Koulut alkavat – ota mukaan oma vessapaperi

Ei taida olla kaukana kun suomessakin aletaan toimimaan näin kun valtio ja kunnat säästävät...

Pekka Sakki / Lehtikuva

Yhdysvalloissa koululaisten ostoslistalla ei koulujen alkaessa ole enää pelkästään uudet reput ja kynät. Nyt koululaisten on vietävä kouluun mukanaan myös vessapaperit, pesuaineet ja siivousrätit. Asiasta kertoo The New York Times -lehti.

TwitterTaloussanomat
17.8.2010 15:38
38
Kuntien budjettien kiristyminen pakottaa Yhdysvalloissa koulut pyytämään tarvikkeiden hankintaan apua oppilailta. Monella paikkakunnalla uusia reppuja ja kouluvaatteita ostavat koululaiset ovat saaneet koulusta käteensä myös ostoslistan, joka vaikuttaa enemmän koulun talonmiehen ja siivoojan ostoslistalta.

The New York Timesin mukaan koululaisten pitää tuoda mukanaan kouluun varsin laaja valikoima tarvikkeita. Eikä kyse ole henkilökohtaiseen käyttöön tulevista tarvikkeista vaan koulun yleisestä varustamisesta toimintakuntoon.

Lehti kertoo ensimmäiselle luokalle menevästä alabamalaistytöstä, jonka ala-aste vaatii jokaista oppilasta tuomaan mukanaan kouluun kaksi tuplakokoista talouspaperirullaa, kolme pakettia puhdistuspyyhkeitä siivoamiseen, kolme pakettia ihonpuhdistuspyyhkeitä, kaksi pakettia roskapusseja, nestesaippuaa, nenäliinoja ja minigrip-pusseja.

Teksasissa esikoulunkin oppilaat valjastettiin talkoisiin ja määrättiin tuomaan koulun alkaessa mukanaan pumpulipussi, kaksi pakettia kasvopaperia, talouspaperia, paperia, muovipusseja.

Monessa koulussa on vastaavantyyppisiä listoja. Koululaisten pitää tuoda koulun vessapaperia, kertakäyttöastioita, printteripaperia, puhdistusaineita, liimaa... Listat ovat pitkiä.

Kuntien ja osavaltioiden rahoilla toimivien julkisten koulujen rahoitus on vaikeuksissa, kun kunnat ja osavaltiot yrittävät tasapainottaa budjettejaan, ja kun niiden arvonlisä- ja omaisuusveron tulot ovat vähentyneet.

Monet kauppaketjut yrittävät hyötyä tilanteesta lisäämällä valikoimiinsa paikallisten koulujen vaatimia tarvikkeita. Niinpä vaatekaupassakin voi reppuhyllyn vieressä olla myynnissä vessapapereita ja siivoustarvikkeita. Koulujen alkaminen on joulun ohella yksi Yhdysvaltain kauppojen tärkeimmistä myyntisesongeista.

Koulut alkavat syyskuun alussa, Labor Dayn jälkeen.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/08/17/koulut-alkavat--ota-mukaan-oma-vessapaperi/201011294/12
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ajatusta siitä, että Suomessa ovat muka asiat mahdottoman hyvin. Ne, jotka olivat aikuisiajo 80-luvulla tietävät kyllä, että asiat ovat olleet täällä paljon paremminkin. Ei silloin puhuttu köyhyydestä, se olisi ollut vitsi silloisessa Suomessa, ei täällä köyhiä silloin ollutkaan. Silloin ei olisi uskottu sitäkään, että yhteiskunnan rikollisuus lapsia kohtaan alkoi nostaa päätään seuraavalla vuosikymmenellä.

Minun puolesta saavat lakkauttaa vaikka koko saatanan suomalaisen peruskoulun. Ei ole enää vessapaperista kiinni, vaan kaikesta valehtelusta ja laittomuuksista, mitä poliitikot tässä maassa harrastavat.

Jossain vilahti äsken otsikko Stubbin paseerauksista, jossa mainostettiin Suomea maailman parhaana valtiona. Jos tämän maan lastensuojelu tutkittaisiin ulkovaltojen toimesta, ei kukaan enää vilauttaisi sellaista titteliä Suomen kohdalla.

Eläkeikä lähenee ja mietin juuri, että kun löytyisi jokin keino, että ei enää eläkkeestä tarvitsisi tähän maahan veroja maksaa, niin lähtisin koko loppuiäksi etelän aurinkoon. Piruttaa kaikki ne yli 40 vuotta, jotka olen tähän rikollisvaltioon veroja maksanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


15:38 kirjoitti:

Ei taida olla kaukana kun suomessakin aletaan toimimaan näin kun valtio ja kunnat säästävät...

Pekka Sakki / Lehtikuva

Yhdysvalloissa koululaisten ostoslistalla ei koulujen alkaessa ole enää pelkästään uudet reput ja kynät. Nyt koululaisten on vietävä kouluun mukanaan myös vessapaperit, pesuaineet ja siivousrätit. Asiasta kertoo The New York Times -lehti.

TwitterTaloussanomat
17.8.2010 15:38
38
Kuntien budjettien kiristyminen pakottaa Yhdysvalloissa koulut pyytämään tarvikkeiden hankintaan apua oppilailta. Monella paikkakunnalla uusia reppuja ja kouluvaatteita ostavat koululaiset ovat saaneet koulusta käteensä myös ostoslistan, joka vaikuttaa enemmän koulun talonmiehen ja siivoojan ostoslistalta.

The New York Timesin mukaan koululaisten pitää tuoda mukanaan kouluun varsin laaja valikoima tarvikkeita. Eikä kyse ole henkilökohtaiseen käyttöön tulevista tarvikkeista vaan koulun yleisestä varustamisesta toimintakuntoon.

Lehti kertoo ensimmäiselle luokalle menevästä alabamalaistytöstä, jonka ala-aste vaatii jokaista oppilasta tuomaan mukanaan kouluun kaksi tuplakokoista talouspaperirullaa, kolme pakettia puhdistuspyyhkeitä siivoamiseen, kolme pakettia ihonpuhdistuspyyhkeitä, kaksi pakettia roskapusseja, nestesaippuaa, nenäliinoja ja minigrip-pusseja.

Teksasissa esikoulunkin oppilaat valjastettiin talkoisiin ja määrättiin tuomaan koulun alkaessa mukanaan pumpulipussi, kaksi pakettia kasvopaperia, talouspaperia, paperia, muovipusseja.

Monessa koulussa on vastaavantyyppisiä listoja. Koululaisten pitää tuoda koulun vessapaperia, kertakäyttöastioita, printteripaperia, puhdistusaineita, liimaa... Listat ovat pitkiä.

Kuntien ja osavaltioiden rahoilla toimivien julkisten koulujen rahoitus on vaikeuksissa, kun kunnat ja osavaltiot yrittävät tasapainottaa budjettejaan, ja kun niiden arvonlisä- ja omaisuusveron tulot ovat vähentyneet.

Monet kauppaketjut yrittävät hyötyä tilanteesta lisäämällä valikoimiinsa paikallisten koulujen vaatimia tarvikkeita. Niinpä vaatekaupassakin voi reppuhyllyn vieressä olla myynnissä vessapapereita ja siivoustarvikkeita. Koulujen alkaminen on joulun ohella yksi Yhdysvaltain kauppojen tärkeimmistä myyntisesongeista.

Koulut alkavat syyskuun alussa, Labor Dayn jälkeen.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/08/17/koulut-alkavat--ota-mukaan-oma-vessapaperi/201011294/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu