaan edes tavannut heitä esimerkiksi fyysisellä tasolla niin kuin minä? En minäkään halua ilkeillä sinulle, mutta ei kannata puhua jos ei tiedä mistä puhuu. Monissa ns. "sieppauksissa" lupa kysytään sieluntasolla, eikä henkilö välttämättä muista itse antaneen lupaa päivätietoisuudessa. Turha sitä on sitten jälkeenpäin itkeä. Olen asiasta täysin vakuuttunut, koska tiedän mistä puhun.
Sinulla on täysi oikeus mielipiteeseesi, kuten myös minulla. Toivon sinulle turvallisia kontakteja ja asioiden uudelleen miettiminen on koskatahansa mahdollista, toivottavasti vielä.
En todellakaan suosittele kenellekään lähempää kanssakäymistä näiden ulkoavaruuden olentojen kanssa. Omassa tapauksessani on aika outojakin asioita joista en tiedä onko ne hyväksi vai pahaksi, vielä olen henkissä, hyvä niin. Asia on tämä, omien fyysisten sairauksieni vuoksi olen joutunut laaja-alaisiin veritutkimuksiin, niin sellainen sivulyödös oli veressäni että minulla on joitakin outoja muutoksia joidenkin valkosolujen rakenteessa ja toiminnassa, en sitten tiedä olisiko ne näiden olentojen aiheuttamia vai onko jokin muu syy. Itse olen sitä mieltä että ne on niiden aiheuttamia muutoksia. Valitettavasti en osaa asiaa tarkemmin selittää.
Sinä saat minun puolestani olla väärässä ja sinulla on siihen täysi oikeus, ei se minua haittaa. Toivon sinulle asioiden uudelleen miettimistä, toivottavasti vielä joskus niin teet.
" Käynnissä on avaruusolennoiksi itsensä esittelevien henkimaailman edustajien esittämä suuri illuusio, agenda ihmiskunnan harhauttamiseksi. "
Jos oikein sinun logiikkasi mukaan mennään - avaruudessa kaikki mahdolliset ovat noita pahuuden edustajia ?
Jos pysyttelemme sinun "käsityksissäsi / uskossasi" - herää muutama Suuri kysymys sinulle:
* Universumi kokoluokka on 200 - 300 miljardia galaksia...
* Jokainen galaksi sisältää keskimäärin 200 - 300 miljardia tähtijärjestelmää ( aurinkokuntaa )
= Maailmankaikkeudessa on 10 - 100 000 Triljoonaa aurinkokuntaa...
== Planeettoja Kvadriljoonia !!!
Oletatko että maaplaneetta olisi yksin muiden kvadriljoonien planeettojen maailmojen rinnalla yksin vastassa noita lukemattomien "pahuuden maailmoja"....
Minusta ajatus on "pahasti hukassa" jos kaikki muut planeettojen maailmat olisivat "ei toivottuja" ihmiskunnan kannalta...ja ihmiskunta olisi se ainut "oikea valittu" sivilisaatio ?
ps: missä ne "hyvät avaruuden asukkaat" sitten olevat ?
Toivottavasti vastaat parhaan kykysi ja tietosi mukaan sekä perustellen omaa käsitystäsi.
Solarman esitti erittäin hyvän kysymyksen. Tiedetään vallan hyvin, että meidän aurinkokuntamme on vielä nuori monen muun aurinkokunnan rinnalla. Universumissa on sellaisia sivilisaatioita, jotka ovat tuhansia, jopa miljoonia vuosia meitä edellä aivan kaikessa. Itse uskon vahvasti siihen, että jos tekninen kehitys on edistynyttä, niin myös henkinen kehitys on sen jollakin tasolla. Jos on viisautta rakentaa ylivertaista tekniikkaa, niin on myös viisautta olla rakastava. Jos he olisivat vihamielisiä, niin olisivat jo aikoja sitten lasauttaneet. Turha heitä on pelätä, koska siihen ei ole mitään aihetta.
"Käynnissä on avaruusolennoiksi itsensä esittelevien henkimaailman edustajien esittämä suuri illuusio, agenda ihmiskunnan harhauttamiseksi. "
Sanoit: Jos oikein sinun logiikkasi mukaan mennään - avaruudessa kaikki mahdolliset ovat noita pahuuden edustajia?
Avaruudessa? Luehan uudelleen, sillä sanoin kylläkin: "avaruusolennoiksi itsensä esittelevien henkimaailman edustajien"...
Koska näitä olentoja, joiden alkuperästä ei ole varmaa tietoa, kutsutaan yleisesti avaruusolennoiksi, siksi heitä kutsuin minäkin, jotta on selvää, mitä olentoja kommentissani tarkoitan. Itse en heitä pidä ulkoavaruudesta tulleina olentoina.
Ainuttakaan todistetta ei siitä ole, että olennot todellakin olisivat sitä, mitä väittävät olevansa, siis avaruusolentoja muilta planeetoilta. Se on pelkkää ihmisten omaa uskoa. Asiasta ei ole kuin heidän oma sanansa. Ufotutkimuskin vetää samaan suuntaan, eli siihen, ettei kysymys kenties olekaan ulkoavaruuden asukkaista, vaan ilmiö tuntuu viittaavan enemmänkin parapsykologiaan, siis psyykkiseen ja spiritualistiseen suuntaan, toisin sanoen henkimaailmaan päin.
Kommenttiisi "ps: missä ne "hyvät avaruuden asukkaat" sitten ovat ? " sanoisin, että vastasin jo tuohon edellä (eli minulle avaruusolennot ovat yhtä kuin henkiolentoja, eivät muilta palloilta tulleita avaruusmatkaajia). Minua ei siis häiritse ajatus elämästä muilla palloilla. En vain usko, että nämä nyt taivaallamme lentelevät oliot heitä olisivat. Mutta koska kommenttisi oli muuten kiinnostava, koska se osoitti tietynlaista sokeaa asennetta ufoilmiötä kohtaan, niin mietihän itse vuorostasi: jos universumi kerran on pullollaan elämää, niin miksi KAIKKI ne triljoonat muut planeetat avaruudessa sitten olisivat VAIN HYVIEN humanoidien asuttamia ja VAIN MAAPALLOLLA olisi meitä pahoja...?
Vastaus on helppo: koska nämä itseään avaruusolennoiksi kutsuvat olennot kohotettiin sinun silmissäsi jälleen "arvoon arvaamattomaan" täysin ilman perusteita.
Mutta valinta on jokaisen, mihin haluaa uskoa. Jos on jo päättänyt uskoa avaruusolentoteoriaan, ei voi mitään. Toivottavasti joku ufoihin hairahtunut lukija kuitenkin ottaa asiakseen tutkia asioita myös muulta kantilta, koska muitakin uskomuksia maailmalla on.
"Tiedetään vallan hyvin, että meidän aurinkokuntamme on vielä nuori monen muun aurinkokunnan rinnalla."
Aurinkokuntamme ikä on n. 1/3 maailmankaikkeuden iästä. Ensimäisten tähtien ympärille ei voinut muodostua kiinteitä planeettoja, joten "kiviplaneettoja" sisältävät aurinkokunnat ovat vähintään toista tai kolmatta sukupolvea. Erittäin pitkäikäiset tähdet ovat pieniä ja himmeitä, joten niiden kyky elämän ylläpitämiseen on hyvin rajoitettu.
Tosin meidankin aurinkokuntamme iässä miljoona vuotta ei ole yhtään mitään; alle 1/4 promille. Tuhat- tai miljoona vuotta meitä vanhempia sivilisaatioita voisi olla meidänkin ikäisten aurinkojen ympärillä.
Niitäkin sitovat silti samat rajoitukset kuin meitä "nuoria sivilisaatioita", mikäli fysiikkamme pitää apikkaansa. Eikä ole mitään syytä olettaa, ettei pitäisi.
Muuten yhdyn Solarmanin ajatuksiin. Jos olisimme yksin maailmankaikkeudessa, olisi se ihme, joka vaatisi jo uskonnollisen selityksen.
Terkkuja Solkulle ja muillekin vanhoille tutuille.
Kähmis.
Aivan mielenkiintoinen nimimerkki - mitähän tämä sillä oikein meinaa - häviääkö ne jos kiellämme niiden olemassaolon kokonaan...
Hieman sekavaa sinun määritelmäsi noista " avaruuden olennoista - hengistä "
Missä ne sitten oleskelevat jolleivät taivaassa ts. avaruudessa ?
Tuon kirjan mukaan mikä määrittelee sinun ajatusmaailmasi ja uskosi, taivaassa ts. avaruudessa on tuo "Taivasten valtakunta" - normaalin "tulkinnan mukaan" siellä nyt oleskelee nämä hyvikset Luoja & Jeesus.
Olenko väärässä tässä käsityksestä, siellähän mainitaan että paholainen porukoineen viskataan maanpiiriin villitsemään lopun aikana ?
Onko se aika nyt - jos ei ole "paholainen joukkoineen" on edelleenkin siellä ?
" Ainuttakaan todistetta ei siitä ole, että olennot todellakin olisivat sitä, mitä väittävät olevansa, siis avaruusolentoja muilta planeetoilta. Se on pelkkää ihmisten omaa uskoa. Asiasta ei ole kuin heidän oma sanansa. Ufotutkimuskin vetää samaan suuntaan, eli siihen, ettei kysymys kenties olekaan ulkoavaruuden asukkaista, vaan ilmiö tuntuu viittaavan enemmänkin parapsykologiaan, siis psyykkiseen ja spiritualistiseen suuntaan, toisin sanoen henkimaailmaan päin. "
Onko sinulla TODISTEITA siitä että KAIKKI ASIAT SANANMUKSIESTI OVAT TOTTA mitä siinä kirjassa mitä pidät erehtymättömänä ? Onko tuosta asiasta vain sinun vankkumaton lapsenkaltainen usko - eikä mitään vankkumattomia todisteita ? Kuten ihmiskunta on noin 6000 vuotta tallustellut maanpäällä, eikä evoluutio ole vaikuttanut mitenkään maan kaikkien elävien kehitykseen...?
En ole niin naivi että uskoisin kaikkien avaruuden asukkaiden olevan pahoja tai hyviä - onhan ihmiskunnastakin osa pahiksia ja osa hyviksiä...ei pidä yleistää kaikkia jonkun perusteella.
ps. Miksi Luoja loi kaikki Kvadriljoonat planeetat - jos me olisimme ainoat luodut sivilisaatio YKSIN ?
Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt kirjan teksteistä - Luojalla on kaikelle luomiselle tarkoitus.
Järkeäkin saa käyttää tässäkin asiassa - eikä vain uskoa asian olevan niin...
" avaruusolennoiksi kutsuvat olennot kohotettiin sinun silmissäsi jälleen "arvoon arvaamattomaan" täysin ilman perusteita. "
Mistä moinen johtopäätös ? - Itse en tiedä vieläkään 100 %:sti humanoidien tarkoitusperiä, tuskin kukaan on vain esitetty arveluja ( vaihtoehtoisia todennäköisyyksiä ) ilmiöistä ja tapahtumista...
Miksi syyttää kaikkia humanoideja / ET -olentoja paholaisen porukaksi
- kun siihen tarvitaan vahvoja tekojen ja todisteiden esiintulo.
Onko niitä sinulla ? ? ?
" Uskokaa niitä jotka etsivät totuutta, epäilkää niitä jotka ovat sen löytäneet. "
- André Gide -
mitä soopaa. Ufot ovat ihan aikuiseen oikeesti todellisia, ei mitään henkimaailman fuulaa.
On varmaan hyviksiä ja niitä pahiksia, mutta niinhän ihmisissäkin on. Loogista, eikö totta
50 VUODEN TODISTEITTEN TUTKIMISEN JÄLKEEN EMME VIELÄKÄÄN TIEDÄ, MITÄ AVARUUSOLENNOT OVAT JA TULEVATKO NE YLIPÄÄTÄÄN AVARUUDESTA. MEILLÄ ON VAIN HEIDÄN OMA SANANSA SIITÄ. ON VAIN TEORIOITA, MUTTA EI EDELLEENKÄÄN VASTAUKSIA.
IHMISTÄ VALMISTELLAAN KONTAKTIHENKILÖKSI VUOSIKAUSIA. OLENNOT ALOITTAVAT IHMISEN SEURAAMISEN JA SIEPPAAMISEN JO LAPSUUDESSA. AIVOPESU ON TÄLLÖIN ENEMMÄN KUIN TODENNÄKÖISTÄ.
SIEPATUILLE ASENNETAAN IHON ALLE IMPLANTTI, JONKA TARKOITUSTA EI VIELÄ NYKYÄÄNKÄÄN OLE PYSTYTTY TÄYSIN SELVITTÄMÄÄN. TOISINAAN IMPLANTTIA EI OLE KYETTY POISTAMAAN IHMISESTÄ, TOISINAAN SE PAKENEE, KUN SIIHEN YRITTÄÄ KOSKEA, JA JOS IMPLANTTI SAADAAN POISTETTUA, AVARUUSOLENNOT KORVAAVAT SEN NOPEASTI UUDELLA. IMPLANTTI TUNTUU SIIS OLEVAN VARSIN RATKAISEVA VÄLINE KONTAKTEISSA. KYSYMYKSESSÄ ONKIN HYVIN TODENNÄKÖISESTI VALVONTALAITE, JONKA KAUTTA IHMISTÄ JATKUVASTI SEURATAAN JA HALLITAAN AVARUUSOLENTOJEN TOIMESTA.
SIEPATUT VÄLITTÄVÄT MUILLE IHMISILLE TIETOJA, JOTKA OVAT AVARUUSOLENTOJEN ANTAMIA JA KONTROLLOIMIA.
EMME MITENKÄÄN KYKENE TARKISTAMAAN AVARUUSOLENTOJEN ANTAMIEN TIETOJEN TODENPERÄISYYTTÄ. KAIKKI ANNETTU INFORMAATIO PERUSTUU IHMISEN OMAAN HYVÄUSKOISUUTEEN JA OLETTAMUKSIIN.
OLENNOT VAIKUTTAVAT OLEVAN ILLUUSION MESTAREITA: HE TAITAVAT PEITEMUISTOT (NS. SCREEN MEMORY), TELEPAATTISEN TIEDONSIIRRON, MIELENHALLINTATEKNIIKAT, VIRTUAALITODELLISUUDEN LUOMISEN, NAAMIOINNIN… YHTÄ HYVIN HE SIIS KYKENEVÄT LUOMAAN KAIKKI KOKEMUKSET, KUTEN MIELIKUVAT AVARUUSALUKSISTA TAI VIERAISTA PLANEETOISTA SUORAAN IHMISEN MIELEEN.
AVARUUSALUS JA OLENNOT SAATTAVAT OLLA TÄYSIN NÄKYMÄTTÖMIÄ VIERESSÄ OLEVALLE HENKILÖLLE, VAIKKA TOINEN HENKILÖ SAATTAA OLLA KESKELLÄ SIEPPAUSTILANNETTA. TÄMÄ VIITTAA VAHVASTI ILMIÖN EI-FYYSISEEN LUONTEESEEN.
SIEPPAUS ON KOKIJALLE USEIN HYVIN NEGATIIVINEN, TRAUMAATTINEN, PELKOA JA PAINAJAISIA AIHEUTTAVA.
