Pliis, vain asiallisia vastauksia, en halua kuulla enää paskaa minuun liittyen..
Hei kaikille, olen 16 vuotias tyttö, ja itsetuntoni on aivan pilalla ja lähes olematon.. Olo on joka päivä useita tunteja masentunut ja erityisesti ahdistunut, ja nukkumaan mennessä hyvänyönpusut kullalleni antaessa toivon etten aamulla heräisikään..
Kaikki ajattelevat, että minulla kaiken pitäisi/olisi hyvin. MUTTA KUN EI OLE. ''minulla on ihana poikaystävä kenen kanssa asun yhdessä, minulla on kavereita ja opiskelupaikka.''
Mutta mitä jos se meneekin niin, että petän poikaystävääni koska en saa tarpeeksi tyydytystä häneltä (ja tästä on puhuttu kyllä, ja usein) ja jäänyt muutamasta kerrasta kiinni, eli harrastan irtosuhteita, koska ei voisi vähempää kiinnostaa tämä elämä.. Yhteen aikaan harrastuksiini kuului myös seksi maksua vastaan, kortsun kanssa.. En enää ole niin tehnyt mutta huomaan sen jättävän arvet minuun myös..
Ja koska syön pillereitä ja kännissä pannut monesti ilman kortsua, tästä johtuen minulla on luultavasti klamydia, oireet ainakin ovat täysin samat ja odotan tälläkin hetkellä testien tuloksia.. (ja tästä olen puhunut poikaystäväni kanssa myös, ja hän on ihana ja niin ymmärtäväinen etten ymmärrä miksi teen silti niin, olen vrm niin paska tyyppi..)
Minulla on toki kavereita, toinen juttu onkin, millaisia ja miten minä heitä ja he minua kohtaan välillä käyttäytyvät .. Minulla on muutava hyvä kaveri, mutta vain kaksi ystävää, ja toiselle heistä voin puhua, mutten läheskään kaikesta, sillä pelkään hänen muuttavan käsityksensä minua kohtaan.. Pelkään menettäväni heidätkin..
Viimeisenä tuo opiskelupaikka, johon äitini minut lähes pakotti kun en päässyt keväänhaussa haluamaani paikkaan.. Muuten en saisi asua 'yksin' ja joutuisin muuttamaan hänen luokseni korpeen takaisin.. Eli vaihtoehtoja minulla ei ollut, ja ymmärrän ettei hän halua antaa rahaa sellaiselle kurjimukselle joka vain lojuu yksin sängyssä päivät.. En minäkään antaisi.
Menneisyyteeni kuuluu myös paljon synkkiä asioita, ja voisin eniten arpia jättäneet listata tähän..
Olen ollut koulukiusattu aina, minne kouluun vain olen mennytkin, koska olin ollut ulkonäöltäni ja pukeutumiseltani erilainen ala-asteen loppuvaiheissa.. Myös koska muutimme hyvin usein isäni työnperässä vaikutti asiaan, ja aina piti etsiä uudet kaverit ja koska olin hyvin ujo, se oli minulle vaikeaa mutta silti löysin aina ystäviä kiusaajien joukosta..
Amikseen mennessäni ei tähän asti ole kukaan tullut edes vittuilemaan, koska he eivät tunne minua vielä yhtään.. Mutta olen peloissani että täälläkin joku kertoisi minusta jtn paskaa koska tämän hetkisessä koulussani on yläasteelta tyyppejä.. Enkä ole lisäksi hyvä tutustumaan, onneksi minulla on edes poikaystäväni samassa koulussa, tosin eri luokalla..
Toiseksi puolitoista vuotta sitten sen hetkinen poikaystäväni tappoi itsensä hirttäytymällä.. Syytin itseäni ja syytän edelleen siitä itseäni, miksen nähnyt että hänellä oli paha olla ? Ei kukaan hänen kavereistakaan nähnyt, hän oli ehkä hieman samassa tilassa silloin, kuin minä nyt..
Olen myös miettinyt itsemurhaa, mutten halua/voi tehdä sitä perheeni, poikaystäväni ja kaverieni vuoksi.. Yritin itsemurhaa aikaisemminkin, mutta sainkin vain pahan hypotermian ja sairaalaöitä, samalla se herätti minut ja aloitin elämään täysillä ja tutustuin uusiin ihmisiin ja olin onnellisin ikinä, en ikinä ollut sen onnellisempi.. Minulla oli kaikkea mitä olin aina halunnut, samoihin aikoihin aloitin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa, mutta sitten onnistuin pilaamaan kaiken olemalla vain oma tyhmä itseni..
Niin kuin aina..
Voiko olla mahdollista että ihminen syntyy tälläiseksi, paskaksi ja turhaksi ?
Vai muuttuuko asiat seuraavassa 16 vuodessa jotenkin ?
