Itsensä heijaaminen

Olen nähnyt vangittujen eläinten heijaavan itseään esim. suurten apinoiden tai suurpetojen. Uskon, että ihmiselläkin heijaaminen juontuu piilotajuisista viihtymättömyystekijöistä.
Tunsin itseään heijaavat siskokset. Ehkä nuorempi heistä omaksui tavan vanhemmalta sisareltaan. Jotenkin automaattisesti käynnistyvä reaktio heillä; aina kun oli edellytykset heijata.

pelko ja turvattomuus tekevät itselleni olon, että haluan heijata itseäni. en siis tee niin, mutta kun on tosi turvaton olo (johtuen yksinäisyydestä ja itsensä hallinnan menettämisen pelosta), tekisi mieli heijata.

kerran tosi vaikean pelkotilanteen iskiessä nuorempana, muistan jotenkin heijanneeni itseäni. se oli kyllä ihan ääretöntä pelkoa, siis itkin ja huusin heijaamisen lisäksi.

kun paha meinaa pyrkiä sisään, näin itse ainakin ajattelen.

Nostan. Haijaaminen ja tukan pyörittely (joita en itse edes rekisteröi tekeväni) ovat olleet osa minua aina. Nyt aloinkin miettimään mikähän päässä on vialla, kun ei pysty pitämään kehoaan liikkumatta. Add on todnäk, ei ole diagnosoitu, kun masennus rajoittaa näitä vaadittavia toimenpiteitä itsensä tutkituttamiseksi. Vaikeaa saada aikaiseksi mitään, kun ei pysty keskittymään. No tuossa varmaan onkin jo syytä keinumiselle, mutta selittyykö vain sillä..

Onpa hyvä, että löysin tämän ketjun! Mulla on luullakseni diagnosoimaton adhd ja tosi pahoja univaikeuksia ollut viime aikoina. Ahdistusta ja lievä masennus myös. Pari yötä sitten tuli sellainen olo, että pakko heijata pystyäkseni rauhoittumaan. Siirryin miegen vierestä sohvalle ja heijasin itseäni arviolta 10min ja kappas, nukahdin! Kuinka siistiä huomata, että noin yksinkertainen asia auttaa tuntien unettomuuden jälkeen.

Oon aina ajatellut, että saatan olla myös lievästi autistinen, meinaako tämä heijjaaminen, että olen sitä varmasti? Eikö kukaan normaali ihminen tee tätä?
Olisipa mielenkiintoista tietää :)

T. Nainen 30v

adhd luonne on ylivilkas, ei osaa keskittyä ja olla paikallaan, ei ole pitkäjännitteisyyttä. ei kannata tehdä omin päin diagnooseja. heijaaminen kai liittyy johonkin lapsena koettuun turvattomuus, -ja ahdistuskokemuksiin.

Heijaan itseäni silloin kun olen ahdistunut ja mieli maassa, se rauhoittaa. Mutta en ihmisten ilmoilla, yksin vain. Mulla masennus, ja niinkuin tuossa jollain muullakin, adhd-tutkimukset keskeytettiin, koska masennusdiagnoosi. Hankalaa vaan, kun ei tiedä miten rämpiä tästä suosta ylös, kun ei saa oikeaa hoitoa, jollei ole oikeita diagnooseja. Pitkään diagnosoimaton ja elämää hankaloittava adhd kun voi johtaa masennukseen. "Jaarittelu"terapia ei auta. Yksin koitan selvitä, jos olis läheinen, tai joku, joka halaisi, ehkä en heijaisi. Heijaaminen siis rauhoittaa.

Haluaisin nostaa tämän aiheen uudelleen esille. Häiritseekö heijaaminen teidän normaalia arkea? Kaipaisin vertaistukea asiassa..

Minulla oli vuosia sitten runsas psyykenlääkitys, silloin minulla oli lähes jatkuvaa heijaamista.
En osaa sanoa, johtuiko se pelkästään niistä lääkityksistä, vai oliko mukana sen hetkisen psyykkisen voinnin aiheuttamat mielentilat tms.
Heijaus kyllä loppui, kun lääkkeet jäivät pikkuhiljaa pois.

Niinä vuosina minua ei se oma heijaaminen kovin paljoa itseäni häirinnyt tai haitannut, tosin tilanne oli muutenkin silloin, mikä oli, olin huonossa kunnossa psyykkisesti.
Ehkä se häiritsisi itseäni, jos sitä tapahtuisi edelleen, nyt jo hyvässä kunnossa ollessani.

Itse kyllä ajattelin akatisiaa, jota psyykenlääkkeet saattavat aiheuttaa.
Toki heijausta voi aiheuttaa jokin muukin, kun yleisesti ajatellaan erilaisia sairauksia ym.
Ehkä jopa levottomuus, rauhaton olo, saattaisi olla yksi tekijä, että on hankalaa pysyä paikoillaan.

Millä tavoin olette itseänne heijanneet tai nähneet jonkun toisen heijaavan. Tämä aihe kiinnostaa minua, koska omakohtaista kokemusta. Mielelläni kuulisin aiheesta lisää, jotta saisin vertaistukea itselleni.

Lääkkeet ja sopiva määrä viiniä saattaa tehdä tuota?

Tiedoksi että puolelta toiselle ylävartalon kallistelu rennosti on erittäin hyvä liike selkärangan nikamille, edistää nestekiertoa ja parantaa siten selkävaivoja.

Tiedostamaton heijaaminen joka on jatkunut lapsuudesta saakka, on neuroepätyypillisyyttä.
Tiedostettu heijaaminen taas viittä psyykkisiin haasteisiin.

Entä teijaaminen. Se että kun henkilö teijaa koko ajan edestakaisin, ikäänkuin ei tietäisi miten päin olla. Siis jaloilla teijaa. Liike on vähän siis enemmän mitä perus heijaaminen. Heijaamisessahan vain vähän heijataan. Mutta teijaaminen näkyy kauemmas, kun kunnolla teijaa. Joku ottaa teijatessa jopa vähän askelia.

Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta heijaamisesta? Miten se vaikutti teidän arkeen?

Ite heijaan kans siin ei oo mitään pahaa eikä sitä saa rajata niinkuin mun isäpuol tekee niin, se niinkuin rauhoittaa ihmisen mieltä ainaki minun se auttaa hallitsemaan itseään, minä kuuntelen kuulokkeilla/kaiuttimella musiikkii samal ku heijaan sängyssä.