JOIHINKIN SIEPPAUKSIIN LIITTYY SEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: TÄLLÖIN IHMISILTÄ OTETAAN JOKO SUKUSOLUJA RISTEYTYSTARKOITUKSIIN TAI JUOTETAAN NESTETTÄ, JONKA VAIKUTUS ON AFRODISINEN (SUKUVIETTIÄ KIIHOTTAVA) JA VIETELLÄÄN SUORAAN SEKSUAALISEEN KANSSAKÄYMISEEN JOKO AVARUUSOLENTOJEN TAI TOISTEN AVARUUSALUKSEEN SAMANAIKAISESTI SIEPATTUJEN KANSSA, OLENTOJEN TARKKAILLESSA AKTIA SIVUSTA.
OSA SIEPATUISTA MUISTAA NÄHNEENSÄ ALUKSESSA SEKÄ AVARUUSOLENTOJA ETTÄ ARMEIJAN SOTILAITA.
IHMISET SIEPATAAN USEIMMITEN YÖLLÄ, KUN HE OVAT NUKKUMASSA JA KAIKKEIN PUOLUSTUSKYVYTTÖMIMPIÄ, SILTI HEIDÄT USEIN MYÖS HALVAANNUTETAAN JA HEIDÄN MUISTINSA SAATETAAN KATKAISTA.
OLENNOT LUOVAT SIEPATUILLE TARVITTAESSA MIELIKUVIA HEILLE TÄRKEIDEN HAHMOJEN PAIKALLAOLOSTA, KUTEN MIELIKUVIA HEIDÄN KUOLLEISTA OMAISISTAAN TAI JEESUKSESTA, HILLITÄKSEEN SIEPATUN VASTARINTAA JA SAATTAAKSEEN TEHTÄVÄNSÄ LOPPUUN.
jne. jne.
Yksi hyvä linkki, jossa (itsekin siepattu ja alle 50-vuotiaana syöpään menehtynyt Karla Turner) kertoo vuosien tutkimuksistaan, joissa on haastatellut sieppauksen uhreiksi joutuneita ihmisiä:
http://www.karlaturner.org/
Mm. Rauni-Leena Luukanen-Kilde on niitä ufoilijoita, jotka vahvasti väittävät joitakin Raamatun kohtia kertomuksiksi ufoista ja avaruusolennoista. Raamattu kuitenkin itse kertoo sen, mitä ja minkä tyyppisiä nämä olennot ovat. Luukanen esim. väittää, että kohta, jossa "Jumalan pojat naivat maan tyttäriä ja saivat heidän kanssaan lapsia, jotka olivat jättiläisiä" olisi kertomus humanoideista. Raamattu itse kuitenkin kertoo, mitä olentoja nämä Jumalan pojat tarkalleen ottaen olivat. Siellä sanotaan: "Jumalan pojat olivat syntiä tehneitä enkeleitä, jotka kulkivat SAATANAN mukana". Jos siis Jumalan pojat ovat samoja, jotka nyt tunnemme avaruusolentoina, niin silloin Raamattu todistaa heidän olevan saatanan joukkoa, langenneita enkeleitä, jotka ainoastaan esiintyvät avaruusolentoina. Raamattu kertoo senkin, mitä mieltä Jumala tällaisesta Jumalan poikien sekaantumisesta ihmisiin oli, sillä kerronta jatkuu näin: "Herra näki, että ihmisten PAHUUS oli suuri, ja Herra sanoi: Minä hävitän maan päältä ihmiset...annan vedenpaisumuksen tulla ja kaikki, mikä on maan päällä, on hukkuva". Jumala siis tuomitsi tällaiset risteytykset. Langenneet enkelit eivät luonnollisestikaan hukkuneet tässä vedenpaisumuksessa, koska eivät henkiolentoina olleet sidottuja maan päälle. He siis ovat edelleenkin olemassa. Raamattu kertoo senkin, missä he ovat, sillä siellä sanotaan, että: "Saatana enkeleineen heitettiin kapinan jälkeen taivaasta alas maahan. Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne, pitäen suurta vihaa. Hänelle on annettu kaikki maailman valtakunnat. Hän on ilmavallan hallitsija ja koko maanpiirin villitsijä sekä valheen isä. Hän tekeytyy valkeuden enkeliksi, hänen palvelijansakin tekeytyvät valkeuden palvelijoiksi." Saatana enkeleineen on siis Raamatun mukaan sekä maapallon että sitä ympäröivän ilmakehän virallinen hallitsija. Jos Jumalan pojat siis ovat yhtä kuin humanoideja, he ovat ilmiselvästi saatanan joukkoa.
Raamattu tuntee myös joitakin tähtikuvioita. Mielenkiintoista ufoilmiössä on se, että usein avaruusolennot sanovat tulevansa Plejadeilta, Härän tähdistöstä tai Orionin tähdistöstä. Seulaset on Plejadien toinen nimi ja se sijaitsee Härän tähtikuviossa. Myös Raamattu tuntee Seulaset, aivan kuten Orionin tähtikuvionkin, mutta nimellä Kalevanmiekka. Raamatussa saatanan vertauskuvana käytetty Kointähti on puolestaan nykynimeltään Venus. Näistä Seulaset (eli Plejadit) on ehdottomasti se kiinnostavin paikka, sillä sen kohdalla Raamattu puhuu "Seulasista lapsineen". Tietenkin nuo "lapset" voivat olla pelkkä symboli esim. Seulasten naapuritähdille, mutta yhtä hyvin se voi myös viitata Seulasissa oleviin todellisiin asukkaisiin, tai siellä aikanaan olleisiin asukkaisiin (kunnes heidät mahdollisesti heitettiin saatanan mukana maan piiriin).