En osaa tehdä asioille mitään, ja haluaisin laittaa elämäni taas uudestaan järjestykseen, mutta en ala leikkimään hengelläni jos vain asiat kuntoon haluan..
Olen puhunuit monille ''ammattilaisille'' poikaystäväni kuoleman jälkeen, mutta he vain pahensivat tilannetta jauhamalla samaa paskaa jonka halusin vain unohtaa. Silloin menetin luottamukseni kokonaan noihin kallonkutistajiin yms.. Ja myös ihmisiin yleensä, he vain pettävät, jättävät, kuolevat.. Niin kuin minäkin.. Niin kuin kaikki.. Mehän olemme vain ihmisiä..
Jos jumala olisi olemassa, rukoilisin häntä apuun niin kuin tein pienenä, muttei se kertaakaan auttanut..
Mikä minussa on vikana ? ;___;
Hei kaikille, olen 16 vuotias tyttö, ja itsetuntoni on aivan pilalla ja lähes olematon.. Olo on joka päivä useita tunteja masentunut ja erityisesti ahdistunut, ja nukkumaan mennessä hyvänyönpusut kullalleni antaessa toivon etten aamulla heräisikään..
Kaikki ajattelevat, että minulla kaiken pitäisi/olisi hyvin. MUTTA KUN EI OLE. ''minulla on ihana poikaystävä kenen kanssa asun yhdessä, minulla on kavereita ja opiskelupaikka.''
Mutta mitä jos se meneekin niin, että petän poikaystävääni koska en saa tarpeeksi tyydytystä häneltä (ja tästä on puhuttu kyllä, ja usein) ja jäänyt muutamasta kerrasta kiinni, eli harrastan irtosuhteita, koska ei voisi vähempää kiinnostaa tämä elämä.. Yhteen aikaan harrastuksiini kuului myös seksi maksua vastaan, kortsun kanssa.. En enää ole niin tehnyt mutta huomaan sen jättävän arvet minuun myös..
Ja koska syön pillereitä ja kännissä pannut monesti ilman kortsua, tästä johtuen minulla on luultavasti klamydia, oireet ainakin ovat täysin samat ja odotan tälläkin hetkellä testien tuloksia.. (ja tästä olen puhunut poikaystäväni kanssa myös, ja hän on ihana ja niin ymmärtäväinen etten ymmärrä miksi teen silti niin, olen vrm niin paska tyyppi..)
Minulla on toki kavereita, toinen juttu onkin, millaisia ja miten minä heitä ja he minua kohtaan välillä käyttäytyvät .. Minulla on muutava hyvä kaveri, mutta vain kaksi ystävää, ja toiselle heistä voin puhua, mutten läheskään kaikesta, sillä pelkään hänen muuttavan käsityksensä minua kohtaan.. Pelkään menettäväni heidätkin..
Viimeisenä tuo opiskelupaikka, johon äitini minut lähes pakotti kun en päässyt keväänhaussa haluamaani paikkaan.. Muuten en saisi asua 'yksin' ja joutuisin muuttamaan hänen luokseni korpeen takaisin.. Eli vaihtoehtoja minulla ei ollut, ja ymmärrän ettei hän halua antaa rahaa sellaiselle kurjimukselle joka vain lojuu yksin sängyssä päivät.. En minäkään antaisi.
Menneisyyteeni kuuluu myös paljon synkkiä asioita, ja voisin eniten arpia jättäneet listata tähän..
Olen ollut koulukiusattu aina, minne kouluun vain olen mennytkin, koska olin ollut ulkonäöltäni ja pukeutumiseltani erilainen ala-asteen loppuvaiheissa.. Myös koska muutimme hyvin usein isäni työnperässä vaikutti asiaan, ja aina piti etsiä uudet kaverit ja koska olin hyvin ujo, se oli minulle vaikeaa mutta silti löysin aina ystäviä kiusaajien joukosta..
Amikseen mennessäni ei tähän asti ole kukaan tullut edes vittuilemaan, koska he eivät tunne minua vielä yhtään.. Mutta olen peloissani että täälläkin joku kertoisi minusta jtn paskaa koska tämän hetkisessä koulussani on yläasteelta tyyppejä.. Enkä ole lisäksi hyvä tutustumaan, onneksi minulla on edes poikaystäväni samassa koulussa, tosin eri luokalla..
Toiseksi puolitoista vuotta sitten sen hetkinen poikaystäväni tappoi itsensä hirttäytymällä.. Syytin itseäni ja syytän edelleen siitä itseäni, miksen nähnyt että hänellä oli paha olla ? Ei kukaan hänen kavereistakaan nähnyt, hän oli ehkä hieman samassa tilassa silloin, kuin minä nyt..