Erikoista on myös se, että sekä apokryfisessä Eenokin kirjassa että ufokontaktihenkilö Billy Meierin ufokontaktissa esiintyy samanniminen olento. Meierin mukaan hänelle ilmestyi Plejadeilta kotoisin oleva avaruusolento nimeltä Semjaza. Eenokin kirjan mukaan Semjaza taas on langennut enkeli, joka tovereineen laskeutui taivaasta alas Hermon-vuorelle, sekaantui ihmisiin ja opetti heille Jumalan salattuja asioita, mikä oli Jumalan silmissä hyvin tuomittavaa.
Raamattu kertoo myös sen, kuinka lopun aikana, juuri ennen Jeesuksen paluuta, on käyvä näiden Jumalan poikien suhteen: "On oleva taistelu pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa". Tämä jae ei selityksiä kaipaa.
Toinen Luukasen suosima Raamatun kohta on "lentävä kirjakäärö", jota Luukanen itse väittää ufokuvaukseksi. Jos näin todellakin on, miksi hän sivuuttaa ja jättää kertomatta sen, mitä muuta Raamattu tästä kääröstä kertoo? Siellä nimittäin sanotaan: "Näin lentävän kirjakäärön. Tämä on KIROUS, JOKA KÄY YLI KAIKEN MAAN. Minä lasken sen irti, sanoo Herra, ja se menee sen kotiin, joka vannoo VÄÄRIN minun nimeeni. Tämä on JUMALATTOMUUS."
Jos nykyajan ufoilmiössä ja Raamatun kertomuksissa ei olisi näin paljon yhtäläisyyksiä, ne voisi sivuuttaa olankohautuksella, mutta näin ei ole.
Toiset voivat pitää toisplaneettalaisia henkiolentoina, mutta minä en koska olen heitä tavannut fyysisesti. Myös juuri tämänlaisen vastustuksen johdosta he antavat meidän vielä tovin tottua ajatukseen. Voi hyvin kuvitella sen, kun se aika koittaa, mitä eri uskonlahkot sitten tekevät. Nämä saatanallisien uskonlahkojen pääjehut ovat valmiit ristiinnaulitsemaan, aivan samoin kun he tekivät Jeesuksellekin. Aivan samoin kun jos Jeesus tulisi nyt uudelleen ja ilmoittaisi kirkonväelle: "Voi teitä, kun olette ymmärtäneet oppini väärin, kyllä uudelleensyntymäkin on totta." Siinä samassa hetkessä nämä uskonlahkojen pääjehut olisivat valmiit ajamaan hänet kalliolta alas, saatana kun on tullut maan päälle valkeuden viitassa. Sanoihan Jeesuskin että hänellä on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä maailmasta. Pimeyden herra on jo kukistettu tällä planeetalla ja heillä ei ole tänne asiaa. Kysynkin vielä, kuka tappoi Jeesuksen? Vastaus on papit! Kun eivät ymmärtäneet Jeesuksen opetuksia, eivätkä ymmärrä Jeesuksen opetuksia tämänpäivän papitkaan. Pimeys heitä johdattaa ja pelkoon he lankeavat. Uskonlahkojen on turha meuhkata täällä. Rakkaus ja totuus tulee voittamaan uskonlahkojen pimeyden vääristämät mielet!
Otahan ensin selvää termeistä, jotta olisit vakuuttavampi. Jälleensyntymää ilmeisesti tarkoitit, mikä tarkoittaa monen maanpäällisen elämän ketjua. reinkarnaatio on tämän hienompi nimi. Inkarnaatio taas tarkoittaa Jumalan syntymistä ihmiseksi. Uudestisyntyminen sen sijaan liittyy ainoastaan kristinuskoon ja tarkoittaa hengellistä uudelleensyntymistä Kristukseen uskomisen kautta ja sillä ei ole mitään tekemistä jälleensyntymisen kanssa, joka on puhdasta avaruusolentojen "evankeliumia".
Jeesus ei ole koskaan sanonut, että hänellä on "muita lampaita, jotka eivät ole tästä maailmasta", tämäkin oli sinun tai avaruusolentojen suusta, mutta ei todellakaan Raamatusta. Jeesuksen pääasialliset lampaat ovat juutalaiset ja "muut lampaat muista TARHOISTA" ovat pakanakansat eli loput maapallon ihmiset, jotka hänen puoleensa kääntyvät. Ja vaikka Jeesus olisi viitannut tällä myös mahdollisiin avaruudessa oleviin olentoihin, niin sehän todistaisi ainoastaan se, että Jeesus on silloin KOKO UNIVERSUMIN Luoja!
"Toiset voivat pitää toisplaneettalaisia henkiolentoina, mutta minä en koska olen heitä tavannut fyysisesti."
Avaruusolennot ja ufot ilmestyvät ja katoavat miten sattuu, samoin henkiolennot. Raamatun enkelit tekevät samoin, kulkevat seinien läpi ym. Jeesus itse ilmestyi konkreettisesti kuolemansa jälkeen opetuslapsilleen. Ei mitään eroa ilmestymisissä siis näiden välillä. Kykenevät kaikki samaan.
Anoppini on nähnyt henkiolennon. Kysyin, millainen "olento" oli ja hän kertoi, ettei poikennut mitenkään ihmisistä, ainoastaan katosi samoin kuin ilmestyikin, kuin tyhjästä.
Jeesus sanoi: "Minä olen lampaiden portti, minä olen lammasten ovi. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin ON OLEVA YKSI LAUMA ja YKSI PAIMEN. MINÄ olen se paimen!”
Lammasvertauksesi kertoo siis täysin selväpiirteisesti sen, että Jeesus on YKSI YLITSE KAIKKIEN MUIDEN olentojen, olivatpa he sitten maapallolta tai muualta, ja hän myös johtaa tulevaisuudessa kaikkia universumin olentoja. Mutta vielä soittelemme saatanan johtamassa orkesterissa, johon myös langenneet enkelit/avaruusolennot osana kuuluvat. Kaikki siis menee kirjoitusten mukaan.
Jälleensyntyminen eli sielunvaellus tarkoittaa sielun syntymistä uudelleen toisessa ruumiissa. Eli uudelleensyntyminen tarkoittaa jälleensyntymistä. En puhunut uudestisyntymisestä! Olisit vähän vakuuttavampi, jos ottaisit ensin selvää termeistä! Ai että on jälleensyntyminen puhdasta avaruusolentojen evankeliumia? Jeesus nyt ainakin puhuu uudessa testamentissa jälleensyntymisen puolesta, mutta miten on niiden uskonlahkojen, jotka vaeltavat pimeydessä saatanan oppipoikina?
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Tässähän Jeesus nimenomaan sanoo, että Elia oli tullut ja hänet mestattiin ja siinä samassa Jeesus sanoo, että samoin hän tulee myös kärsimään heidän kädestä. Eli Jeesus myöntää jälleensyntymisen ja opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Hyvin ymmärrettävää ettei saatanan oppipojat halua kulkea Jeesuksen jalanjäljissä ja ottaa rakkautta ja totuutta ohjenuoraksi!
Ei se nyt sitä välttämättä tarkoita, että jos paimentaa toisia, että olisi jonkin luoja. Sinulla on nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin. Parempi on nyt vain poika kun ravistat sen pimeyden viitan hartioiltasi ja alat etsiä rakkautta ja totuutta sinne pimeään sydämeesi. Tuntuu vähän siltä, että yrittäisit opettaa isääsi nussimaan!
Nyt väitit ettet puhunut uudestisyntymästä. Lainaus kommentistasi: Aivan samoin kun jos Jeesus tulisi nyt uudelleen ja ilmoittaisi kirkonväelle: "Voi teitä, kun olette ymmärtäneet oppini väärin, kyllä uudelleensyntymäkin on totta" Kyllähän puhuit.
Sana jälleensyntymä ei esiinny kertaakaan Raamatussa, uudestisyntyminen kylläkin, josta Jeesus sanoo, että "teidän on synnyttävä uudestaan YLHÄÄLTÄ".
Olet jo puolesi valinnut, joten älä yritä selittää Raamattua, jota et tunne.
Nyt puhut poika puppua taas kerran! "Uudelleensyntymäkin..." tarkoittaa uudelleensyntymistä. Kai sinä huomasit miten sana alkaa: "uudelleen..." Ei uudesti... Älä anna pimeyden ottaa enempää otetta itsestäsi, vaan käänny valkeuden tielle, kun vielä siihen on mahdollisuus!
Jeesus nyt ainakin puhuu uudessa testamentissa jälleensyntymisen puolesta, mutta miten on niiden uskonlahkojen, jotka vaeltavat pimeydessä saatanan oppipoikina?
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Tässähän Jeesus nimenomaan sanoo, että Elia oli tullut ja hänet mestattiin ja siinä samassa Jeesus sanoo, että samoin hän tulee myös kärsimään heidän kädestä. Eli Jeesus myöntää jälleensyntymisen ja opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Niin et vastannut tähän mitään, mites se nyt olikaan...?
Pienen sohaisun jälkeen osoitit sinäkin todellisen karvasi samoin kuin muutkin kontaktihenkilöt näkyvät tekevän ennen sinua. Jos olisit niin "hyvän" asialla kuin väität, osaisit jättää niin uskovat kuin muutkin ryhmät rauhaan, etkä pitäisi heitä jonain merkillisenä uhkana omalle maailmankuvallesi. Olen seurannut vastaavanlaisia "keskusteluja" ennenkin ja tullut siihen tulokseen, että tarkoituksenne näyttää olevan ensisijaisesti uskovien ihmisten lyttääminen ja suun soittaminen. "Ufot ja Raamattu" -kommentti kertoi asiallisesti ufojen ja Raamatun yhteyden pieneltä osin, mikä näytti jo kalahtavan ihan liian lujaa. En ala selittämään sinulle Raamattua sieltä sun täältä keskustelupalstan kautta ja väittelemään sen kertomista asioista tämän enempää. Huomasin jo, että puhumme ns. eri kieltä, joten turha vaivautua. Voithan aina painua Raamattukurssille siinä kuin muutkin tai jotain muuta vastaavaa, jos asia sinua todellisuudessa jotenkin kiinnostaa, mitä en kylläkään usko.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/jalleensyntyminentottavaitarua.html
Vai on tarkoituksemme uskovien ihmisten "lyttääminen"? Jos jotkut ylipäänsä lyttäävät, niin kyllä ne ovat juuri " harhautetut kiihkouskovaiset", kuten sinä. Tiedän että et ala selittämään minulle raamattua, kun et osaa lukea, tulkita sitä. Sympatiani ovat sinun puolellasi, koska tiedän että teitä on moni, jotka ovat menneet harhaan. Mutta rukoilen sinun puolestasi, jotta saatanalliset pimeyden voimat eivät saisi sinusta enempää otetta ja että palaisit valkeuden tielle. Raamatusta puheenollen voin kertoa suhteellisen varmasti, että olen tutkinut sitä jo silloin kuin sinä olit nesteenä isäsi haarojen välissä, mutta ei siitä nyt sen enempää. Tiedän hyvin sen, että kun totuus tuodaan esille, niin pimeyden ruhtinaan oppipojat perääntyvät, mutta laitan kuitenkin tämän vielä tähän uudelleen, jos vaikka haluaisit tutustua ja kääntyä valkeuden tielle.