Olen myös miettinyt itsemurhaa, mutten halua/voi tehdä sitä perheeni, poikaystäväni ja kaverieni vuoksi.. Yritin itsemurhaa aikaisemminkin, mutta sainkin vain pahan hypotermian ja sairaalaöitä, samalla se herätti minut ja aloitin elämään täysillä ja tutustuin uusiin ihmisiin ja olin onnellisin ikinä, en ikinä ollut sen onnellisempi.. Minulla oli kaikkea mitä olin aina halunnut, samoihin aikoihin aloitin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa, mutta sitten onnistuin pilaamaan kaiken olemalla vain oma tyhmä itseni..
Niin kuin aina..
Voiko olla mahdollista että ihminen syntyy tälläiseksi, paskaksi ja turhaksi ?
Vai muuttuuko asiat seuraavassa 16 vuodessa jotenkin ?
En osaa tehdä asioille mitään, ja haluaisin laittaa elämäni taas uudestaan järjestykseen, mutta en ala leikkimään hengelläni jos vain asiat kuntoon haluan..
Olen puhunuit monille ''ammattilaisille'' poikaystäväni kuoleman jälkeen, mutta he vain pahensivat tilannetta jauhamalla samaa paskaa jonka halusin vain unohtaa. Silloin menetin luottamukseni kokonaan noihin kallonkutistajiin yms.. Ja myös ihmisiin yleensä, he vain pettävät, jättävät, kuolevat.. Niin kuin minäkin.. Niin kuin kaikki.. Mehän olemme vain ihmisiä..
Jos jumala olisi olemassa, rukoilisin häntä apuun niin kuin tein pienenä, muttei se kertaakaan auttanut..
Mikä minussa on vikana ? ;___;
Vastaukset 3
Vanhimmat
yelmpi vastaaja voisi painua vittuu ku ei näköjää ymmärrä että viestin kirjoittajalla on selvästi paha olla!
aloittajalle, ymmärrän sua täysin että olosi on masentunut, en osaa sanoo mitää järkevää mutta yritä pärjäillä! :)
Hei, en usko että olet mikään paska tai turha ihminen :)
olet selvästi kokenut paljon kaikkia ikäviä asioita mutta olet ilmeisesti selvinnyt kuitenkin suhteellisen hyvin.. sinusta voi tuntua nyt pahalta ja ahdistavalta mutta ehkä kaikki kuitenkin jonain päivänä järjestyy. en osaa sanoa muuta sillä itsellänikään ei mitenkään hirveen hyvin mene, elämääni kuuluu mm.sekava perhetilanne, minut on raiskattu, liiallinen alkoholinkäyttö ja huumeet.. mutta uskon että vielä jonain päivänä voin hymyillä vapaasti ja ajatella että minä selvisin kaikesta paskasta. toivottavasti sinäkin selviät, tsemppiä PALJON!!
p.s vaikka et luotakaan mihkään kallonkutistajiin ym niin kannattaisiko kuitenkin harkita että menisit esim jonnekin terapiaan juttelemaan tuntemuksistasi ja tilanteestasi.. itse olen käynyt ja olen kokenut että se on auttanut ehkä vähän kun olen saanut jutella jollekin
Tuollaisten kokemusten jälkeen,ei ole ihme,että on sekaisin ja pitää elämää turhana.
Oletko varmast käsitelly kaikki asiat loppuun saakka, eli käyny surutyön loppuun ?
Itsekin menetin hyvän ystävän tässä vuosi sitten ja se otti koville. Surin hyvin omalla tavalla ja suruaikana olin hyvin vihainen,surullinen ja syytin itseäni. Kuolema on hyvin iso asia ja se jättää kyllä jäljet.
Minuakin on koulukiusattu ja itsetuntooni on jäänyt ikuiset arvet, kuitenkin meillä kaikilla on niitä hyviä ja huonoja päiviä. Joillekkin vaan sattuu olemaan niitä huonoja päiviä jatkuvasti ja se tuntuu kuin loputtomalta kierteeltä.
Sanoit pelkääväsi menettäväsi ystäväsi, uskon,että jos hyvät ystäväsi pitävät sinua tärkeänä ystävänä,he eivät tuomitse sinua vaan yrittää tukea. Rankoista kokemuksista ei pääse yksin yli, toivottavasti voisit puhua jollekkin ihmisille, luottamuksellisesti. Onko jotain aikuista tai ystävää johon luotat ja luulet hänestä olevan apua ? En usko,että välttämättä ammattityöntekijä on se automaattinen vaihtoehto, se voi olla myös läheinen.
Ehdotttaisin sinua hakemaan apua, läheisiltäsi ja ehdottaisin myös ehkä avun hakemista ammattilaisiltakin, ainakin jossain muodossa, vaikka heidän puheensa tuntuvat vain jauhamiselta (kokemusta on).
En osaa sua paremmin auttaa,osaisinpa ! Mutta toivottavasti asiasi järjestyvät!