Jeesus nyt ainakin puhuu uudessa testamentissa jälleensyntymisen puolesta, mutta miten on niiden uskonlahkojen, jotka vaeltavat pimeydessä saatanan oppipoikina?
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Tässähän Jeesus nimenomaan sanoo, että Elia oli tullut ja hänet mestattiin ja siinä samassa Jeesus sanoo, että samoin hän tulee myös kärsimään heidän kädestä. Eli Jeesus myöntää jälleensyntymisen ja opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Jeesus kristus on tietävämpi tosiasioiden suhteen kuin Johannes Kastaja. Mitä Jeesus Kristus sanoo, niin se ON!
http://koti.phnet.fi/petripaavola/jalleensyntyminentottavaitarua.html
silloin sääli on kontaktihenkilön puolella, jos Jumala ei kaikesta huolimatta ole avannut sinulle ymmärrystä käsittää raamatun asioita eikä tuonut sinulle uskoa ainoaan pelastukseen, Jeesukseen Kristukseen. Rukoilen puolestasi, että ne saatanalliset olennot jättäisivät sinut rauhaan, joita noin lujasti avaruusolennoiksi luulet.
Jeesus kristus on tietävämpi tosiasioiden suhteen kuin Johannes Kastaja. Mitä Jeesus Kristus sanoo, niin se ON!
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Tässähän Jeesus nimenomaan sanoo, että Elia oli tullut ja hänet mestattiin ja siinä samassa Jeesus sanoo, että samoin hän tulee myös kärsimään heidän kädestä. Eli Jeesus myöntää jälleensyntymisen ja opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Onko näin, että Elia oli jälleensyntynyt Johannes Kastaja, kuten Jeesus sanoo vai onko Jeesus väärä'ssä? Mitä mieltä olette?
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.

Onko näin, että Elia oli jälleensyntynyt Johannes Kastaja, kuten Jeesus sanoo vai onko Jeesus väärä'ssä? Mitä mieltä olette? Ei kai pimeyden ruhtinaan oppipojat luiki pakoon, kun käydään keskustelua totuudesta?
"Jotkut sanovat Raamatun opettavan jälleensyntymistä, perustellen sillä sitä, että Raamattu opettaa Eliaan jälleensyntymisestä. Väite myös usein yhdistetään siihen, että väitetään Johannes Kastajan olevan Elia. Johannes Kastaja itse kumosi tämän väitteen:
Joh 1:21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole." "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En.
Johannes Kastaja ei siis ole Elia.
Mitä Raamattu tarkoittaa Elian tulemisella, jälleensyntymistä vai samanlaisen hengen voitelun omaavan henkilön syntymistä?
Luuk 1:17 Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
Tuo edellä oleva kohta on kirjoitettu Johannes Kastajasta, jonka sanottiin vaeltavan Eliaan hengessä, jossa kääntää tottelemattomien mielenlaadun vanhurskasten mielenlaatuun. Johannes Kastaja ei tehnyt yhtään ihmetekoa, mutta samaa sanomaa hän julisti kuin Eliakin, jonka tarkoitus oli saada Israelin kansa uskomaan Jumalaan. Tätä tarkoittaa Elian hengessä oleminen, eli se ei suinkaan tarkoita Johanneksen olleen jälleensyntynyt Elia, vaan samassa hengessä samaa sanomaa julistava kuin Elia. Johannes kastaja ja Elia olivat eri henkilöitä."
Linkki http://koti.phnet.fi/petripaavola/jalleensyntyminentottavaitarua.html
Oliko Herramme Jeesus Kristus väärässä ja Johannes Kastaja oikeassa? Kummalla heistä uskoisit olevan tarkempi tieto asiasta? Voitko vastata tähän kysymykseen? Siis jomman kumman on oltava väärässä? Eli kumpi heistä?
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
mahtaa olla, ei ihan kuulosta samalta Herralta Jeesukselta Kristukselta, vaan enemmänkin noilta sananda kristuksilta ja sun muilta ufojeesuksilta...
Mutta rauhaa veli. Rukoilen puolestasi, että Sana valkenisi sinullekin. Pure nyt tuotakin selitystä niin kauan, joka sinulle on Jeesuksen nimessä linkkinä annettu, että se sinullekin valkenisi.
Oliko Herramme Jeesus Kristus väärässä ja Johannes Kastaja oikeassa? Kummalla heistä uskoisit olevan tarkempi tieto asiasta? Voitko vastata tähän kysymykseen? Siis jomman kumman on oltava väärässä? Eli kumpi heistä?
Malakia 4:5 (VT)
Jumalan ääni:
"Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä."
Matt 17:10-13 (UT)
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Tässä Matteuksessa Jeesus juuri sanoo, että Elia on jo tullut, mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle mitä tahtoivat. Onko vaikea ymmärtää, miksi et usko mitä Jeesus tuossa sanoo? Kun et usko Jeesuksen sanoja, niin ketä sitten seuraat? Aijai jai... Nyt rukoilen taas sinun puolestasi, että kääntyisit uskomaan Jeesus Kristusta.
Matt 17:10-13
Jeesus: "...Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
Uskotko sinä, mitä Jeesus sanoo vai ketä uskot?
ettet sinä ymmärrä tuota kohtaa. Olet niin lukkiutunut siihen jälleensyntymisoppiisi. Uskon siihen, mitä tuossa linkissä lukee selityksenä. En usko jälleensyntymään, vaikka koko raamatun "todistelisit" humpuukiksi. Enkä yleensä edes käy tällä palstalla, joten tsau.
Niin se uskovaisten puolelta menee, että ensin raamattuun vedotaan, mutta sitten siihen ei kuitenkaan uskota. Ei se ole mitään uutta, näin pimeyden ruhtinaan oppipojat toimivat ja luikkivat vaan pakoon. Näin se menee kun valo tuodaan esille. niin pimeys väistyy.
Jos Jeesus tulisi nyt ja sanoisi, että kyllä vaan Elia oli jälleensyntynyt Johannes Kastaja, niin harhautuneet uskovaiset eivät uskoisi, vaan sanoisivat, että et sinä ymmärrä tuota kohtaa, kun olet itse saatana valkeuden viitassa.
Matt 17:10-13
Jeesus: "...Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
Voi pyhä yksinkertaisuus, ellei osaa tuosta lukea!
tai minä sitten haluatkin, vaikka sinä pimeyden ruhtinaan oppipoikana. Vain tuohon yhteen kohtaan puutun, eli siihen, kun sanoit: Jos Jeesus tulisi nyt ja sanoisi, että kyllä vaan Elia oli jälleensyntynyt Johannes Kastaja jne.
Todellakin, jos paikallesi tulisi itse Jeesus, joka sanoisi, että jälleensyntymä on, niin asia luonnolisesti muuttuisi heti. Joten jäädäänpä nyt sitten odottelemaan sitä alkuperäistä puhujaa, joka tuon kohdan selvittää, koska siitä selvästikin on eriäviä mielipiteitä... Minä en jälleensyntymisoppia ainakaan tarvitse elämäni aikana yhtään mihinkään, vaikka sellainen olisikin. Jos se selviää minulle kuoleman jälkeen, niin so what.
Miksi tämä erimielisyys tässä asiassa sitten sinua niin pirusti harmittaa... jaa-a, en todellakaan tiedä.
Matt 17:10-13 (UT)
Jeesus: "Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.
Etkö usko mitä Jeesus tuossa sanoo, etkö usko häntä? Uskotko ennen jotain muuta, kuin Jeesusta? Hän nimenomaan sanoo, että Elia on jo tullut ja he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle mitä tahtoivat. Etkö tiedä, että Johannes Kastaja mestattiin? Jeesuksen opetuslapsetkin sen ymmärsivät Jeesuksen puheesta, että hän tarkoitti Johannes Kastajaa. Etkö sinä poika osaa lukea, onko sinulla lukihäiriö vai mistä kiikastaa? Tiedän sen, että kun äiti ja isi on sinut varmaan aivopessyt jo lapsesta asti, niin sitä on enää vaikea myöntää olleensa harhautettu!
niiku vaikka mato-ongelle taikka juoksulenkille. Kyl' se siittä...
Tämäpä oli varsin perusteellinen ja aiheellinen kirjoitus ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta. Hollywood tahkoo propagandaansa ja monet maapallosta ja ihmiskunnasta huolissaan olevat sci-fi fanit, new age ihmiset ym ovat ensimmäisten joukossa ottamassa vastaan UFO -eksytyksen.
Voi olla, että nämä olennot (lue: pahuuden henkivallat, Paavalin kirje efesolaisille luku 6) väittävät olevansa muinaisten mesopotamialaisten kulttuurien (kuten sumerilaisten) jumalia. Kuten sanoit, todennäköisesti he tulevat väittämään että he ovat luoneet meidät galaktisissa labroissaan eikä ihmisiä suinkaan luotu Eedenin puutarhassa yhden ja ainoan tosi JHVH-Jumalan (Luojan) toimesta jne. Nämä olennot toistavat sitä samaa mitä käärmekin aikoinaan puutarhassa: "onko Jumala todella sanonut?" (1. Moos. 3).
Suosittelen LA Marzullin ym ohjelmien ohella katsomaan Yeshuaan (Jeesukseen) uskovan Raamatun profetioiden tutkijan, Scot Dryerin, perusteellisia luentoja ko. asiasta (Dryer ja Marzulli tuntevat toisensa):
http://profoundprophecy.com/videos/end-time-prophecy
Ääriuskonnollista hevonpaskaa.